lauantai 3. syyskuuta 2022

LAMPI

Jouko haaveili uimalammesta vuosikaudet. Minä en haaveillut lisätyöstä, sillä sitähän lammen tekeminen ja varsinkin sen ympäristön maisemointi vaatii. Talon ympärillä oleva puutarha oli vielä pahasti kesken. Tiesin, mikä valtava työ kaikessa on. Kuitenkin näin, miten suuri haave lampi Joukolle oli, enkä halunnut jarrutella.

2022

Niinpä eräänä syksynä lampi kaivettiin savipellolle suurella kaivinkoneella. Seuraava talvi osoitti, että lammesta tuli riittävän vedenpitävä. 

2019

Jouko tilkitsi vuotavat kohdat savella.

Keväällä lampea vielä laajennettiin ja syvennettiin. Reunoja loivennettiin, ettei hiekka valuisi alas. Jouko tilkitsi vuotavat kohdat savella.

2019

Vesi on kaivokylmää eli todella hyistä.

Meillä on harvinainen onni omistaa niin sanottu lirikaivo. Se tarkoittaa sitä, että kaivo tulvii yli. Ellemme johtaisi ylimääräistä vettä lampeen, se pitäisi johtaa ojaan. Jouko ohjasi siis veden lampeen ja asensi toiseen päähän putken, josta liika vesi valuu pois. Ilman lirikaivoa tällainen lampi ei olisi meillä mahdollinen. Se tosin tarkoittaa sitä, että vesi on kaivokylmää eli todella hyistä. Helteillä vesi kuitenkin lämpenee nopeasti.

Vaikka paikka on lammelle epäedullinen (liian aurinkoinen), vesi pysyy puhtaana. Tähän vaikuttavat veden kierto sekä väriaine, joka estää UV-säteilyn pääsyn lampeen. Saksalainen, elintarvikevärinäkin käytettävä aine on myrkytön eikä sitä tarvitse lisätä usein. Siitä ei ole haittaa kaloille tai luonnolle muutenkaan. Aine värjää veden turkoosiksi. Lampeen ei siis tarvinnut hankkia pumppuja tai suodattimia.  

2020

Hiekka valui alaspäin ja teki veden sameaksi.

Kun lampi oli todettu vedenpitäväksi, kuoppaan levitettiin maanrakennuskangas ja sen päälle hiekka. Kuitenkin osoittautui, että hiekka valui alaspäin ja teki veden sameaksi. Ei ollut pikkujuttu lapioida hiekka pulkkaan ja pulkka kerrallaan hinata yli kahden metrin syvyydestä ylös, mutta Jouko teki sen. Hän halusi kirkkaan veden. Hiekalle löytyi muuta käyttöä lammen ympäriltä. Seuraavaksi tilasimme kivituhkakuorman. Lapio heilui taas. Kokeilu onnistui: kivituhka kovettui eikä valu alas. Hieman karkeaahan se on varpaiden alla, mutta ei paha.

2022

Viimein tänä keväänä pääsimme maisemoimaan lammen ympäristöä. Lampi on siis pellon keskellä. Pellon reunassa on maavalli (näkyy yllä olevassa kuvassa), johon kasasimme lammesta nousseet maat ja kivet. Maata paransimme hiekalla, kalkilla ja turpeella, jotta pystyimme istuttamaan pensaita ja muita kasveja.

Istutimme ryhmän havuja – kääpiökuusen ja kääpiövuorimäntyjä – sekä tavallisia pensaita, kuten angervoja, hanhikkeja ja ruusuja. Korkeutta tuovat amerikanheidet, omasta puskasta juurtuneet vesat. Vaihtelua pyrin luomaan lehdistön väreillä. Siellä on perusvihreiden lisäksi niin tummanpurppuraista heisiangervoa kuin limenvihreää angervoakin. Yhdeksi ryhmäksi istutimme kymmenkunta pionia, tavallisia lajikkeita nekin. Maanpeitekasviksi istutimme paljakkapajua.

Nuori pioni 'Bowl of Beauty'

Kasvien valinnassa tärkeintä oli se, että ne olisivat edullisia, helppoja ja varmoja sekä täyttäisivät paikkansa nopeasti. En halunnut arkoja kasveja, jotta voisimme minimoida talvituhot. Yksi arkalainen sinne kuitenkin tuli vahingossa: komeakotakuusama.

Jos kaikki menee hyvin,
muutaman vuoden päästä
saamme viettää kirsikankukkajuhlaa.

Lammen ja vallin väliin olimme istuttaneet viime syksynä kymmenkunta rusokirsikkaa. Jos kaikki menee hyvin, muutaman vuoden päästä saamme viettää kirsikankukkajuhlaa. Tai no, juhlia voitaneen viettää muutaman kukan voimin jo ensi vuonna.


Pellon toiseen päähän, suodatuskentän alueelle, kylvimme niityn. Yksivuotiset kukat kukkivat runsaasti tänä kesänä. Ensi vuonna valikoima muuttuu, kun kaksivuotiset ehtivät kukkaan.

Lammen ympärille kylvimme ison nurmikon, jonka rajasimme betonitiilillä. Rajaus tehtiin sen vuoksi, että nurmikolle saadaan ruohonleikkuurobotti. Toinen puoli odottaa muovien alla nurmikon kylvämistä ensi keväänä. Alue jäi kylvämättä, sillä siitä piti kuljettaa isot maakasat toisaalle.


Nyt loppuivat niin hakkeet, pahvit kuin räsymatotkin.
Isolle alueelle kaikkea menee käsittämätön määrä.

Talvella pitää kerätä mahdollisimman paljon isoja pahveja, jotta keväällä saisimme katettua loput pensaat. Nyt loppuivat niin hakkeet, pahvit kuin räsymatotkin. Isolle alueelle kaikkea menee käsittämätön määrä.

Kaikki vaivannäkö palkitaan erityisesti hellepäivinä. Lampeen on ihana pulahtaa virkistymään. Lapset viihtyvät uimassa läpi kesän, vaikka hellettä ei olisikaan. Ja onpa lammelle käyttöä talvellakin: viime vuonna lapset pulahtivat avantoon joka ilta.

Kiitos, Päivi ja Minna, jotka toivoitte minun kirjoittavan jutun lammesta! Samalla tulin aloittaneeksi juttusarjan puutarhamme eri osista. Julkaisen niitä sekalaisessa järjestyksessä silloin tällöin.

16 kommenttia:

  1. On teillä ollut lammen kanssa todella monta työlästä vaihetta. Ihanaa, että lammesta on niin paljon iloa. Ja kuulostaa, että lammen ympäristökin tulee olemaan upea. Rusokirsikat tuovat varmasti keväällä iloa ja sitten myös ruskan aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Ei ollut oikein valmista konseptia, miten tällainen lampi tehdään. Onneksi siitä tuli toimiva, vaikka mutkien kautta pitikin mennä. Lammen ympäristö tulee olemaan pääasiassa nurmikkoa. Toivottavasti puut ja pensaat tuovat riittävästi vaihtelua.

      Poista
  2. Minulla on mennyt kokonaan ohi uimalampi. On varmasti ihana paikka ja kesällä hyvällä käytöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme, että lampi on mennyt sinulta ohi. En ole siitä oikein huudellut, kun se on vielä niin kesken. Nyt ympäristö näyttää onneksi osittain vihreältä. Joo, lammella on kovasti käyttöä, kun luonnonvedet tahtovat olla leväisiä.

      Poista
  3. Kiitos Pauliina, tämän lukeminen kuvineen oli tosi mielenkiintoista. Ymmärrän varsin hyvin, miten valtavan työn olette tehneet ja miten paljon kaikkea (taimia, kasvualustaa, pahvia jne.) menee laajalle alueelle. Samaa olen itse tasaisin välein tuskaillut omassa ’arboretumissani’. Lopputuloksena lammesta tuli viimeistelty ja on hauska kuulla, että siitä on ollut paljon iloa. Ihan varmasti Joukon puutarhasta (kuten sitä nimitit) tulee kaunis katseenvangitsija. Rusokirsikat ovat niin kauniita ja aidanteesta tulee sellainen myös. Voin lohduttaa, että mainistemasi pensaat ovat kivan näköisiä jo lähivuosina. Odotan innostuneena juttusarjaasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! 😊 Sinä suuren puutarhan omistajana tosiaankin tiedät, mikä kamala työ kaikessa on! Kuvissa sitä paitsi kaikki näyttää pienemmältä kuin oikeasti on. Kun Jouko kitki rikkoja niityltä, niitä tuli kymmeniä kottikärryllisiä. Huh-huh! Muutama siemenpussi niityllä ei vielä näytä miltään. Siemeniäkin pitää olla kilotolkulla. Joskus haaveilen postimerkin kokoisesta puutarhasta… Tai siis aika useinkin. 😊

      Kiitos kannustavasta palautteestasi! Joo, onneksi pensaat runsastuvat nopeasti. Ja aina kun jonkun pienen palan saa valmiiksi, se kannustaa tekemään lisää. Onneksi kuitenkin on talvi välissä. Ensi keväänä pitää varmaankin istuttaa samanlainen satsi pensaita, jotta valli olisi koko pituudeltaan täytetty.

      Kiva kirjoittaa, kun tietää jonkun odottavan juttuja! 😊

      Poista
  4. Oi, miten suuren työn olette tehneet ja hienon lammen rakentaneet! Mutta valmis lampi ja sen ympäristö palkitsee moninkertaisesti ja tuo iloa tuleville vuosille! Ihana on myös kukkiva niitty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Meidän isossa perheessä riittää uimareita. Ei tosiaan ole vaivannäkö mennyt hukkaan. Minä nautin jo siitä, kun kuulen lasten äänet lammelta. Toivottavasti lammen ympäristökin vihertyy pala kerrallaan. 😊

      Poista
  5. Ihan varmasti noin iso lampi on lapsillekin mieluisa virkistyspaikka. Melkoinen urakka, jonka olette toteuttaneet hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Jouko halusi tehdä ison lammen, jotta se oikeasti houkuttelee viihtymään. Lapset ovat harjoitelleet siellä jopa melomista. 😊 On se niin mukava nähdä, kun Joukon unelma on toteutunut.

      Poista
  6. Varmasti mittava ja paljon työtä vaatinut urakka, mutta lopputulokseltaan kaiken vaivan arvoinen.

    VastaaPoista
  7. Toteutitpa toiveeni nopeasti! On teillä ollut valtava urakka lammen kaivamisessa ja vielä kun hiekatkin piti vaihtaa. Kirkkaassa vedessä on kyllä mukavampi uida kuin kuravellissä, joten ymmärrän hyvin, miksi miehesi halusi vaihtaa maa-ainekset. Fiksua istuttaa puut ja pensaat vähän kauemmas lammesta. Niistä karisevien roskien siivoamisessa olisi nimittäin melkoinen urakka. Varmaan lampeen menee silti jonkun verran lehtiä syksyn tuulissa mutta ehkä suurin osa jää valliin kasvien juureen tai nurmikolle. Ihana niitty <3 Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, enää ei auttanut vitkutella. Olen sitä jo monta vuotta siirtänyt. 😊

      Kaikissa pihahommissa on kova työ ja varsinkin tällaisissa, joihin ei ole valmiita ohjeita. Jospa tämä juttu auttaisi edes yhtä, joka miettii millä uimalammen pinnan kattaisi.

      Puilla olisi etunsa lammen lähellä varjostamassa, mutta ei se roskaamisongelmakaan ihan pieni ole. Keväällä saa varmaankin uida juhlallisesti varisseiden kirsikankukkien seassa, mutta tuskin kaikki lampeen päätyvät. Ja ainakaan lehdet eivät ole yhtä iso ongelma tällaisessa maapohjaisessa altaassa kuin muovialtaassa.

      Niitty oli tosiaan tänään kesänä ihana. Jännä nähdä, millaiseksi se vuosien varrella kehittyy. Valtaavatko päivänkakkarat koko alan, kuten tänä kesänä meinasi jo käydä? Niitä piti aika rajulla kädellä karsia.

      Kiitos! Kauniita syyspäiviä sinne teillekin koko perheelle!

      Poista
  8. Valtavan työn olette tehneet, mutta kyllä todellakin kannatti!

    VastaaPoista