sunnuntai 17. tammikuuta 2021

PUUTARHANÄKYMIÄ

Lämmin kiitos Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päiville ihanan haasteen alulle laittamisesta! Puutarhanäkymiä. Hmmm… Ei ihan helppo haaste ihmiselle, jonka puutarha repsottaa sieltä täältä ja joka vielä joutuu zoomaamaan muovinriekaleita ja muita rönttöjä valokuvista pois. Toinen puoli puutarhastahan meillä on alkutekijöissään. Hauskaa silti oli. Lopulta jutusta tuli pitkä. Yritin löytää kuvia melkein kaikkialta puutarhasta.


Runkoa ja ryhtiä

Haaveilen puutarhasta, joka olisi runsas, mutta samalla selkeä ja ryhdikäs. Siksi aloitan puutarhan näkymien suunnittelemisen aina miettimällä istutuksen rungon. Yleensä se on puu tai pensas, joskus myös pensasaita tai köynnöskehikko.

Tykkään yhdistellä ryöpsähtelevää ja jämptiä. 

Yhdistelen usein kartion ja pallon muotoisia havuja keskenään. Ne korostavat toisiaan. 

Pohjoispihalla ryhdin tuo matala koivuangervoaita. Ilman tuota jämptisti leikattua aitaa puutarha olisi ehkä sekava. 

Pensasaita ryhdistää puutarhaa kesällä… 

…ja antaa ilmettä talvella. Koivuangervolla on kauniin punaruskeat oksat, jotka pääsevät oikeuksiinsa lehdettömänä aikana. 

Ei se syksylläkään hassumpi ole. Kun kukkia on vähän, leikattu aita tuo mielenkiintoa näkymään. 

Köynnöskehikosta puuttuvat vielä köynnökset, mutta kehikko itsessään antaa ryhtiä. 

Eteläpihalla selkeyttä ja ryhdikkyyttä tuo tiilillä rajattu nurmikko. Etelässä on myös muutamia korkeita katajia ja muita puita, jotka tuovat runkoa ja ryhtiä puutarhaan.

Oli onni, että muutamat alkuperäiset, suuret lehtipuut voitiin jättää. Ne antavat vanhan puutarhan vaikutelman. 

Kasvien korkeuserot tuovat elävyyttä näkymiin. Ruska vie huomion  keskeneräisyyksiltä.

Alkukulma sijaitsee suurten puiden katveessa. Sinne pitää erikseen mennä. 

Korkeutta pyrin tuomaan myös köynnöksillä, mutta tämä projekti on vasta alkuvaiheessa. Ruusukaari minulla on ja muutama köynnöskehikko. 

Ruusukaaren alitse mennään Potageriin, joka onneksi jää kasvillisuuden suojaan. Se ei kesäisin kestä lähempää tarkastelua. 


Selkeyttä

Toinen pääperiaatteistani on selkeys. Unelmoin ylitsepursuavan runsaasta kukkaloistosta. Vaihtelevuutta pitää olla, mutta ei pientä piperrystä. Onnistuneimmat istutusalueet minulla ovat sellaisia, jossa on suurin piirtein neliön verran yhtä lajia. Käytännön syistä minulla on monia istutuksia, jossa on liian vähän samaa kasvia, mutta asia korjaantunee ajan kanssa. 

Hyvän yön penkin taustana ovat kataja, suuri kivenlohkare sekä köynnöskehikko, jossa kiipeilee köynnöskuusama. 

Pidän todella paljon näistä kuvan etualalla olevista kuulijoista. Suurina ryhminä ne ovat komeita. 

Käytän paljon havuja ja vaihtelevaa vihreää. Ne näyttävät hyviltä lumettomana talvena. 


Avaria näkymiä ja valoa

Rakastan avaria näkymiä ja valoa. Halusin ehdottomasti säilyttää näkymät pelloille sekä järvelle. Haasteellisinta oli rakentaa korkea aita, joka näkyisi mahdollisimman vähän. Mielestäni koko tontin kiertävä verkkoaita onnistui hyvin eikä häiritse juuri lainkaan. Korkeat katajat tuovat elävyyttä ja ryhtiä, mutta eivät peitä maisemia.

Huhtikuisesta kuvasta huomaa, miten kauniisti lainattu peltomaisema näkyy 150 cm korkeasta aidasta huolimatta. 

Tämä näkymä on aidan edestä, eteläreunasta. Olen istuttanut alueelle matalaa kasvillisuutta, jotta maisema näkyy hyvin. 


Kaarevia ja suoria muotoja

Puutarhani muodot ovat suurimmaksi osaksi kaarevia. Kaarevia muotoja täydentävät suoralinjainen polku, käytävä, herukka- ja pensasmustikka-aita ja matalaksi leikattu koivuangervoaita sekä kivimuuri.

Pieni, epäsäännöllisen muotoinen nurmikko mutkittelee istutusalueiden välissä. 

Aikanaan poimulehdet saavat ryöpytä polulle.


Hillitty värimaailma

Puutarhani värimaailma on hillitty: vaaleanpunaista, sinisen sävyjä, paljon valkoista ja jonkin verran hailakankeltaista. Näiden lisäksi on muutama kirkkaankeltainen kasvi sekä paljon vaihtelevan sävyistä vihreää. 

Puutarhani värimaailma kuvastaa itseäni: en ole itsekään räiskyvä persoona, paremminkin hillitty ja rauhallinen. Isossa puutarhassa kasviryhmien täytyy olla laajoja ja samaa kasvia pitää olla paljon. 


Pisteenä i:n päällä

Pisteenä i:n päällä minulla on yksi betonipatsas ja yksi lieriöksi leikattu tuija. Viime talvena kauriit muotoilivat kolme tuijaa. Topiariaa aion harrastaa enemmänkin tulevaisuudessa. Eikä patsaidenkaan määrä vielä ole täynnä.

Patsas toimii hyvänä kiintopisteenä, vaikka se osittain peittyy kasvillisuuden taakse. Sitä tavoittelinkin.


Näin Päivi esitteli haasteensa:

Toivon sinun etsivän oman puutarhasi näkymiä, jotka miellyttävät sinua - perustelujen tai ajatustesi kuuleminen kiinnostaa, mutta voit myös laittaa pelkän kuvan.

Mitä sinä toivot puutarhanäkymältä? Haluatko salaperäisinä huoneita vai avaruutta? Vai kenties molempia?

Onko sinulle tärkeää saada kokeilla erilaisia tyylejä, kasveja tai asioita, vai kulkeeko puutarhassasi jokin yhdistävä punainen lanka esim. värien tai tyylisuunnan muodossa?

Puutarhanäkymiä -haasteessa etsintäkuulutan penkomaan kuva-arkistoja ja julkaisemaan kiinnostavia ja sinulle tärkeitä näkymiä. 

Toivoisin rohkeaa osallistumista, sillä tiedän, että teillä on paljon annettavaa tähän aiheeseen. Uskon, että erilaiset ja sinulle mieluisat näkymät omassa pihapiirissäsi ja puutarhassasi voivat inspiroida monia muitakin. Voit myös kertoa jonkun puutarhavierailun näkymästä, joka on sinua ihastuttanut ja kenties ohjaa sinua oman puutarhasi suunnittelussa. Ei todellakaan haittaa, jos olet julkaissut kuviasi jo aikaisemmin, sillä niistä voi olla tällä teemalla paljon iloa monelle.

Haasteen säännöt:
  • Kuvia voi olla yksi tai useita, perustelujen kanssa tai ilman.
  • Haasta mukaan 1-4 blogiystävääsi
  • Kerro, että haaste lähti liikkeelle Kottikärryn kääntöpiiri -blogista ja liitä linkki postauksestasi tämän postauksen kommenttikenttään, jotta se on helppo löytää.
  • Voit ilomielin ottaa haasteesta kopin ihan omatoimisesti

Haasteeseen vastaaminen oli hyvin mukavaa. Soisin sen ilon muillekin, joten haastan mukaan seuraavat:

Hernepensaskujanne -blogin Johanna
Versoja Vaahteramäeltä -blogin Riina
Kanelia ja Kardemummaa -blogin Maria

27 kommenttia:

  1. Minussa on sen verran keräilijän vikaa että on vaikea istuttaa enemmän samaa kasvia. Yritän, joskus onnistun ja joskus en. Todella kauniita näkymiä on puutarhassasi, onnistuneita patsasvalintoja ja havukokonaisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! ♥

      Ymmärrän täysin sinua. Itsekin haluan kokeilla uusia kasveja, mutta lompakko ei millään kestä ostaa niitä paljon. Sitten vaan täytyy kärsivällisesti odottaa, että pääsisi jakamaan.

      Poista
  2. Oi,oi,oi ... juuri niin ihana vastaus haasteeseen kuin ajattelinkin, lämmin kiitos Pauliina! Osasit muotoilla todella osuvasti minunkin pyrkimykseni puutarhassa: Runkoa, ryhtiä, selkeyttä sopivasti runsaan ja rönsyävän kanssa. Oli niin kiva nähdä paljon kuvia puutarhastasi ja täytyy sanoa, että muutosta ja kasvua on tapahtunut valtavasti blogisi alkuvaiheisiin verrattuna. Tuo leikattu koivuangervoaitakin on nyt jo niin näyttävä elementti ja pidän siitä tosi paljon. Aita tuo tosiaan sopivaa ryhtiä ja on hyvä kumppani kukkiville kaunottarille. Kiva, että laitoit kuvia ruska- ja talviajasta.
    Minäkin pyrin istuttamaan samaa lajia runsaasti, suuri pihapiiri vaatii rauhallisemman näkymän vuoksi laajempia alueita samaa lajia tai ainakin samoja sävyjä, silti ei tarvita tylsiä massaistutuksia kuten kuvasi hyvin osoittavat. Aivan ihanan runsasta ja vaihtelevaa, näitä kuvia katson vielä monta kertaa!

    Kiitos Pauliina, että osallistuit. Haastoit mukaan kiinnostavia blogeja, joten odotan innostuneena :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, ihanasta kommentistasi! ♥ Minua niin jännitti julkaista tämä juttu, jossa ensi kertaa oli pelkkiä yleiskuvia. Niin paljon joudun aina zoomaamaan ja rajaamaan.

      On motivoivaa katsoa vanhoja kuvia. Näkee sen edistyksen, jonka niin helposti aina unohtaa. Kommenttisi sai muistelemaan tuon angervoaidan tekoa. Oli siinä kamala työ. Jyrsimen jalkakin napsahti poikki siinä hötäkässä. Ja olin niin epävarma, tuleeko siitä yhtään mitään. Siinä se kuitenkin nyt on jokapäiväisenä ilona. 😊

      Tosi mukava kuulla kannustavia luonnehdintojasi puutarhanäkymistä. Itse olen monesti niin epävarma siitä, miltä kaikki näyttää. Kun ei kaikkea voi kokeilla ja sitten siirtää, jos puu näyttääkin paremmalta toisessa kohtaa. 😊

      Kiitos itsellesi! Oli tosi kiva osallistua.

      Poista
  3. Ai että, puutarhanäkymäsi ovat upeita jo nyt! Tuskin maltan odottaa mitä kaikkea puutarhastasi tulevina vuosina löytyykään.
    Toivottavasti avaat joskus puutarhasi vierailijoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pioni! ♥

      Ei meidän puutarha oikeasti tällainen ole. 😊 Näistä kuvista on rajattu kaikki keskeneräiset ja röntöt pois. Kauan menee ennen kuin tänne kehtaa ketään kutsua. 😊

      Poista
  4. Kyllä teillä on kaunista puutarhassakin! Oli lunta tai ei. Aina niin upea! Mukavaa talven jatkoa teidän ahkeralle perhelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! ♥

      Ahkera perhe on sielläkin. Ihania uudistuksia olette kodissanne tehneet. Minäkin olen haaveillut tapetoinnista, mutta olen vasta haaveiluasteella. 😊 Oikein hyvää talven jatkoa!

      Poista
  5. Niin ihania kuvia ja puutarhanäkymiä! Tua koivuangervoaita on kyllä pysäyttävän hiano keksintö. Mäki pirin aluuksi kiinni tuasta yhyren neliön "säännöstä", mutta oon joutunu luapumahan siitä jo aijat sitte. Ku aina vaan janoaa uusia kasvia, on pakko piänentää alueeta, että sais kaikki mahtumahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika! ♥

      Olin alussa niin epävarma tuon muotoon leikatun aidan suhteen, mutta kyllä nyt olen ollut tosi tyytyväinen siihen. En ollenkaan ihmettele, että olet alkanut lipsua tuosta neliön säännöstä. Minulla ei sitä ongelmaa vielä valitettavasti ole. 😊 Aukkopaikkoja riittää vaikka muille jakaa.

      Poista
  6. Voi miten kauniita näkymiä😍 Tuo leikattu angervoaitakin niin upea. Minäkin olen ihan vasta innostunut muotoonleikkaamisesta ja patsaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! ♥

      Muotoon leikattu puu tai pensas on tosi hieno oikealla paikalla. Kunpa vain löytäisin niitä paikkoja. 😊 Sinulla onkin aivan ihana patsas, se uusin hankinta. Sellaisen kuin löytäisinkin betonisena… 😊 Minulla on eka patsas betonia, niin yritän löytää samaa materiaalia.

      Poista
  7. Todella upeita ja kauniita puutarhanäkymiä.

    VastaaPoista
  8. Onneksi teillä oli ennestään isoja puita, ne ovat ihan korvaamaton elementti isossa puutarhassa. Myös runsaat havusi tekevät hienon vaikutelman. Kauniita näkymiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Aivan totta: isoilla puilla on valtava merkitys, vaikka ne eivät jalopuita olisikaan. Meillä ne ovat pajua, leppää sekä pihlajaa, mutta tykkään niistä tosi paljon. Eivät edes ole enää priimakunnossa, mutta hoitavat asiansa, kunnes istuttamani puut kasvavat.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. ♥ Thanks a lot! ♥

      Nice that You started to follow my blog! I hope You feel happy here :)

      Poista
  10. Kerrassaan ihanat näkymät! Tuota viidettä kuvaa jäin ihastelemaan pidemmäksi aikaa. Siinä leikattu aita, havut ja punaisena hehkuva puu korostavat erityisen upeasti toisiaan. Toki pidin myös noista kesäkuvien kukkaloistosta.
    Olen sanonut tämän jo aikaisemminkin, mutta sinulla on silmää kasvien sommittelulle. Hienoa, että osallistuit tähän haasteeseen, vaikka sanoit alkuun, että joudut luovimaan keskeneräisyyksien ja rönttöjen välissä. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos, Minna ihanasta palautteesta! ♥

      Syksy on siinä mielessä niin ihanaa aikaa, kun saa mahtavan väriloiston ilman omaa vaivannäköä.

      Jännitti osallistua, sillä tämä oli eka kerta kun julkaisin pelkkiä yleiskuvia puutarhasta. Lähikuvat ovat niin paljon helpompia, kun voi rajata kaikki rumat pois. No, toisaalta lähikuvissa rikat näkyvät paremmin. 😊 Käytän paljon sitä, että kyykistelen tai astun pari askelta sinne tai tänne saadakseni häiritsevät taustat piiloon. Todellisuus on paljon karumpi kuin nämä kuvat. 😉

      Oikein hyvää viikon jatkoa sinnekin!

      Poista
  11. Olipas kerrassaan upeita näkymiä ja muutenkin kaikin puolin inspiroiva postaus! Aivan mahtava puutarha sinulla! <3 Ja kiitos paljon haasteesta, pistän tämän korvan taa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos, Maria! ♥ Näin ihana palaute lämmittää mieltä pitkäksi aikaa. 😊

      Olisi tosi kiva nähdä puutarhakuviasi. Niihin ei kyllästy koskaan. Sinulla on niiiin upea puutarha. ♥

      Poista
  12. Voi miten hienoja näkymiä! Todella upeasti olet suunnitellut ne kauniiksi ympäri vuoden.

    VastaaPoista
  13. Todella kauniita kuvia ja näkymiä!
    Ihan pakahduttaa katsella kesäistä vihreyttä ja ihanuutta.
    Kiitos haasteesta! Otan sen mielelläni vastaan.
    Täytyy alkaa etsiskelemään kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt blogistani löytyy vastaus haasteeseen: https://versojavaahteramaelta.blogspot.com/2021/02/puutarhanakymia.html
      Olipa kiva selailla kesäkuvia.

      Poista
    2. Kiitos, Riina! Mukava, kun otit haasteen vastaan. 😊 Tosi ihanan vastauksen teitkin. Kesäisiä puutarhakuvia jaksaa katsella aivan loputtomiin.

      Poista