maanantai 31. lokakuuta 2022

KOMPOSTORIONNEA

Kompostorit on tyhjennetty talvea varten. Siitä tuli mieleeni juttu niiltä ajoilta, kun hankimme ensimmäisen lämpökompostorimme. Samalla esittelen kompostien alueen.

Kompostorin paikan valinta on tärkeä. Samalla, kun sen pitäisi olla helposti saavutettavissa, se pitäisi saada helposti myös piiloon. Ei ihan helppo yhtälö. Minä suunnittelin kompostialueen keskeiselle paikalle tien varteen (yläkuva) ja päätin piilottaa kompostorit tuijilla tai jollakin muulla kasvillisuudella. Istutin kompostoreiden ympärille ryhmän tuijia ja kokonaisuuteen myös yhden purppuraheisiangervon ja ruusupensaan. Asia olisi ollut muuten yksinkertainen, mutta pari tuijaa kuolla kupsahtivat. 

Vuosikaudet kompostorit olivat kuin tarjottimella näkyvissä. Vasta nyt ne vihdoin ovat piiloutuneet suuriksi kasvaneiden puiden taakse (kuva). Ne toki näkyvät autolla pihaan ajettaessa, mutta eivät ne kovin paljon haittaa. Tärkeää nimittäin on, että talvella niiden luo ei tarvitse erikseen lapioida kulkuväylää. Sitä paitsi minulla on tarkoitus vielä naamioida niitä kasvillisuudella.

Ei Jouko itsekään etukäteen tajunnut miten onnelliseksi lämpökompostori voi ihmisen tehdä. Se toki oli helposti arvattavissa, että minä tulen siitä onnelliseksi. Sen sijaan sitä emme osanneet aavistaakaan, kuinka onnelliseksi Jouko siitä tulisi.

Jouko hääri kiitettävästi ympärillä kun Lapiomiehen kanssa tyhjensin kivikompostoreita ja teimme tilaa lämpökompostorille. Jouko asensi kannen pidikkeen ja minkä lie ritilän kompostorin alaosaan ja tarkisti, että suotoneste pääsee valumaan pois. Siirsin ruokajätteet kivikompostorista uuteen, joten laite pääsi heti vauhtiin.

Seuraavana päivänä Jouko ilmoitti, että mittari näyttää 68 astetta ja kantta avatessa nousee lämmin höyry. Aina ohi kulkiessaan hän tarkisti mittarin lukeman eikä malttanut olla raottamatta kantta. – Nyt mittari näyttää 71 astetta, hän piti minua tilanteen tasalla.

Sitten lämpötila alkoi laskea. Valistin Joukoa, että nyt komposti alkaa olla pian valmista tyhjennettäväksi. Siitä hän sai lisää intoa. Keittiön kompostiastia näytti tyhjentyneen monta kertaa viikon aikana.

Naisen alahuuli kääntyi lörpölleen kuin taaperolla.

Mietimme moneen kertaan sitä pariskuntaa, jonka näin eräässä puutarhamyymälässä. Nainen nosti kiinnostuneena lämpökompostorin kantta. Mies huomasi sen kauempaa ja tiuskaisi, ettei meille sellaista tarvita. Naisen alahuuli kääntyi lörpölleen kuin taaperolla. Mitään sanomatta hän jatkoi kierrostaan myymälässä.

Alussa.

Eipä mies arvannut miten paljosta hän jäi paitsi! Tuo kenties jo pitkään avioliitossa elänyt mies ei ollut oppinut yksinkertaisinta onnellisen parisuhteen perusasiaa: tekemällä naisen onnelliseksi, tulee mies kenties vielä onnellisemmaksi. Eipä mies arvannut, että hän jää ilman naisen onnellista hymyä, säihkyviä silmiä, lämmintä halausta – ja kompostorin mittarin tuomaa koukuttavaa jännitystä!

Nykyään. Kunhan loputkin puut kasvavat, kompostorit piiloutuvat vielä paremmin.

14 kommenttia:

  1. Meilläkin kompostori on kätevässä paikassa. Männyn, rodon ja korallipuskan suojassa sekä auringonpaahteelta että naapurien katseilta. Kutsumme sitä Toimistoksi. Lähellä taloa ja autopaikkaa. Ollaan kompostoitu jo vuosikymmenet, mutta vieläkin unohdan ettei sinne pidä laittaa luita! Tänä vuonna on mahdottomasti kastematoja!
    Hyvää kompostisyksyä ja -talvea sinne, terkuin Länsi-Ruotsista Hanna Helena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana nimi teidän kompostialueella! 😊 Kuulostaa siltä, että komposti on päässyt hyvään seuraan ja kaikin puolin ihanteelliseen paikkaan. Se on varmaan oikea kastematojen unelmapaikka. 😊 Minäkin olen harrastanut kompostointia vuosikymmenten ajan. Luita tulee niin harvoin, ettei yhtään ihme, että unohtaa tuon. Minäkin joudun niitä joskus keräämään, ennen kuin levitän kompostin maahan.

      Kiitos samoin sinne sinulle! ♥ Oli mukava saada sinulta kommentti naapurimaasta. 😊

      Poista
  2. Minulta mies kielsi ulkovessan rakentamisen🙁 Ei halunnut kakalta haisevaa huussia omalle tontilleen😢 No nyt meillä on tuo oma metsä jonka reunaan saisin laittaa vessan mutta pelkään sinne olevan liian pitkän matkan, jotta sitä tulisi käytettyä. Tarkoitus olisi ollut täyttää huussia talvisin myös keittiökompostilla sillä taivasalla olevien maapallojen käyttö on joskus talvisin aika haastavaa. Kannet jäässä ja päällä kerros lunta. Olemme siis kuin tuo teidän sivusta seuraamanne pariskunta. No paljon olen kyllä myös saanut puutarhaa oman pääni mukaan rakentaa joten ei valittamista. Ja tätä nykyä tuotokseni ovat myös niin lääkkeiden kyllästämiä, että ehkä onkin parasta niiden siirtyä kunnolliselle puhdistamolle👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta kyllä tuntuu, että sinulla on paljonkin vapautta puutarhassanne ja noin ylipäätäänkin. Niin monenlaista ja suuriakin asioita olet saanut toteutettua. Uskon, että teillä on myös keskusteluyhteys. 😊 Sanoit, että ei ole valittamista ja sen huomaa. Monesti niin iloisena touhuat. 😊

      Poista
  3. Kompostorin sijoittaminen mahdollisemman optimaaliseen, sekä suht' huomaamattomaan paikkaan onkin tarkan mietinnän paikka. Lämpökompostori on kaikkineen oiva tapa tuottaa loistavaa maanparannusainesta. Jätekustannuksissakin tulee huomattavaa säästöä, kun roskien tyhjennysvälin saa tiputettua vähintään puoleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin. Me asumme niin maalla, että roskia ei haeta pihasta. Viemme ne aina itse kierrätyspisteelle. On kyllä mahtava, että monet jätteet saa hyötykäyttöön eikä sekajätteeseen tule paljoa.

      Poista
  4. Sinulla on kompostoritkin kauniilla paikalla. Meillä ei ole lämpökompostoria, mutta tavallistenkin kompostoreiden tuoma ilo on suuri. Varsinkin mullan muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Muistan sen ajan, kun kompostorit eivät vielä tuottaneet multaa. Multa oli haave vain, mutta iso sellainen. Nyt multaa tulee mukavasti, mutta kaikelle on kovasti käyttöä. Enemmänkin menisi.

      Poista
  5. Vau, peräti neljä kompostoria! Meillä on vain yksi lämpökompostori, mutta ottaisin mieluusti sille kaverinkin, jos olisi varaa, jotta saisi keittiöjätteiden lisäksi myös enemmän puutarhajätettä sinne. Tuskin pääsen koskaan eroon pelkästään puutarhajätteille tehdystä kompostikasasta mutta jos sen kokoa saisi vähän pienennettyä... Teillä on myös ihanasti kompostorit kasvillisuuden keskellä ja todella helposti käytettävässä paikassa. Kesäisin voi viedä vaikka miten hankalaan paikkaan keittiöjätteensä mutta talvisin kompostorin sijainnilla alkaa olla väliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isossa perheessä keittiöjätettä tulee kohtuullisen paljon, vaikka kaikki käytetään, mitä ikinä vaan voidaan. Koskaan emme käyttökelpoista ruokaa heitä hukkaan. Kanalasta tulee myös paljon jätettä. Haaveilin pitkään kompostorista puutarhajätteelle, mutta viime kesänä ratkaisin sen asian tekemällä niin sanotun aumakompostin tai mikä se nyt sitten onkaan. Ilman kehikkoa kuitenkin.

      Kauan meidän kompostorit olivat kuin tarjottimella, mutta onneksi ne nyt vihdoin ja viimein peittyvät. Kaksi istuttamani tuijaa eivät ehkä pitäneet suotonesteistä, joita tietysti valuu aika lailla. Vaihdoin niiden tilalle katajia ja nyt toivon parasta.

      Poista
  6. Ihanasti totetutettu kompostorialue!
    Meillä on yksi kompostori, ja jo se tuottaa iloa, mutta toinenkin kyllä mahtuisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hyvin toimiva kompostori on todellakin ilonaihe. 😊

      Poista
  7. Ihana kirjoitus, joka sopi juuri meidän viime viikkoihin. Hankimme nimittäin kompostorin ja se tuli tuohon aika näköisällä paikalle, että sinne olisi talvellakin hyvä mennä.
    Ja se into, mikä Hänessä on herännyt kompostin suhteen. Hän käy tarkastamassa lämpötilaa ja vie "pojalle" ruokaa tuon tuostakin. Lämpötila on noussut mukavasti ja into sitäkin enemmän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Jopas sattui sopivasti! 😊 Onnittelut uuden kompostorin johdosta! Hykerryttävän hauskaa kuulla, kuinka sielläkin miesväki on innoissaan. Että yksi mittari saa aikaan suuria!! 😊

      Onhan se tärkeä, että kompostorille on helppo mennä. Täytyyhän sitä mittariakin päästä välillä vilkuilemaan… 😊

      Poista