PUUTARHANI JA MINÄ Lokakuussa

Lokakuun 1. päivä

Ihanan näyttävä alku lokakuulle: pojat kaatavat huonokuntoisen monirunkoisen pajun, jota olen yrittänyt vältellä valokuvissa jo jonkin aikaa. Olen valitellut heille, että paikka on vähän hankala, kun tässä on niin paljon ympärillä kaikkea tärkeää: toisia puita, pionitukia, aita, perennoja ja sen sellaista.

Kuulen moottorisahan pärinän ja kiiruhdan katselemaan. On hienoa nähdä, kuinka runko kerrallaan katkeaa ja taittuu alaspäin kuin hidastetussa filmissä, kunnes pojat ottavat rungon vastaan ennen kuin oksat ehtivät edes koskettaa purppurapunalatvojen kukkia. Pajusta tulee mahtava määrä oksia keväällä haketettavaksi.


Lokakuun 2. päivä

Niin nautin tästä kauniista syksystä! Tyhjennän ruokakompostorit. Leikkaan rumat perennanvarret. Kitken. Kerään oksat poluilta. Nautin auringonpaisteesta. Nautin siitä tunteesta, että kohta kaikki on tip top.


Lokakuun 4. päivä

Olen lykännyt ja lykännyt hommaa, on ollut niin monenlaista muuta puuhaa. Vaikeaakin se on. Välillä on käynyt mielessä, jättäisinkö koko homman väliin. En tässä nyt sentään niin välinpitämättömäksi aio heittäytyä, harmittaisi vain koko talven. Nyt siis heti aamusta tuumasta toimeen ja asetelman tekoon.

Pärjään rohtokatajan oksien kanssa aiempaa paremmin, kun vihdoin tajuan leikata ohuimman hännän latvasta pois. Leikkauskohta jää piiloon. Materiaalia näyttäisi olevan yllin kyllin, mutta jonnekin ne vain hupenevat. Haen muotoa. Lisään valoa. Täytän aukkoja. Ja koko ajan minulla on tunne, ettei tämä onnistu. Jossain vaiheessa vain lopetan ja vien asetelman ulko-ovenpieleen.


Lokakuun 6. päivä

Tunne epäonnistuneesta asetelmasta kaihertaa mieltäni. Valokuvat vahvistavat asian: asetelma on aivan liian pallomainen. Saadakseni mielenrauhan nostan seinätelineen sisälle. Poistan muutamia ylimääräisiä oksia ja saan kuin saankin asetelmasta kolmiomaisen. Onneksi minun ei tarvitse purkaa koko asetelmaa. Nyt ei koko talvea harmita.


Lokakuun 8. päivä

Tihkuttaa vettä. Yhtäkkiä muistan, että terassin viiruhelvet ja poimulehdet on nostettava katoksen suojaan. Onneksi eivät ehtineet kastua läpimäriksi.

Lokakuun 9. päivä

On kaunis ja lämmin päivä. Jouko vaihtaa kanalaan lampun ja päästää siksi aikaa kanat ulos. Ei ihan niin lämmintä taida olla, että antaisin niiden ulkoilla, mutta nepä eivät maltakaan tulla sisälle. Nauttivat ulkoilusta kuin kesällä konsanaan.

Minäkin nautin. Istutan keltajapaninangervon juurelle kaksikymmentä ’Pickwick’-krookusta. Amerikan syyspenkkiin istutan toiset parikymmentä krookusta ja saman verran idänsinililjoja. Ruska leiskuu.


Lokakuun 10. päivä

Paperikassissa on kaksi kiloa lasihelmiä. – Nyt ei taida olla enää tänne (lasikauppaan) asiaa, sanon Joukolle autoon mennessä. – Uskoo ken tahtoo, Jouko vastaa. Hämeenlinnasta on kiva jatkaa Helsinkiä kohti. Sää on aurinkoinen ja ruska kauneimmillaan.

Annalan huvila puutarhoineen inspiroi. Kirkkaankeltaiset sadetakit terassilla kuivumassa näyttävät hauskoilta. – Voitais tehdä meillekin tällainen risuaita, intoilen Joukolle. Valokuvaan kasvimaan kylttejä sekä savikoristeita. Koskaan ei voi tietää, millaisia ideoita näistä kenties jalostuu.

Itse huvilan eli Villa Annebergin ympärillä on kaunis puutarha tammimetsineen ja syksyinen väriloisto. Yrtit, lehtikaalit ja muut hyötykasvit kasvavat suorissa riveissä. Puutarhassa on taidokkaasti hyödynnetty maaston korkeuseroja. Kuulemma alhaalla ruutanalammikossa on kasvatettu iilimatoja apteekkarien tarpeisiin – ja tietenkin niitä ruutanoita. Pienen varastorakennuksen kattoon on pitänyt tehdä lovi paksuksi kasvaneelle puulle. Umpijäässä, mutta intoa täynnä jatkamme matkaa.

Helsingin kaupungin talvipuutarha on mennyt kiinni, mutta onneksi ulkoalueilla voi vapaasti vierailla. Ihailen kukkaistutuksia sekä muotoonleikattuja puita, mutta tämä ei tee yhtä suurta vaikutusta kuin Annalan puutarha. Mukava on silti käydä.

Kylmä on ja ramaisee, joten hotellihuone alkaa vetää puoleensa. Olen netistä lukenut, että ostoskeskus Ainoan katolla olisi kattopuutarhoja. Ne olisi hieno nähdä vielä ilta-auringossa, joten suuntaamme kauppakeskuksen syviin tunneleihin. Emme oikein tiedä mihin siellä labyrintissä pitäisi mennä, mutta monen risteyksen ja liukuoven jälkeen pääsemme parkkiin. Katson tarkkaan reitin infopisteelle, josta aiomme kysyä reittiä kattopuutarhoille. Odotellessamme tapaamme sattumalta tuttavapariskunnan. Ymmärtävät hyvin, että ostoskeskus tuntuu sokkelolta. Saamme tietää, että kattopuutarhat ovat ainoastaan asukkaiden käytössä. Ei se mitään, on ollut seikkailua jo yllin kyllin.

Lokakuun 11. päivä

Lauantain ensimmäinen kohde on osittain jo 1500-luvulta peräisin oleva maatila Glims Espoon Bembölessä. Sää on aurinkoinen, mutta kova tuuli tekee ilmasta jäätävän. Hetkittäin tuntuu, että olisimme tulleet Melukylän lasten naapurustoon. Pihapiiri on niin idyllinen.

Saamme hetken lämmitellä autossa ajellessamme Villa Rulluddin huvilamuseolle. Olen helpottunut, kun pihapiiri on suojaisa, vaikka sijaitseekin meren rannassa. Purjeveneiden mastojen kiinnitykset ujeltavat kovassa tuulessa. Museo on suljettu, joten kiertelemme vain pihapiirissä. Ihastelemme erityylisiä huvilarakennuksia. Hämmästelemme valtavan suuria puita.

Kauppatorin rannassa tungeksii väkeä, mutta nyt tunnemme reitin ja ehdimme sopivasti Suomenlinnan lautalle. Vilpas ja Avilla ovat meitä vastassa telakalla. Ajamme Susisaareen katsomaan purjelaivojen ja -veneiden paraatia. Varsinainen Tervasaaren Tynnyri –purjehduskilpailu on peruttu kovan tuulen takia.

Vilpasta oli kovasti houkuteltu mukaan purjehdukselle, mutta hän oli estellyt sanoen vanhempiensa olevan tulossa. Selitys ei mennyt läpi: mekin olisimme kuulemma olleet tervetulleita purjehdukselle. Vilpas oli vielä lisännyt, että äidillä on pyörätuolikin, niin eihän se onnistuisi. Ei olisi kuulemma ollut ensimmäinen pyörätuoli, joka olisi nostettu kyytiin.

– Tuo on se Vera Violetta, jolla olisitte päässeet purjehtimaan, Vilpas sanoo osoittaen kaunista, vanhaa purjealusta. – Etkä edes kysynyt meiltä mitään! Tuolla me nyt purjehtisimme ja nauttisimme elämästä, nauran, eikä kenellekään tarvitse selittää, etten oikeasti olisi jalallani astunut purjelaivaan tällaisella tuulella. 

Tänään on loistava päivä käydä vielä Piperin puistossa Susisaaressa. En muista aiemmin nähneeni puistoa, jossa olisi näin suuret korkeuserot ja vaihteleva maasto. Aivan ihana paikka!


Lokakuun 12. päivä

Aamupalan jälkeen ajamme Tarvaspäähän Akseli Gallen-Kallelan ateljeelinnaa katselemaan. Museo on tähän aikaan suljettu, mutta jo rakennuksen näkeminen ulkoapäin on elämys.

Talvitakki ei riitä alkuunkaan, mutta päätämme käyttää tilaisuuden hyväksi ja tutustua vanhoihin purjealuksiin nyt kun kerran olemme Halkolaiturissa muutenkin Avillaa hakemassa. Sattuu olemaan Perinteinen Purjelaivapäivä. Laivat ovat kauniita, mutta olen umpijäässä enkä pysty kiertelemään alueella kovin kauan. Vasta lähempänä Hämeenlinnaa saa alkaa pienentää auton lämmitintä.


Lokakuun 15. päivä

Haikeaa, mutta samalla huojentavaa. Puiden ruska alkaa olla ohi. Maa leiskuu vielä keltaisen ja punaisen sävyissä. Yhtenä hetkenä päätän olla tekemättä syysasetelmia, toisena päätän ne tehdä. Saa nähdä, miten tässä käy.

Lyydiakin on pian saanut urakkansa päätökseen. Vielä se uskollisesti huolehtii, että lapsukaiset oppivat nokkimaan porkkanaa tikusta, antaa viimeiset eväät jälkikasvun reppuihin. Ei ehkä mene enää kauan, kun saavat pärjätä omin nokkineen.


Lokakuun 17. päivä

Tampereelta palatessamme olen juhlatuulella. Nyt tekee mieli ostamaan callunoita. Tällä kertaa aion tehdä vain pienen, yksinkertaisen asetelman ilman sammalvateja. Kahdeksan callunaa ja yksi skimmia saavat riittää.


Lokakuun 18. päivä 

Ihmeellistä, miten tipuset ovat kesyyntyneet! Ne kokoontuvat eteeni katsomaan, josko minulla olisi jotakin tuomisia niille. Uskaltavat syödä kädestäkin. Elle on kasvanut niin, että sekoitan sen äkkivilkaisulla Lyydiaan. Hetken mielijohteesta Elle saa nimekseen Elmeri, koska se on kukko.

Lokakuun 20. päivä

On kirkas ilma, mutta tarvitsen pipon ja hanskat saadakseni sipulit maahan. Istutan Liikenneympyrään yhdeksänkymmentä tulppaania ja neljäkymmentä sinililjaa. Joutsenpari viipyilee vielä pellolla.

Lokakuun 21. päivä

Kaikki tällaiset päivät pitää viettää ulkona nauttimassa syksystä. Sujautan viimeiset sinililjat Älypenkkiin.

Istutan kausikukat terassille. Leikkaan ruskettuneet perennanvarret. Siistin kuunliljapehkot. Paha jättää lehtiä kevääksi sinililjojen päälle. Ihailen valoa ruskeilla, punaisilla ja keltaisilla lehdillä.


Lokakuun 22. päivä

Viimeistelen eiliset terassin istutukset sammaleella. Kas, sammalta jää vähän yli. Äkkiäkös siitä tekaisee sammalämpärin terassin somistukseksi. Ja samalla vaivalla niitä tekee kolmekin. Laiskuuttani olin päättänyt jättää ne tekemättä, mutta nyt olen tyytyväinen.

Pihalla tuoksuu tuija. Ensimmäistä kertaa leikkaan pallotuijat tähän aikaan vuodesta. Toivon, etteivät ne kovin pahasti ruskettuisi kuten keväisin heti leikkaamisen jälkeen. Työ sujuu nopeasti, ja siistit pallot muistuttavat minua siitä, että keväällä on taas yksi homma vähemmän.


Lokakuun 23. päivä

Makaan sohvalla, kun Jouko tulee kysymään, ovatko aidan tolppien paikat hyvät. Väsymykseni unohtuu. – Laittaisin tolpat vähän leveämmälle ja tiheämmin, kommentoin, voisi tulla tukevampi. Lopulta tolpat laitetaan sinne mihin ne suostuvat menemään kivikkoisessa maassa. Pohja ja reunat katetaan paksulla kerroksella pahvia. Pohjalle ladotaan jyhkeitä runkoja. – Reunoille kannattaa varmaan laittaa noita ranteenvahvuisia puita, niin aidasta tulisi siistimpi, sanon. – Ohuen silpun voisi piilottaa keskelle.

Jouko katkoo oksia vesurilla ja latoo kehikkoon. Näyttää jo kivalta, vaikka tekele on harva ja hakekin puuttuu kokonaan. Lahopuuaita ei saa yhtä varauksetonta hyväksyntää muilta perheenjäseniltä, mutta odottakaapa vain…

Lokakuun 27. päivä

On niin syksyinen iltapäivän hetki kuin vain voi kuvitella. Ruska loistaa vielä niin maassa kuin puissakin. Vähän sumuista, sopivan viileää. Aurinko pilkahtelee. Joutsenet töräyttelevät torviaan.

Kerään risuja aitaan. Nyppään rikan sieltä täältä. Poimin talteen sileitä kiviä. Niille voi olla käyttöä joskus. Siivoskelen. Virittelen tuijille tuet huppuja varten. Verkoista ei tarvitse huolehtia, Jouko on laittanut ne. Alkaa hämärtää. On aika mennä sisäpuuhiin.

Lokakuun 29. päivä

Lähestyvää pyhäinpäivää varten kerään maljakoihin varjoyrttejä. Keräilen pihalta risuja, ja täyttelen niillä lahopuuaitaa.

Suuret pallotuijat ovat selviytyneet leikkauksesta niin hyvin, että päätän parturoida myös pienet pallot. Pieni siistiminen tekee ihmeitä.

Lokakuun 31. päivä

Keräilen käpyjä lahopuuaidan täytteeksi. Puhdistan kastelukannut, ruukut ja työvälineet. Syyspuuhat alkavat käydä vähiin. En vielä malttaisi lopettaa – tai en ainakaan ennen kuin säät muuttuvat sateisiksi tai kylmiksi. Huomenna on jo marraskuu.