tiistai 9. tammikuuta 2018

TYÖ EI VÄSYTÄ

Rakennuskesänä mieheni epäili, että jyrsiminen on niin kovaa hommaa, ettei se taida näin hennolta naisihmiseltä onnistua. Halusin kuitenkin kokeilla. Onneksi kokeilin – Rea Peltolan kirjan kannustamana. Olen lukenut hänen kirjansa etu- ja takaperin ja saanut monia ihania neuvoja. Yksi parhaimmista on se, että vaihtele hommia ja pidä taukoja, niin työ ei väsytä. Usein noudatankin ohjetta ja se toimii. Kiitos, Rea!

Siis aamuyhdeksältä aloitetaan: ensin kyykitään ja nostellaan kiviä, sitten kärrätään hiekkaa, kannetaan kiviä, nostellaan ja väännetään niitä, kiskotaan juuria, kärrätään taas maata, lopuksi jyrsitään. 

Kumma juttu: työ ei väsytä, 
vaan heti kun istahtaa autoon, 
väsyttää niin mahdottomasti, 
ettei meinaa kävelemään päästä.

Iltayhdeksältä ajetaan tontilta kotiin ja sanotaan miehelle: ”Kumma juttu: työ ei väsytä, vaan heti kun istahtaa autoon, väsyttää niin mahdottomasti, ettei meinaa kävelemään päästä. Istuminen on niin rankkaa.” Lohtuna tässä kaikessa on se, että aamulla jalkasärky on taas poissa.

Joskus en malta noudattaa tuota kultaista ohjetta. On kiire saada jokin työ valmiiksi kun on aurinkoista tai kun on ennustettu sadetta tai on jokin muu pätevä syy. Ja löytyyhän niitä syitä. Silloin teen kivipolun valmiiksi yhteen menoon  lihassärkyjä uhmaten tai jotain muuta yhtä pöhköä. 

Kivien ja sinkkisaavin takana näkyvät mustikat pyrin suojelemaan rakennusajan myllerryksessä. Peitin reuna-alueet sanomalehdillä ja hiekalla, jotta sain hävitettyä mustikoiden sekaan hanakasti pyrkivät apilat ja muut rikat. 

Mustikkakasvuston suojelu onnistui. Sanomalehdet pitivät reuna-alueet hyvin siisteinä. Yksittäiset rikat kitkin mustikoiden seasta pois. Kuluneena kesänä rajasin alueen ja levitin rodomultaa aukkopaikkoihin ja reunoille houkutellakseni mustikkaa leviämään.

Tämä juttu neljän vuoden takaa tuli mieleeni kun poikani, Asla, kysyi miten jaksan tehdä puutarhahommia. Kiitos vielä kerran, Asla, hyvästä kysymyksestä! Kysy mitä vaan -sarja jatkuu. Ensi kerralla vastaan tyttäreni, Avillan, kysymykseen olenko saanut puutarhasta  sellaisen kuin olen halunnut.

Ehkä kuitenkin sitä ennen julkaisen pari vastausta saamiini haasteisiin. Monenlaista kivaa tässä on työn alla. Palataan :)

4 kommenttia:

  1. Ikävuosia kun tulee lisää, niin huomaa ettei saakaan niin paljon aikaiseksi, kuin oli suunnitelmissa. Mutta onhan aina seuraava päivä :)

    Mustikat on yllättävän herkkiä puutarhakasveja, vaikka metsissä ne kasvaa ihan valtoimenaan. Ne eivät tykkää kilpailusta, eivätkä paahteesta. Talvehtiakseen ne haluaisivat lunta niskaansa.

    Oikein mukavaa viikon jatkoa, Pauliina! Kirjoituksesi ilahduttavat lukijaa aina kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita, mukavasta palautteesta! Kiva kuulla, että juttuni tuottavat iloa.

      Itse olen tämän käsien motoriikan ongelman takia hidas tekemään, mutta asetankin sitten tosi pieniä tavoitteita aina yhdelle päivälle, esimerkiksi kitken vain ämpärillisen päivässä. Sitten olen ihan fiiliksissä kun saan kitkettyä 3-4 ämpärillistä :) Ja aina voi ajatella, että huomenna - tai seuraavana kasvukautena sitten... Tuota lohdullista ajattelutapaa olen oppinut mm. Rea Peltolan kirjoista.

      Joo, olen mustikoista huomannut, etteivät oikein lähde leviämään, vaikka alkuperäisellä paikalla kasvavatkin. Joku sanoi saaneensa mustikoita kylvämällä, mutta ei minulla ole vielä näkynyt tuloksia. Kilpailua ei ole, mutta aurinkoa voivat saada liikaa. Enpä ole älynnyt lunta niille kasata eikä kyllä aina ole ollut mitä ottaakaan. Kiitos vinkeistä! Katsotaan miten käy :)

      Kiitos samoin sinulle, hyvää viikon jatkoa ja opiskeluintoa!

      Poista
  2. Olen itsekin usein huomannut, etteivät raskaatkaan puutarhatyöt tunnu niinkään tehdessä, vaan vasta illalla kroppa ja etenkin selkä sitten muistuttaa päivän rehkinnästä. Hyvä tosiaan muistaa puutarhatöitäkin tehdessä vanha ja niin järkevä sananlasku."Vähän päivässä ja paljon viikossa".
    Ihanaa kevään odotusta ja aurinkoa päiviisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Minulle on käynyt joskus niin, että ruokapöydän ääressä olen ollut joka ikisestä paikasta kipeä. Kun olen raahautunut takaisin ulos, vaivat ovat tipotiessään. Olen nauranut, että mulla on varmaan joku sisäilmaongelma ;) Tai se kuuluisa luulotauti ;)

      Lohdullinen tuo sananlasku!

      Kiitos samoin sinulle oikein hyvää aikaa kevättä ja uusia puutarhapuuhia odotellessa!

      Poista