lauantai 22. lokakuuta 2016

HIENO ROUVA

Pioni ’Madame Calot’ on täydellinen! En tiedä yhtään asiaa, jota vielä voisin pionilta toivoa. Tämä rouva on kasvutavaltaan runsas ja näyttävä, ei mikään seinäruusu. Kaiken hyvän päälle tämä rouva käyttää hienostunutta parfyymiä. 

Tuoksu on voimakkain vasta auenneissa kukissa.

Jo ensimmäisenä kesänään meillä se kukki näyttävästi ja kukinta sen kuin paranee vain. Nuput ovat suloisen vaaleanpunaisia, mutta lopulta kukat vaalenevat melkein valkoisiksi. Kukat ovat aluksi täydellisen pyöreämuotoisia, kypsyessä mukaan tulee hieman rentoa röyhelöä, mutta ei missään tapauksessa liikaa. 


Sivunuput pidentävät kukintaa.


Täysin auenneena kukka on puhtaan valkoinen. Tummanpunaiset viirut ovat kukan sisällä vähän piilossa.

Missään vaiheessa rouva ei menetä hillittyä tyylikkyyttään. Se vanheneekin niin ihastuttavalla tavalla, että on vaikea valita mikä kukinnan vaihe olisi kaikkein kaunein. Terälehdet varisevat yksi kerrallaan paljastaen kauniin tummanpunaisen kukkapohjuksen, kuin veistoksen. Pikkuhiljaa kesän edetessä kukkapohjukset avautuvat kruunuiksi, jotka syksyyn mennessä saavat mustat jalokivensä. 

Rehevä lehdistö säilyy vihreänä vielä pitkään. Ensipakkasissakaan se ei lannistu. Kun on kaiken tämän saanut nähdä ja kokea, mitä muuta enää toivoisikaan. Kylläisenä kaikesta saa odottaa ensi kevättä, jolloin tapaamme jälleen.

Istutin rouvien seuraan etualalle ’Buckeye Bellen’. Tarkkasilmäiset voivat huomata kuinka täydellisesti suunnitelmani meni nappiin. ’Madame Calot’n’ punaiset viirut ovat täsmälleen saman punaiset kuin syvänpunainen ’Buckeye Belle’. 

Kokonaisuuden kannalta viirujen värillä ei ole mitään merkitystä. On kuitenkin aika hauska kun saa jonkun sopimaan niin täydellisesti yhteen. Sitä kutsutaan kai hifistelyksi.


Ehkä jo arvasitkin, että 'Madame Calot' on lempikukkani :-)


Rouvalla on korkeutta 80–100 cm, mutta luonnollisesti leveyttä ei ole kohteliasta mainita. Puolen metrin välein olen kyllä itse nämä istuttanut. Sain sellaisen neuvon jostain.

Näyttävyydestään huolimatta rouva on hyvin helppohoitoinen eikä tarvitse pelätä, että se kuolla kupsahtaisi ankaranakaan talvena. Se pitää auringosta, mutta pärjää myös puolivarjossa. 

Kasvualustan suhteen kannattaa olla tarkkana, sillä kuka hieno rouva nyt viitsisi vesilätäkössä seisoskella. Itse olen laittanut peltosaven sekaan hirveästi hiekkaa ja kohtuullisesti luonnonlannoitetta istutuskuopan pohjalle. 

Tukikehikko kannattaa laittaa jo keväällä, sillä yhtäkkiä kehikon viritteleminen pionin ympärille voi olla jo aikamoista taiteilua. Sitten ei tarvitsekaan pitkiin aikoihin muuta kuin ihmetellä ja ihastella.


P.S. Ostin 'Madame Calot' -pionini Taimimoisiolta Porista keväällä 2014. En tiedä mistä niitä nykyään saa. Ajoissa kannattaa kysellä, jos näitä itselleen havittelee.


Tässä viralliset tiedot

Paeonia lactiflora ’Madame Calot’

KUKAT: Aukeavat kukat vaaleanpunaiset, kokonaan auenneena puhtaan valkoinen tummanpunaisin viiruin. Miellyttävä kielon / ruusun tuoksu. Sivunuput pidentävät kukinta-aikaa.

KORKEUS: 80–100 cm

KASVUPAIKKA: aurinkoinen tai puolivarjo

KASVUALUSTA: läpäisevä, saven ja hiekansekainen maa, kohopenkki on suositeltava

MUUTA: Pionille kannattaa asettaa tukikehikko jo keväällä.



P.P.S. Julkaisin tämän jutun jo aiemmin Kasvikavalkadi-blogissani, mutta laitoin sen nyt uudestaan kun minulta toivottiin esittelyä pioneistamme. Terveisiä Sametti Hortensialle :) Tässä siis yksi pioni ensi hätään. Lisää on luvassa talven mittaan.

12 kommenttia:

  1. Ihana esittely kauniista rouvasta. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Hieno kuvaus kauniin Madamen kukinnan eri vaiheista :D
    Pistänpä kukan nimen mieleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuota lajiketta kyllä uskaltaa suositella muillekin, on niin elinvoimainen. Kaunista viikonlopun jatkoa!

      Poista
  3. Upea, tuoksu melkein välittyy kuvistasi! Kevään hankintalistalle ehdottomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Tätä kyllä uskaltaa suositella. Ainoa ongelma vain on, ettei sitä tahdo mistään löytää. Onneksi se ei sentään ollut mahdottoman kallis. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  4. Hieno esittely, se on tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun tykkäsit! Pioneissa on niin paljon kauniita, mutta tämä on minulle ainakin tällä hetkellä aivan erityinen :)

      Poista
  5. Hieno kuvaus upeasta pionista!Ostoslistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anja! Mukava tavata uusia ihmisiä täällä :) Joo, tuota pionia uskallan kyllä suositella.Toivottavasti niitä myös myydään jossain.

      Poista
  6. Ihana Rouva Calot. Kiitos upeista kuvista ja kuvauksesta. On minunkin pionieni kärkikaartia. Inspiroiduin myös sen ja Buckeyn yhteiselosta. Taitaa tulla siirto kyseeseen ensi keväänä vaikka en mielelläni siirtele.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Tosi kiva kuulla, että sinullakin on tuo ihana rouva Calot ja sinäkin pidät siitä. Joo, Calot ja Buckeye Belle stemmaavat kyllä täydellisesti. Buckeye Belle kukkii hieman aikasemmin ja on matalampi. Yleensä suositellaan siirtoa vasta syksyllä. Itse en ole uskaltanut keväällä pioneita siirrellä. Hauskaa, että sait postauksestani inspiraatiota :)

      Poista