maanantai 17. lokakuuta 2022

MUOTOPUUTARHAN VUODENAJAT

Viime jutussa keskityin suurimmaksi osaksi Muotopuutarhan tekemisen vaiheisiin. Tämän jutun kuvat ovat tuoreita, viimeisen vuoden aikana otettuja.

Ilma täyttyy toivosta.

Kaikki tuntuu alkavan keväästä, jolloin lumet sulavat. Ilma täyttyy toivosta. Kaikki hyvä ja hauska on vielä edessäpäin. Puutarha on paljas, mutta sitä silmä ei näe. Siellähän on jo vaikka mitä. Kohtahan jo pionitkin kukkivat… 18.4.2022

Rusokirsikka kukkii jo. Koivuangervoaita on vielä paljas, mutta ei se mitään. Sen punaruskeat oksat ovat ilahduttaneet läpi talven. 22.5.2022

28.5.2022

Nyt on jo kesä.

Nyt on jo kesä. 11.6.2022

Pensasaidan sisäpuolella on vielä vihreää, mutta ei minusta kuitenkaan yksitoikkoista. Erilaiset lehtimuodot ja sävyt  tuovat mukavaa vaihtelua. 23.6.2022

Olen istuttanut kutakin lajia melko ison pläntin. Siksi kukinta ei jatku keväästä syksyyn, vaan aika paljon on myös pelkkää vihreää. Se ei haittaa, koska Muotopuutarhan ympärillä kuitenkin kukkii. Muotopuutarhan ei edes tarvitse olla pihan keskipiste koko aikaa. Sillä on tärkeä tehtävä: se tuo ryhtiä ja rauhoittaa pohjoispihan ilmeen. 25.6.2022

26.6.2022

27.6.2022

Pioni 'Angel Cheeks' kukkii. 28.6.2022

30.6.2022

Heinäkuussa Muotopuutarha puhkeaa väriloistoon. Siitä pitävät huolen muun muassa siperianiirikset. 1.7.2022

Kuningatariiris 'Snow Queen' 2.7.2022

Hillittyä menoa. 22.7.2022

Syksyä kohti.

Syksyä kohti. 29.8.2022

Viimeisimpänä kukkivat syysleimut. 25.9.2022

Koivuangervoaita on pukeutunut syysasuunsa. 1.10.2022

Kunpa nämä ihanat syysillat ja ruska jatkuisivat jouluun asti! 4.10.2022

Kohta on talviunen aika.

Kohta on talviunen aika. Niin puutarha kuin puutarhurikin saa kerätä voimia ensi kasvukauden seikkailuihin. Jos ensi talvena on yhtä paljon lunta kuin viime talvena, niin silloin Muotopuutarha näyttää tältä. Pensasaita on peittynyt kokonaan lumen alle, joka on aika harvinaista. 6.4.2022

10 kommenttia:

  1. Kiitos näistä upeista kuvistasi. Näissä silmä lepää.

    VastaaPoista
  2. Jälleen oli hienoa katsoa koko vuoden kierto, miten maisema ja näkymä vaihtuukaan upeasti. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Luin samaan syssyyn tuon edellisenkin postauksen. Sain siis perusteellisen esittelyn muotopuutarhastasi. Se näyttää todella kauniilta ympäri vuoden ja kukkien värit sopivat ihanasti yhteen. Oli kiva lukea elävää kertomustasi sen perustamisesta. On siinä ollut valtava työmaa! Olisinkohan itse edes jaksanut kaivaa kunnon istutuskuoppia vaan valinnut suosiolla vain vaatimattomia ja ohuessa multakerroksessa pärjääviä lajeja? Tuskin lopputuloskaan olisi silloin ollut noin hieno ja rehevä. Oikein komea alue sisääntulon eteen.
    Käyvätkö jänikset muuten napsimassa talvella koivuangervoaidannetta? Tuskin sentään vedät suojaverkkoja koko alueen ympärille?
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥

      Jos rakastaa kukkia ja puutarhaa, täytyy jossain määrin rakastaa myös kovaa työtä. 😊 Olen ollut kuulevinani, että sinulla on vähän samaa taipumusta. Niin paljon kiviä – ja todella suuria sellaisia – olet omin käsin vääntänyt puutarhassasi. 😊 Mutta mikäpä on tehdessä, kun Into ja Tarmo ovat apulaisina!

      Kukaan ei ole syönyt koivuangervoja tai sitten on maistanut niin vähän, etten ole huomannut. En ole koskaan suojannut niitä. Luulenpa, että syömisestä ei olisi edes mitään haittaa, sillä koivuangervo kestää alas leikkauksenkin muistaakseni joka vuosi. Itselläni tosin ei ole ollut vielä tarvetta leikata sitä alas kertaakaan.

      Kiitos, oikein hyvää viikonvaihdetta sinulle!

      Poista
  4. Kiitos, oli kiva nähdä muotopuutarhan vuodenkierto. Koivuangervoaita on melkeinpä upein syysvärissään, takuuvarma katseenvangitsija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta palautteesta! ♥

      Koivuangervo pääsee ansaitsemaansa arvoon erityisesti talvella, kun sen punaruskeat oksat piirtyvät lunta vasten. Silloin ihailen sitä ihan joka päivä. Mutta tosiaan syksylläkin se on aivan ihana.

      Poista
  5. Koivuangervoaita tuo kyllä ihanat raamit muotopuutarhaasi! Ja niiden sisäpuolella on myös mielettömän kaunista!

    VastaaPoista