torstai 28. maaliskuuta 2019

JUHLAVA VALKOINEN

Sanotaan, että eskimoilla on seitsemäntoista sanaa lumelle ja seitsemäntoista sanaa valkoiselle. Suomen yleiskielessä ei valkoiselle löydy suoranaisia synonyymejä, mutta kuvailevia sanoja löytyy vaikka kuinka paljon: puhtaanvalkoinen, lumivalkoinen, vitivalkoinen, maalarinvalkoinen, kuultovalkoinen, maidonvalkoinen, kalkki, kipsi, liitu, luuvalkoinen, luonnonvalkoinen, vanilja, kermanvalkoinen (tai –keltainen), harmaanvalkoinen, likaisenvalkoinen, hohtavanvalkoinen, mattavalkoinen, kiiltävä valkoinen...

Valkoista kuvaavia sanoja löytyy siis yllättävän paljon, mutta aivan toinen asia sitten olisi yhdistää oikea sävy ja nimi. Minulta ei ainakaan onnistuisi ihan tuosta noin vain.

Millaisia mielikuvia valkoinen sinussa herättää?

Ennen kuin jatkat lukemista, voit hetkeksi sulkea silmäsi ja miettiä, mitä sinulle tulee mieleen valkoisesta. Millaisia mielikuvia valkoinen sinussa herättää?

Krookukset ovat minulle vain valkoisia, lumivalkoisia. Olen kokeillut myös värikkäämpiä, mutta ne eivät ole olleet minun makuuni.

Minulle tulee mieleen pilvet, joutsenet, lokit ja lentokoneet. Pitsiliinat, lakanat, hääpuku, ylioppilaslakki ja hymypatsas. Juhlavia asioita. Syysleimut, krookukset, ruusut, pionit, morsiusleinikki… Itselleni valkoinen kuvastaa puhtautta, raikkautta, keveyttä, juhlavuutta ja valoa.

Länsimaissa valkoinen symboloi viattomuutta, puhtautta ja iloa. Tähän on helppo yhtyä. Ennen vanhaan valkoiset vaatteet olivat hyvin harvinaisia, joten väri liitettiin parhaimpiin asusteisiin. Siksiköhän itsellenikin tuli mieleen hääpuku ja muut juhlavat tekstiilit? Valkoinen on hääpuvun perinteinen väri sekä länsimaissa että Japanissa.

Niin viaton. Pioni 'Duchesse de Nemours'

Jotkut psykologit ovat todenneet, että ihmisen on vaikeampi nostaa mustia kuin valkoisia laatikoita, vaikka mustat olisivatkin valkoisia kevyempiä. Valkoinen kuvaa keveyttä. Niin totta myös puutarhassa!

Kevyt. Tiikerililja 'White Twinkle'

Valkoinen on antautumisen ja rauhan merkki. Näitä kuvaavat valkoinen lippu ja valkoinen kyyhkynen. Kiinalaisessa ja intialaisessa perinteessä valkoinen on surun, kuoleman ja kummitusten väri.

Valkoista voi myös pelätä.

Olen valkoisen ystävä. Kuinka monesti olenkaan ihaillut kuvia kuuluisasta Sissinghurstin linnan valkoisesta puutarhasta ja muista ihanista valkoisista puutarhoista. En ole tullut ajatelleeksi, että valkoinen voi aiheuttaa myös aivan päinvastaisia reaktioita. Joku voi suorastaan valahtaa valkoiseksi. Bloggaaja voi tuntea valkoisen paperin (tai näytön) kammoa. Valkotakkikammo nostaa verenpainetta. Ja tosiaan, valkoista voi myös pelätä: leukofobia on valkoisen värin kammo.

Ruusuleimu on yksi suosikeistani.

Olisikohan sille mitään hienoa termiä, jos rakastaa valkoista, erityisesti valkoisia kukkia puutarhassa?

P.S. Vielä ehdit osallistua Lahden Pihapiiri-messujen lippujen arvontaan täällä.

20 kommenttia:

  1. Valkoinen on valo. Se antaa kontrastia väreille kirkastaen ne. Valkoinen on myös puhtauden symboli sen huikean monissa merkityksissään. Toisaalta valkoinen ei ole mitään. Onpa monimerkityksellistä olla valkea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo tosiaan :) Minä pidän erityisesti juuri valkoisen antamasta valosta, raikkaudesta ja kirkkaudesta kaiken muun keskellä. Voin kyllä hyvin allekirjoittaa tuonkin, ettei valkoinen ole mitään. Liian valkoista ei saa olla. Aikamoista tasapainoilua :)

      Poista
  2. Olipa kauniita kukkia postaus täynnä <3 Valkoinen on yksi lempiväreistäni kukissa, mutta en voisi kuvitella itselleni kokonaan valkoista puutarhaa sen enempää kuin pelkästään lehtimuotoihin tai -väreihin perustuvaakaan puutarhaa. Havupihasta nyt puhumattakaan! Valkoinen sopii minusta ennemminkin raikastamaan ja tasapainottamaan muita värejä ja tuomaan valoa hämärtyviin iltoihin. Mitä sitten valkoinen väri tuo minulle mieleen? Valkoinen on raikas, puhdas ja viaton, mutta myös kylmä ja vähän kalsea. Lumi, orkidea, jääkaappi (ym. keittiön kodinkoneet) ovat ensimmäiset konkreettiset asiat, mitkä tulivat valkoisesta mieleen. Jotain osuutta asiaan saattaa ehkä olla sillä, että olen juuri nyt keittiössä, jossa kukkii valkoinen orkidea ja ikkunasta näkyy lumikinoksia... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Minä huomaan monesti, että taas olen vaistomaisesti kiinnittänyt huomioni kasveihin, jonka lajikenimessä on sana Alba :) Ne vetävät huomioni kuin magneetti ja joskus oikein ajattelen, että voisihan kukan väri olla joku muukin :D Ja onhan minulla toki muitakin värejä puutarhassa. Hyvin ne sopivat valkoisen kanssa yhteen, johon sinäkin viittasit.

      Ihan totta: valkoinen on aika kylmä, paitsi sellainen vähän kellertävä valkoinen. Mutta olipa kylmä tai ei, niin valkoinen orkidea on aivan ihana :)

      Poista
  3. Juuri nyt olen hitaasti (mielestäni) etenevän kevään takia kurkkuani myöten täynnä lumenvalkoista.

    Valkoinen on kuitenkin minulle puhdas ja raikas väri ja etenkin Espanjassa pidempään oltuani ilahdun aivan valtavasti valkoisista kukista, siellä niitä jostain syystä on vähemmän. Ehkä meitä pohjoisen asukkeja puhuttelee puhtaus ja valkoinen on oivallinen puhtauden, tuoreuden ja raikkauden symboliväri.

    Ja kuten Toveri Tita tuossa ylempänä toteaa, valkoinen on valo.
    Minä rakastan valkoisia krookuksia, narsisseja, tulppaaneja, ruusuja ja pioneja. Ja kuinka ihanasti hohtavat valkoiset syysleimut elokuisessa illassa.

    Ja kyllä valkoinen ensilumi aina ilahduttaa, sehän tuo valon syksyn märkään mustuuteen. Maaliskuussa en enää jaksa valkoista, kesäkuussa se mahtuu jälleen värikarttaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hirnakka, monipuolisesta kommentistasi!

      Nyt vasta hoksasin, että juuri tähän aikaan juttu puutarhan valkoisista kukista voi jopa ärsyttää. Minua itseäni lumi ei haittaa, mutta moni muukin kuin sinä on varmasti lopen kyllästynyt valkoiseen juuri nyt.

      Mutta tosiaan, puhdas ja raikashan se valkoinen on - ihana Suomen lipun väri. On sillä varmaan siksikin jonkinlainen erityinen paikka suomalaisten sydämissä.

      Ihan samaa ajattelen noista mainitsemistasi kukista. Ne tuovat valon. Muut kukat voivat olla monen värisiä, mutta jostain syystä krookukset haluan aina valkoisina.

      Lumikasat hupenevat aivan silmissä. Pian onkin sitten jo värien aika :)

      Poista
  4. Sisäkukissa suosin valkoista väriä, mutta puutarhassani ei taida olla yhtään valkoista kukkiaa... Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nettimartta! Jännä, että sinulla on tuollainen "jako" sisä- ja ulkokukkien välillä ;) En ole koskaan ajatellut, että se voi olla niinkin.

      Poista
  5. Hieno kirjoitus hienosta väristä! Minäkin pidän valkoisesta. Valkoinen kukkakimppu on tosi kaunis. Monen mielestä se on hautajaiskimppu. Minun mielestäni ei. Myös kodissani valkoinen väri on pääosassa muilla väreillä höystettynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivisen Vilma! Minusta valkoinen sopii niin ilon kuin surunkin hetkeen.

      Olen varma, että sinulla on kaunis koti. Valkoinen on kaunis sisustusväri.

      Poista
  6. Upea kirjoitus taas kerran. Valkoinen on valoa, iloa, puhtautta ja viattomuutta. Rakastan valkoisia kukkia, mutta haluan myös muista värejä. Ei siis enää pelkästään valkoisia kukkien valtaamaa pihaa. Valkoinen pioni ja tiikerinlilja, olen aivan myyty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tuula ♥ Olen ihan samaa mieltä: valkoinen on ihana, mutta minäkin rakastan myös muita värejä. Muiden värien joukossa valkoisen puhtaus ja raikkaus korostuvat. Ja tuohonkin on helppo yhtyä, että valkoinen pioni ja tiikerililja ovat upeita :)

      Poista
  7. Kauniisti kuvailet valkoista. Minulle tulee valkoisesta mieleen puhtaus, herkkyys ja semmoinen sanaton onni, ehkä sisäinen rauha. Valkoisessa on hieman jotain salaperäistäkin. Konkreettisista asioista valkoinen tuo mieleeni lumen ja pitsisen hää- tai juhlamekon. Alan kaivata puutarhaani enemmän valkoisia kukkia, tai oikeastaan haluaisin, että puutarhani olisi niin iso, että voisin lohkaista siitä osan kokonaan valkoiselle puutarhalle. Sinne voisi mennä silloin, kun kaipaa sisäistä rauhaa. Täysin ilman värikkäitä kukkia en kuitenkaan halua olla, välillä elämään kaipaa pirskahtelevaa iloa, johon valkoinen on mielestäni liian vakava väri. Ihanaa viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keijunkukkanen ♥ Ihania ajatuksia osuvasti sanottuna. Mm. "sanaton onni" ja "sisäinen rauha" ja sitten vielä tuo värikkäiden kukkien tuoma "pirskahteleva ilo" saivat minulta hyväksyviä ja ymmärtäväisiä nyökytyksiä :) Niinhän se on, että kaikkia niitä tarvitaan. Onneksi on niin paljon kasveja, joista valita joka tunnelmaan ja tilaan.

      Aurinkoista ja mukavaa viikkoa sinulle! Oh-hoh - onkin jo huhtikuu :)

      Poista
  8. Valkoinen on ihana väri puutarhassa. Pienet ja suuret valkoiset kukat tuovat kukin omanlaistaan rauhaa ja valoa. Kauniisti olet kukkia kuvannut!

    VastaaPoista
  9. Ihania kukkakuvia. Ja valkoinen tiikerililja, kiinnostuin heti! Muuten valkoista löytyy puutarhastani hyvin vähän. Jos tarjolla on valkoinen tai värillinen vaihtoehto jostain kasvista, valitsen aina värillisen. En tiedä miksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu! Valkoinen tiikerililja oli pitkäaikainen haaveeni. Onneksi liljakukot eivät vielä ainakaan ole löytäneet tänne.

      Minä puolestani toimin päinvastoin. Valkoinen houkuttelee aina ja joudun muistuttamaan itselleni, että voisihan sitä valita värillisenkin :)

      Poista