perjantai 15. maaliskuuta 2019

LEIKKAA-LIIMAA


Minun alkoi tehdä mieli leikata ja liimata, vähän niin kuin lapsena. Toipilaana sellaiseen on aikaa. Nyt en kuitenkaan aikonut leikata paperinukkeja, enkä tehdä maitotölkeistä taloja tai wc-paperirullan hylsystä pääsiäispupua. En myöskään aikonut leikata Anttilan kuvastosta kauniita tavaroita ja liimata niitä pahville niin kuin pikku tyttönä.

– Taidat tervehtyä,
hän sanoi tyytyväisenä.

Otin tuliaisiksi saamani siemenkuvaston ja sakset. Leikkasin Nelson Gardenin kuvastosta kaikki mieluisat suorakylvettävät kukat esittelyteksteineen. Jotta hauskuus ei olisi loppunut tähän, leikkasin vielä Exotic Gardenin katalogista vähän lisää lajeja ja lajikkeita. Mies katseli puuhaani. – Taidat tervehtyä, hän sanoi tyytyväisenä.

Oli hauska selailla kuvastoja ja poimia sieltä kaikki mieluisimmat kukat. Nautin niistä jo ennen kuin yksikään siemen on ehtinyt multaan asti.

Liimasin kuvat kartongille ja leikkasin ne korteiksi. Rentouttavaa puuhaa. Opinkin yhtä ja toista, esimerkiksi sen, että punapellavasta on jalostettu täsmälleen sinipellavan värinen lajike. Hmm. Olen tähän asti ollut niin tietämätön, että olen ajatellut sinistä pellavaa haluavien kylvävän sinipellavaa.

Ilokseni huomasin, että oranssi-iisosta on olemassa vadelmanpunainen lajike ’Raspberry Daiquiri’. Olen tarhaiison suuri ystävä, joten tekee mieli kokeilla, ovatko muut iisot yhtä ihania. Tutustuin myös koreaniisoon lajikenimeltä ’Golden Jubilee’. Sillä on limenvihreät lehdet ja jos se kukkii yhtä ihanasti kuin nykyinen tarhaiisoni, niin siitä varmasti tulee suosikkini. Tuskin maltan odottaa…

Sain tietää, että tiibetinkoirankieli viihtyy myös varjossa.

Opin tuntemaan sinivarjon, sarjasaipon ja kirjoperhoskukan. Sain tietää, että tiibetinkoirankieli viihtyy myös varjossa. Useat kesäkukat pitävät auringosta tai puolivarjoisasta paikasta, varjoon ei sitten koirankielen lisäksi muita suorakylvettäviä taida ollakaan.

Merkitsin kortteihin tietoja kasvien valo- ja ravinnevaatimuksista. Sitten kortit olivat valmiit. Viihdytin itseäni sommittelemalla mahdollisimman kauniita väriyhdistelmiä.

Joka sommitelmaan teki mieli laitttaa ripaus vaaleaa keltaista. Nämä ajattelin kylvää kanalan edustalle.

Olin etukäteen ajatellut, että tämä voisi olla vaikeaa, koska kauniita, mielenkiintoisia ja houkuttelevia kukkia on niin paljon, mutta ehei. Kesäkeittiön polun varteen poimin korteista vain ne, jotka viihtyvät puolivarjossa. Siitä melko suppeasta valikoimasta oli helppo valita.  Vaaleanpunaista, valkoista ja limenvihreää, syksyksi vähän voimakkaampaa väriä… Lisäksi voisi keksiä jotain hopeanharmaata, vaikka sitä näissä suorakylvettävissä ei olekaan.

Potagerissa aion turvautua viime vuonna hyviksi havaittuihin väriyhdistelmiin. Kalpeankeltainen kehäkukka tuo eloisuutta pioniunikon tumman lilan rinnalle.

Aurinkoiseen Potageriin oli paljon vaihtoehtoja, mutta lähdin niistä, jotka ovat saattaneet kylväytyä viime syksynä itsestään: vaaleansinistä kuitupellavaa ja kalpeankeltaisia ’Snow Princess’ –kehäkukkia. Siihen lisäksi vähän voimakkaamman sinistä ruiskaunokkia, valopilkuiksi ja katseenvangitsijoiksi ’Ice Cream’ –pikkuauringonkukkia.

Viereiseen kulmaan voisi kylvää samoja värejä, mutta tehostaa vaikutelmaa tummanpuhuvilla pioniunikoilla, jotka hyvässä lykyssä ovat saattaneet kylväytyä itsekseenkin. Vaikutelmaa elävöittämään mietin tarhaneito ’Persian Jewels’ lajikkeen sinisiä, vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia.

Sinistä, kalpeaa keltaista ja hippunen tummaa lilaa. Pari siemenpussia minulla on jo valmiina.

Oi-joi, tässähän alkaa puutarhakuume nousta. Ja se on ihan toivottua kuumetta se. Vielä riittää korteista hupia. Mitähän kivaa keksin Ameriikan uusien istutusten väleihin ja sinkkiämpäreihin ja portin pieleen ja…

Kokosin tiedot suorakylvettävistä kesäkukista myös luetteloksi blogiini. Julkaisen sen lähiaikoina. Jospa siitä olisi hyötyä jollekin.

Toivottavasti olette pysyneet terveinä. Minun tautini alkaa pikku hiljaa hellittää, joten valoisalla mielellä täällä ollaan. Valoa ja iloa teillekin, hyvät lukijani!

26 kommenttia:

  1. Oi, miten mukavan kuuloista puuhaa! <3 Minä olen potenut pienen flunssan, mutta toivuin siitä jo. Enää vähän yskittää. Pikaista toipumista sinullekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tosiaan kaiken niistämisen ja yskimisen välissä :) Hyvä, että pääsit vähemmällä! Minä menin tällä kertaa pitkän kaavan mukaan. Kiitos! Toivottavasti sinunkin yskäsi pian loppuu ♥

      Poista
  2. Miehesi varmaankin oikeassa:alat tervehtyä! Hyvä idea nuo kortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, mies oli oikeassa. Nyt olo on jo aivan toinen :) Kiitos, Vilma!

      Poista
  3. Onpa mukavat kortit! Kätevää suunnitella värejä ja muotoja niiden avulla. Minulla on esikasvatuksessa kasvamassa mm. noin 70 valkoista kosmoskukkaa, jos saan ne onnistuneesti vietyä kevääseen asti, on ihana sijoitella taimia sopiviin kohteisiin uusia perenna-alueita täydentämään. Siinä mielessäkin kesäkukat ovat myös hyvä juttu, kuten mainitsitkin Ameriikan uudesta alueesta. Ihana kuulla, että vointiani paranee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, mukavasta kommentistasi!

      Olen niin innoissani niistä korteista :) Kun suunnittelen, minun pitää aina nähdä, edes jotakin. Ulkona asettelen ruukkuja kuviteltujen kasvien paikalle jne. Noiden korttien avulla nyt on niin helppo "nähdä" ne alueet.

      Wau, mikä ihana kosmoskukkamäärä sinulla on tulossa! Ja sitten ne myös kukkivat ajoissa. En ole ennen oikein kylvänyt kesäkukkia, mutta nyt olen tosi innoissani.

      Joo, nyt alan olla jo aika hyvässä kunnossa :) Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Kiva idea suunnitteluun, nyt kun ei vielä voi ulkona touhuta. Olisi hauska nähdä näistä myös lopputulos valokuvina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, HennaMar! Kyllä varmaan laitankin sitten kuvia, jos saan ne kylvökset onnistumaan :)

      Poista
  5. Positiivista toipilasouhua ja sitä paitsi hyödyllistä: tällaisia kortteja kannattaisi tehdä ja selata niistä tietoja aina tarvittaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosiaankin tervehtymisen merkki, että puutarhajutut alkaa kiinnostaa. Pahimmassa vaiheessa ei kiinnostanut yhtään mikään. Ja joo, ne kukkakortit säilytän myös tulevia vuosia varten :)

      Poista
  6. Kivat ja kauniit kortit! Uskon, että niiden askartelu on ollut antoisaa puuhaa ja nyt niistä on pitkään iloa ja hyötyäkin kylvösten suunnittelussa. Kauniita väriyhdistelmiä olet suunnitellut. Varsinkin toisen kuvan pinkki-valkea höystettynä vaaleankeltaisella on aika ihana kattaus. Minulla oli muuten yhtenä kesänä niitä sinisiä punapellavia. Petyin: olivat ihan mitättömän näköisiä ja kukkivat kehnosti. Siemenpussin kuva antoi ymmärtää toista. Hienoa, että olet jo paranemaan päin. Juuri sopivasti, niin olet täysissä voimissa, kun puutarhaan alkaa ilmestyä pälvipaikkoja ja piippoja :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Joo, harvoin siemenkuvastot tulee hyödynnettyä näin perusteellisesti. Tulen varmaan käyttämään kortteja vielä monena vuonna.

      Hauska kuulla sinun sinisen punapellavan kokeilustasi :) Minulla on ollut sinistä pellavaa ja siihen olen ollut tyytyväinen.

      Joo, vaaleankeltainen on ihana melkein missä vaan. Sitä on nyt tulossa vähän enemmänkin ;)

      Sitä samaa itsekin olen ajatellut, että sopivasti tervehdyn vastaannottamaan puutarhan kevään merkit. Nythän tuonne räntäsateeseen ei viitsisi mennä terveenäkään.

      Kiitos samoin, hyvää viikonloppua teillekin ♥

      Poista
  7. Mukavahan on tällaisilla korteilla pelata ja suunnitella. Ihanaa kun alat pikkuhiljaa tervehtyä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin :) Ja mitä enemmän paranen, sitä enemmän ajattelen puutarhaa.

      Poista
  8. Hyvä idea tehdä kortteja, voi tulevaisuudessakin sommitella väriyhdistelmiä, ja tiedot säilyvät muistissa. Siemenpussit helposti nuhrautuvat kylvöpuuhissa ja tulee heitettyä usein poiskin. Mukava kuulla, että olosi kohenee ja alat tervehtyä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en ole säilytellyt siemenpusseja kun ovat yleensä multaisia :) Noista korteista nautin vielä pitkään...

      Kyllä on ihanaa olla taas siinä kunnossa, että saa yöt nukuttua ja jaksaa olla jalkeillakin. Kiitollinen olen, vaikka vielä toipilas olenkin.

      Kiitos samoin, mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  9. Hienoa kuulla että olet tervehtymässä. Kortit on hyvä idea ja tuo että leikkaa lajikkeet irti lehdestä ja sitten asettelee vierekkäin, paljon helpompi hahmottaa tulevia istutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Niin, mun on tosi vaikea hahmottaa kokonaisuutta, jos en näe sitä mitenkään. Kortit suorastaan pelastavat tilanteen :)

      Poista
  10. Onpa kiva idea! Korteilla on hyvä suunnitella istutuksia, kun kokonaisuus on helpompi hahmottaa :) Mukavaa, että olet tervehtymässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, SariHanne! Joo, helpottaa kovasti kun näkee värit ja muodot vierekkäin. Silti vielä aika paljon jää mielikuvituksen varaan, esim. riitttävätkö siemenet :)

      Joo, nyt toipuminen etenee ihan hyvää vauhtia :)

      Poista
  11. Ihana idea kertakaikkiaan, tuommoisen askarteluun minäkin voisin taipua 😁
    Mukava kuulla että alat tervehtymään, toivottavasti toivut supernopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Virpi ♥ Innostuin korteista niin, että aloin haaveilla samanlaista sarjaa myös luottoperennoista. Ei vaan valitettavasti ole kuvia.

      Joo, on tämä nyt ihanaa kun toipuminen pääsi kunnolla vauhtiin :)

      Poista
  12. Onpa ilo lukea, että toipumisesi edistyy. Puutarhan haaveileminen on ihan tervehtymisen merkki.

    Kosmoskukat ovat kyllä huikean hienoja kukkijoita, jotka nyppimällä jaksavat kukkia aloituksesta lähes pakkasiin asti. Toissakesänä työpaikan kosmokset kärsivät kirvoista, joten jos omissasi niitä näkyy niin iske heti torjunnalla.

    Voimia ja nousujohteista toipumista sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tita ♥ Se on kyllä niin totta, että kun on oikein kipeä, ei kiinnosta edes puutarha. Heti kun alkaa toipua, niin eiköhän vain puutarha ala pyöriä mielessä :)

      Kiitos vinkistä! Jännä nähdä, miten minä kosmoskukkieni kanssa pärjäilen...

      Kiitos ja oikein hyvää viikkoa Sinullekin!

      Poista
  13. Ei ollut huono tuliainen se luettelo :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaankaan :) Viimeksi tänään katselin niitä kortteja ja nautin!

      Poista