lauantai 7. huhtikuuta 2018

HUONOJA UUTISIA

Juttu on päivitetty 7.9.2022 ja sisältää hyviä uutisia. Sisältää myös linkin Kukka & Kaalin verkkokauppaan, josta (puoli)hydroon tarvittavia tarvikkeita löytyy.


Muistan tarkalleen sen paikan, jossa olin kuullessani ne uutiset. Seisoin olohuoneessa kännykkä korvallani kun siskoni sanoi, että Viherlandia lopettaa hydroviljelytarvikkeiden myynnin. Kuulin selittäväni, että sano niille, ettei vielä lopettaisi ja että minä yritän mainostaa niitä blogissani ja...

Kysyntä on liian vähäistä.

Kuulin kylmää faktaa: kysyntä on liian vähäistä. Ymmärrän. Mutta kun minä ja minun huonekasvini emme pärjää ilman niitä. Huoks!

Se pieni ero tavanomaiseen kasvatukseen näkyy punaisena pisteenä kuvan yläosassa. Punainen mittarin pää paljastaa tämän muorinkukan kasvavan hydroviljelyssä. 

Tuntuu, että hydroviljelyssä
ne kasvavat aivan erityisen hyvin. 

Vielä tämän vuoden pärjäämme, mutta sitten... En tiedä. Kun asiahan on niin, että huonekasvit kasvavat.  Tuntuu, että hydroviljelyssä ne kasvavat aivan erityisen hyvin. Ne tarvitsevat siis aina vain isompia ruukkuja ja isompia mittareita. Tällä kertaa tarvitsin suuren, taipuisan sisäruukun pyöreään rottinkikoriin. Ruukkuja saa vaikka mistä (paitsi noita taipuisia sisäruukkuja), mutta ns. vesitasomittareita myydään ainoastaan vesiviljelyyn erikoistuneissa paikoissa. Näiden lisäksi tarvitaan myös lannoitetta. Ei kovin paljon, mutta kuitenkin.

Olen käyttänyt sellaista lannoitetta, jota annostellaan ruukkuun pari, kolme kertaa vuodessa. Ihan liian helppoa ollakseen totta. Tuollainen on sopinut minulle. Olen liian laiska värkkäämään lannoitepullojen kanssa. Sellainen on ollut hyvä, kun olen keväällä heittänyt kaikille annokset ja kesällä uudestaan – jos olen muistanut.

Varjomuratti

Ei mullanvaihtoja, ei sotkuja, ei hometta.
Ei multaa kissojen levitettäväksi.

Ei mullanvaihtoja, ei sotkuja, ei hometta. Ei multaa kissojen levitettäväksi. Vettä kerran viikossa, jos silloinkaan. Huoletonta ja helppoa.

Tämä ei siis ole mitään chilin kasvatukseen vihkiytyneiden puuhaa, jossa hankitaan vesiviljelyjärjestelmät, pH-mittarit, ajastimet, kanavapuhaltimet, kasvatusteltat, ilmastointiputket ja huh-huh, kaikkea muutakin, mikä kuulostaa vaikealta – ja kalliilta.

Tämä minun huonekasvien kasvatus on
ihan simppeliä muovipurkki-mittari-hydrosora –hommaa.

Tämä minun huonekasvien kasvatus on ihan simppeliä muovipurkki-mittari-hydrosora –hommaa, johon ei vaadita monen minuutin perehdytyskurssia. Olen kirjoittanut siitä otsikolla En osaa kastella kukkia ja Sormet sorassa.

Viirivehka on niin nopeakasvuinen, että sitä voisi jakaa vuoden välein. Se on ihana kasvi pohjoispuolen eteiseen tai muuhun paikkaan, jossa on vähän valoa.

Nyt olen siis tosi paikan edessä. Saksasta kuulemma voisi löytää. Ei muuta kuin saksan kielikurssille, ja mittareita ja lannoitteita metsästämään. Auf Wiedersehen!

Ja nyt se hyvä uutinen: Kukka & Kaalin verkkokaupasta löydät niin hydrosorat, mittarit kuin lannoitteetkin ja paljon muuta kivaa. Pääset kauppaan tästä.

11 kommenttia:

  1. Googletin huvikseni ja onhan noita siellä Suomessa! Löysin sitä soraakin vai onko se sitten niin erikoista mitä tarviit??TerraGrow siellä oli ainakin, Helsingin puutarhatarvikkeessakin. Voin kyllä jelpata täältä Saksasta kun tilaat mutta postit sinne tulee sulle kalliiksi, jos jotain pientä tarviit se onnistuu kyllä. Jos mittarista kyse, laita kokoa niin voin katsoa onko täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä eräs sivu jota täältä löysin, onko sopivia, oli jopa 28cm mittari
      https://www.amazon.de/s/ref=sr_pg_1?rh=i%3Aaps%2Ck%3Awasserstandsanzeiger+hydrokultur&keywords=wasserstandsanzeiger+hydrokultur&ie=UTF8&qid=1523089559

      Poista
    2. Oi, ihanaa, Esther Helmiä! Kiitos!! ♥ Nyt voin taas nukkua yöni rauhassa ;) Hydrosora ei onneksi ole niin suuri ongelma kun sitä saa ainakin toisinaan jopa Tampereelta. Sen tilaaminen ulkomailta tulisikin hurjan kalliiksi. Hätätapauksessa kai lecasorakin käy. Hydrosora ei vaan ole niin hapanta kuin tuo tavallinen lecasora.

      Joo, katsoin tuon sivuston ja sehän on oikea hydroviljelijän unelmapaikka! En itse olisi tuota paikkaa lötänyt. Mittareita löytyy jos vaikka mitä kokoa ja joku lannoitekin näytti olevan. Tosiaan vuoden verran varmaan pärjäilen nykyisillä tarvikkeilla, mutta ensi keväänä voi olla jo uusia tarpeita. Ihanaa, että lupauduit auttamaan. Jo se tieto helpottaa kovasti :)

      Oikein hyvää huhtikuuta sinulle ja kiitos vielä kerran!

      Poista
  2. Onneksi avulias blogilukijasi, Esther Helmiä, löysi sinulle ratkaisun. Täytyy itskein kurkistaa sivustoa, sillä mullaton vaihtoehto kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olen niin onnellinen kun Esther Helmiä viitsi nähdä vaivaa ja halusi auttaa minua! Suosittelen lämpimästi kokeilemaan :)

      Meille multakukat eivät sopisi senkään vuoksi, koska kissat levittelevät mullat mielellään. Sain pääsiäisenä yhden purkkinarsissin tuliaisiksi ja heti kun selkäni käänsin, mullat oli käyty levittämässä :)

      Poista
  3. Hyvä että ratkaisu löytyi. Ei mullanvaihtoa aina jaksaisi/muistaisi tehdä, joten tuokin ihan hyvä vaitoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Olen niin kiitollinen teistä ihanista blogiystävistä! Minusta tuntuu, että minulta saattaisivat mullanvaihdot jäädä kokonaan tekemättä, jos kasvattaisin kukkia mullassa :) Siinä on varmaan aikamoinen homma.

      Poista
  4. Hei, olen vasta innostumassa vesiviljelystä. Mistä löytäisin vesitasomittareita? Google ei palauttanut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kuulla, että olet kiinnostunut vesiviljelystä! On vaan niin harmi, ettei mittareita tahdo löytää juuri mistään. Itse ostin joskus Tampereelta chilikaupasta. Onneksi Esther Helmiä laittoi kommenttiinsa (selaa ylemmäs) linkin saksalaisesta kaupasta, josta niitä saa tilata. Näyttää olevan hyvät valikoimat ja hinnat ok. Ai niin, Viherlandia myy edelleen Lechuza-sarjaa, johon kuuluu isoja ruukkuja mittareineen päivineen. Toivottavasti löydät mittareita ja pääset kokeilemaan!

      Poista
  5. Heissan, täälläkin yksi hydrosta innostunut. Mistäköhän nykyään löytyisi mittareita?

    VastaaPoista
  6. Heippa! Tosi hienoa kuulla, että olet kiinnostunut hydrosta. Laitan sinulle linkin jutustani, jonka kommenteissa on vastaus kysymykseesi. Lue erityisesti tuoreimmat kommentit.

    Ja sitten vielä hyvä uutinen: olen perustamassa Kukka & Kaali -verkkoputiikkia ja valikoimiini tulee myös hydroviljelyyn tarvittavia juttuja, mittareita, soraa ja ruukkuja. Tarkoituksenani on koota aloittelijoille paketteja, joissa on kaikki tarvikkeet. Voisi lähteä helposti kokeilemaan. Harmi vain, ettei tuosta uutisesta taida olla sinulle nyt apua, koskaan verkkokaupan pystyttäminen kestää. Ihan pikaisesti en voi auttaa, mutta myöhemmin ehkä. 😊


    Menestystä ja oikein mukavaa syksyä Sinulle!

    https://kukkaetkaali.blogspot.com/2017/01/en-osaa-kastella-kukkia

    VastaaPoista