keskiviikko 18. tammikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: F

Puutarhani aakkoset -sarja jatkuu. Suurkiitokset taas niin ihastuttavista kommenteista ja pienistä herttaisista tarinoista! Tässä vähän yhteenvetoa kommenteista.

Perheen esikoinen on puutarhan suuri E - tottakai. Ehtymätön elämänkokemuksen opettaja on Erehdys, jonka kanssa puutarhurin kannattaa olla kaveri. Häneltä voi oppia enemmän kuin arvaakaan. Tita Unelmia ruusuista -blogista kommentoi tästä hauskasti. 

Elämäniloiset ja elinvoimaiset esikot valloittavat sydämiä siellä ja täällä. Palloesikot mainittiin erityisen suloisina. Pioni Anun puutarha -blogista kertoi ihastuttavan tarinan palloesikoiden kylvämisestä. Tarina kannattaa lukaista tästä.

Muita erinomaisia perennoja ovat Echinacea purpureat eli punahatut, Eupatorium eli punalatva, etelänruusuruoho, Erodium variable 'Bishops Form' eli kivikkokurjennokka, Epimedium youngianum 'Niveum' eli valkovarjohiippa ja varjohiipat muutenkin.

Itse pidän erityisen paljon tästä vihreäkukkaisesta tarhapunahatusta Echinacea 'Green Jewel'.

Alppiruusu 'Eino' ehtii kukkaan ensimmäisenä Reetan (Kasvin paikka -blogista)  puutarhan alppiruusuista.

Euonymukset eli sorvarinpensaat saivat ihastelua ja Euonymus planipes eli kirsikkasorvarinpensas mainittiin aivan erityisesti. Suvikummun Marjan kirsikkasorvarinpensaalla on hellyyttävä tarina. Luepa se tästä. Sieltä löytyy myös kiva pikku tarina kasvista nimeltä Irmeli.

Myös Exochorda eli helmipensas on ihana ja varsinkin Exochorda macrantha 'The Bride' ja E. racemosa 'Niagara' saivat kiitosta näyttävyydestään. Eksoottiset Eleutherococcukset eli aralehdet ansaitsevat myös paikkansa puutarhassa.

Kasvihormoni-blogin Sinillä on erityinen onni omistaa etelärinne - ja oikea asenne elämään.

Ja nyt siis F:n kimppuun.

F
FERRAMOL. FIKSU PUUTARHURI -OLO.

Niin hyviä kuin kanat ovatkin etanoiden ja kotiloiden torjujina, niitä ei voi aina pitää vapaana puutarhassa. Saan nukkua yöni rauhassa kun minulla on säkillinen FERRAMOLIA kaapissa. Etanoita ja kotiloita voi saada mistä tahansa puutarhalta eteläisessä Suomessa. Sen takia ripottelen uusille istutuksilleni Ferramolia, vaikka tarkistankin ruukut epäilyttävien salamatkustajien varalta kotiin tullessa.

Myrkkyähän Ferramol ei varsinaisesti ole, joten hyvillä mielin voin ripotella nuo vihreät rakeet ja omalta osaltani estää haitallisten vieraslajien leviämisen.

Älkää, ystävät hyvät, epäilkö minua mainonnasta. Minun vain oli otettava Ferramol mukaan, vaikka ehkä fiksumpaa olisikin kerätä ne viheliäiset salamatkustajat käsin. On vain niin ihanaa saada nukkua yönsä rauhassa.

Tämä on se kaikkein luonnonmukaisin etanoiden ja kotiloiden torjuntakeino.

FIKSU PUUTARHURI -OLO on sellainen tunne, joka tulee kun on tehnyt jonkin asian kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Siis se, että on perehtynyt johonkin asiaan ennen kuin tekee, eikä vasta jälkikäteen. Kun on suunnitellut kasveille asianmukaiset paikat ennen kuin hankkii ne. Kun on kitkenyt rikkaruohot syksyllä viimeisenä, vaikka ei olisi haluttanut. Kun on pessyt ja kuivattanut ruukut näteiksi pinoiksi varastoon seuraavaa kautta varten, vaikka olisi laiskottanut. Kun on puhdistanut ja öljynnyt työkalut ja asetellut ne odottamaan seuraavaa kevättä.


Nämä pionit on huolella valittu. Kuopat odottavat valmiina. Kerrankin niin! Ihan fiksua siis.

Fiksu puutarhuri -olo voi tulla milloin vain kun on saanut syötyä sen rumemman sammakon. Olethan kuullut, että jos sinulla on joku ikävä velvollisuus, se kannattaa hoitaa mahdollisimman nopeasti pois mielestä. Jos sinun on siis syötävä sammakko, se kannattaa syödä heti aamulla. Jos sinun on syötävä kaksi sammakkoa, syö rumempi ensin. Viisas neuvo.

Mikä on sinulle tärkeä F?

21 kommenttia:

  1. Se vois olla filipendulat eli mesiangervot, joista pidän tosi paljon. Puutarhaversioitakin on lukuisia, joista suosikkini on kirjavalehtinen 'Hjördis'.

    Päädyn kuitenkin valitsemaan fatalismin, eli uskon kohtaloon. Sillä saa kätevästi vieritettyä henkilökohtaisen vastuun suuremman kohtalon piikkiin :) Kohtaloon saa lujasti uskoa, kun istuttaa väärän kasvuvyöhykkeen kasveja puutarhaansa. Fatalismin keralla pitää nauttia mieluusti annos Huonoa Muistia maustettuna optimismilla, että unohtaa kohtalon karmeat tekoset vaikkapa japaninvaahteroille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska tuo 'Hjördis'. Katsoin kuvahausta. Sillähän saa mukavasi sävyä.

      :D Huono muisti on todellakin tarpeen! Niinhän joku viisas on sanonut, että onni on niin yksinkertaista: se on hyvä terveys ja huono muisti.

      Poista
  2. Äfvä siis...tuo fiksu puutarhuri -olo, juu, kun vain malttaisi joskus tehdä niinpäin että ensin katsoisi kasville paikan ja sitten vasta ostaisi. No mulla on kuudelle pionille paikka, kerrankin siis noin menee mullakin ensi keväänä. Kasveilla on tapana vietellä minut ihan kokonaan lähes aina.

    Aloitetaan siis iki-ihanasta köynnösruusustani 'Flammentanz', upeakukkainen, muhkeapiikkinen kaunotar....samoilla nurkilla kasvoi kaksi 'Forsythia ovataa', mutta isäntä luuli toista terttuseljaksi ja antoi sille rontuppia...loppu on helppo arvata, helppo on arvata kommenttini myös isännälle, meiltä tuo reppuruiskumiehen innokas suihkuttelu on vienyt muitakin kaunottaria kukkien taivaaseen. Ihanuus-fritillariat, kevään odotettu kukkameri, ai että, kellojen kilkatusta sisääntulossa - valkoisia ja violetteja. Myös ihana tumma fritillaria-kaunotar f.camtschatcensis on hyvin meille kotiutunut. Valkoista f. imperialista meille haluan, juuri eilen siitä luin instan kätköistä ja tiedän mistä sitä ensi syksynä alan metsästämään. Tykkään myös herkästä f. uva-vulpiksesta, se on niin kaino!

    Ihana lapsuuskukkaihanuus vielä - freesia, niin upea tuoksu ja kaunis kukka! Eipä unohdeta fragarioitakaan...nam nam...ne -yllätysyllätys kuuluvat ruusukasveihinkin...mielenkiintoista tämä kasvien maailma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...siis ähvä...tuli pieni kirjoitusvirhe :D

      Poista
    2. No, nyt ehdit hyvin, Saila :) Kiitos taas mukavasta kommentistasi! Taas opin vaikka mitä. Saa nähdä kuinka fiksuksi puutarhuriksi tässä vielä kehittyy ;) Aika monta kasvia olen istuttanut ensin ja sitten illalla katsonut netistä, että paninkos mä muuten sen oikeanlaiseen paikkaan :)

      Minä taisin viime kesänä saada nähdä ensimmäiset fritillarian kukat meillä, mutta mistään kukkamerestä ei ole tietoakaan. Valkoisia ja violetteja meilläkin. Ovat muuten mykistävän taidokkaasti kuvioituja. Aina jaksan niitä pikkuruisia ruutuja hämmästellä.

      Hetkinen! Nyt vasta ymmärsin lukemani kun uudelleen luin kommenttiasi varmaan kolmatta kertaa. Siis että on olemassa valkoisia keisarinkruunuja :O. En ole koskaan tiennytkään. En ole oikein oranssin ystävä ja olen aika kevyesti hypännyt keisarinkruunujen yli. Valkoiset olisivat todellakin ihania.

      Mansikkamaan laittaminen onkin minulla ensi kevään listalla :)

      Poista
  3. Heh, harvemmin sitä tuntee itsensä Fiksuksi, pääasiassa mennään Fiiliksen mukaan. Kun puutarhailu vaan on niin kivaa, ettei ehdi aina kaikkea fiksusti toteuttaa. Ferramolille meillä ei ole ollut tarvetta. Ja niin toivon, ettei tulisikaan, onneksi asutaan täällä metsän keskellä, eikä tiivisti rakennetulla asuntoalueella.
    Tärkeimmät F:t meidän puutarhassa ovat meidän viisi Felis catusta, puutarhakissat. Parhaat seuralaiset ja kannustajat ikinä. Onni pitää myyrät kurissa, Ruusa toimii virallisena valvojana, hän tarkastaa tunnollisesti jokaisen kuopan ja rakennelman, mitä puutarhassa tehdään. Muut kissat ovat oikein oivallisia kannustajia, loikoilevat näköetäisyydellä tarkkailemassa meidän puuhia.
    Varmasti lähes jokaisesta muustakin puutarhasta löytyy esineitä, joissa lukee Fiskars, lapiota, talikoita, lehtiharava. Iloisen oranssin värinsä ansiosta löytyvät puutarhan sokkeloista helposti, jos joskus sattuvat unohtumaan väärään paikkaan.
    Keskikesän ihanin F ovat Filipendulat! F. rubra 'Venusta' preeriamesiangervo, jalomesiangervo 'Kahome', F.purpurea 'elegans' ketomesiangervo. Ihania vaaleanpunaisia hattaroita!
    Fothergilla major, höyhenpensas, kilpailee ihanuudessa helmipensaan kanssa. Pieni pensas, jolla on kauniit valkoiset pörheät kukat keväällä ja syksyllä upea ruskaväri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Minäkin aina innostun tekemään ja siinä hötäkässä saattaa unohtua joku hyvä neuvo ;) Olen kyllä yrittänyt opetella tekemään kaiken taiteen sääntöjen mukaan, mutta aina välillä lipsahtaa.

      Mä säikähdin kun huomasin tutulla kauppapuutarhalla kotilon ruusupurkissa. Onneksi ei tullut meille se kotilo. Säikähdin kyllä!

      Minäkin pidän kissoista ja varsinkin yksi teinipoikamme on ihan kissafani. Kun hän oli pieni, hänet saattoi löytää esim. nähtävyyspaikassa istumassa jossain kissa sylissään. Hän bongasi kaikki kissat kilometrin säteellä ;) Edelleen hän pitää kissoista, mutta isäni allergian takia joudumme tyytymään naapurin kissoihin.

      Fiskarsit ovat käteviä, mutta minä olen nykyään valinnut työkalujakin ulkonäön mukaan :) No, sen uuden valkoisen lapiomallin kyllä itselleni ottaisin ihan mielelläni.

      Olen ihan unohtanut mesiangervot. Kiva kun muistutit!

      Poista
  4. Fiksua puutarhuria tarvittaisiin. Esimerkiksi hankkimaan sitä Ferramolia pihan kasvavaan kotilokantaa verottamaan. Mutta koska kumpikaan mainittu F ei tällä hetkellä ole läsnä minun puutarhassani, valintani on Ficus Carica eli aitoviikuna. Se on muutaman vuoden kasvanut ruukussa terassilla ja talvehtinut kuistilla. Elinvoimainen, nopeakasvuinen ja eksoottisen näköinen kasvi, joka kyllä huonossa hoidossa pudottelee milloin lehtiä, milloin hedelmiä, mutta joka antaa helposti anteeksi ja kasvattaa uudet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Niin, täälläkään fiksu puutarhuri -olo ei ole ihan vakituinen tunne ja siksi se tuntuukin niin hienolta aina silloin tällöin.

      Olipa jännä kuulla aitoviikunasta kokemuksiasi. Kuulostaa houkuttelevalta, mutta minusta ei taitaisi olla sen talvettajaksi. Luin netistä, että sehän saattaa talvehtia jopa ulkona pensasmaisena.

      Poista
  5. F-kasvina meidän puolivillissä pihassa saa suosion FRAGARIA VESCA eli tuo tuttu ahomansikka tai ukkomansikka. Se saa mielellään toimia peittokasvina vaikkapa luumupuiden juurella.

    Muita hallitsevia F-asioita puutarhassamme on arkisesti myös ilman mainostarkoitusta FISKARS. Nuo musta-oranssit ovat vaan niin toimivia ja kestäviä kirveestä kauhaan.

    Eläinsarjassa F-eläin on FASAANI, jonka kanssa olemme oppineet tulemaan toimeen. Iloisilla töräyksillään se ilmoittaa olinpaikkansa ja viime vuonna pariskunta toi loppukesällä lapsukaisensa yöpymään hajuherneiden juureen, arvostavat siis tuoksuvia kasveja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään ahomansikasta puiden alla. Istuttelin sitä viime vuonna yhden katajan alle kun sinne oli vaikea keksiä muuta. Se on niin vaatimaton, mutta ihan nätti.

      Nyt Fiskars on alkanut tehdä myös joitakin muita kuin musta-oransseja ja se on minusta kiva. Minä kun en ole oikein oranssin ystävä.

      Kiva saada lisää eläimiä listalle. Minä voisin vielä lisätä Flooran ja Fionan, jotka ovat meidän kanoja :)

      Poista
  6. Ensi alkuun sitä ajattelee, että kuinkas ei tämän enempää f-kasveja. Vaan eipä niitä kovin montaa omastakaan pihasta löydy. Fritillariat ja ahomansikan lisäksi koristemansikka Fragaria x roxea ’Pink Panda’. Yksi Felis catus nimeltään Juuso seikkailee kanssani. Lukuisia Fiskarseja löytyy ja ne ovat siitä mukavia, ettei niitä tarvitse Ferramolilla suojata. Muuten Ferramol-rakeet on taas piakkoin kaivettava esiin, koska kotilot kömpivät esiin heti maan lämmettyä. Silloin Ferramolin kylväminen tehoaa kuulemma parhaiten, kun kotilot eivät ehdi lisääntymispuuhiin. Meidän kylällä monet keräsivät viime kesänä kotiloita purkkiin ja kiikuttivat erään perheen ankoille. Ankat olisivat syöneet kotiloita enemmän, kuin niitä ehdittiin kerätä. Ehkä ensi kesänä osallistun ankansyöttötalkoisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihanasti kyläläiset pitävät ankoista huolta :) Onkohan kukaan keksinyt ankkojen vuokrauspalvelua? Kotiloiden keräyspalvelua edulliseen tuntihintaan muutaman ankan voimin ;)

      Meillä kotiloita ei onneksi ole, mutta vaara vaanii niin etelässä kuin pohjoisessakin meistä katsoen. Se on kyllä murheen päivä, jos joskus sellaisen puutarhastamme löydän :( Onneksi on noita kanoja ihan ennaltaehkäisymielessäkin.

      Juusolle terveisiä! On varmasti ihana puutarhakaveri.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Totta tosiaan! Verenpisarat ovat kauniita. Olen haaveillut valkoisesta pohjoisterassille. Kuulemma viihtyisi varjossa. En ole vielä tullut hankkineeksi. Nyt voisikin hankkia kun on juhlat tulossa kesällä :)

      Poista
  8. Tuota fiksun puutarhurin oloa tulee meikäläisen tunnettua valitettavasti hyvin harvoin. Suunnitelmallisuutta haluaisin itselleni lisää, silloin pääsisi niin monessa asiassa paljon helpommalla.
    Havuista paljon pitävänä on F-valintani Fasticiata pylvästuija ja niitä löytyykin pihastamme useita.
    Fiskars on kova sana meidänkin puutarhassamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä fiksuutta täälläkään yhtään liikaa ole ;) Innoisssani touhuan ja unohdan hyvät päätökset. Suunnittelen hyvin ja sitten kuitenkin lipsun...

      Hyvä kun tuli havutkin mukaan. Ovathan ne ihan must. Nytkin on tullut suunniteltua jo aika monta havua kevään ostoslistalle.

      Poista
  9. Fiksujahan me kaikki...:) Minun F on Flammentanz -köynnösruusu; sitkeästi se yrittää pysyä hengissä näistä kummallisista talvista huolimatta. Mutta sitten kun onnistuu, on kukkaa täynnä. Ja eipä pihaa ilman Fiskarsia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flammentanz on ihan varmasti suorastaan puutarhan ylpeys.

      Niin, tai huushollia ilman oranssipäisiä saksia. Minä tosin olen viime aikoina ostanut/käyttänyt muitakin kun en oikein ole oranssin ihailija. Ehkä vähän myöhemmin selviää, millaiset ovat minun suosikkejani :)

      Poista
  10. Minullakin f-kirjaimeen kuuluvat Filipendulat ja Fragaria x rosea "Pink beauty". Kuitenkin ykkössuosikkini tälle kirjaimelle on Fothergilla major eli höyhenpensas ihanine valkoisine tupsuineen. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Tiiu! Höyhenpensas on minulle aika tuntematon, mutta näyttää kyllä kivalta pikku pensaalta. Samoin sinulle, oikein mukavaa viikonloppua! Täällä on ihanan aurinkoinen sää. Toivottavasti sielläkin päin.

      Poista