sunnuntai 1. tammikuuta 2017

MINUN PUUTARHANI AAKKOSET: A

Onnellista alkanutta vuotta 2017!

Talviunessa on ihana muistella kasvukautta ja sen nautintoja, viihdyttää itseään puutarhan sanoilla. Niinpä aloitan juttusarjan A:sta Ö:hön. Poimin joka kirjaimelle itselleni tärkeän asian. En ole minimalisti, joten joihinkin kirjaimiin olen poiminut useampia kuin yhden sanan. Mitä suotta omaa sydäntään raastamaan ja karsimaan listasta liian paljon! 

Olen otsikoinut jutun aivan kuin talomme ympärillä oleva puutarha olisi minun. Niinhän se ei tavallaan ole, vaan se on koko perheen yhteinen. Kuitenkin minun puutarhani on aivan erilainen kuin mieheni tai lasteni puutarhat. Jokainen kokee puutarhan omalla tavallaan ja mielikuva puutarhasta on kullakin aivan oma. Aion siis jatkossakin puhua minun puutarhastani.

Olisi tosi hauska kuulla myös sinulle tärkeistä sanoista, hyvä lukijani. Voi olla niinkin, että sitä kautta löytyy lisää ihania, merkityksellisiä, yhteisiä asioita - tai saamme huomata olevamme hauskasti erilaisia. 


A                         
AVIOMIES. AROVUOKKO.

AVIOMIES kuuluu puutarhan – ja kaiken muunkin elämän – tärkeimpiin asioihin. Aviomies on tärkeä kannustaja. Kun aviomies sanoo, että tästä penkistä tulee niin hieno, ettei sitä kestä, tunnen suunnitelleeni jotain hienoa. 

En väheksy miehistä voimaakaan – enkä avuliaisuutta käyttää sitä. Vaimon mielestä kivi pitää vääntää istutuskuopasta sen takia, että pensaan juuret saavat paremmat kasvuolot. Mies kampeaa kiven kuopasta sen takia, että vaimo tulee siitä onnelliseksi. Ja oikeassa mies onkin. Vaimo hehkuu onnesta. Ja siitäpä mies oikein innostuu – ja tarjoutuu vääntämään toisenkin kiven. Onnellisuuden lumipalloefekti on valmis.



AROVUOKKO ei ole ollenkaan niin tärkeä kuin aviomies. Toisin kuin hyvät aviomiehet, arovuokko ei ole lainkaan harvinainen. Hyvän aviomiehen voi saada kärsivällisesti odottamalla ja sinnikkäästi yhteistä eloa elämällä - ja ehkä lempeästi kouluttamallakin. Arovuokkoja saa hätäisempikin puutarhuri yllin kyllin. 

Arovuokon arvo ei olekaan sen harvinaisuudessa, vaan sen herkässä kauneudessa ja siinä ohikiitävässä kukinnan hetkessä. Kun arovuokot puhkeavat kukkaan valkoiseksi pilveksi, niitä haluaisi istuttaa vaikka minne. Pian kukinta on ohitse ja ennen kuin huomaakaan, arovuokot ovat täynnä pumpulipalloja.

Arovuokko ei riitele minkään kasvin kanssa, mutta vahvakasvuisena se vaatii yhtä reippaat seuralaiset. Alkukulmassa sen seurassa pärjäävät vuorenkilpi, kurjenpolvet ja vuorikaunokki sekä tietysti tulppaanit.

Mielenkiinnolla odotan, mikä on sinun tärkeä A.

28 kommenttia:

  1. Tuo on niin totta! Itse sitä aikansa ährää jotain painavaa ja on uskottava ettei sitten jaksa. Puoliso tulee sitten auttamaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, että sinullakin on avulias puoliso :) Minäkin monesti äherrän itse, vaikka mies mielellään näyttäisi voimiaan ja auttaisi ;)

      Poista
  2. Tämähän on ihan paras idea =) Vautsi. kiinnostavaa ja kouluttavaa jäädä seuraamaan mitä aakkosten takaa paljastuu =) Arovuokot ovat ihania. Minä lisäisin listaan Arvoituksellisuus - puutarhoissa minusta pitää olla aina ripaus arvoituksellisuutta =) Ihanaa vuoden alkua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jori! On upeaa saada näin kannustavaa palautetta. Vuoden alku tosiaan on ollut ihana - kiitos teidän kommenttien!

      Arvoituksellisuus tosiaan on hyvä asia puutarhassa. Minullekin se on tärkeä, mutta en paljasta missä vaiheessa olen ajatellut siitä kirjoittaa - että tulee sitten yllätyksenä ;)

      Poista
  3. Sinulla on mahtava tarinankerronnan taito :) Postauksissasi on tunnetta ja huumoria!
    Arovuokot kuvassasi ovat ihania, mietin samantien että miksei meidän puutarhassa ole vielä arovuokkoja.. :)
    Minun A olisi varmasti Avomies, puutarharakennuksen ja myös puutarhurin kantava voima!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu mahtavasta palautteesta! Ilahdun aina valtavasti tällaisista kommenteista.

      Jep, miehet ovat tärkeitä! Muistetaan vielä kertoa siitä ahkerasti niin miehelle itselleen kuin muillekn. Se hivelee kummasti miehen mieltä ;)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos, Sussi! On aina mahtavaa kun joku kertoo tykänneensä jutustani :)

      Poista
  5. Kaunis postaus täynnä ajatusta!
    Ihastuttavaa alkanutta vuotta sinulle, perheellesi ja puutarhallesi!
    Talvihorroksen jälkeen on mukava herätä aurinkoon ja suunnittelemaan uutta puutarhan iloksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna! Vuosi on tosiaankin alkanut ihanasti. On niin upeaa saada tällaista palautetta.

      Jännityksellä odotan milloin aurinko paistaa ensi kerran tänä vuonna :)

      Poista
  6. Aviomies olisi vahva valinta minunkin A-kirjaimelle. Maestro on puutarhan rakentava voima kirjaimellisesti. Toinen voisi olla Arbetorum. Kirjoitusvirhe on tahallinen. Sitten kun se kasvaa isoksi, niin siitä tulee Arboretum.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehet tosiaan näyttävät olevan tosi tärkeitä puutarhoissa - hienoa!

      Mahtavaa saada lisää tärkeitä A-asioita. Minulla ei ole edes sitä arbetorumia, arbetia sitäkin enemmän ;)

      Poista
  7. Ihana postaus jälleen kerran. Ihmettelen sinun vauhtia ja jaksamista. Touhua on yllin kyllin ja jaksat usein ilahduttaa tarinoillasi ja kertomuksilla. Hyvä, että minä ehdin edes lukea niitä. Elämä on kuitenkin valintoja. Minun A on ahkeruus. Tai on aina ollut. Nyt olen opetellut myös vähän relaamista. Olen lenkkeillyt ja lukenut (siinäpä tulee jo L-kirjaimet). Mutta ei ole kuule helppoa hellittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, Leena! Tosi kiva saada kuulla myös muiden kuin puutarhahupsujen tärkeitä asioita. Ja totta on, että ahkeruus on sulle ihan nappiin. Olet aina ollut ihailtavan ahkera. Nytkin kuntoilet niin ahkerasti, että pitäisi ottaa mallia. Minä näpyttelen ahkerasti tietokoneen näppäimistöä ja rentoudun samalla. Minä olen sen relaamisen jo tainnut oppia ;)

      Poista
  8. Ilahduin heti, kun huomasin sinun postauksesi, ovat niin mukavia lukea! Minullapa ei ole arovukkoa, joten siinäpä yksi hankinta listalleni. Minun A:ni on Aurinko -siitä ja sen voimasta on jo postaus tuloillaan.. Hyvää alkavaa vuotta sinulle, Pauliina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Olen aivan sanaton ihanasta palautteestasi! Ilahdun aina valtavasti ja painan sanasi sydämeni sopukoihin. Niitä voi tarvita vielä moneen kertaan kun tulee pilvisiä päiviä ;)

      Aurinko on tosiaan hyvä valinta A:ksi. Mielenkiinnolla odotan postaustasi siitä.

      Poista
  9. Angervot taitaa olla mun A. Erilaaset kestävät angervot muarostaavat puutarhan rungon. Ohan mulla avokkiki, muttei isäntä mun puutarhatouhuuhi hevi sekaannu. Piänen, joskus isoommanki painostuksen alla jotaki teköö, jos en itte pysty. Arovuakot on mulla tooosi kuivas paikas kivijalaa viäres. Sitkeetä sissiä.
    Hyvää alkanutta vuatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, hyvä, Navettapiika! Saadaan lisää ihania A:lla alkavia asioita :) Minäkin pidän angervoista juuri tuossa mielessä, että ovat hyviä peruskasveja.

      Avokkisi ei ehkä vielä ole huomannut millaisia vaikutuksia jollakin pienellä avulla voi olla. Jonakin päivänä ihme voi tapahtua ;)

      Voi olla, ettei arovuokoille edes kannata tarjota parasta mahdollista kasvupaikkaa. Tuollaisessa kuivassa paikassa eivät ehkä ylly liiaksi leviämään. Siis tämä oli puhdas arvaus :)

      Poista
  10. Hieno vuoden avaus Pauliina! AVIOMIES on ehdottoman ykkösjuttu, mitään ei olisi syntynyt ilman sitä. Kaikki kantojen ja kivien käännöt ja puun kaadot, nehän ovat perustavan laatuisia toimia, mutta tärkeimpiä ovat olleet ne tuumaustuokiot ja yhteiset sunnitteluhetket. Niistähän kaikki on saanut alkunsa. Vielä vaariaviomieskin on kullan arvoinen.

    Meidän A-kasvi määrän mukaan on AKILEIJA, niitä kohoaa runsaasti eri puolilla.

    Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Annat upeaa palautetta aviomiehestäsi. Sellaista on aina ilo lukea. Meillä mies esittää aina muutamia toiveita, mutta varsinaisen suunnittelun teen itse. Onneksi minun suunnitelmani ovat kelvanneet ;) Onhan se niin, että puoliso vain paranee vanhetessaan. Onneksi :)

      Minulla on vasta muutama nuori akileija. Ilmeisesti lisää on luvassa...

      Vuosi on kieltämättä alkanut hyvin. Kiitos ihanien kommenttienne. Toivottavasti sielläki päin :)

      Poista
  11. Puutarhassa Aamupalaterassi taitaa olla mun A, Aviomiehen kanssa yhdessä rakennettu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Ja siellä on ihana miehen kanssa nauttia aamupalaa :) Jospa se aika pian koittaa...

      Poista
  12. Ihana! Tätä lukiessa tuli niin hyvälle tuulelle :)
    Kyllä minunkin A on Aviomies, jonka huomaan pikkuhiljaa koukuttuvan tästä puutarhuroinnista yhä enemmän ja enemmän. Jopa niin, että ideoita tulee jo hänenkin suunnaltaan, eikä aina vaan minulta. Hän on myös Arvokas Apu kaikissa isommissa pihanrakennushommissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu, upeasta palautteestasi! Tosi kiva nähdä uusia kasvoja täällä blogissa ja saada sinut vieläpä lukijaksi. Toivottavasti voin ilahduttaa sinua jatkossakin.

      Mahtavaa, että aviomiehesikin on innostunut puutarhasta. Minä olen saanut suunnitella puutarhan itse ;) Se on oikeasti aika helppoa niin :) Toki pyrin ottamaan miehen mieltymyksiäkin huomioon. Ihaninta on kun toinen arvostaa harrastustani ja tukee sitä kaikin tavoin.

      Poista
  13. Minun A:ni on akileija. Ihana alkukesän kukkija, joka saisi levitä kaikkialle puutarhaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Pirkko sanoi ihan samaa. Minä en vielä ole päässyt hurahtamaan akileijoihin kun niitä on vasta muutama, lähinnä viime kesän istutuksia. Saapa nähdä muutaman vuoden päästä ;)

      Poista
  14. Monta on ihanaa A:ta, aviomies ilman muuta paras, arboretum vaikka vaatimaton vielä onkin seuraa kakkosena ja angervot, puutarhan sielu heti kolmantena...odotan mielenkiinnolla jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saila! Aivan mahtavaa kuulla sinun tärkeistä A-asioista. Vaikka arboretumisi olisi vasta nuori tai pieni, siihen sisältyy varmasti paljon ihania tunteita, muistoja, mielihyvää, unelmia... Kiva, että arvostat aviomiehesi ykköseksi :) Angervot ovat saaneet muiltakin pisteet ;)

      Poista