maanantai 16. tammikuuta 2017

VIERASVARAA

– Pankaapa, lapset, vähän parempaa vaatetta päälle, meille on tulossa vieraita! pyydän. – Olisikohan meillä vierasvaraa pakastimessa, mietin. Olisi ihan huippua, jos löytyisi myyjäisistä ostettuja kotitekoisia karjalanpiirakoita. Voisi tehdä munavoin niiden kanssa. Jos vielä löytyisivät salaattiainekset jääkaapista: pussillinen salaattia, herkkujuustoa ja jotain hedelmää. Siihen lisäksi vähän sipulia, krutonkeja ja cashew-pähkinöitä. Sehän olisi maittavaa valkoisen balsamico-kastikkeen kanssa. Makeaa kaipaaville vielä jäätelöä.

Tämä bloggaaminenhan on kuin kaivelisi vierasvaraa kaapeista. Mitähän herkullista kuvatiedostoista löytyisikään tarjottavaksi?

Pirkko Vaarin torpan puutarhassa -blogista inspiroi minua miettimään vieraskoreutta. Hän nimittäin kommentoi viime postaustani näin: ”Puutarhakuviesi perusteella arvioin, että istutustyöt ja muut kasvinhoitotyöt teet suunnitelmallisen rauhallisissa olosuhteissa, mutta että kanat siellä keikkuvat - uskomatonta! Miten silti istutuksesi ovat noin täydellisiä?"

Tämä istutus on jo hyvällä mallilla: aloittamista vaille valmis. Kanat saavat kuopsuttaa aivan rauhassa.

Ensin säikähdin. – Hui! Olenko antanut aivan väärän kuvan meidän elämästämme? Liioittelinko kun sanoin kanojen tepastelevan lähettyvillämme koko päivän? Eiväthän ne enää ihan aina tepastele meidän lähellämme kun on se ihana aitaus. Nykyään me voimme jo valita milloin tepastelevat ja missä kuoputtelevat. Parina aiempana kesänä emme voineet valita.

Sitten minua nauratti. – Suunnitelmallisen rauhallisissa olosuhteissa, hihittelin. Meillä on kuusi kultakimpaletta: ihania, rakkaita lapsia, neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Aika rauhallisia toki, mutta kyllä kuuden lapsen / nuoren perheessä vipinää riittää. Heidän lisäkseen meillä asuu kehitysvammainen veljeni.

Sitten aloin miettiä tuota kommenttia täydellisistä istutuksista. Kysehän on kuvakulmista ja rajauksista. ;) Miksi haluan olla vieraskorea? Miksi rajaan häiritsevät lautakasat, voikukan tai irvistelevän muovinrepaleen kuvan reunasta? Miksi jätän jotkut kuvat kokonaan julkaisematta?

Tältä näyttää orvokkikori sen jälkeen kun kanat ovat käyttäneet sitä kylpyaltaanaan.

Eräänä toukokuisena päivänä mieheni vietti syntymäpäiviä. Olin siivonnut puutarhan ja huushollin. Olin miettinyt mahtaisivatko tulppaanit ehtiä kukkaan juhlapäiväksi. Olin laitellut portaiden pieliin kauniita kukkaruukkuja. Olin ostanut terassin pöydille juhlaliinat, sommitellut kukka-asetelmat.


Kahvittelun jälkeen oli aika ottaa valokuvia. Suku riensi ulos, mutta minulle tuli pieni viivytys. Kohta ehdin ulos ja näin juhlakalun poseeraavan komeasti sisarustensa ympäröimänä – kompostoreiden edessä! Taisin töksäyttää jotain ei ihan niin juhlallista. 

Perhekuvaa otettaessa huomasin, että kuopuksella oli juhlapuvun seurana lenkkarit. Oi-joi, plankatut juhlakengät olivat jossain välissä vaihtuneet lenkkareihin, joilla pääsee juoksemaan nopeammin. Kravatin pää oli työnnetty näppärästi paidan taskuun, niin ei haitannut menoa. Tarvittiin taas pientä fiilausta.

Mietin, miksi toimin näin. Minulla on valtavan voimakas kauneuden kaipuu. Siinäpä se. Mennessäni syömään aamupalaa, saatan unohtaa syömisen kokonaan kun rupean pyyhkimään pöytiä ja laittamaan likaisia astioita koneeseen. Onhan se aika hassua, mutta minulle on tärkeää, että saan syödä siistissä pöydässä. Kaunista täytyy olla.

Jossain määrin kauneuden kaipuu on tarttunut lapsiinkin. Valmistelin lasteni kanssa juhla-ateriaa. Voi oli aseteltu kauniille tarjoilulautaselle komeaksi kolmioksi ja koristeltu basilikanlehdillä. Ruoka-annosten koristeluun oli varattu sitruunaviipaleita. 

Juttelin siinä pojilleni, että tämä on nyt meidän tapamme valmistella juhla-ateriaa. – Kun te menette naimisiin, vaimo ei välttämättä koristele voita tai silitä kangasserviettejä pöytään, sanoin. – Sitten minä laitan ne itse, teinipoikani totesi napakasti.

Pioni 'Angel Cheeks'

Kun on tottunut tavoittelemaan ysiä tai mieluiten kymppiä, on vaikea tarjota vieraillekaan seiskan tasoa. Siksi valitsen blogiystävillenikin ne parhaat otokset. Siitä yksinkertaisesta syystä, että rakastan kaikkea kaunista.


Postailin samasta aihepiiristä lokakuussa 2016 otsikolla Sammakoita suusta. Voit lukea sen tästä.

Vielä ehdit kertoa puutarhasi tärkeän E:n. Lue Minun puutarhani aakkoset: E.

Tervetuloa, Maarit Rainio, lukijaksi! Olen tosi iloinen siitä. Toivon, että sinäkin saat iloa blogistani.


34 kommenttia:

  1. Tuo on niin tuttua, että tulee valittua aika tarkastikin ne kuvat ja kuvakulmat, joita blogissaan esittelee. Pieni perfektionisti meinaan asuu minussakin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on meitä muitakin ;) Voin toki esitellä puutarhan huonojakin kohtia, jos on hyvä syy ;)

      Poista
  2. Heh... joskus otin ihan tarkoituksella kuvia pihastani - liiterin takukset, rytöläjät ja kesken olevat projektit. Ihan hirveitä. Niillä tsemppasin itseni siivoamaan ja laittamaan asiat kuntoon. Tärviöterapiaa. Kaikestä päätellen prjekti pitää uusia heti keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Tärviöterapiaa! :D Olen minäkin sitä harrastanut ja palkinnut itseäni ennen ja jälkeen -kuvilla. Ja voin sitä (valitettavasti) jatkaa edelleen ;)

      Poista
  3. Niin, kaikki ei aina näytä siltä miltä luulisi, heh. Itse olen perfektionisti, kaikki pitää olla just eikä melkein tai sitten en ryhdy hommaan ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa! Minkäs sitä luonnolleen mahtaa! Siinä on hyvät ja huonot puolensa. Mulla on sellainen luonne, että voi odottaa kauankin jonkun asian kanssa kunhan saan sen sitten tehtyä hyvin.

      Poista
  4. Perfektionisti tääläki, mutta uskokaa tai äläkää, pahin karisoo, ku tuloo ikää lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisko tuota ;) Sun puutarhasi näyttää niin täydelliseltä, että vaikea on kuvitella, että tasoa on ainakaan laskettu - korkeintaan kesällä kyökin puolella ;)

      Poista
    2. Mistäs tiäsit, huusholli on kesällä ja pitkälle syksyhyn aiva retuperällä. Ku kesällä tuloo viarahia, leikkaan nurmikon ja sisällä verän sälekaihtimet alaha :D

      Poista
    3. Niin sitä pitää, Navettapiika :) Tärkeysjärjestys ennen kaikkea!

      Poista
  5. Minä olen antanut periksi kaaokselle, D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan viisasta. Mun täytyy sitä aina opetella kun ei kaikki aina voi olla tip top.

      Poista
  6. Minusta vieraskoreus ja vain kauniiden kuvien postaaminen ei ole teeskentelyä, liioittelua tai väärän kuvan antamista. Minusta se on vain ystävällistä ja kohteliasta vieraita (blogi-tai kylävieraita) kohtaan ja tarkoittaa että heitä arvostetaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Reetta! Noin sen itsekin ajattelen, että haluaa arvostaa toisia ja tarjota parastaan. Kun itse tykkään kauniista ja siististä, en viitsi vieraillekaan esitellä rumaa, ellei ole jokin perusteltu syy ;) Itseltä vaadin paljon, mutta ei minua toisten sotkut häiritse kun käyn kylässä. Yleensä en niitä edes huomaa.

      Poista
  7. Perfektionisti minäkin, ja siksi tunnistan käyttäytymisesi. Mutta kuten Navettapiika totesi, vuodet ja itsensä tsemppaaminen korjaa tilannetta. Täydellisyyden tavoittelu ei aina ole pelkästään hyve, vaan se aiheuttaa usein myös ylimääräistä stressiä ja vie voimavaroja monelta ehkä tärkeämmät asialta.

    Rytökasojen näyttäminen muille on myös eräänlaista vertaistukea. Jokaisella on puutarhassaan niitä vähemmän kauniita kohtia. Osa sellaisia, joita ei edes ole tarpeen muuttaa (esim kompostit). Osa taasen sellaisia, joita kuvaamalla ja esittelemällä saa muilta vinkkejä ja apua niiden kohentamiseen. Ennen ja jälkeen -kuvasarjat ovat myös mukavia ja tärkeitä.

    Tavoitteesi näyttää meille kauneutta on toteutunut erinomaisesti, sillä kuvasi ovat aina ihastuttavia. Blogisi tyyli on tavoitella kymppiä, enkä ainakaan minä kaipaa siihen muutoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olen huomannut meissä samoja piirteitä ja ehkä siksikin tunnut niin tutulta, vaikka emme ole tavanneet. Siinä olen kyllä oppinut lipsumaan, ettei huushollin tarvitse olla kunnossa kun on puutarhahommien aika. Ihan totta puhut - eihän se ole pelkkä hyve. Monesti olisi kivempaa kun voisi vaan ottaa rennosti eikä rentoutua vasta sitten kun koti on tip top :)

      Olen huomannut ihan saman, että ennen ja jälkeen -kuvat ovat mahtavaa tsemppausmateriaalia. Varsinkin syksyisin niitä harrastan kun tuntuu, että saiko sitä mitään aikaiseksi. Sitten ällistyy kuinka paljon puutarhassa onkaan ehtinyt tapahtua.

      Ja vielä lopuksi kaunis kiitos, Between, ihanasta palautteesta jälleen kerran! Hyvä, ettet kaipaa muutosta blogini tyyliin, sillä olisikin hirveän vaikea kirjoittaa ja kuvata toisella tavalla kun tämä tulee niin selkäytimestä.

      Poista
  8. Siis Navettapiian ja Betweenin kanssa samoilla mennään, vuodet tekevät tehtävänsä täälläkin, jotain kuitenkin aina jää! Ovikello soi, viime hetkellä vessan pyyhkeet vielä pitää vaihtaa ja tarkistaa monta pientä juttua! Meillä myös lapset kasvoivat tällaisen äidin ohjauksessa, mulla on vielä vihkokin apuna, jonne kirjaan kaiken tärkeän ja sitä lapsetkin lukevat tiukoissa paikoissa vieraiden tultua, kerran muistan - oli lakkiaiset - esikoinen oli kyökkimestarina, kunnes kuuluo huuto - äitiii missä sun vihko on!!!

    Rytökasojen näyttö on tosi haastavaa, raastavaa, mutta kannustavaa, vinkkejä minäkin olen saanut ja monta asiaa sen kautta saanut, kun ajatukset ovat omaa ajatuslukkoani avannut, nuo ennen ja jälkeen -kuvat ovat niin kannustavia! Kuvia muokkaamalla saa tosi hienoa jälkeä - vieraskoreutta, sekin on paikallaan joskus.

    Täällä on aina niin ihanaa käydä ihastelemassa, huokailemassa ja lukemassa ajatuksella kirjoitettuja tekstejäsi, hymyn kare huulilla ja joskus herkkä kyynel silmäkulmassa...jatkoa odotellaan samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla! Meillä on siis lisääkin yhteisiä piirteitä :) Meillä lapset siivoavat listan mukaan viikkosiivouksen. Tykkäävät tosi paljon listasta, vaikka ei se itse siivoaminen niin herkkua ole. Listasta näkee heti missä vaiheessa homma on ja mitä kaikkea pitää tehdä. Osaavat siivota silloinkin kun en ole kotona ja kun listat kiertävät, niin on tasapuolistakin.

      Varmasti rytökasojen näyttämisestä on hyötyäkin. Ja onhan se hyvää lohdutusta muille ;) Ja sen ajatuslukon aukeamisen olen itsekin huomannut. Kuvista näkee sellaisia asioita, joita ei muuten hoksaisikaan. Se on vähän samaaa kuin se, että toiselle puhuessa omatkinajatukset selkenevät, jos on ollut joku ongelma.

      Joo, on se kitkeminen tietokoneella niin helppoa. No, reunoista vain rajaan. En sentään muuten kuvia muokkaa.

      Lämmin kiitos sinulle, Saila, kauniista ja kannustavista sanoistasi! Teidän, ihanien lukijoiden, kanssa on kiva jatkaa.

      Poista
  9. Niin tunnistan itseni tästä, perfektionisti, mikä perfektionisti. Edes ikä ei ole tehnyt tehtäväänsä :D. Minulla tämä on perintöä kotoa, molemmat vanhempani ovat olleet aina hyvin tarkkoja ja pitäneet kaikki paikat tiptop-kunnossa. Muistan joskus, vuosia sitten kun poikkesimme ruotsalaisten ystäviemme kanssa katsomassa isäni uutta autoa. Ystävämme ei melkein huomannut koko autoa, hän oli niin hämmästynyt autotallin siisteydestä, heilla ei kuulemma olkkarissakaan ole niin siistiä :D
    Mieheni kotona on ollut "vähän" suurpiirteisempää. Edelleen meillä on näkemyseroja, järjestyksestä ja siisteydestä....
    Niitä pihan parhaimpia kotia tulee yleensä kuvattua ja laitettua blogiin. Rajaaminen on niin helppoa, joko heti kuvatessa tai kuvan käsittelyssä! No, tykkään kyllä muutenkin ottaa enemmän lähikuvia, joten niissä epämieluisat jutut rajautuvat itsestään pois. Taas kerran tämän vuoden tavoitteeni on ottaa enemmän yleiskuvia puutarhasta. Katsotaan miten käy :)
    Sinä olet onnistunut kympin tavoittelussasi vallan erinomaisesti♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa, niin lohduttavaa, että muillakin on ihan samaa ;) Mieheni onneksi pitää siitä, että paikat ovat järjestyksessä, vaikka hän kyllä voi elää paljon sotkuisemmassa ympäristössä kuin minä. Häntä se ei niin paljon häiritse, mikä olisi ihan hyvä piirre itsellenikin.

      Joo, mitenkähän ennen ollaan pärjätty ilman zoomia? ;) Itselle otan paljonkin yleiskuvia ja hauskahan niitä varsinkin jälkeenpäin on vertailla. Joka kerta päätän, että nyt kuvaan kaiken kaikkiaan tarpeeksi, muttta sitten kuitenkin huomaan, ettei kaikista ole kunnon kuvaa. Tänä vuonna yritän taas :)

      Kiitos, Marja, ihanasta palautteestasi! Kyllä tuollainen lämmittää mieltä vielä pitkään!

      Poista
  10. Blogin alkuvuosina halusin kuvien kautta esitellä kaikkea kaunista pihaltamme. Nykyisin uskaltaudun kuvaamaan jo niitä rytöläjiäkin, toki niin että niistä otetaan se "ennen" kuva. Sitten paikka fiksataan ja esitellään muutos :)
    Luulen, että jokaisella puutarhaihmisellä on sen verran vahva kauneudenkaipuu, että halutaan esitellä sitä kaunista myös muille. Ja mitä vieraskoreuteen tulee niin vaikka talo elää tavallaan niin kyllä mulle pitää paikkojen olla tiptop jos on vieraita tulossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ennen ja jälkeen -tyyli on varmasti kannustava muillekin. Itse harrastan sitä syksyisin ;) On niin kiva huomata edistys, jota aina muuten ei hoksaa.

      Tuo on varmaan ihan totta, että puutarhaihmisillä ehkä on vahva kauneudenkaipuu - ellei sitten ole puhtaasti hyötyviljelyn kannattaja.

      Puutarhatöiden aikaan mun huushollin ei tarvitse olla kunnossa. Sen verran olen oppinut joustamaan. Eikä se muulloinkaan aina ole, mutta pyrkimys siihen on :)

      Poista
  11. Täällä yksi kaikkea muuta kuin perfektionisti, mutta visualisti kuitenkin! Helpottaa kummasti postailuita, kun riittää, että värit ja asettelut ovat kohdallaan, täydellistä ei tarvitse olla. Nautin silti suuresti toisten täydellisyydestä!

    Voit lohduttaa poikaasi, että anopin vieraskoreus tarttuu myös tulokkaaseen. Minut on kasvatettu talonpoikaisen konstailettomasti, makkaraa on jyrsitty talouspaperista ja letut syöty hilloa valuen käsin. Ei ole haitannut! Mutta kun anoppi otti ja alkoi tarjota kauniisti katettuja arkipäivällisiä servetteineen ja alkuruokineen poikansa heilalle (ihan sitä samaa kuin meillä, mutta vähän eri tavoin tarjoiltuna), vaihtuivat meidänkin kodissa talouspaperit serveteiksi ja opettelin monta muutakin kikkaa. Tavat tekevät tunnelman, ja vaikka välillä on kiva syödä sormin intialaisten kavereiden kanssa, kummasti tunnelmaa kohottaa se, että laittaa kaiken kohdalleen. Tai mies laittaa. Tai juniorit. Kyllä sitä äitikin ajan kanssa oppii :)

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo suurpiirteisyytesi on aivan ihailtava piirre. Onhan se välillä rasittavaa kun yrittää pitää kaiken järjestyksessä ja muu perhe ei välttämättä aina yritä, vaikka toki rakastavatkin siistiä ja puhdasta ;)

      Voi, miten ihanaa tekstiä vieraskoreudesta ja ylipäätään kauniista arjen pikku jutuista. Varmaan molempi parempi. Kun meidän pojat lähtevät eräretkeilemään, ei nimenomaan saa olla mitään luksusta. Sitten juhla-aterialla pitää olla kaikki vimpan päälle, että juhla erottuu arjesta. Arki on sitten jotain näiden väliltä.

      Poista
  12. Myönnän olevani itsekin perfektionisti, jota en haluaisi olla, mutta minkäs teet jos sellaiseksi on syntynyt.
    Kuvien otossa huomaan aina itsekin rajaavani silmälle epämiellyttävät asiat pois kuvasta. Toisaalta mitä lisäarvoa ja iloa on kuvata epäkohtia ja epämiellyttävältä näyttäviä nurkkia. Tuskin siitä on iloa enempää katsojalle, kuin kuvan ottajallekaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat :) Vähempikin perfektionismi riittäisi minulle, mutta kun ei osaa olla muutakaan. Lapsille aina toitotan, ettei teidän tarvitse aina onnistua, vähempikin riittää...

      Joo, joskus lisäarvo voi olla lohdutus tyyliin "ei meilläkään kaikki ole tip top", mutta eihän niitä rytsölöitä aina jaksaisi katsella. ;)

      Poista
  13. Hei Pauliina, se postaukseni oli hieman huumori silmäkulmassa laadittu. Olin jo seurannut kertomuksiasi lapsiperheestänne ja ihmettelin, miten saat kaiken hallintaan. Meillä vilistää nykysin välillä seitsemän lastenlasta, joiden kanssa en pysty mihinkään suunnitelmallisiin hommiin. Kyllä he puutarha-apunakin häärivät, mutta tulokset ovat ennalta-arvaamattomia - mutta hauskojakin joskus.

    Tarinasi viestivät täyteläisestä ja tapahtumarikkaasta elämästä, jossa maistuu huumori sopivasti, joten toivottavasti jatkat samaan malliin! Odottelen taas jatkoa kertomuksillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sen ajattelinkin, vaikka ensin säikähdin, olinko ihan johtanut lukijoita harhaan :) Olen saanut sinulta niin monta, niin mieleenpainuvan ihanaa kommenttia, etten ajatellut kommenttiasi moitteena. Silti se inspiroi miettimään omaa toimintaani. Ja hyvä kun inspiroi. Siitähän seurasi valtavan mielenkiintoista jutustelua blogiystävien kesken.

      Voi olla, että joskus vielä postailen teemasta lapset puutarhassa - pilke silmäkulmassa tietenkin. Onhan se ihan hauska muistella kuinka lapset uivat suhkulähteessä ja mitä milloinkin.:)

      Jatkan toki samaan malliin kun en muutakaan osaa ;) Sanoinkin jollekulle, että tämä tulee niin selkäytimestä, ettei sitä edes osaisi lähteä muuttelemaan. Onneksi pidät blogistani tällaisena. Kiitos, Pirkko, taas kauniista sanoistasi!

      Poista
  14. Vastaukset
    1. Kiitos, Kesätuulia! On aina kiva saada näin myönteistä palautetta ja tavata uusia ihmisiä täällä.

      Poista
  15. Minä en ole niin kauneuden perään, mutta rajaan silti kuvia. Onni on ne vieraat(ystävät), joille voi näyttää talonme myös räjähdyspisteessä, eikä haittaa itseä eikä vieraita. Koska kaikille en halua näyttää kotia kamalimmassa asussaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa kuulla vähän erilaisiakin näkemyksiä kauneuden kaipuusta. Minä haluaisin, että olisi sellainen nappula, josta voisin laittaa kauneuden kaipuuni välillä off-asentoon. Kotona ei niin haittaa, vaikka kauneutta kaipaakin kun siihen voi itse vaikuttaa. Joka paikassa ei voi. Monesti tökkää ikävästi silmään joku ympäristön rytöläjä, jolle ei vain voi mitään. Silloin se off-nappula olisi tarpeen.

      Poista
  16. Hauskasti kirjoitettu! Se on se rajaamisen taito. Rajaan silmilläni kauniita kohtia kaaoksessakin. En oikein osaa pitää järjestystä, mutta kauneutta rakastan ja rajaan sitä valokuviin ja tauluihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kerran lähdin kävelylenkille kylälle. Otin kameran mukaan. Halusin kuvata ihan tavallista arkiympäristöäni. Päätin löytää rumimmastakin röttelöstä jotain kaunista kuvattavaa. Löytyihän sitä kun sillä silmällä katsoi ja hauskaa oli :)

      Poista