VIERASVARAA

– Pankaapa, lapset, vähän parempaa vaatetta päälle, meille on tulossa vieraita! pyydän. – Olisikohan meillä vierasvaraa pakastimessa, mietin. Olisi ihan huippua, jos löytyisi myyjäisistä ostettuja kotitekoisia karjalanpiirakoita. Voisi tehdä munavoin niiden kanssa. Jos vielä löytyisivät salaattiainekset jääkaapista: pussillinen salaattia, herkkujuustoa ja jotain hedelmää. Siihen lisäksi vähän sipulia, krutonkeja ja cashew-pähkinöitä. Sehän olisi maittavaa valkoisen balsamico-kastikkeen kanssa. Makeaa kaipaaville vielä jäätelöä.

Tämä bloggaaminenhan on kuin kaivelisi vierasvaraa kaapeista. Mitähän herkullista kuvatiedostoista löytyisikään tarjottavaksi?

Pirkko Vaarin torpan puutarhassa -blogista inspiroi minua miettimään vieraskoreutta. Hän nimittäin kommentoi viime postaustani näin: ”Puutarhakuviesi perusteella arvioin, että istutustyöt ja muut kasvinhoitotyöt teet suunnitelmallisen rauhallisissa olosuhteissa, mutta että kanat siellä keikkuvat - uskomatonta! Miten silti istutuksesi ovat noin täydellisiä?"

Tämä istutus on jo hyvällä mallilla: aloittamista vaille valmis. Kanat saavat kuopsuttaa aivan rauhassa.

Ensin säikähdin. – Hui! Olenko antanut aivan väärän kuvan meidän elämästämme? Liioittelinko kun sanoin kanojen tepastelevan lähettyvillämme koko päivän? Eiväthän ne enää ihan aina tepastele meidän lähellämme kun on se ihana aitaus. Nykyään me voimme jo valita milloin tepastelevat ja missä kuoputtelevat. Parina aiempana kesänä emme voineet valita.

Sitten minua nauratti. – Suunnitelmallisen rauhallisissa olosuhteissa, hihittelin. Meillä on kuusi kultakimpaletta: ihania, rakkaita lapsia, neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Aika rauhallisia toki, mutta kyllä kuuden lapsen / nuoren perheessä vipinää riittää. Heidän lisäkseen meillä asuu kehitysvammainen veljeni.

Sitten aloin miettiä tuota kommenttia täydellisistä istutuksista. Kysehän on kuvakulmista ja rajauksista. ;) Miksi haluan olla vieraskorea? Miksi rajaan häiritsevät lautakasat, voikukan tai irvistelevän muovinrepaleen kuvan reunasta? Miksi jätän jotkut kuvat kokonaan julkaisematta?

Tältä näyttää orvokkikori sen jälkeen kun kanat ovat käyttäneet sitä kylpyaltaanaan.

Eräänä toukokuisena päivänä mieheni vietti syntymäpäiviä. Olin siivonnut puutarhan ja huushollin. Olin miettinyt mahtaisivatko tulppaanit ehtiä kukkaan juhlapäiväksi. Olin laitellut portaiden pieliin kauniita kukkaruukkuja. Olin ostanut terassin pöydille juhlaliinat, sommitellut kukka-asetelmat.

Kahvittelun jälkeen oli aika ottaa valokuvia. Suku riensi ulos, mutta minulle tuli pieni viivytys. Kohta ehdin ulos ja näin juhlakalun poseeraavan komeasti sisarustensa ympäröimänä – kompostoreiden edessä! Taisin töksäyttää jotain ei ihan niin juhlallista. 

Perhekuvaa otettaessa huomasin, että kuopuksella oli juhlapuvun seurana lenkkarit. Oi-joi, plankatut juhlakengät olivat jossain välissä vaihtuneet lenkkareihin, joilla pääsee juoksemaan nopeammin. Kravatin pää oli työnnetty näppärästi paidan taskuun, niin ei haitannut menoa. Tarvittiin taas pientä fiilausta.

Mietin, miksi toimin näin. Minulla on valtavan voimakas kauneuden kaipuu. Siinäpä se. Mennessäni syömään aamupalaa, saatan unohtaa syömisen kokonaan kun rupean pyyhkimään pöytiä ja laittamaan likaisia astioita koneeseen. Onhan se aika hassua, mutta minulle on tärkeää, että saan syödä siistissä pöydässä. Kaunista täytyy olla.

Jossain määrin kauneuden kaipuu on tarttunut lapsiinkin. Valmistelin lasteni kanssa juhla-ateriaa. Voi oli aseteltu kauniille tarjoilulautaselle komeaksi kolmioksi ja koristeltu basilikanlehdillä. Ruoka-annosten koristeluun oli varattu sitruunaviipaleita. 

Juttelin siinä pojilleni, että tämä on nyt meidän tapamme valmistella juhla-ateriaa. – Kun te menette naimisiin, vaimo ei välttämättä koristele voita tai silitä kangasserviettejä pöytään, sanoin. – Sitten minä laitan ne itse, teinipoikani totesi napakasti.

Pioni 'Angel Cheeks'

Kun on tottunut tavoittelemaan ysiä tai mieluiten kymppiä, on vaikea tarjota vieraillekaan seiskan tasoa. Siksi valitsen blogiystävillenikin ne parhaat otokset. Siitä yksinkertaisesta syystä, että rakastan kaikkea kaunista.

Postailin samasta aihepiiristä lokakuussa 2016 otsikolla Sammakoita suusta. Voit lukea sen tästä.

Vielä ehdit kertoa puutarhasi tärkeän E:n. Lue Minun puutarhani aakkoset: E.

Tervetuloa, Maarit Rainio, lukijaksi! Olen tosi iloinen siitä. Toivon, että sinäkin saat iloa blogistani.