Parhaat ratkaisut näyttävät yksinkertaisilta ja helpoilta.
Kun katson Muotopuutarhaa talon pohjoispuolella, tuntuu kuin se olisi ollut aina
siinä ja sellaisenaan. Mutta oikeasti sen eteen on tehty hirveä työmäärä.
Kun talo alkoi olla muuttokunnossa ja kevät kutkutteli jo rinnassa, tämä alue alkoi poltella mielessä. Jännä, miten alue aivan vaati tulla suunnitelluksi. Haaveilin sisäänkäynnistä, jossa olisi muodollisuutta ja avaruutta: pyöreä kukkapenkki, kaunis pysti, penkki ja sen sellaista. Piha ei kuitenkaan taipunut moiseen. Onneksi.
Aloin haaveilla, että taloon johtaisi käytävä ja sen molemmin puolin olisi kaksoiskukkapenkki, samanlainen molemmin puolin. Suunnittelin vaikutelmaa portin pylväistä, jonka voisivat luoda pallopäisiksi leikatut pensaat tai betonipystit. Veivasin kysymystä: leikattu aita vai rönsyilevä reuna? Lopulta päädyin matalaan, muotoon leikattuun koivuangervoaitaan.
Porttimaista vaikutelmaa luomaan hankin suuret betoniruukut. Niiden tarina on jo toisen jutun arvoinen.
Aika nopeasti poimin mieluisat kasvit ja sitten tuntui, että olin valinnut ne liian harkitsemattomasti. Tämä on niin tärkeä alue, että sen halusi tehdä kymppiplussan arvoisesti.
Tekaisin välillä nakkikeiton ja söimme. Jalat tuntuivat niin raskailta, että en olisi millään jaksanut jatkaa. Kun kaivuuta oli metrin verran jäljellä, haaveilin lepäämään pääsystä. Menisin aikaisin suihkuun ja rentoutumaan.
– Mitäs nyt tehdään, Jouko kysyi, kun toinen puoli oli valmis. Heitin, että ei muuta kuin kaivetaan toinen puoli. – Jos vain jaksat, leukailin itse puolikuolleena. Jouko sanoi, että mikäs siinä. Otettiin mitat ristimittoineen kaikkineen, pantiin linjakepit ja -langat. Taas kaivettiin. Innostuin ja väsymys unohtui, kun ajattelin, että nyt ollaan jo yli puolen välin. Maa oli upeaa. Jankkoa oli yllättävän vähän, kohtuullisen kokoisia kiviä siellä täällä. Uomasta tuli siisti ja työ eteni. Kun bensa loppui, päätimme lopettaa. Lapset olivat jo iltapuuhissa. Ukkonenkin jyrähti sopivasti.
Seuraavana päivänä Jouko ja pojat lähtivät leirille Tervajärvelle. Minä jäin kunnostamaan Muotopuutarhaa. Taisi siinä muotoutua niin tekijä kuin pihakin. Aloitin lapioimalla. Poimin kiviä ja savipaakkuja. Jyrsin ojien ja kuoppien pohjat ja reunat ja sitten ihan koko alueen. Jyrsiminen ei ollut helppoa eikä kevyttä, mutta oli mukava nähdä, miten hienoa multaa kuoppiin lopulta valui. Ajelin kuopasta toiseen ylös ja alas. Alue alkoi mukavasti tasoittua ja työ helpottui koko ajan.
Jyrsin poukkoili sinne tänne ja minä sain tehdä töitä voimieni äärirajoilla saadakseni sen pysymään aisoissa. Kiviä oli mahdottomasti. Ne piti tietysti kerätä sitä mukaa pois ja heitellä alueelta. Olin kuin puolukassa ja punttisalilla yhtä aikaa. Välillä jyrsin meni aivan päinvastaiseen suuntaan, minne itse olin sitä ohjaamassa. Alla olevat kivet ja kivikova savi määräsivät kulkusuunnan. Välillä jyrsin oli keikallaan ja kiskoin sitä pystyyn. Välillä se jäi kuopan pohjalle ja jouduin peruuttamaan jyrkkää kuopan reunaa ylös. Hoin mielessäni ”irti – irti”, jotta huomaisin irrottaa käden kaasulta oikealla hetkellä. Välillä nimittäin käsi tuntui automaattisesti puristavan kaasua. Se aivan kuin jäykistyi kahvan ympärille.
Nähdessäni alueen hiljalleen edistyvän sain voimia jatkaa, vaikka olin aivan poikki. Puoli viideltä sitten tuli stoppi. Jyrsimestä napsahti jalka poikki. Oli pakko lopettaa ja vasta silloin tajusin miten väsyksissä olin. Aioin mennä istuttamaan ruusuleimuja, mutta ei siitä mitään tullut. Nautin Sinellan tekemistä tuulihatuista. Olin aivan pökkyrässä.
Seuraavana päivänä aloin istuttaa havuja. Pettymyksekseni huomasin sijoittaneeni paikat puoli metriä väärään paikkaan. Ei auttanut muu kuin pyytää Joukoa kaivamaan uudet kuopat. Onneksi maa oli jo paljon pehmeämpää kuin aiemmin eikä maata tarvinnut kärrätä pois. Iltapäivällä pääsin vihdoin istuttamaan. Ensin kataja, sitten tarkasti sijoitellen tuija ja toinenkin.
Menin istuttamaan toisen puolen havuja. Vedin linjalangat ja mittasin. Silloin huomasin, että olin istuttanut kolme ensimmäistä puuta vääriin kohtiin. Olin mitannut puolivälin väärältä kepiltä! Kyllähän se vähän tökki.
Väliaikaiseksi sen tarkoitin, mutta sittemmin olen alkanut
pitää siitä yhä enemmän, enkä enää näe tarvetta vaihtaa sitä toiseen.
Huhtikuussa 2015 istutin kahdeksankymmentä koivuangervon aitatainta. Aidasta tuli juuri sellainen kuin olin ajatellutkin. Siitä innostuneena istutin kuusi vuotta myöhemmin vielä toisen koivuangervoaidan Liikenneympyrään, mutta siitä kerron myöhemmin lisää.
Uusia suunnitelmia minulla ei Muotopuutarhan suhteen ole. Pidän siitä juuri tällaisenaan. Vaivat ovat unohtuneet eikä Muotopuutarhan hoidossa työtä juurikaan ole, paitsi leikkaaminen. Ja sekin on kivaa puuhaa.









.jpg)