PUUTARHANI JA MINÄ Syyskuussa

Syyskuun 1. päivä

Ihana alku syyskuulle: Liikenneympyrän syysistutukset ovat valmiit! Keväälle jäi vielä muutaman pionin ja jaloritarinkannuksen istuttaminen, mutta niille on kuopat jo valmiina.

Sää on ihmeellinen, lämmin kuin heinäkuussa. Päätän jättää valokuvaamisen iltaan. Ylivalottuisivat kuitenkin.

Pojat ajavat pihaan mukanaan kärryllinen puita. Kasasta pilkistää laho katajan runko. Olen iloinen, että saan sen. Se sopii hyvin kasvihuoneen läheisyyteen.


Syyskuun 2. päivä

Äiti soittaa aamuseitsemältä, milloin tulemme. Kahdeltatoista on aikomus lähteä. Poimin kaksi ämpärillistä päivänliljoja ja pensasmustikan oksia. Toinen on äidille, toinen anopille. Kaupasta saa vähän lisää väriä. Äiti ilahtuu kukkakimpusta, jonka hän saa tehdä aivan itse, vaikka koti on jo täynnä leikkokimppuja. Äiti täytti juuri kahdeksankymmentäviisi vuotta.


Syyskuun 3. päivä

Kiva ajella Seinäjoelle välillä uutta reittiä. Pysähdymme jaloittelemaan Petäjäveden vanhalla kirkolla. Olen lukenut sen olevan Unescon maailmanperintökohde. 1700-luvulta peräisin oleva kirkko houkuttelee paljon ulkomaalaisia turisteja. Kuin varmemmaksi vakuudeksi paikalle saapuu japanilaisia.

Ihailen järvimaisemia tien molemmin puolin. Tutustumme vanhan Keuruun rautatieasemaan, vanhaintavarainkauppaan, kirkkoon sekä satamaan. Matkalla Virroille hämmästelemme sortunutta tietä. Kokemus on vaikuttava ja olen onnellinen, että meidän reittimme kulkee matalalla, melkein peltojen tasolla. Pysähdymme vanhalla Killinkosken tehtaalla. Kiva, kun on monta välietappia.

Ehdimme sopivasti hoitokodille ruokailun loppuessa. Kukkaämpäri saa runsaasti positiivista huomiota pöydän ääressä istuvilta vanhuksilta. Sinikka on onnellinen tuomistamme kukista ja ryhtyy iloisena sommittelemaan kimppuja. Olemme tehneet kimppuja yhdessä jo useamman kerran, joten Sinikka on saanut kovasti lisää varmuutta kimppujen suunnitteluun. Hän nauttii silmin nähden. – Mistään muualta en tällaisia kukkia voisi saada, hän kiittelee.


Syyskuun 5. päivä

Ihmeellisen lämmin sää innostaa istuttamaan sitruunatimjamia Älypenkkiin sekä runsaasti syysleimuja lammen taakse aukkopaikkoihin.


Syyskuun 6. päivä

Päivän paras uutinen: meitä vastapäätä oleva talon röttelö on myyty pariskunnalle, joka aikoo purkaa tai remontoida sen ja perustaa ympärille kauniin puutarhan. Eihän tällaista tapahdu kuin aikakauslehtien sivuilla!

Helteinen päivä houkuttelee ulos viipyilemään. Puutarhan piti olla jo melkein valmis, mutta miten sattuukaan, että päässä alkaa pyöriä villejä ideoita. Kasvihuoneen ympäristö olisi hyvä viimeistellä. Vähän koivuangervoaitaa tai oikeastaan aika paljonkin. Vähän pioneita. Päivänliljoja.


Syyskuun 8. päivä

Tuntuu kuin olisimme saaneet toisen kesän. Istuttelen syysleimuja kaikessa rauhassa lammen taakse. Alkaa olla jo täyttä. Jouko innostuu tilaamaan soraa. Sorakuormaa odotellessa hän kantaa kiviä polun levennystä varten. Grönlanninhanhikit pitää siirtää tieltä pois. Nyt minulle tulee hoppu. Hanhikkeja nimittäin on kottikärryllinen kukkuroillaan.

Puoli kuormaa hanhikkeja päätyy lammen reunalle. Jouko kampeaa kiviä ja lapioi kivituhkaa hiki päässä. Pyörin onnellisena puutarhassa. Aika ihmeellistä, että Jouko näkee kaiken tuon vaivan minun takiani!


Syyskuun 10. päivä

Ennen Helsinkiä meillä on aikaa käydä vain yhdessä kohteessa. Valitsen Halosenniemen Tuusulassa. Aloitamme kiinnostavimmasta ja suuntaamme ensin puutarhaan. Hiekkatie puutarhaan on niin jyrkkä, että joudun puolivälissä nousemaan pyörätuolista ja köpöttelemään mäen ylös. Korkeuserot ovat muuallakin suuret ja polut muhkuraisia, joten puutarhakierros on kieltämättä rankka. On kuitenkin kiva nähdä tämä puutarha. Itse asuinrakennuskin on mäen päällä. Rakennukseen vie jyrkät portaat, joten tyydymme katselemaan vanhaa hirsitaloa vain ulkoapäin. On hauska löytää vitsikäs yksityiskohta pihapiiristä: pystyyn jätetyn korkean puunrungon päähän veistetty tatti.

Aika vilahtaa yllättävän nopeasti. Muihin kohteisiin emme tänään matkan varrella ehdi. Annalan huvila puutarhoineen saa odottaa toiseen kertaan. Hyvä, jos saamme salaattiannokset sekä muut herkut ostettua Vilpakselle viemisiksi. Kaduttaa, etten kotona ottanut selvää mistä ruuat helpoiten saisi. Jumbossa aika vierähtää.

Nyt suoraa päätä etsimään lautan lähtöpaikkaa Kauppatorin rannasta. – Ei taideta ottaa tätä tavaksi, sanon Joukolle seikkaillessamme liikenneruuhkan vilinässä. Muita Suomenlinnaan autolla menijöitä ei ole, löydämme portin ja ehdimme juuri lähtevään lauttaan.

On tunnelmallista istua Vilpaksen veneessä syömässä ja juttelemassa elämästä telakalla. Purjeveneiden siluetit piirtyvät kauniisti vanhoja rakennuksia vasten iltapäiväauringossa. – Voisimme sittenkin ottaa tavaksi tulla tänne aina silloin tällöin, huokaan.

Tutustumme telakkaan, joka on aivan oma maailmansa täällä Suomenlinnan reunalla. Kieltämättä sotkuinen ja karu, mutta täynnä historiaa ja tarinoita. Ennen auringonlaskua ehdimme ajella ristiin rastiin Susisaarta ihmettelemässä linnoitusta. Vilpas opastaa takapenkiltä, että voisimme ajaa tuon talon läpi. Tosiaankin pitkän talon läpi kulkee tie, mutta en uskaltaisi yrittää läpi, ellen näkisi pakettiauton tulevan siitä meitä vastaan. En ole tiennytkään Suomenlinnan olevan näin valtavan suuri ja hämmästyttävä kokonaisuus, vaikka onhan se Unescon maailmanperintökohde.

Kello on puoli kaksi ennen kuin olemme hakeneet Avillan lentokentältä ja ajelleet kotiin.


Syyskuun 11. päivä

Merkkipäivä: poikaset täyttävät tänään seitsemän viikkoa ja ovat virallisesti nuorikoita. On aika siirtyä tipurehusta isompien murkinoihin.


Syyskuun 12. päivä

Olohuoneen pöytä täyttyy lasihelmistä, sabluunamuoveista, pahvilaatikoista… Sommittelen kuviot. Leikkaan muotteja. Valmista ei vielä tule, mutta ei tarvitsekaan.

Jouko huhkii polun kimpussa. Raahaa hiki päässä valtavia kiviä ja painavia sorakuormia. Rakkaudesta.


Syyskuun 15. päivä

Kanalan porukka on ollut sisällä koko päivän. Olen vienyt niille herkkuja sadepäivän puuhaksi. Illalla käyn vielä katsomassa, että kaikki on hyvin. Aion nostaa vanhan puurokulhon pesuun, mutta Poppius ei pidä siitä. Kukko nokkaisee minua kädestä. En välitä siitä, vaan nostan kulhon. Silloin Poppius hyppää minua vasten. Sen kynnet vetävät pitkän verinaarmun käsivarteeni. Nyt tiedän, että on aika luopua kukosta.

Sydäntä riipaisee ajatella, niitä onnellisia hetkiä, jolloin olemme yhdessä hoitaneet tipuja rintarinnan. Muistan, miten tohkeissaan kukko on kutsunut kanojaan pesään munimaan tai hautomaan. Uskollisesti se on pitänyt huolen rouvistaan ja tipuista. Joka kerta se on odottanut, olisiko minulla kenties herkkuja rouville ja tipusille. Riemu on ollut suuri jokaisesta jyvästä, jonka se on saanut tarjoilla katraalleen.

Kaikella on aikansa. Sinella lupaa tulla huomenna ja auttaa Joukoa kukon lopettamisessa. Nyt ratkaisu tuntuu oikealta. Itkettää.


Syyskuun 16. päivä

Itken ikävääni. Poppius sai lähteä rauhallisesti ilman, että se ehti tajuta mitään. Vien Joukon kanssa haudalle kimpun syysleimuista ja päivänliljoista. Sytytän kynttilän.

Ei tähän totu koskaan. Onneksi ensimmäisen kanalassa käynnin jälkeen alkaa vähän helpottaa. Kanalassa on aina niin tyhjää, kun joku on lähtenyt.


Syyskuun 19. päivä

Olen valmistellut sabluunat, muotit ja muut tarvikkeet. Jouko on ostanut sementtisäkit. Päivä on juuri niin kaunis kuin vain syyskuussa voi olla. Oikein sopiva valutyötä varten. Aloitan vaikeimmasta, perhosesta. Siivet saavat muotonsa helposti, mutta painan vartalon metallipaloja liikaa ja kohta huomaan niiden vajonneen kokonaan betoniin. Voi ei! Äkkiä kaikki osat vesiämpäriin. Jouko tasoittaa pinnan uudelleen ja otan esiin uuden mallin. Asettelen saniaisen kiehkurat pinnalle. Kevätkaihonkukka. Pieni auringonkukka. Ruskapuu. –Tehdään vielä samaan syssyyn kesäinen hedelmäpuu. Nyt vasta muistan, että syödäkin pitäisi. Ruokailun jälkeen teen vielä uudella onnella perhosen sekä lumisateen.

Syyskuun 21. päivä

Vien kanoille herkkujen herkkua: omia viinirypäleitä. Nuorikot näyttävät jo minikanoilta. Äkkivilkaisulla Lyydia sulautuu joukkoon. Silti Lyydia syöttää lapsukaisiaan kuin pikkutipuja. Ojentaa rypäleen kerrallaan pienten nokkien eteen. Nopein saa makupalan.

Meelika, Celeste, Stella ja Lyydia-emo

Meelika vaikuttaa siltä, että se jää meidän kukoksemme. Taidan vaihtaa sen nimen maskuliiniseksi. Kysäisen tekoälyltä, mitä Meelik tarkoittaa. Virossa se voi kuulemma olla etunimi tai sukunimi. Meel tarkoittaa mieltä/tunnetta, joten sen johdannainen voisi olla tunteikas, luonteikas tai persoonallinen. Okei, sehän sopii. Tekoäly antaa minulle vielä bonuksena idean, kuinka voisin kertoa tarinan Meelikistä. Voisin kuulemma sanoa: "Hän syntyi Meelikana, mutta kasvoi Meelikiksi – eikä ole katsonut taakseen siitä asti." Repeän nauruun.

Syyskuun 22. päivä

On oikeastaan syysmyrsky. Istutukset saavat jäädä. Katkon vain kuihtuneet pionien varret. Tällaistakin ilmaa tarvitaan; koti alkoikin olla jo aikamoisessa kunnossa.


Syyskuun 24. päivä

Ensin vitkuttelen. Odotan kylmiä ilmoja. Eihän niitä nyt näin lämpimällä ilmalla voi istuttaa. Oikeastaan odottelen ihmettä, että kevään sipulikukkatilaus tulla tupsahtaisi eteeni ja minä vain painaisin Siirry kassalle –nappia.

Tänään ilma on selvästi kylmempi kuin aiemmin tässä kuussa. Ihmettä ei tapahdu, joten ryhdyn selaamaan sipulikukkavalikoimia pitkin hampain. Ei ole mikään uutinen, että suosikkitulppaanini ovat loppuneet. Tietysti ne ovat, mutta en vain uskonut niin käyvän. Sen olen sentään oppinut, etten poukkoile kaupasta toiseen, vaan teen listan. Lopulta näen listalta, että kaupasta B saan eniten toivomiani sipuleita. En kaikkea, mutta tärkeimmät. Saan pidettyä uudenvuodenlupaukseni ja saan istutettua tänäkin vuonna muutaman pussillisen pikkusipulikukkia.

On kiusallinen tunne nähdä, että lähimmän myymälän valikoimat ovat vähissä (1–2 kpl) ja tajuta, että ne vähät on myyty minä hetkenä hyvänsä. Onneksi verkkokaupan valikoimat ovat suuremmat. Tilaan 40 kpl ’Van Eijk’– ja 40 kpl ’Pink Impression’ –tulppaaneita, 80 kpl sinisiä idänsinililjoja sekä 40 kpl ’Pickwick’-krookuksia. Huokaisen helpotuksesta.


Syyskuun 25. päivä

Ihana, kirpakka syyspäivä. Saan laitettua viimeiset katteet tältä syksyltä ja kitkettyäkin. Jouko on ahkeroinut polkuja. Kuljen kuin uudessa puutarhassa.


Syyskuun 27. päivä

Tänään on upea, aurinkoinen ja lämmin päivä. Nuorikot nauttivat hiekkakylvyistä auringossa. Jouko leventää polkuja. Kärrää kiviä ja soraa. Minä pyörin puutarhassa valokuvaamassa ja ihmettelemässä tätä kaikkea. Syön välipalaksi jäätelöä. Ihan kuin kesällä.


Syyskuun 30. päivä 

Viime yönä on ollut pakkasta. Onneksi nostin muratit ja puksipuun terassille harson alle. Jouko sulki vesihanat. Tuntuu hyvältä päästää pikkuhiljaa irti puutarhapuuhista. Kaikella on aikansa. Metsän reuna nyt on mitä on, mutta keväällä päästään istuttamaan siihenkin koivuangervoaita. Vilpas kaivaa uomaa kovaa vauhtia.