keskiviikko 10. tammikuuta 2024

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: TAMPERE (2) WIVI LÖNN -KOHTEET

Tampereella on niin paljon nähtävää, että esittelen kohteita monessa eri postauksessa. Tähän juttuun olen valinnut mielenkiintoista arkkitehtuuria lahjakkaalta naisarkkitehdilta, Wivi Lönniltä, joka eli 1800 – 1900-lukujen taitteessa. Kohteet eivät ole varsinaisia puutarhakohteita, mutta useimpien niiden ympäristöt silti miellyttävät puutarhaharrastajan silmää.


WIVI LÖNN -KIERROS

Wivi Lönn (1872–1966) on Tampereella syntynyt, syntymäkaupungissaan sekä Jyväskylässä ja Helsingissä pääasiassa vaikuttanut, taitava ja tuottelias arkkitehti. Joitakin hänen suunnittelemiaan rakennuksia on myös muissa kaupungeissa sekä ulkomailla. Hän oli ensimmäinen nainen, joka perusti oman arkkitehtitoimiston Suomessa.

Tampereella on järjestetty ja ehkä edelleenkin kesäisin järjestetään opastettuja kävelykierroksia Wivi Lönn -teemalla. Jos sellaista ei ole sopivalla hetkellä tarjolla, kannattaa tämän taitavan ja kuuluisan naisarkkitehdin teokset käydä katsomassa omatoimisesti. Olen luetellut pääkohteet alla. Jos innostut hänen arkkitehtuuristaan, kuten minulle on käynyt, voit jatkaa hänen teoksiinsa tutustumista Jyväskylässä. Siellä on hänen suunnittelemiaan upeita omakotitaloja ja muita rakennuksia huomattavasti enemmän. Puutarhakohteita nämä Tampereen rakennukset eivät ole, mutta Jyväskylässä voi nähdä myös enemmän vihreää talojen ympärillä.


TALOUSKOULU & RAVINTOLA WIVI


Tampereen Talouskoulun säätiö omistaa tämän Wivi Lönnin suunnitteleman jugend-rakennuksen. Nykyisin siellä toimii Tampereen palvelualan ammattiopisto. Ravintola Wivi on ammattiopiston opetusravintola. Kokki-, tarjoilija- ja leipuriopiskelijat harjoittelevat ravintolasalissa ja keittiössä. Wivissä on 50 asiakaspaikkaa sisätiloissa sekä noin 30 paikkaa viehättävällä ulkoterassilla.

Lounaan lisäksi Wivissä voi nauttia kahvia ja leivonnaisia sekä ostaa mukaan opiskelijoiden valmistamia tuotteita.

Ensivaikutelma ravintolasta oli kouluruokalamainen. Kuitenkin varsinainen ravintolasali oli viihtyisä. Ruoka muistutti enemmän kouluruokaa kuin ravintola-annosta, mutta ateriointi yli satavuotiaassa talossa oli mukava kokemus. Etupihan istutukset olivat todella kauniita ja tietenkin itse talokin.

Koulukatu 18 Tampere

 
WIVI LÖNNIN KOULU – ALEKSANTERIN KOULU & PYYNIKIN KOULU

Wivi Lönnin koulu on Tampereen keskustassa sijaitseva yhtenäiskoulu. Koulu toimii kahdessa rakennuksessa. Aleksanterin koulutalossa opiskelevat luokat 1–6 ja Pyynikin koulutalossa luokat 7–9. Oppilaita koulussa on noin 900.


Aleksanterin koulutalo: Hallituskatu 26


Pyynikin koulutalo: Hämeenpuisto 34


KESKUSPALOASEMA

Että ihan paloasemaa katsomaan? Kyllä vain. Suosittelen. Minä en ollut nähnyt näin kaunista paloasemaa aiemmin missään. Oli myös hienoa saada tietää, että rakennus on naisarkkitehdin suunnittelema.

Jugendtyylisen vuonna 1908 valmistuneen paloasemarakennuksen on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn. Asema suunniteltiin alun perin hevosvetoiselle kalustolle: hevostallit ja kalustohalli sijoitettiin aseman kaarevaan keskiosaan. Paloasemalla tehtiin 1920-luvulla Tampereen kaupunginarkkitehti Bertel Strömmerin suunnitelmien mukaiset muutostyöt, kun autot korvasivat hevosvetoisen kaluston. Tässä yhteydessä myös rakennuksen kaarevaa keskiosaa korotettiin yhdellä kerroksella, johon tuli miehistötiloja. Vuonna 1982 paloasemalle valmistui punatiilinen lisärakennus. Paloaseman ns. vanha osa peruskorjattiin 1983–1986.

Oli mukava nähdä tämä paloasemakaunotar, mutta kuvia en saanut tietyömaan vuoksi.

Satakunnankatu 16 Tampere


VANHA KAUPPAOPPILAITOS

Tampereen vanha kauppaoppilaitos on alun perin Wivi Lönnin suunnittelema, ja se valmistui vuonna 1912. Myöhemmin Bertel Strömmer meni pilaamaan rakennuksen, eikä se ole enää lainkaan Wivi Lönnin näköinen. Tasakattoinen möhkäle on enää kalpea aavistus alkuperäisestä. Lönniäkin harmitti kovasti tuo alkuperäisen rakennuksen tärveleminen. Rakennus oli kauppaoppilaitoksen toimitiloina vuoteen 1965 ja sen jälkeen kahden muun koulun käytössä. Tampereen kaupunki saneerasi siitä 2000-luvulla monitoimitalon.

Pellavatehtaankatu 4 Tampere


LAPINNIEMEN ISÄNNÖITSIJÄN TALO & TAMPEREEN SALAINEN KAHVILA


Lapinniemen isännöitsijän talo (vuodelta 1912) on puuvillatehtaan johtajalle, Magnus Lavoniukselle tehty, arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema asuinrakennus. Lönn oli ilmeisesti Lavoniusten perhetuttu.

Asumiseen tarkoitettu rakennus on muutettu myöhemmin toimistokäyttöön. Rakennus on suojeltu. Rakennuksessa toimii ByPias- myymälä sekä kahvila nimeltä Tampereen salainen kahvila. Yläkerran sviitissä voi majoittua.

Ensimmäisenä huomion kiinnittävät kauniit vaatteet ja muut myytävät tuotteet, mutta huomaa myös talon alkuperäiset kaapit, portaikko, kapea wc:n ovi ja muut kauniit yksityiskohdat.


Talo sekä takapihan puutarha on upea kokonaisuus, hieman rappioromanttinen. Vierailin siellä lokakuussa ja kokemus oli vaikuttava.

Lapinniemenranta 4


OLÁNIN TALO (JA MUUT PALOMÄENTIEN VANHAT HUVILAT)


Olánin talo on arkkitehti Wivi Lönnin suunnittelema, vuonna 1917 valmistunut asuintalo Pyynikin rinteessä. Lönn piirsi kahteen asuntoon jaetun talon kirjapainon toimitusjohtaja ja leskirouva Fina Olánille ja tämän pojalle Wäinölle. Yksityisomistuksessa olevaa taloa on muokattu jonkin verran sen valmistumisen jälkeen.

Olánin talo on rakennettu rinnetontille, ja se on osittain kolmikerroksinen. Lönn hyödynsi rinnetonttia suunnittelemalla rakennukseen sisäänkäyntejä eri tasoille ja avaamalla tiloja eri puolille ympäröivää luontoa.

Palomäentie 25  


Varaa aikaa myös muiden Palomäentien ja Pyynikinrinteen kauniiden talojen katseluun. Ne ovat yksityisomistuksessa, mutta niitä voi hyvin ihailla kadulta.

8 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen! Hienoa, että olet jaksanut tehdä näitä kiinnostavia matkailukohteiden esittelyjä. Ihanat kuvat kutsuvat retkelle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kivasta kommentistasi! Näitä juttuja on tosi kivaa tehdä. :)

      Poista
  2. Todella kauniita näkymiä ja ihanaa syksyistä tunnelmaa.
    Jyväskylässä mm. Seminaarinmäki on minulle tärkeä paikka ja Lönnin nimi on tullut esiin monessa mielenkiintoisessa kohdassa.
    Kiitos hienosta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta kommentistasi! Seminaarimäki on todellakin hieno paikka. Erityisesti minulle on jäänyt mieleen se, kun korona-aikaan kävimme viettämässä äitienpäivää siellä puutarhassa. Oli ihanan keväinen tunnelma.

      Poista
  3. Todella hienoja ja näyttäviä rakennuksia!

    VastaaPoista
  4. Tamperelainen ystäväni on luvannut minulle seuraavaksi Wivi Lönn -kierroksen. Tästäpä saan oivallisen listan, että varmasti kaikki tulee nähdyksi. Kiitos hienosta kattauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattuipa hauskasti, sait jo hieman esimakua. :) Kiitos itsellesi kivasta kommentista!

      Poista