lauantai 13. tammikuuta 2024

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: UUSIMAA - PORVOON SEUTU

Porvoon seudulla on paljon nähtävää, joten matkaan kannattaa varata riittävästi aikaa. Jo pelkästään Fredrika Runebergin tunnelmallisessa talossa ja puutarhassa saisi kulumaan melkein puoli päivää. Toinen puoli päivästä kuluu helposti vanhan kaupungin kaduilla ja kujilla. Kaikkia kiinnostavia kohteita en itse ole vielä käynyt katsomassa. Siksi kaikista kohteista ei ole kuvia.

Liikuntarajoitteiselle Porvoo on haasteellinen matkakohde, koska vanhan kaupungin kadut ovat mukulakiveystä sekä vanhoissa taloissa on paljon kynnyksiä ja portaita. Niitä ei suurimmaksi osaksi ole voitu kunnostaa esteettömiksi.

Olen ottanut listalle muutaman itseäni kiinnostavan puiston, mutta puistoja tai puistoksi nimettyjä, enemmän tai vähemmän näyttäviä paikkoja saattaisi olla enemmänkin. 

PORVOO

VANHA PORVOO


Vanha Porvoo ranta-aittoineen on yksi Suomen valokuvatuimmista kansallismaisemista. Tänne kannattaa tulla ihastelemaan värikkäitä puutaloja ja kävelemään kapeita mukulakivikatuja pitkin, nauttimaan kahviloiden ja ravintoloiden tarjonnasta, ostoksille suklaakauppoihin ja pikkuputiikkeihin.


Pyörätuolilla pääsee ihastelemaan vanhoja taloja kaduilta päin, mutta mukulakivi on tietysti epätasainen ja siksi melko raskas alusta kuljettavaksi. Vanhan kaupungin rakennukset eivät ole esteettömiä.

Navigaattoriin voi laittaa esimerkiksi: Jokikatu Porvoo

 
ENGELINPUISTO ELI KÄRHÖPUISTO

Porvoojoen länsirannalla, Mannerheiminkadun ja kävelysillan välissä sijaitsevan puistoalueen nimi on Engelinpuisto, mutta sitä kutsutaan myös Kärhöpuistoksi. Kärhöpuistossa kasvaa noin 70 kärhölajia. Kärhöjä on istutettu noin 200 kappaletta. Puistossa kasvaa myös kelasköynnöksiä, aasiankilpikiertoa, köynnösruusuja ja -kuusamia sekä pioneja. Kärhöpuistoon pääsee Porvoon keskustasta kävelysiltaa pitkin.

Näse-Jutten katu Porvoo


PUISTOKALLIO

Koulukujan varrella sijaitseva Puistokallio on viehättävä, suojaisa ja hieman salaperäinen puistoalue Vanhan kaupungin kapeiden mukulakivikujien ja vanhojen puutalojen keskellä.

Koulukuja Porvoo

 
NÄSINMÄEN PUISTOMETSÄ

Hautausmaan lähellä sijaitseva Näsinmäen puistometsä oli porvoolaisten virkistyskohde jo 1700-luvulla. Alueen eteläpäässä on Näsin kivi, jonka päällä olevalta näköalatasanteelta voi nauttia näkymästä Porvoon keskustaan.

Näsinmäentie 5 Porvoo

 
KOIRAPUISTO

Koirapuiston nimellä tunnettu promenadi sijaitsee kaupungintalon edustalla Raatihuoneenkadulla. Tarinan mukaan puisto on saanut nimensä siitä, että kaupungin herrasväki kävi ulkoiluttamassa koiriaan tällä yleisellä kävelypaikalla.

Raatihuoneenkatu 9 Porvoo

 
ALBERT EDELFELTIN ATELJEEMUSEO JA VILLA ALBERT

Albert Edelfelt vietti kesiään Porvoon seudulla ja maalasi täällä yli 220 teosta, joista useat palkittiin Pariisin salongeissa ja ostettiin museoiden kokoelmiin. Taiteilijan työskentelytilaksi vuonna 1883 rakennuttama ateljee toimii ateljeemuseona. Ateljeessa on esillä piirroksia, heliogravyyreja ja valokuvia sekä taiteilijalle kuulunutta esineistöä.

Albert Edelfeltin ateljeen pihapiiriin valmistui vuonna 2019 uusi rakennus, Villa Albert, johon on sijoitettu vaihtuvien näyttelyiden näyttelytila ja museomyymälä.

Edelfeltinpolku 3 Porvoo
Puh. aukioloaikoina 050 55 33 290, muina aikoina 040 55 29 083


HÖRBERGSGÅRDEN

Tee aikamatka 1800-luvun saaristolaisympäristöön! Kotiseutumuseon päärakennuksessa vaihtuvia näyttelyitä sekä pieni museokauppa, josta löydät laadukasta paikallista käsityötä. Aukioloaikoina vapaa pääsy.

Hörbergintie 10 Porvoo
0400 448232


FREDRIKA RUNEBERGIN PUUTARHA (kesäkohde)


Kirjailija Fredrika Runebergin (1807–1879) puutarha on yksi maamme parhaiten säilyneitä historiallisia kaupunkipuutarhoja. Se on säilynyt pitkälti vanhassa asussaan, ja lajien kirjo on yhä runsas.

Kun Runebergit muuttivat taloon 1852, puutarha oli jo osin perustettu. Perhe oli suuri, ja piha palveli alkuun enimmäkseen hyötypuutarhana. Fredrika istutti jokaiselle pojalleen nimikko-omenapuun. Kun lapset muuttivat pois kotoa eikä kesiä enää vietetty saaristossa, Fredrikalla oli enemmän aikaa rakkaalle puutarhaharrastukselleen. Monet eksoottiset koristekasvit saivat lisää tilaa puutarhassa.

Fredrikalla oli tapana tuoda päivän kauneimmat kukat salia koristamaan. Hän tilasi ystäviensä kanssa kasveja kotimaasta ja ulkomailta sekä poimi ideoita ulkomaisista puutarhalehdistä. Kasvit ja puutarha tarjosivat inspiraatiota ja teemoja myös Fredrikan kirjalliseen tuotantoon.

Aleksanterinkatu 3 Porvoo
0404899900


J. L. RUNEBERGIN KOTI


Nauti 1860-luvun porvariskodin tunnelmasta Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin (1804–1877) ja hänen vaimonsa Fredrikan (1807-1879) kotona.

Yleisöopastuksia järjestetään touko-elokuussa päivittäin.

Taloon johtavat portaat ja sisällä on kynnyksiä, joten esteetön tämä kohde ei ole.  

Aleksanterinkatu 3 Porvoo
040 4899900


HOLMIN TALO


Vuodelta 1763 peräisin olevassa Holmin talossa voi tutustua varakkaan porvoolaisen kauppiasperheen kotiin ja talon elämään 1700-luvun lopulla. Alakerrassa vaihtuvia näyttelyitä. Museokauppa.

Talon pihapiiriä kaunistavat monet vanhanajan perennat kuten pionit, palava rakkaus ja aitoukonhattu. Ryytimaassa kasvaa erilaisia mauste- ja rohdoskasveja, esimerkiksi lipstikkaa, piparminttua ja raparperia. Puutarhassa on myös komeat humalasalot.

Koska rakennus on vanha ja Holmin talo on kakkoskerroksessa, ei kohde ole esteetön.  Alakerran museokauppaan pääsee talon takaa myös pyörätuolilla.

Välikatu 11 Porvoo
0400 407475


PORVOON NUKKE- JA LELUMUSEO


Maan parhaimpiin kuuluvassa lelumuseossa on yli tuhat nukkea ja lukematon määrä muita leluja, joista vanhimmat ovat 1800-luvulta. Kaikilla leluilla on aikanaan leikitty – nallen turkista ja leikkiauton kuluneista pyöristä näkee, kuinka niitä on rakastettu.

Kuten Porvoon muutkin vanhat talot, tämäkään kohde ei ole esteetön. Suurin osa leluista sijaitsee yläkerrassa eikä hissiä ole.  

Jokikatu 14 C Porvoo
040 5015006


WALTER RUNEBERGIN VEISTOSKOKOELMA


Tunnelmallisessa kokoelmassa on yli 100 teosta, esimerkiksi laaja muotokuvakokoelma, monumenttiteosten luonnoksia ja kipsiveistoksia.

Veistoskokoelmaan ja J. L. Runebergin kotiin pääsee samalla pääsylipulla.

Kokoelma sijaitsee vanhassa rakennuksessa, joten kohde ei ole esteetön.  

Aleksanterinkatu 5 Porvoo
040 4899900


SIRKKA TURKIN TAIDEPUISTO

Porvoon Tolkkisten Sillvikissä on taiteilija Sirkka Turkin ja Bengt Welinin pajupusikosta raivaama taidepuisto, johon kuuluu myös taidenäyttely vanhassa puuliiterissä ja päärakennuksessa sekä kuvia Nepalista autotallissa.

Taiteilija hassuttelee puutarhassaan käyttäen vanhoja hetekoita kärhöjen kiipeilytelineinä ja keramiikkatuotoksiaan sadunomaisen tunnelman luomiseksi. Puutarhaan kuuluvat myös rakennuksen vallanneet maalaukset ja hyvän tuulen keramiikkaesineet, sekä Satukaupunki Ruusulinna ja maailmaa nähneet marionettinuket.

Sillvikintie 172 Porvoo
p. 040-833 9399
Auki sopimuksen mukaan


BOSGÅRDIN LUONTO- JA KULTTUURIPOLUT

Bosgårdin kartano sijaitsee noin 12 km keskustasta itään. Kartanoa ympäröivät luonto- ja kulttuuripolut tarjoavat mahdollisuuden tutustua tilan arkeen ja ympäristöön. Polut esittelevät karjanhoitoa, perinnemaisemien luontoa, luomutilan ravinteiden kierrätystä, avohakkuutonta metsänhoitoa sekä paljon muuta.

Polut lähtevät tilakaupalta. Tilakaupalta voi lainata esitteen kävelylle mukaan. Polkujen pituudet ovat 400 m, 1,5 km ja 4 km. Matkan varrella löytyy kaksi piknik-pöytää ja tilakaupasta voi ostaa mukaan ruoat ja juomat.

Bosgårdintie 68 Porvoo


GAMMELBACKAN LUONTOPOLKU

Polku sijaitsee Gammelbackan ja Hamarin välisellä metsäalueella, joka on tarkoitettu ulkoilu- ja virkistyskäyttöön. Seurakuntakuntakeskuksen vierestä alkava polku on noin kilometrin pituinen.

Luontopolun yhteydessä on lyhyempi puulajipolku, joka kulkee vanhan kartanopuiston alueella. Sen varrella on tauluja, joihin on merkitty puiston puulajien nimet.

Viertotie 1 Porvoo


HOTELLI HAIKON KARTANO & SPA


Haikon kartano on historiallinen ja tunnelmallinen kartano- ja kylpylähotelli valtavan suuren ja upean kartanopuiston keskellä meren rannalla. Kartanossa on tarjolla monipuolinen aamiainen ja herkullisia á la carte -menuita. Kylpylähotellin Bistro & Cafe on rento ruokapaikka.

Kartano ja sen ympäristö on niin upea, että aika nopeasti tunsi saaneensa makeaa mahan täydeltä.

Haikkoontie 114 Porvoo
p. 019 57601


PUKKILA

Pukkilan kunta sijaitsee itäisellä Uudellamaalla Porvoonjokilaakson maalaismaisemassa. Laajat kumpuilevat peltoaukeat ja hyvin säilynyt kyläidylli houkuttelevat tutustumaan paikkakuntaan.


ONNIN JAPANILAINEN PUUTARHA & KAHVILA

Hyvinvointikeskus Onnin sisäpihalla on japanilainen puutarha, joka on avoinna kahvion aukioloaikoina. Puutarhan ovat suunnitelleet Arkkitehtitoimisto L&M Sievänen Oy ja maisema-arkkitehti Hiroko Kivirinta. Sen ovat toteuttaneet japanilaiset puutarhurit yhteistyössä Riitta Oikawan kanssa.

Onnintie 3 Pukkila 

4 kommenttia:

  1. Tuo on todella harmillista, että niin moni kohteista on liikuntarajoitteisten hankala tavoittaa. Vanha Porvoo on niin tunnelmallinen, ja valitettavasti osittain kapeiden rinnekatujensa ansiosta. Kotimaista suklaata kannattaa suosia, siksi teollisuusalueella ja keskustassa olevat Brunbergin tehtaanmyymälät ovat aina muun ohella ehdottomat käyntikohteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se tietysti harmillista, mutta ihan ymmärrettävää. Vanhat talot tärveltyisivät aika tavalla, jos kaikkiin tehtäisiin tarvittavat muutokset. Vanhat kaupungit ovat todellakin tunnelmallisia ja ihania. Kunpa niiden sekaan ei rakennettaisi uutta, täysin erilaista.

      Tuon suklaan olinkin täysin unohtanut, vaikka rakastankin suklaata. Kiitos hyvästä vinkistä!

      Poista
  2. Kävimme kiertämässä vanhassa Porvoossa 8 vuotta sitten (kyllä aika kuluu nopeasti), mutta sinne jäi vielä monenlaista katsottavaa, kuten tämä juttusi osoittaa. Todella viehättävä paikka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä minustakin tuntuu, että aika rientää. Meidänkin Porvoon reissusta on jo useampi vuosi, vaikka välillä tuntuu, että olikohan se viime kesänä. :)

      Niin juuri. Ainakin meidän käydessämme siellä oli aivan ihana pikkukaupungin tunnelma, eikä yhtään liian ruuhkaista.

      Poista