Eräänä päivänä minulla oli murheita. Istahdin sitten
tietokoneen ääreen puutarha-aiheiden pariin. Mitä siitä seurasikaan?
Seuraavana aamuna hiippailin märässä puutarhassa muun perheen vielä nukkuessa. Ajattelin opetella spiraalin teon syysmaksaruohoilla. Niitähän tähän aikaan on tarjolla yllin kyllin. Ensimmäiset spiraalit sidoin heti ulkona sateen ropistessa. Olin innoissani kun sain varret sojottamaan oikeaoppisesti. Kimppu sen sijaan näytti hirveältä. Seuraava yritys oli paremminkin viuhka kuin spiraali. Mutta nälkä kasvoi syödessä. Leikkasin myskimalvoja ja purppuraheisiangervon oksia, viimeiset kaukasiantörmäkukan sinililat kukkavarret sekä akileijojen lehtivarsia.
Yritin yhä uudelleen. Katsoin videoita tarkasti ja tein
perässä. Riemuitsin kun saatoin laskea kimpun hetkeksi pöydälle ilman että
kimppu hajosi.
Kolmas kimppu oli jo siedettävä, mutta purin senkin ja yritin
uudelleen. Neljänteen kimppuun olin kohtuullisen tyytyväinen. Olin kuitenkin
litistänyt kukkavarsia ja tärvellyt kukkia niin, että päätin tehdä kukista
pienen asetelman.
Poimin muutamia kukkavarsia ja laitoin ne muovituppiloihin.
Poikani keksi ja taitteli hyvän rautalankaviritelmän, jonka avulla tuppilot
pysyivät pystyssä ja oikeilla paikoillaan mustan esiliinan taskussa. Esiliinan
ripustin roikkumaan keittiön tason reunan reelinkiin.
Ja nyt kerron sinulle yhden salaisuuden. Lupaathan, ettet kerro sitä kenellekään.
Eräänä aamuna join vähän kiireisenä aamukahvia. Katselin kukka-asetelmaa, jonka olin edellisenä päivänä tehnyt sievään kahvikuppiin. Sain idean. Voisin antaa tuollaisia pikku asetelmia ystäville, sukulaisille ja tuttaville lahjoiksi, tuliaisiksi, vaikka joulumuistamisiksi. Ostaisin vain kirpputorilta pieniä astioita, jokaiselle juuri oman näköisensä.
Puutarhan kukkiessa minusta on ihanaa antaa meillä vieraileville ystäville ja sukulaisille kukkia mukaan. Voisinkin antaa kokonaisen asetelman. Vieras saisi valita astian itse ja vaikka tehdä asetelman aivan omin käsin. Kukkasieneen tökkimällä asetelman teko on niin helppoa, että varmasti kaikki osaavat sen.
Harmi, että Korona leviää taas ja rajoitukset kiristyvät. Onneksi mikään ei estä viemästä kukkatervehdystä vaikkapa naapurin tai tuttavan oven taakse.
Innostuin tuosta asiasta niin, että piti heti päästä kirpputorille etsimään kauniita astioita. Eikä haittaa, vaikka puutarha kuihtuu. On vain hauskaa kun pääsee miettimään mitä kivaa vähistä saatavilla olevista aineksista voisi saada aikaan.
Mäki oon pyärittäny kukkasironta vireoota joskus ennemmi. Spiraalin teko on viäläki oppimata. Teorias osaan, mutta käytännös en. Kukkasiänehen asetelman teko tuntuu helapommalta, jos o tarpeheksi materiaalia. Söpö ja raikas asetelma ja hianosti korostuuvat kasvit mustaa taustaa vasten.
VastaaPoistaOn se yllättävän vaikea se spiraali. Vaikka sen spiraalin jotenkuten oppiikin, niin on hommaa ennen kuin kimpusta saa tasapainoisen ja sellaisen mitä ajattelee. Ollaan vaan sitkeitä ja opetellaan 🙂 Eihän siinä ole deadlinea.
PoistaMinusta on kiva tehdä asetelmia kukkasieneen kun se on niin helppoa - tavallaan.
Kiitos ♥️ Välillä on kiva tehdä tuollaisia superhelppoja juttuja, joihin ei tarvita kuin idea.
Nätti asetelma jälleen. ❤️
VastaaPoistaKiitos, Kruunuvuokko! ♥️
PoistaSpiraalikimpun tekeminen on yllättävän vaikeaa. Jos kukkien varret olisivat aina suoria, homma kävisi helpommin, mutta mistäs puutarhasta löydät sellaisia? Ainakin meiltä löytyy enimmäkseen kiemuraisia tai vähintäänkin johonkin suuntaan mutkalle kasvaneita kukkia. Haaroittuneitakaan kun ne eivät oikein saisi olla, jotta varret asettuisivat kauniisti. No, harjoittelemalla oppii ja jos ei kerrasta onnistu, niin sitten vain uudelleen yrittämään. Kimput ja asetelmat piristävät kummasti arkea. Sokerikkoon tehty asetelma on oikein söpö. Mukavaa viikkoa!
VastaaPoistaAivan niin. Lisäksi puutarhasta pitää ottaa niitä kukkia, joita siellä sattuu olemaan jäljellä. Mutta toisaalta haasteet ovat kivoja. Mikäs kiire meillä? Yritetään ja opitaan. 😊
PoistaKyllä kukat tuovat iloa ja juhlan tuntua tavalliseen arkeen. Kannattaa niitä kimppuja yrittää väkertää 🙂
Kiitos, Minna! ♥️ Samoin oikein hyvää viikonloppua teille sinne!
Hyvä idea ostaa kirpparilta erilaisia astioita ja tehdä niihin asetelmia!Silloinhan voi löytää myös uusia inspiraatioita,jotka innoittavat kokeiluihin eri asetelmiin,aivan uudenlaisiin,jollaisia ei muuten toteuttaisi😊
VastaaPoistaJuuri tuo kiehtoa, että saa suunnitella juuri saajansa näköisen asetelman. Saa miettiä, mistä toinen saattaisi pitää ja sitten yrittää toteuttaa sellainen. Minulla niin sormet syyhyävät jo keksiä uusia juttuja 😊
PoistaIhania kukkapuuhia!
VastaaPoistaJoo, siinä kaikenlaiset stressit unohtuvat 😊
PoistaOlen myös aika ajoin innokas asetelmiin tekijä. Ennen koronaa ostelin viikonloppukimppua, mutta hassua kuinka se on jäänyt. Korona on muuttanut paljon, mutta onneksi voi ihastella muiden taitoa näin kuvissa. Upeita asetelmia.
VastaaPoistaKiitos, Titta! ♥ Kiva kuulla! Minä yritän tehdä mahdollisimman paljon nyt kun on vielä materiaalia omasta takaa. Toivottavasti ei jää kokonaan unholaan talven tullessa :)
PoistaOnneksi kukista voi nauttia etänäkin. ♥