Sitten erään kerran satuimme samaan työryhmään ja juttelin hänen kanssaan. Huomasin pian, että hänen kanssaan oli helppo olla ja meillä oli paljon yhteistä. Jatkoimme yhteistyötä ja ystävystyimme. Minulle avautui aivan uusia näkökulmia.
Huomasin, että hän on hyvin vahva ihminen. Hänellä on uskomaton määrä henkisiä voimavaroja ja viisautta. Hän ei ole lainkaan ujo ja hiljainen, vaan rohkea ja puhelias. Hän vain on luonteeltaan sellainen, ettei pidä melua itsestään. Meni pitkään ennen kuin tiesin, että hän on korkeasti koulutettu ja lahjakas monilla eri alueilla. Kaiken kaikkiaan hieno ihminen ja ihana ystävä.
Jalokello on juuri kuin ystäväni.
Jalokello (Platycodon grandiflorus)
Jalokello on juuri kuin ystäväni. Hieno perenna, mutta monivuotisena kasvina vähän tunnettu. Kesä voi olla jo pikällä, ennen kuin huomaan hänet. Itse asiassa jalokello versoo varsin myöhään. Pitkin kesää jalokello valmistautuu heinä-elokuun suureen tapahtumaan: silloin se aukaisee kookkaat, kauniit kukkansa ja ilahduttaa pitkään kukinnallaan. Minun jalokelloni kukkii puhtaanvalkoisin kukin, mutta olen kuullut myös sinililoista ja vaaleanpunaisista kukista. Silloin jalokello ei jää huomaamatta. Jo pullistuvat nuput saavat mielenkiinnon heräämään; pian saa nähdä jotakin hyvin kaunista.
Nuput ovat viisikulmaisia ja pulleita.
Jalokellon kanssa on helppo tulla toimeen. Jalokello ei levittäydy toisten tontille juurillaan eikä myöskään siementämällä. Pitää huolen omista asioistaan. Aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla ja kuivassa tai tuoreessa, runsasmultaisessa, hiekansekaisessa ja runsasravinteisessa maassa tykkää asustella.
Pari asiaa kuitenkin on,
joista jalokello herkästi ottaa itseensä.
Vaikka jalokellon kanssa ei joudukaan hankaluuksiin, pari asiaa kuitenkin on, joista jalokello herkästi ottaa itseensä. Se ei pidä siirtämisestä eikä jakamisesta. Jakamisen aiheuttamasta järkytyksestä jalokello toipuu hitaasti. Ymmärrän. Jalokello rakastaa rauhallista elämää.
Täällä II-vyöhykkeellä jalokello on ollut vahva – kestänyt ankarimmatkin talvet ja kesät. Olen kyllä kuullut, ettei jalokello kovin pohjoisessa kestä ja varsinkin talvimärkyyttä se ei siedä. En ihmettele. Olisihan se aikamoista seisoa märin jaloin pakkasessa.
Minun jalokelloni aloittelivat kukintansa heinäkuun viimeisellä viikolla ja vielä kuukautta myöhemmin niissä on kukkia.
Olen kuullut, että jalokelloa käytetään paljon vain kesäkukkana. Suosittelen kuitenkin istuttamaan sen viimeistään syksyllä maahan, sillä hyvässä lykyssä jalokellosta voi saada pitkäaikaisen ja hyvän, luotettavan ystävän. Sellaisia ystäviä ei voi koskaan olla liikaa.
Kaunis! Sinulla on hieno ystävä.
VastaaPoistaNiinpä. Saan olla hyvin kiitollinen :)
PoistaSatu vei sanat suustani! Mitenkähän jalokello viihtyisi IV-vyöhykkeellä?
VastaaPoista:) Kyllä hyvistä ystävistä ja kauniista kukista tulee iloiseksi.
PoistaPelkään pahoin, ettei se menesty siellä. Ainakaan Navettapiialla eivät ole talvehtineet :(
Ihana ystävä ja hianot kellot. Mullon ollu joskus sinisiä, muttei ne kestäny talavia, vaikka oli istutettu kohopenkin reunahan.
VastaaPoistaNiin. Ei niitä hyviä ystäviä oteta kuin kaupan hyllyltä. Jokaisesta heistä saa olla kiitollinen. Harmi, ettei jalokello kestänyt teillä :( Kaikista ei vaan tule pitkäaikaisia ystäviä, vaikka kuinka haluaisi.
PoistaKaunis kuvaus molemmista ystävistäsi. Jalokello on todella kaunis, en ole tuota omassa pihassani koskaan nänytkään. Ehkäpä yritän etsiä tuollaisen ystävän ja saada viihtymään meillä. Mukavaa viikkoa, Pauliina!
VastaaPoistaKiitos, Sirkku! Jalokellon kauneutta lisää sen kiltti, jalo luonne - toisin kuin vuohenkellolla, josta täällä onkin viime aikoina juoruiltu. Toivottavasti jalokellosta tulee hyvä ystävä. Kiitos samoin, oikein hyvää viikon jatkoa sinullekin!
PoistaHieno tarina ystävyydestä. Minulla on sininen jalokello ja tosiaa, meni jonkin aikaa ennenkuin huomasin sen kukkivan. Ajattelin siirtää sen näkyvämmälle paikalle, mutta kiitos vinkistä, en haluakaan järkyttää sen herkkiä tunteita.
VastaaPoistaKiitos, Cheri! En ole itse kokeillut siirtää jalokelloa, mutta luin, että tosiaan ovat aika herkkätunteisia sen suhteen.
PoistaPariin otteeseen olen yrittänyt jalokelloja talvettaa. Jonkun kerran se aina onnistuu, mutta lopulta ne häipyvät. Pitäisi kokeilla taas eri paikkaan. Joskus se on kuitenkin pienestä kiinni. Kukka on vain niin kaunis, että kannattaisi yrittää vaan onnistumista!
VastaaPoistaNo voi harmi, kun ne ovat niin arkoja. En ole ollenkaan osannut ajatella, että ne ovat niin palelevaisia kun ne ovat täällä urheasti pärjänneet tällaisen tumpelon hoivissa. Joo, kauniin kukan lisäksi sillä on jalo luonne :)
PoistaKauniita sanoja ystävyydestä ja ystävästä. Minulla myös kasvaa valkoisia jalokelloja, ja ne ovat juuri sellaisia kuin kuvasit: upeita kaunottaria, jotka eivät pidä itsestään turhaa meteliä. Kukkivat vain siinä omana itsenään jotenkin kummallisen tietämättöminä siitä, kuinka upeita itse asiassa ovat. Hieno kasvi. Ja sinulla on hieno ystävä.
VastaaPoistaKiitos, Heidi! Mukava kuulla, että kuvaukseni jalokellosta osui kohdalleen :) Mietin vielä jalokellon kukkia. Niissä on voimakkuutta toisin kuin monissa muissa kelloissa, jotka ovat paljon hentoisempia. Ja sitten niissä on jotakin hyvin jaloa...
PoistaPitkästä aikaa ehdin tänne blogiisi ja heti sain lukea kauniin postauksen ystävyksistä <3
VastaaPoistaKiva :) Kiitos, Minna! Sellaista elämä tahtoo olla, ettei kaikkea kivaa vaan ehdi tekemään.
PoistaMukava vertauskuva. Jalokello vaikuttaa todella kauniilta, täytyykin katsoa, jospa siitä tulisi joskus minunkin puutarhaystäväni, jos siis satun hänet taimistolla kohtaamaan.
VastaaPoistaKiitos, Piparminttu! Hyviä, luotettavia ystäviä sekä kauniita, kilttejä ja jaloja kukkia ei voi koskaan olla liikaa :)
PoistaUsein ne pienet ja hiljaisemmat ovatkin niitä tarkemman huomion arvoisia. Ihanan kauniisti kirjoitit taas!
VastaaPoistaKiitos, Virpi! Se on sitä elämän rikkautta, että meitä on niin monenlaisia - ja kukkia kanssa :)
Poista