lauantai 31. elokuuta 2019

KUU, MAA JA TÄHTISUMU


Silloin tällöin iltaisin istahdan keittiön terassin penkille juomaan smoothieta ennen kuin viimeistelen päivän työt ja vien työvälineet paikoilleen. Jäsenet ovat puutarhahommista raukeat. Kesäillan aurinko kultaa koko länsireunan. Ajatukset vaeltavat tehdyissä töissä ja uusissa suunnitelmissa.

Tällä kertaa minulla on erityinen syy tyytyväisyyteen: olen saanut toteutettua yhden unelmani. Olin jo pitkään haaveillut laittavani terassin edustan penkin kuntoon. Ensin ei ollut ideaa. Oli vain epäonnistuneita kokeiluja.  Sitten ei ollut aikaa, multaa eikä istutusilmojakaan. Nyt sen sijaan oli ajatus, intoa ja multaa. Ilmat olivat alkaneet viiletä. Kuukin taisi olla kohdallaan.

Kullero 'New Moon' – rakastan tätä kalpeankeltaista kukkaa.

Olin yrittänyt kasvattaa alueella loistotädykettä ja vaaleankeltaista kulleroa, mutta kasvualusta oli huono. Loistotädykkeet retkottivat ja kullerot kasvoivat kituliaasti. Nyt päätin tehdä kunnon kasvualustan ja istuttaa tädykkeet ja kullerot niin tiheään, että ne saisivat nojailla toisiinsa.

Siispä entiset kasvit ylös ja paloiksi. Paksu multapatja alle ja jakopalat muhevaan maahan. Kunnon kastelu.

Loistotädykkeen puhtaansininen väri on vastustamaton!

Nyt suurten kivien välissä kasvavat suloisen sinikukkaiset loistotädykkeet sekä kalvakankeltaiset kullerot ’New Moon’ ja ’Alabaster’. Ja kuinka ollakaan: huomasin, että aluetta rajaavat kuunliljat sekä toisella puolella sinipallo-ohdake ’Blue Globe’ sekä valkokukkainen syysmaksaruoho ’Stardust’. Kuu, maa ja tähtisumu. Annoin alueelle nimeksi Avaruus.

Tätä vaikutelmaa tavoittelen.

28 kommenttia:

  1. Upea avaruus! Pääsee helposti pikkuiselle avaruusmatkalle, ehtii kotiinkin illaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaalean vihreää! :D Joo, näin vanhemmiten on tärkeää, että ehtii illaksi kotiin :)

      Poista
  2. Näyttääpä kauniilta ja yhteensopivalta. Minun kullerot kärsivät kuivuudesta, osaa en näy ollenkaan joten menetyksiä on voinut tulla. 'New Moon' on minustakin todella kauniin värinen, teki jo yhden siementaimen joten mahdollinen menettäminen harmittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Minun kulleroni ovat olleet ihmeen sitkeää sorttia. Ehkäpä sinunkin ovat. Toivotaan niin. Ei noin suloisia kuukkia raaskisi menettää.

      Poista
  3. Mukavan tuntuisen vaikutelman sait aikaiseksi kukkapenkissä! Usein joutuu pitkään pohtimaan, mitä jollekin aluelle tekisi. Kunnes jonain päivänä sen tietää - tai sitten ei koskaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivisen Vilma! Minä olen aina vain useammin päätynyt yksinkertaisiin ratkaisuihin. Tykkään kun on aika isoja alueita ja vain muutamia lajeja aina yhdellä alueella. Joku loksahtaa kerralla, toisia yritetään sitten monta kertaa…

      Poista
  4. Kaunis avaruuspenkki! Tuo kullero on upeanvärinen<3 Kiitos inspiroivasta postauksesta ja mukavaa sunnuntain jatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni, mukavasta palautteesta! Tuo kalvakka keltainen on nykyään yksi lempiväreistäni puutarhassa. Siihen kun yhdistyy vielä kulleron pyöreä muoto, niin tulos on täydellinen!

      Oikein hyvää sunnuntai-iltaa Sinullekin! ♥

      Poista
  5. Joskus on ryhdyttävä radikaaleihin toimenpiteisiin. Mutta ei huonosti voivaa penkkiäkään jaksa katsella. Toista on Avaruuden kanssa😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Olin katsellut surkeaa penkkiä kauan, mutta kun niitä kunnostusta vaativia kohtia on vähän siellä sun täällä... Sitten osaa nauttia sitäkin enemmän kun sellaisen saa kuntoon :)

      Avaruus on todellakin vielä avara: muutama hassu verso kussakin jakopalassa, mutta jospa ensi kesänä sitten.

      Poista
  6. ihan syystä oletkin tyytyväinen, ihana yhdistelmä. nimikin loistava, isäntäkin innostui katsomaan kun kerroin nimen, ursalainen kun on;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihanasta palautteesta, Ilona! Tämä tädykkeen ja kulleron liitto tuli alun perin aivan sattumalta. Ihastuin siihen niin, että nyt sitä on kahdessakin paikassa.

      Poista
  7. Kaunista. Kullero on yksi äitini lempikukista. ❤️

    VastaaPoista
  8. Oi, miten kaunis avaruus! <3
    Mä en tajuu, miksi mulla ei vielläkään ole tuota "New Moon"-kulleroa. Se on niin herkkä ja kaunis.
    Ihanaa syyskuun alkua Pauliina! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! ♥

      Tuossa kullerossa on juuri kaikki kohdallaan! Sitä on minulla jo kahdessa paikassa ja varmaan tulee vielä jonnekin :)

      Kiitos samoin, oikein hyvää syyskuun alkua sinne teillekin!

      Poista
  9. Piti käydä kurkkaamassa mitä kuvassa näkyvät ihanat kukat olivat. Nuo vaaleat kullerot kävisivät mainiosti myös kuutamopuutarhaani, jos vain niitä jostain löytäisin. Kauniin väriyhdistelmän olet löytänyt uuteen kukkapenkkiisi. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Mukava kun tulit käymään.

      Noita kulleroita voin kyllä suositella. Ihania ovat kaikin puolin :) Tuo kalpea keltainen sopii melkein minkä tahansa kanssa.

      Poista
  10. Tulisikohan hyviä uusia ideoita, jos suunnittelisi istutuksen kasvien nimien mukaan... Avaruutesi ainakin näyttää herkän kauniilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin :) Aurinko-teemasta voisi tulla räiskyvän keltainen. Voisi kuvitella, että prinsessa-nimiset voisivat olla aika hempeitä. Tämä minun avaruus-teema tuli aivan sattumalta :)

      Poista
  11. Hieno avaruuspenkki. Miullakin on yks tommolasta hankittu 'New Moon' kullero. Siirsin sen tuonne mehtäalalle ja nyt onkin oltava tarkkana minkä kukan suap viereensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ulla! Kiva kuulla, että sinullakin on tuo ihana ’New Moon’. Minulla on pyörinyt mielessä, että vielä joskus kokeilen jakaa sitä vielä kolmanteenkin paikkaan ja kokeilla eri vieruskavereita. En vain ole vielä keksinyt mitä ja minne.

      Poista
  12. Voi, miten kauniilta kullero ja loistotädyke näyttävätkään yhdessä! Kulleroiden kukat ovat myös kuin tähtiä sinisellä taivaalla, joten sopii siinäkin mielessä penkin nimeen. Minä olen yrittänyt etsiä tuota kulleroa, mutta eipä sitä silloin vastaan tule, kun sitä etsii. 'Stardustin' löysin tänä kesänä ja pian se alkaakin aukaista ensimmäisiä kukkiaan. Aurinkoista alkanutta syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Enpä huomannutkaan, että kullerot ovat kuin tähtiä taivaalla :) Joo, aika harvoin tulee sattumalta vastaan, jos jotakin erityistä hakee. Näin kirjoittaa nimimerkki Kokemusta omaava ;) Joskus ei saa, vaikka varta vasten etsii.

      Kiva kuulla, että sinullakin on tuo ’Staradust’. Ensi keväänä aion lisätä omaani pistokkaista. Kyllähän avaruudessa tähtisumua tarvitaan :)

      Samoin, oikein hyvää syyskuun jatkoa sinne teillekin!

      Poista
  13. Kaunis on penkkisi ja kullero on vastustamaton.

    VastaaPoista