maanantai 25. kesäkuuta 2018

VILPPIÄ

Olen lähtenyt vilpilliselle tielle. Ryhtynyt huijariksi. Olen ruvennut hämäämään harakoita ja räkättirastaita sekä ampiaisia. Enkä tunne edes syyllisyyttä. Päinvastoin. Olen iloinen kun en tarvitse myrkkyjä enkä verkkoja.


Ampiaiset ovat tehneet pesänsä muualle
kuin meidän terassillemme.

Rikostoverini, rakas mieheni, värkkäsi viime keväänä valeampiaispesät. Ne ovat toimineet hyvin. Ampiaiset ovat tehneet pesänsä muualle kuin meidän terassillemme. Sitä ennen ampiaispesiä saattoi olla joka terassilla.

Pesän ei tarvitse olla edes näköinen. Harmaa mytty riittää. Mies leikkasi pätkät lasten vanhoista collegehousuista ja huppareiden hihoista ja kääräisi ne mytyiksi. Sitten hän naulasi mytyt  jokaisen terassin katon nurkkaan.

Homma kannattaa tehdä aikaisin keväällä ennen kuin ampiaiset lähtevät etsimään pesäpaikkojaan. Jutun juju nimittäin perustuu siihen, että ampiaiset eivät tee pesäänsä ihan toisen ampiaispesän lähettyville. Pienelle terassille riittää yksi valepesä, mutta isolle terassille tarvitaan kaksi.

En tietenkään voi luvata, että ampiaiset eivät ikinä tekisi pesäänsä valepesän lähettyville. Valepesän paikkaa kannattaa keväisin vaihtaa, niin huijaus toimii taas.

Olimme onnekkaita kun kaikki myynnissä olleet valepesät olivat loppuneet. Säästimme pitkän sentin.

Nyt on ihanaa käydä herkuttelemassa oman maan mansikoilla
kun joka kolmas mansikka ei ole nokkaistu.

Ja nyt siihen toiseen petokseen. Maalasin kiviä punaisiksi ja vein mansikkamaalle. Nyt on ihanaa käydä herkuttelemassa oman maan mansikoilla kun joka kolmas mansikka ei ole nokkaistu. Ennen kuin laitoin kivet mansikkamaalle, nokittuja marjoja oli paljon. Nyt ei yhtään!

Maalasin mansikan kokoisia kiviä sekä melko kookkaita kiviä ja ripottelin niitä jokaiseen riviin. Jos homma ei toimi, kannattaa lisätä kivien määrää.

Idea ei ole omani. Sekin on varastettu ;) Hatunnosto sille, joka on tuon mahtavan idean keksinyt.

Yksi nokkaisu per marja ei vetele!
Joku tolkku sentään pitää olla.

Antaisin ihan mielelläni lintujen syödä mansikoita, jos ne söisivät aloittamansa mansikan loppuun asti. Mutta yksi nokkaisu per marja ei vetele! Joku tolkku sentään pitää olla.

Herukat saavat olla rauhassa, sillä meidän herukka-aidanteessamme kasvaa vain viher-, musta- sekä vaaleanpunaisia herukoita. En istuttanut punaherukoita lainkaan houkuttelemaan lintuja. Sitäpaitsi vaaleanpunaiset ovat minun makuuni aivan tarpeeksi kirpeitä.


Vielä kun keksisi,
miten rukata kärpästen kelloja?

Vielä kun keksisi, miten rukata kärpästen kelloja? Nehän heräävät tuossa viiden pintaan, tänä aamuna tarkalleen 5.40. Eikä siinä mitään, jos yksi kärpänen talossa valvoisi. Lentelisi missä tahansa, kunhan ei istahtaisi paljaalle iholle.

Kaikista varotoimista huolimatta se ainoa kärpänen halusi istua juuri minun ihollani. Aluksi yritin vain sietää sitä surisevaa otusta, mutta lopulta oli noustava hakemaan kärpäslätkä. Siihen heräsi miehenikin ja ystävällisesti lätkäisi kärpäsen, joka muuttui korvamadoksi. Kärpäsen surina korvissani jäin odottelemaan vielä lyhyttä unta ennen varhaista kellon soittoa.

26 kommenttia:

  1. Taitaa meitä vilpillisiä ihmisiä olla enemmänkin. Lisäksi kirvoille ym muille tuholaisille on houkutuskasveja. On myös tuholaisten karkoituskasveja esim sipulin ja porkkanan vierekkäin viljely. Iisoppi karkoittaa kasvimaalla etanoita ja samettikukka mm sepäntoukkia. Kun alkaa todella miettimään, niin etenkin hyötypuutarhurit ne vasta vilpillisiä ovatkin 😉 Noille kärpäsille ja aamuyön yksinäiselle itikalle en minäkään ole keksinyt lätkää parempaa keinoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ja huijataan me jopa blogiystäviäkin. Törkeesti rajataan rikat kuvista ja ryönäkasat. Näyttää hienommalta :D Minä olen hyötykasviviljelijänä vasta aloittelija, mutta nuo mainitsemasi petokset ovat suunnitteilla.

      Ja mitä tulee noihin yksinäisiin kärpäsiin ja itikoihin, niin ihmeellisen suuri voima noilla pikkuotuksilla onkin. Saavat halutessaan vaikka koko perheen heräämään keskellä yötä.

      Poista
  2. Minä sain ampiaisten hämäämiseen myös hyvän keinon, joka näyttää toimivan: kahvisuodatinpussista rypistetään pussukka, joka täytetään talouspaperilla. Mytty ripustetaan haluttuun paikkaan langasta riippumaan ja ampparit ymmärtävät, että paikka on jo varattu. Näin saa nämä hyötyeläimet siirtymään sellaisin paikkoihin, jossa ei törmäystä ihmisen kanssa tapahdu. Emmehän me halua niistä kokonaan päästä eroon!
    Toki näitä keinoja saa käyttää hyvällä omallatunnolla, joissa ei ketään vahingoiteta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin. En pidä myrkyistä ulkona enkä sisällä ja siksipä hyvät huijauskeinot ovat tarpeen :) Tuo suodatinpussi keino on varmasti hyvä ja tarvikkeet löytyvät joka kodista. Ja toki me ampiaisista ja linnuista pidetään. Välit pysyvät parempina kun ei asuta ihan saman katon alla :)

      Poista
  3. Tuholaisten huijaaminen on sallittua, sekä ampiaisten. Kärpäsille on vaikea keksiä häätökeinoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mieluummin huijaan kuin käytän verkkoja tai myrkkyjä. Kärpäset ovatkin sitten hankalampi tapaus. Meillä pidetään ovet tiukasti kiinni, mutta silti aina joku tulee sisällekin.

      Poista
  4. Kiva idea maalata kiviä punaiseksi. Kun mansikka-aika on ohi, pensaissa on edelleen "mansikoita".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, paitsi että aina tulee itsekin huijatuksi. Menee mansikkamaalle ja katsoo, että onpa täällä paljon mansikoita kunnes muistaa, että ai niin... :D

      Poista
  5. Hienoja huijausvinkkejä, kiitos näistä. - Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Toivottavasti tepsivät teilläkin. Kiitos, Anneli, samoin sinnekin!

      Poista
  6. Hyviä ideoita. Noita värjättyjä kiviä voisikin kokeilla. Minä olen tähän asti suojannut mansikkani harsolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kivi-idea on tosi hyvä, mutta ei sekään takuuvarma ole. Juuri kun olin julkaissut postaukseni, huomasin mansikkamaalla kummia. Mikä lie rosvojoukko siellä mellastanut, mutta raakoja mansikoita oli revitty irti ja heitelty pitkin ja poikin. Puskissa roikkui melkein kokonaan syötyjä mansikoita. Joku kivikin oli vierähtänyt rinnettä alas. Kumma juttu, sillä yleensä linnut eivät revi mansikoita irti, eivät varsinkaan raakoja. Tuli mieleen, että olisiko kokonainen lauma variksia ollut asialla yöllä.

      Poista
  7. Meillä roikkuu tuo Pirkon kuvaama huijaus-kahvinsuodatinpussi terassin katossa ja eipä ole näkynyt ampiaisia. Mökillä emme huomanneet ajoissa valepesiä tehdä, niinpä siellä joutuu turvautumaan nyt myrkkyihin, kun vääriin paikkoihin ovat pesänsä tehneet. Ollaan me aika huijreita, me puutarhaväki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se niin mukava kun on noita huijauskonsteja, jotka vieläpä tepsivät hyvin kun vaan muistaa ne :) Joo, huijata ja hämätä osataan: kasveilla piilotellaan kaivonkansia ja vaikka mitä :)

      Poista
  8. Heh, suodatinpussimytyt askartelin minäkin, ja pesiä ei näy. Nyt kyllä kiinnostaisi tietää mitkä kasvit ovat houkutuskasvina kirvoille? Meillä on kulunut mäntysuopaa jonkin verran kun ollaan suihkuteltu kirvoja kasveista. Mieluummin käyttäisin hämäystä kun se mäntysuopa on mm. leppiksen toukillekin pahasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Tuo onkin juuri pulma kun leppiksiä nimenomaan tarvittaisiin kirvojentorjuntatalkoisiin. Minäkin olen turvautunut joskus mäntysuopaan, mutta olen kuullut nokkosvedestä. Itse en ole sitä käyttänyt kun ei ole nokkosia, mutta voisi olla ihan hyvä.

      Tällaisen löysin netistä jostain: Nokkosvesi on luonnonmukainen aine kirvojen ja muiden ohutkuoristen tuholaisten torjuntaan. Hyötykasviyhdistyksen ohjeen mukaan siihen tarvitaan kilo tuoreita tai 250 grammaa kuivattuja nokkosia. Niiden päälle kaadetaan 5 litraa 20-asteista vettä ja annetaan seistä vuorokausi. Nokkoset siivilöidään pois eikä nestettä laimenneta. Nokkosvesi toimii myös typpilannoitteena.

      Luulisin, että kastelu olisi ennaltaehkäisynä paras, mutta mutta ... :)

      Poista
  9. Miehesi on hoksu ampparipesäntuunaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Aluksi suunnittelimme ostavamme ne valepesät, mutta onneksi ne olivat loppuneet kaupoista. Säästimme pitkälti toista sataa euroa. Parilla pesällä emme olisi pärjänneet.

      Poista
  10. Hieno idea nuo valepesät niitä pitää meidänkin kokeilla. Maalattuja kiviä emme tarvitse mansikkamaalle. Käy kurkkaamassa meidän mansikkamaalle .Se taitaa olla edellinen postaus .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valepesät ovat ainakin tähän asti toimineet hyvin. Monet muutkin ovat sanoneet ihan samaa.

      Teillä tosiaan on niin huippu suojaussysteemi mansikkamaalla, ettei siihen tarvita mitään lisää. Meidän mansikkamaa on rinteessä ja rivien välissä on isoja kivenlohkareita, joten sellaisenaan en voi ideaa kopioida. Ehkä kuitnkin samaa ideaa voisi käyttää meillä vähän toisin. Pistän idean hautumaan :)

      Poista
  11. Hyvä idea ja varsinkin jos toimii. Meillä onneksi koirat pitävät huolen, että kasvimaalla ei ylimääräisiä vieraita käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idea toimi hyvin niin kauan kunnes rosvojoukko löysi paikalle :( Kokonainen lauma variksia oli löytänyt sinne ja mellastanut oikein kunnolla. Olivat illalla tai yöllä repineet raakileita irti ja muuta ikävää. Siskoni kyhäsi sinne linnunpelättimen avuksi. Meidän pikku koira ja kissat eivät riittäneet pelottelemaan niitä.

      Poista
  12. Meillä ei tänäkesänä oo nähty ampiispesiä. Talletan muistiin tuon keinon ja hyvä vinkki on, ei tarvii kaupasta männä pesiä ostamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni muukin minun lisäkseni on kehunut tuota valepesäideaa. Meillä ainakin se on ollut hyvä, mutta noista punaisista kivistä en enää ole niin varma... Kerroin juuri tuossa ylempänä, miksi olen alkanut epäillä :(

      Poista
  13. Lindas imagens. Os morangos são magníficosó. Feliz semana. Cumprimentos.

    VastaaPoista