lauantai 6. tammikuuta 2018

VAUHDISSA

Kirjoitin uusimmasta villityksestäni joulun alla otsikolla Puuakasta juoksijaksi. Nyt on kuusi viikkoa kulunut.

Ei syytä huoleen.
Harjoitusohjelma on niin hyvä,
että luotan saavuttavani tavoitteeni määräajassa. 

Mikäs tässä säässä juostessa, mutta...

Harjoitusohjelman neljännellä viikolla, joulukuun 20. päivänä:
Tie on auraamaton. Lumisohjo on yöllä jäätynyt kovaksi. Yritän sovittaa askeleitani auton renkaan painamaan uraan, mutta ura on liian kapea. Möykkyisellä tiellä tuntuu, ettei askel nyt kulje. Tarkoituksena olisi kävellä reippaasti puolen tunnin ajan.

Taivas on harmaa – vai onko sittenkään? Itse asiassa taivaalla on monia kauniita siniharmaan sävyjä. Ne korostavat upeasti puiden talviasua. Kaukana taivaanranta on puhtaan kirkkaansininen ja tumma metsänreuna lainehtii sitä vasten. Ihmettelen tuota kauneutta harmaana joulukuun aamuna.

Kävely ei vain tunnu kulkevan. En pääse tavoitteeseeni, tien päähän asti vartissa. Annan itselleni lisäaikaa ja kävelen laaksoon ja sieltä mäen päälle. Siellä asti ei ole renkaan uria. Valkohäntäkauriit ovat kokoontuneet keskellä mäkeä. Niitä on täytynyt olla iso lauma. Onhan niitä näillä seuduilla.

Aina ei askel kulje yhtä hyvin, mutta ei syytä huoleen. Harjoitusohjelma on niin hyvä, että luotan saavuttavani tavoitteni määräajassa. Sitä paitsi ohjelma ei vaadi nopeutta. Aikaa mitataan, mutta ei kuljettua matkaa. Tai jos mitataan matkaa, ei lasketa siihen käytettyä aikaa. Saa mennä omaa kehoaan kuunnellen.

En ole hankkinut syke- tai askelmittaria enkä mitään muutakaan vimpainta harjoitteluani varten. Aikaa mittaan kellolla, jonka olen hankkinut sitä varten, että muistan tulla puutarhasta ruokaa laittamaan. 

Nyt äkkiä lenkille
ennen kuin tuuli yltyy myrskyksi. 

Harjoitusohjelman neljännellä viikolla, joulukuun 23. päivänä:
Havahdun sängyssäni tuulen huminaan. Nyt äkkiä lenkille ennen kuin tuuli yltyy myrskyksi. 

Lumisade piiskaa kasvoja. Tie on edelleen auraamatta ja askelille on vaikea löytää paikkaa. Menomatka taittuu vielä jotenkuten, mutta paluumatkan juoksuosuudelle osuu vastatuuli ja reitin jyrkin ylämäki. Kadun sitä, etten ole tehnyt voimaharjoituksia tunnollisesti. Epäilys valtaa mielen. En anna periksi. Se ei käy edes mielessä. Kun nyt selviän tästä kelistä, selviän monesta muustakin.

Nautinnollisesti piirrän ruksin
lauantain juoksuharjoituksen yli.

Jos lenkille lähtö olisi harkinnanvarainen asia, tuona aatonaattoaamuna olisi varmasti jäänyt lähtemättä. Onneksi minulla on ohjelma ja olen päättänyt pysyä siinä. Sitä vartenhan personal trainereita on, että on joku sanomassa, että kyllä sinä jaksat ja viitsit. Kun itse luulee, ettei tästä nyt kertakaikkiaan tule mitään, ohjelma näyttää, että ylihuomenna jaksat juosta taas pidemmän pätkän.

Nautinnollisesti piirrän ruksin lauantain juoksuharjoituksen yli. Homma on hoidettu. Ylihuomenna juoksen taas.

Aloittelijan ohjelma on kirjasta nimeltä Juokse! Parempaan kuntoon helposti ja nopeasti. Kokemuksesta voin sanoa, että kirjan lupaus pitää.

Kymmenen joutsenta
lentää taivaan halki.

Harjoitusohjelman viidennellä viikolla, joulukuun 25. päivänä:
Joskus kaikki sujuu täydellisesti, kuten tänään, joulupäivänä. Aurinko paistaa täydeltä terältä  saaden valkoisen lumen loistamaan lukemattomin timantein. Tie on kova ja jäinen, mutta melko tasainen. Juoksuun löytyy rytmi. Askel-askel-askel... Hämmästyn miten helposti kymmenen minuutin yhtäjaksoinen juoksu sujuu. Viiden minuutin kävely palauttaa voimat ja sen jälkeen viiden minuutin juoksu sujuu yllättävän kevyesti.


Valkohäntäkauriit ovat ehtineet ennen minua.

Lopuksi kävelen puolen kilometrin matkan kotiin. Nyt maltan pysähdellä ja ottaa muutamia kuvia kännykällä. Pihaan tullessani otan kuulokkeet päästä. Kuulen joutsenten huudon. Huikeaa! Kymmenen joutsenta lentää taivaan halki.


En sentään saanut joutsenia kuvaan. 

Tytär tietää 
miten äidin saa innostumaan.

Harmittelen sitä, etten ole motivoitunut voimaharjoitteluun, niin hyödyllistä kuin se onkin. Tytär tietää miten äidin saa innostumaan. Annetaan luettavaksi hyvä kirja (Baba Lybeckin Habaa) ja pidetään siitä pieni mainospuhe. Ja kappas vain – äiti tarttuu kirjaan, vaikka kirjan nimi ja kansikuva tuntuvat kirkuvan: "Vain nuorille ja notkeille, ylipirteille ja jo valmiiksi liikunnallisille tyypeille".

– Tee ohjelma, niin harjoitellaan yhdessä, mies huikkaa. Lupaan. Ensi kerralla kun kirjoittelen juoksemisesta, kerron miten sain itseni motivoitua voimisteluun. Se ei ollut miehen kannustus. Se oli jotakin ihan muuta.

Kirjan mukaan aktiivisen kuntoilijan tärkein tehtävä on liikkeelle lähtö. Mikään vaihe ei kuulemma ole yhtä vaikeaa kuin lähteminen. Kannustavaa, sillä tähän asti (siis kuuden viikon aikana) lähteminen on ollut minulle se helpoin osuus.

Olen jo edellisenä iltana alkanut aktiivisesti miettiä seuraavan aamun juoksulenkkiä. Millainen sää mahtaa olla? Joko tie olisi aurattu? Vartissa ehdin ehkä juosta peltoaukeille asti. Jatkaisinko siitä vielä laaksoon vai valitsisinko tasaisemman osuuden...

Ehkä tuon mietiskelyn seurauksena aamulla ei tarvitse miettiä lähteäkö vai ei. Olen ohjelmoinut itseni lähtemään. Hedelmä aamupalaksi ja sitten vain ulos. Loppu hoituukin sitten omalla painollaan. Lenkin jälkeinen hyvä olo jää leijumaan mieleeni pitkäksi aikaa ja saa odottamaan seuraavaa juoksupäivää. Muuta palkintoa ei tarvitakaan.

Tästä on hyvä aloittaa.

Harjoitusohjelman kuudennen viikon lopussa, tammikuun 6. päivänä 2018:
Tänään on juhlan aika. Olen tilannut Joukolta kynttilöin koristellun saunan ja kylvyn. Itse asiassa palkkioni olen kuitenkin jo saanut: on upea tunne kun olen päässyt tavoitteeseeni! Juoksin kaksikymmentä minuuttia ilman taukoja ja vieläpä niin, etten raahustanut ylämäkeä viimeisillä voimillani. Sen konkreettisempaa palkintoa en tarvitse, mutta on hauskaa juhlistaa kuuden viikon aherrusta. 

Tie oli peilikirkasta jäätä, mutta nastat pureutuivat napakasti. Löysin juoksuun hyvän rytmin, sääkin suosi. Harmaa aamu hurmasi kauneudellaan. Palasin hiljaiseen taloon. Perhe nukkui vielä.

Ihanaa! Saan siirtyä aloittelijan ohjelmasta seuraavaaan, jonka nimi on Vauhti päällä. Sen tavoitteena on juosta viisi kilometriä ilman taukoa. Yritän päästä siihen helmikuun loppuun mennessä. 

Lämpimästi tervetuloa, Blogit.fi-sivuston kautta liittynyt kolmastoista lukijani! Piristää mukavasti päivää kun olet pitänyt blogistani. Toivottavasti viihdyt jatkossakin!



19 kommenttia:

  1. Hienoa Pauliina! Onnittelut sitkeästä uurastuksesta ja tavoitteen saavuttamisesta! Odottelinkin jo Loppiaisen kirjoitustasi :) Minulla on itselläni nyt menossa koiran kanssa pitkien kävelylenkkien ohessa hiihtoharjoittelut. Yritän pikkuhiljaa lisätä kuntoa ja voimia luisteluhiihtoon, että jaksaisin hiihtää pidempiä lenkkejä ilman pitkiä puuskutustaukoja välillä. Ylämäet ovat minulle aikamoinen haaste, enkä vielä jaksa niitä pitkiä mäkiä yhtäpäätä ylös asti luistella. En ehkä siihen yllä edes koko talvikaudella. Viime lenkillä (12 km) minun keskisyke oli 149 ja maksimisyke 169. Mutta se huikea tunne, kun saa matkan tehtyä ja pääsee saunan lauteille! Pääasia on ylittää itsensä ja iloisella mielellä nauttia oman tavoitteen saavuttamisesta, eikö niin! Tsemppiä sinulle seuraavan vaiheeseen! terveisin Päivi - Kottikärryn kääntöpiiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Päivi, tosi kivasta kommentista ja onnitteluista! On niin hauska liikkua toisten kanssa "yhdessä", vaikka näin virtuaalisesti vain, mutta kuitenkin :)

      Aivan mahtavaa, että olit jo odottanut postaustani! Vähän jännäsin pysynkö aikataulussa. Ei muuten mitään, mutta kävin torstaina kraniosakraaliterapiassa ja sen jälkeen olisi hyvä olla rasittamatta itseään. Tänä aamuna keho huusi lenkille, joten jätin lepäämiset sikseen ja lähdin. Kyllä kannatti ja luotan siihen, että keho kertoo mikä sille on hyväksi. Ja lenkki toden totta teki hyvää!

      Kiva kuulla sinunkin kuntoilustasi. Tosi hyviä lenkkejä jo jaksat! Aina niistä jää jotain takaraivoon ja tekee mieli jossain vaiheessa itsekin kokeilla. Perässä tullaan, kaukana tosin, mutta tullaan kuitenkin :) Itse olisin suksien päällä varmaan kuin ulkomaalainen ensikertalainen, mutta koskaan ei tiedä mitä tapahtuu kun innostuu. Ei kyllä tiedä sitäkään tulisiko tänne sen verran lisää lunta, että edes pääsisi kokeilemaan.

      Sykkeistä en vielä ymmärrä mitään. Olen kehoani kuunnellen yrittänyt löytää sopivaa vauhtia ja rytmiä. Hengitystäkin on täytynyt välillä opetella. Onneksi nuo alkavat pikku hiljaa löytyä.

      Joo, olen ihan samaa mieltä, että itsensä ylittäminen on paras palkinto eikä muuta palkintoa tarvitsekaan - mutta toki saunan lauteille pääsy on aina plussaa :)

      Iloisina eteen päin :) Kiitos samoin, tsemppiä sinullekin oman tavoitteesi saavuttamiseen! Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka jo tänä talvena siihen pääsisit.

      Poista
  2. Hyvin olet päässyt tavoitteeseesi. Onnittelut siitä. Kyllä se sitkeyttä vaatii, mutta kyllä se myös palkitsee. Mukavaa loppiaista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja kannustuksesta! Toki tämä vaatii tiettyä sitkeyttä, mutta olen yllättynyt siitä miten nopeasti kunto kuitenkin nousee. Olisin luullut ohjelmaa paljon rankemmaksi kuin se olikaan.

      Kiitos samoin, oikein hyvää loppiaista teillekin!

      Poista
  3. Onnea sinulle juoksuillesi! Itsekin olen juoksennellut joskus enemmänkin ja juoksukuntoa vaalin nyt salilla. Keväämmällä taas lisäisen juoksun osuutta.

    Sitkeys palkitaan ja kunto kasvaa kohisten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta, Kaisu! Muistinkin Tuumasta toimeen -blogista lukeneeni (siis kommenteista ainakin), että olet harrastanut juoksemista ja saanut intoa tarttumaan muillekin :) Hieno homma! Minä en ole koskaan innostunut salilla käymisestä, mutta koskaan ei voi tietää mitä vielä tapahtuu :)

      Olen hämmästynyt miten nopeasti kunto tosiaan kasvaa kun oikealla tavalla treenaa :-o

      Poista
  4. Upeaa, Pauliina! Olet voittanut itsesi ja saavuttanut tavoitteita. Kunto tosiaan kasvaa, kun vähän viitsii vaivautua. Sitten siihen jää koukkuun, eikä se ole ollenkaan paha koukku.

    Minulla oli tänään ensimmäinen pakotettu lenkille lähtö. Tuuli rivakasti ja lumi lensi ilmassa viiltävänä - kuin pieniä tikareita iholle. Silti kuljin koiran kanssa iltalenkin pidennetyn version. Koira nautti koiranilmasta - minä en.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys: blogissani olisi haastetta, johon voi halutessaan tarttua!

      Poista
    2. Kiitos, Tita! Olen yllättynyt siitä miten hienoa on kun on niin selkeä ja täsmällinen tavoite ja sitten sen saavuttaa. Tavoitteeni ovat aiemmin olleet aika epämääräisiä, joten niissä ei ole ollut samaa vaikutusta.

      Sanoit mukavasti, että kunto kasvaa kun vähän viitsii vaivautua. Tuo vähän-sana pisti silmään, sillä yllättävän vähällä kunto tosiaan kasvaa. En olisi uskonut! Tällaisessa koukussa on ihan mukava olla :)

      Voin hyvin kuvitella miten lumi oikein pistelee kasvoilla ja tuuli vastustaa :(. Silloin itse ajattelen, etten tullut tänne sään takia, vaan kuntoilun takia. Se helpottaa :)

      Kiitos haasteesta! Mielelläni siihen osallistun. Panin sen nyt mietintämyssyyn.

      Poista
  5. Hyvä Pauliina! Olen niin iloinen puolestasi, että sinäkin löysit juoksun. Siinä saa kunnon lisäksi pään tuuletusta ja kaunista luontoa. Joka lenkillä nautin eikä lähteminen ole vaikeeta, koska on tullut halu lähteä. Ajattelin joulun aikaan juosta oikein paljon, kun oli aikaa. Mutta juuri jouluviikolla kurkkuni oli kipeä ja seuraavalla viikolla nousi kuumetta. Harmitti pitää pitkää taukoa, mutta se meidän kuntoilijoiden :)) on pakko tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena, kannustuksesta! Epäilenpä, että ilman sinua en ehkä olisi innostunut. Ihmeellisintä tässä minusta on se, ettei lähteminen ole ollenkaan vaikeaa. Juoksupäivän siirtäminen sen sijaan on :-o Kerran jouduin siirtämään päivällä. Voin hyvin kuvitella, että sinua on joululomalla harmittanut sairastaa ja jättää lenkit väliin :(

      Poista
    2. Tänään juoksin auringonpaisteessa yhdeksän kilometrin lenkin. Rankimmat ylämäet kävelin. Koko hölköttely tuntui rankalta ja hikiseltä puuhalta. Eikä Mielensäpahoittaja- kirja korvissa yhtään helpottanut tilannetta. Mutta aina ei tunnu hienolta ja helpolta.

      Poista
    3. Sulla on kyllä hyvä kunto! En ole kateellinen, vaan pidän sua esikuvanani ja tavoittelen samaa sitten joskus :) Joo, itsekin olen huomannut, että askel ei aina kulje. Meillä tien kunto ja tuulisuus ovat aika tärkeitä tekijöitä. Hyvä kuunneltava auttaa kummasti, mutta Mielensäpahoittaja ei ole minunkaan juttuni. Mikäpä aina tuntuisikaan helpolta ja hienolta! Seuraavasta onnistuneesta juoksusta nauttii sitten sitäkin enemmän.

      Poista
    4. Pakko jatkaa täällä tätä ketjua. Tänään juoksin, saman lenkin. Yhtä raskasta oli, mutta kuuntelin kirjaa "Juoksijan sielu" (Tarja Virolainen). Oli mahtavaa kuunnella kokemuksia juoksusta ja vinkkejä. Hymyilytti, kun lukija sanoi, että tärkeintä on juosta hiljaista vauhtia. Jess!!!! Teen jotain oikein:)

      Poista
    5. Tämähän on kivaa! Minä puolestani juoksin saman vaatimattoman lenkin kuin maanantaina ja ihmettelin miten raskas se olikaan. Viimeisillä voimillani puuskutin viimeisen juoksuosuuden.

      Kiinnostuin heti tuosta kirjasta. Se täytyy hommata kuunneltavaksi. Joo. Mä olen lukenut sellaisen ohjeen, että pitää juosta niin hiljaa, että tuntee itsensä ihan naurettavaksi. :D

      Poista
  6. Hyvä, hyvä!!! Tsemppiä juoksemiseen!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Samoin sinulle tsemppiä kuntoiluun - jos ehdit autotalliprojektisi tohinassa!

      Poista