PUUTARHANI JA MINÄ Helmikuussa

Helmikuun 4. päivä

Nyt laulattaa: ”Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget, pakkasherra nurkissa jo paukuttaa…” Ei ehkä suksin kelkoin hangelle nyt kiiruhdeta, mutta onhan se jo jotain, kun on pakkasta kahdeksan astetta. Tosin välillä käväisee mielessä, miten perennat pärjäävät ohuissa toppatakeissaan. Sentin tai parin paksuinen takki ei paljoa lämmitä.

Floora-ressukka on yhä rähjääntyneemmän näköinen. Paljasta pintaa on sen verran paljon, että en viitsi arvon rouvaa valokuvata. Minulla ei ole tapana ottaa alastonkuvia. Onneksi tiedän, että sulkasato on täysin normaalia ja uusi mekko on kasvamassa hyvää vauhtia. Jännä nähdä, minkä värisen koltun Floora tällä kertaa saa.


Helmikuun 7. päivä

Flooran uusi mekko kasvaa kovaa kyytiä. Kolme jäljellä olevaa pyrstösulkaa ovat repaleiset, mutta saan kanarouvasta valokuvan ilman kiusallista salakuvauksen tunnetta. Jännittää, millainen mekkomuoti nykyään on. Joskus Flooran puku on ollut vähän vaaleampi, joskus tummempi ruskeankirjava. Onkohan mustavalkoinen nyt uusinta huutoa?

Aurinko ei paista, mutta puutarha näyttää aika satumaiselta. Kaikki kasvit ovat valkoisessa huurteessa.


Helmikuun 9. päivä

Tunnen erityisen syvää kiitollisuutta kanalassa. Nimittäin vähän aikaisemmin pihassamme on jolkotellut kunnioitusta herättävän kokoinen kettu. Kanoilla ei ole huolen häivää.


Helmikuun 23. päivä

Nyt on kanoille jännittäviä uutisia. Kukko on kiikarissa ja komea kukko onkin! Fiksu ja filmaattinen. Ja sopivan kokoinen. Nuori nappisilmä hurmasi ainakin minut kertaheitolla. Kyseessä on Thüringenin kääpiöpartakana, jollaisista en ole koskaan kuullutkaan.

Innoissani kerron asian kanoille, jotka vastaavat hyväksyvästi piipittäen. Tiedän toki, että se ei ole koko totuus. Nooh, en ihan koko totuutta kertonut itsekään. Jätin sanomatta, että kukko on vielä niin nuori, ettei ymmärrä kanoista mitään. Ei ainakaan osaa passata ja palvella.

Vaihdan vielä viestejä kasvattajan kanssa. Tarina jää tosi jännään kohtaan, sillä sovimme, että annamme kukon vielä hetken aikaa kasvaa. Alan jo miettiä nimeä.

Helmikuun 26. päivä

Ihan hassua kulkea paljasta laattakäytävää pitkin helmikuussa. Lumet sulavat kovaa kyytiä. Ei tule wau-elämystä, kun tuntuu, etten ole vielä valmis kevääseen. Haluaisin odottaa kevättä. No, tällaisiakin säitä tarvitaan.

Positiivareiden sivuilla törmään Eckhart Tollen ajatukseen: ”Hyväksy – sitten toimi. Mitä tahansa nykyhetkeen kuuluukaan, hyväksy se ikään kuin olisit itse niin valinnut. Toimi aina sen kanssa, älä sitä vastaan.” Näin ajatellen sää ei ole murhe eikä mikään.


Helmikuun 28. päivä 

Sähköpostissa odottaa yllättävä viesti: toimittaja haluaisi tehdä jutun puutarhastamme. – Voi, en haluaisi tuottaa hänelle pettymystä, ajattelen. Eihän tämä puutarha nyt oikeasti niin hieno ole. Vilkaisu ulos vahvistaa asian. Toisaalta luotan toimittajan ammattitaitoon. Hmm, mitähän vastaisin?