maanantai 2. syyskuuta 2024

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: NOKIA, SASTAMALA

Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat Nokian ja Sastamalan kohteet. Molemmista löytyy käymisen arvoisia, upeita puutarhakohteita ja muutakin pientä kivaa.


NOKIA

PITKÄNIEMEN SAIRAALA-ALUE


Pitkäniemen mielisairaala-alue ja varsinkin sitä ympäröivä puistoalue on näkemisen arvoinen paikka. Sen rakentaminen on ollut yksi valtion suurisuuntaisimmista rakennushankkeista 1800-luvun viimeisinä vuosina. Sairaalaympäristö on säilynyt alkuperäisessä asussaan lukuun ottamatta lisärakentamista. Sairaala on toiminut psykiatrisena sairaalana näihin vuosiin asti. Nykyään alueella on kehitysvammaisten palveluita.

Sairaala on rakennettu Pyhäjärven niemelle. Pihaan johtaa koivukuja. Valkoiseksi rapatut tiilirakennukset sijoittuvat sisäänajotien molemmin puolin. Koivukujan päässä on kaunis hallintorakennus.

Sairaalan ympäristö on istutettu puistoksi, jossa on monilajinen puusto. Sairaalan vanha hautausmaa sijaitsee etäämpänä Nokian ja Tampereen välisen maantien luoteispuolella. Netissä mainittiin, että sairaalan maatila viljelyksineen ja laitumineen on lopetettu ja vuokrattu ulkopuolisille.

Alueelle tullessa näet infotaulun. Siitä näkee miten rakennukset ovat rykelmänä alueen keskellä, ja niiden ympärillä kiertää kävelyreitti veden rantaa mukaillen. Kävelyreittiä ei ole merkitty sanallisesti tauluun. Kävelyreitti on sairaala-alueen kaunein osuus. Sen pääsee kiertämään pyörätuolillakin. Löydät kävelyreitille infotaulun jälkeen vasemmalta. Toisin sanoen jätä auto jonnekin P-alueelle parkkiin. Mene taulun jälkeen seuraavaan risteykseen ja käänny vasemmalle.

Pitkäniementie 91 Nokia

Pitkäniemen sairaalaan kuljetaan Sarpatintieltä Keskiportintielle, josta käännytään Pitkäniementielle. Sairaalan hallintorakennus sijaitsee Pitkäniementien päässä.

 
SIURON KYLÄ JA SIURONKOSKI


Netissä sanottiin, että Siuronkallion tunnelmalliset, kapeat kylätiet houkuttelevat kävelyretkelle ihastelemaan vanhoja puutaloja ja kauniita pihapiirejä. Pitäisi joskus käydä.

Siuron kylä ja Knuutilan kartano ovat Nokian historian kannalta merkittäviä paikkoja. Knuutilan kartanon alue on Pirkanmaan vanhimpia asuinalueita. Sen historia yltää 1400-luvulle asti. Siuron kylä oli puolestaan merkittävä risteyskohta 1890-luvulta alkaen, sillä siellä pakattiin Kyrön paperitehtaalta tulevat toimitukset junalla Porin ja Tampereen suuntaan kuljetettaviksi.

Siuronkoski on nähtävyys vanhoine voimalaitosrakennuksineen ja kivisiltoineen. Upeat koskimaisemat kutsuvat kalastamaan tai melomaan.

Siurontie


SASTAMALA

TYRVÄÄN PAPPILA


Tyrvään Pappila on kaunis, vuonna 1922 valmistunut kivirakennus upeassa miljöössä Sastamalan keskustan tuntumassa. Vanha pappila toimii nykyään tapahtumatalona, joka tarjoaa opastettuja kierroksia, juhlatilaa sekä ravintolapalveluita. Netin mukaan pappilassa on tarjolla myös lounas.


Eniten puutarhaharrastajan sydäntä sykähdyttää kuitenkin hyvin hoidettu, suuri puutarha Liekoveden äärellä. Puutarhassa on helppo kulkea myös pyörätuolia käyttäen. Siellä täällä on penkkejä istahtamista varten. Laaja valikoima kasveja on nimetty ja puutarhassa on esillä teoksia seitsemältä eri taiteilijalta. Puutarhasta on saatavilla myös kartta.

Asemakatu 4 Sastamala
p. 010 4190 290


TORIKELLO


Jos liikkuu Sastamalassa, kannattaa käydä katsastamassa torikello, joka on saanut teemansa Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjoista. Torikello on toteutettu tyylikkäästi. Puutarhaharrastajaa ilahduttivat lisäksi kauniit kesäkukkaistutukset torikellon ympärillä.

Torikatu 1 Sastamala

 
KANGASKAUPPA (NOKIAN KAUPPAHUONE)

Tämän kangaskaupan valikoima on niin laaja, että se on jo itsessään nähtävyys. Kannattaa poiketa ihmettelemässä.

Kauppakaari 6 Sastamala


KISKOKABINETTI

Kiskokabinetti on huoltoasema, jonka pihassa erikoisuutena on niin sanottu Marskin salonkivaunu. Oli kiva elämys käydä tässä vaunussa.

Salonkivaunussa, joka talvisodan puhjetessa muutettiin Mannerheimin käyttöön soveltuvaksi, on sodan aikana vietetty monia merkittäviä tilaisuuksia. Suurin ja juhlallisin niistä oli 4.6.1942 vietetty Suomen marsalkan 75-vuotispäivä. Muiden muassa silloinen Saksan valtakunnankansleri Hitler saapui tervehtimään Suomen marsalkkaa tähän salonkivaunuun. Ennen Hitlerin vierailua Suomen presidentti Risto Ryti ilmoitti samassa salonkivaunussa myöntäneensä Mannerheimille Suomen marsalkan arvonimen.

Hitlerin vierailu oli täysin yksityisluontoinen, joskin keskustelu kosketteli suurpoliittisia kysymyksiä. Suomen silloisesta ulkopolitiikasta ei silloin keskusteltu.

Mannerheimin salonkivaunuja on Suomessa kaksi ja ne ovat olleet osa samaa junaa. Mikkelissä sijaitseva vaunu oli Mannerheimin henkilökohtainen makuu- ja toimistovaunu, kun taas Kiskokabinetin vaunu toimi ravintolavaununa.

Salonkivaunu on joutunut marsalkan junan mukana moniin vaarallisiin tilanteisiin mm. Helsingissä helmikuun lopussa 1944, jolloin kaupunkia pommitti 600–700 viholliskonetta. Vaunu selviytyi kuitenkin kaikista vaaratilanteista vaurioitta.

Aseman perustaja, Kauko Keihänen, hankki Marskin salonkivaunun vuonna 1969. Kiskokabinetille vaunu kuljetettiin maantiekuljetuksena Jalasjärveltä, jossa se oli toiminut kahvilana. Tuntuu uskomattomalta, että kahvioyrittäjä oli aikoinaan pelastanut vaunun romutukselta. Tuohon aikaan Suomen sotahistoriaa ei arvostettu kuten nykyään.

Vaunu on museokäytössä kesäaikaan. Vaunuun on ilmainen sisäänpääsy.

Pirkanmaantie 1057 Sastamala  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti