tiistai 10. syyskuuta 2024

PUUTARHAHARRASTAJAN MATKAVINKIT: JÄMSÄ, KEURUU, LAUKAA, LEIVONMÄKI, MUURAME, VAAJAKOSKI, ÄÄNEKOSKI

Monet näistä paikkakunnista ovat sellaisia, joiden ohi huristellaan Jyväskylään, pohjoiseen, etelään tai jonnekin muualle. Joskus kannattaa kuitenkin pysähtyä ja jaloitella näissä paikoissa, joista löytyy monenlaista mielenkiintoista. 

JÄMSÄ

WITIKKALAN KARTANO


Jos pidät kauniista ja laadukkaista sisustustuotteista sekä vanhan talon tunnelmasta, kannattaa ehdottomasti poiketa Witikkalan kartanoon. Hieno, vanha talo kätkee sisäänsä paljon houkutuksia kauneuden ystäville, myös vaatteita. Tämä ihana lifestyle-myymälä sijaitsee Jämsän keskustassa. Tarjolla on myös kahvia ja ruokaa.

Koskentie 12 Jämsä
p. 0500 - 400 148


VIRTASEN KYLÄKAUPPA -MUSEO

Witikkalan kartanossa sijaitsee Suomen legendaarisimmalle kyläkauppiaalle, Paavo Virtaselle, omistettu pieni museo.

Paavo Virtanen piti kauppaansa Jämsän lähettyvillä Huhtialla ilman vapaapäiviä 70 vuoden ajan, aina kuolemaansa asti. Ollessaan 95-vuotias hän kuoli äkillisesti täyden työpäivän päätteeksi. Virtasen kyläkauppa rekonstruoitiin Witikkalan kartanoon.

Koskentie 12 Jämsä
 

KEURUU

KEURUUN VANHA ASEMA

Keuruun nähtävyys on Suomen kauneimmaksi asemaksi kutsuttu Keuruun vanha asema, jossa toimii nykyisin vanhojen tavaroiden liike.

Jyväskyläntie 1 Keuruu


PIHLAJAVEDEN ERÄMAAKIRKKO 

Erämaatie vie kirkolle. Näky on komea, kun jykevän kivimuurin ja hautausmaan ympäröimä erämaakirkko ilmestyy näkyviin synkän kuusimetsän keskeltä. Kellotapulin sipulin lisäksi muita koristeluja kirkossa ei juuri olekaan.

Kirkon rakensivat pihlajaveteläiset omin luvin ja talkoovoimin vuonna 1780, kun valtiovallalta ei oltu saatu lupaa omaan kirkkorakennukseen. Keuruun kirkkoon oli turhan pitkä ja työläs matka erämaiden keskeltä.

Yksi kirvesmiehistä putosi kirkon katolta ja kuoli. Mies haudattiin putoamispaikalle pääoven eteen, portin oikealle puolen. Hautakummun voi vieläkin erottaa käytävän reunalla.

Sisältä kirkko on koskettavan karu. Portin vieressä on vaivaisukko ja vanhat jalkapuut. Sivueteisessä on kirkon hautausmaalta kerättyjä vanhoja puuristejä. Moni haudatuista kuoli nälkään ja punatautiin.

Kirkon sivulaivan seinällä on tummuneita hahmoja kuin kirkkokansan varjoja. Yhden selityksen mukaan ne ovat piirtyneet kirkon seinään kirkkokansan nokisista ja märistä vaatteista. Kun kansa saapui kirkkoon pitkienkin matkojen takaa, heidän lämmittelyään varten kirkon eteen on saatettu talvisin tehdä nuotio. Kun kaikki kirkkovieraat eivät mahtuneet istumaan, osa seisoi ja nojaili seinään varjot jättäen.

Kirkko oli pihlajaveteläisten käytössä vajaat sata vuotta, kunnes Pihlajavedelle valmistui vuonna 1871 uusi kirkko. Sen rakentamiseen saatiin ihan lupakin. Uuteen kirkkoon haettiin lautoja vanhasta kirkosta, mistä on muistona vaaleampia lautoja, joilla erämaakirkkoa entisöitiin 1920-luvulla.

Nykyisin perille pääsee pitkin Erämaakirkon tietä. Pihlajaveden erämaakirkko on avoinna kesäisin.



LAUKAA

PÄIVIN PUSKA & PENSAS

Kohde kiinnostaa ensinnäkin hyvän nimen takia ja toisaalta siksi, että löysin sieltä joskus ilmeisen harvinaisia ’Garden Lace’ - pioneja. Mistäpä tietää, vaikka tältä taimistolta löytyisi muutakin mielenkiintoista. Taimisto sijaitsee luonnon keskellä Laukaan Valkolassa.

Tarjolla on marjakasveja, hedelmäpuita, koristepuita ja -pensaita, havuja, köynnöksiä, perennoja, kesäkukkia ja hyötykasvien taimia.

Valkolantie 1107 Valkola / Laukaa
0400-959008


LEIVONMÄKI

TOMMOLAN TILA


Olin kuullut Tommolan tilaa niin paljon hehkutettavan, että olin vakuuttunut perennanäyttelyn ja taimimyymälän olevan aivan omaa luokkaansa. Kävin tilalla syyskuun loppupuolella ja oli hienoa nähdä syyskukkijoita, joita oli yllättävän runsaasti kukassa. Tunne oli kuin olisin ulkomailla käynyt. Näyttelyalueella on yli 3000 erilaista perennaa, jotka houkuttelivat ostamaan itsellenikin kassillisen, vaikka ei minun mitään pitänyt enää tänä syksynä istuttaa.

Perennamyymälässä on runsas valikoima oman tuotannon taimia. Loppukesällä myytävänä on myös hedelmätarhan satoa: luumuja, makeakirsikoita ja omenoita.

Pihalla pääsee hyvin liikkumaan pyörätuolilla, mutta näytemaata ei pysty kiertelemään. Rinne on melko jyrkkä ja perennapenkkien väleissä kasvavat kapeahkot nurmikaistaleet, joten pyörätuolilla on hankala liikkua. Kokonaan ei silti tarvitse pois jäädä, sillä näytemaalle näkee aika hyvin myös alueen yläosasta. Jylhät maisemat ovat näkemisen arvoiset.


Tallimäentie 82 Leivonmäki
p. 0400 594436
 
 

MUURAME

SIIRIN PUUTARHA

Siirin puutarha on mainittu Avoimet puutarhat -sivuilla puutarhamatkailukohteena, johon voi tutustua sopimukseen mukaan. En ole itse vieraillut siellä, mutta puutarha näyttää kiinnostavalta valokuvien ja Instagram-tilin (tiinanpuutarha) mukaan.

Omistajat: Tiina ja Jani Hartikainen
Rajahongantie 101 Muurame
0408225797
Avoinna sopimuksen mukaan.


VAAJAKOSKI

NAISSAARI


Naissaari on kaunis paikka vanhalla teollisuuspaikkakunnalla. Vanhat punatiilirakennukset ovat kauniita luonnon keskellä. Erityisen kuvauksellinen on vanha vesivoimalaitos Wanha Woimala vuodelta 1920. Voimala toimii myös juhla- ja näyttelytilana.

Naissaaren parkkipaikalta alkaa Kanavuoren luontopolku. Kanavuorelta on upeat näkymät.

Luontopolku ei ole esteetön.

Vaajanvirta Jyväskylä

 

ÄÄNEKOSKI

PUKKIMÄEN PUUTALOALUE


Olen ajanut kymmenet kerrat Äänekosken ohi. Joskus olisi kannattanut poiketa Äänekosken kaupunkiin ja käydä katsomassa ainakin Pukkimäen puutaloalue. Alue on nimittäin kuin Astrid Lindgrenin kirjasta Melukylän lapset.

Puutaloalue on Äänekoski Oy:n työläisilleen rakennuttama asuinalue vuosilta 1920–1927. Alueella on kahdeksan Birger Brunilan suunnittelemaa neljän perheen taloa piharakennuksineen.

Rakennukset ovat puolitoistakerroksisia, harjakattoisia, yläosasta aumattuja, tyyliltään klassisia puutaloja. Kaikki rakennukset ovat säilyttäneet alkuperäisasunsa, johon kuuluvat mm. koristeleikkauksin somistetut kuistit, pieniruutuiset ikkunat, päätyjen kissanpenkit ja kattoikkunat.

Alue on hyvin viehättävä, rakennushistoriallisesti merkittävä ja se kuvaa historiallisessa mielessä tehtaiden rakennuttamana työläisten asuinaluetta. Maisemallisesti Pukkimäki on kaunis kokonaisuus ympäröivine puustoineen.

Leinonkatu Äänekoski


ÄÄNEKOSKEN TAIDEMUSEON ALUE


Äänekosken keskustassa sijaitsevan taidemuseon perusnäyttelyssä on mm. Wäinö Aaltosen, H. Ahtelan, Hugo Simbergin, Essi Renvallin, Simo Hannulan ja Veikko Vionojan teoksia. Museo järjestää myös useita vaihtuvia näyttelyitä vuoden mittaan. Niissä esillä on paikallisten ja paikkakuntaan liittyvien taiteentekijöiden töitä.

Vieraillessamme Äänekoskella taidemuseo oli suljettu, mutta minä olinkin kiinnostuneempi itse rakennuksesta ja sen pihapiiristä kuin taideteoksista. Taidemuseo nimittäin toimii vuonna 1900 tehtaanjohtajan asunnoksi rakennetussa kauniissa ”lohikäärmetyylisessä” hirsitalossa. Museota ympäröi Klubinmäen suojeltu, kulttuuriperinnöltään arvokas puistoalue vanhoine rakennuksineen. Museolta johtaa viehättävä rantareitti Äänejärven ympäristöön ja Häränvirralle. En löytänyt rantareitin alkupäätä, mutta vesistö ja kävelytie ovat taidemuseon rakennuksen komeammalla puolella eli eri puolella kuin sisäänkäynti.

Nykyinen museorakennus valmistui vuonna 1900 ja oli alun perin käytössä Äänekosken tehtaiden ensimmäisen isännöitsijän asuintalona. Sittemmin taloa asuttivat useammat tehtaan insinöörien perheet, ja 1940–1970-luvuilla rakennusta käytettiin tehtaiden klubina. Myöhemmin siinä sijaitsi Osuuskunta Metsäliiton piirikonttori.

Avoinna vuoden ympäri. Luiska pyörätuolia varten, inva-wc.

Kuhnamontie 1 Äänekoski


ÄÄNEKOSKEN TAIDEPUISTO



Keskustan tuntumassa sijaitsevalle metsäalueelle on puiden kaatamisen jälkeen kasvanut taidepuisto. Puistoon on taiteillut teoksiaan paikalliset taiteilijat sekä esimerkiksi päiväkotiryhmät. Jokainen voi tuoda puistoon esille omat teoksensa.

Minun makuuni taidepuisto on liian sekava ja täyteen ahdettu. Helmet jäivät erottumatta.

Taidepuistoon on vapaa pääsy. Aina avoinna. Alue ei ole esteetön.

Keskuskatu 7–13 Äänekoski


KOSKELAN ALPPIRUUSUPUISTO

Koskelan alppiruusupuisto on kauneimmillaan alkukesällä. Puistossa kasvaa myös mäntyjä ja luonnonkukkia.

Koulumäenkatu 17 Äänekoski

KOIVISTON KYLÄN MUSEOTIE


Koiviston kylällä sijaitseva viehättävä museotie on osa yli 200 vuotta vanhaa markkina- ja postitietä Kuopion ja Vaasan välillä.

Koivisto oli 1700-luvun lopulta 1840-luvulle Keski-Suomen pääteitten risteyksessä, maantieteellinen solmukohta ja hallinnollinen keskus. Poikittaistiestä käytettiin asiayhteydestä riippuen eri nimiä: Ruotintie, Kruununtie, Savontie, Vanha postitie, rahti-, kievari- ja sotatie, Kuopio-Vaasa-valtatie ja Suomen sodan tie. Se oli Pohjois-Hämeen ensimmäinen mittatie, joka oli varustettu puisilla virstantolpilla. Tuolloin Muhlunniemessä oli sisämaan ainoa postikonttori. 1820-luvun alkupuolella Pohjois-Hämeen ainoat markkinat toimivat Hirvaskankaalla.

Nykyisten pääteiden ja uuden neljän tien risteyksen syntyessä Hirvaskankaalle Koivistontie jäi palvelemaan historiallisesti ja maisemallisesti merkittävän Koiviston kylätienä. Virallisen museotien avajaisia juhlittiin 1998.

Museotielle on opasteet valtatie 69:ltä. Se kulkee samansuuntaisesti ja palaa takaisin valtatie 69:lle, joten se ei lisää ajomatkaa. Tien varressa on pysähdyspaikka ja infotaulu. Harmillista vain, että pysähdyspaikka oli aivan valtatie 69:n vieressä, joten liikenteen melu oli melko häiritsevää kun kuitenkin oltiin museotien varressa.

Koivistonkyläntie Äänekoski


SUOLAHDEN WANHA ASEMA (Kesä-elokuun kohde)


Wanhan Aseman alue ja satama muodostavat arvokkaan liikenne- ja kulttuurihistoriallisen kokonaisuuden, joka on säilyttänyt hyvin alkuperäisen luonteensa. Vanha rautatieasema sijaitsee kauniilla paikalla vesistön äärellä.


Arkkitehti Bruno Granholmin suunnittelema asemarakennus siihen kuuluvine ratapihoineen, makasiineineen, veturitalleineen ja rautatieläisten asuinrakennuksineen valmistui vuonna 1898. Aluksi vaatimattomaksi laituriksi suunniteltu Suolahden liikennepaikka kehittyi tärkeäksi asemaksi ja asemarakennuksessa sijainneesta asemapäällikkö Ahoniuksen virka-asunnosta tuli merkittävä kulttuurikoti.

Avoinna kesä-elokuussa sunnuntaisin, mutta kauniilla piha-alueella voi kuljeskella muulloinkin.

Asematori 1 Suolahti
p. 040 762 3811

HUOMAA MYÖS

AVOIMET PUUTARHAT -TEEMAPÄIVÄ

Kerran kesässä vietetään Avoimet puutarhat -teemapäivää. Jos satut olemaan liikkeellä tuona päivänä, avautuu sinulle runsaasti lisää mahdollisuuksia tutustua keskisuomalaisiin puutarhoihin. Puutarhat avaavat porttinsa vaihtelevasti eri vuosina, joten katso ajankohtainen tarjonta Avoimet puutarhat -verkkosivulta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti