torstai 12. tammikuuta 2023

PUUTARHAPÄIVÄKIRJANI MUN Tammikuussa

Olen jo pitkään kirjoittanut enemmän omaan puutarhapäiväkirjaani kuin tänne blogiin. Ajattelin tänä vuonna poimia muutamia päiväkirjamerkintöjä tännekin kuvien kanssa.
 

Tammikuun 4. päivä

Talsin lumista tietä. Ihailen maisemaa, joka on kuin vanha mustavalkoinen valokuva. Varikset lentävät hiljaisina maiseman halki. 

Heinät ja muut talventörröttäjät muodostavat upeita yksityiskohtia. 

Käyn tervehtimässä osmankäämit, nuo vanhat ystäväni. 

Palatessa minun täytyy pysähtyä moneen kertaan ihailemaan maisemaa: että paksun pilviverhon alla voikin olla näin kaunista!

Puutarhamme katajat näyttävät valtavan suurilta. Näyttää siltä kuin ne kasvaisivat joka talvi. Eiväthän ne tietenkään tee niin, pääsevät vain oikeuksiinsa. Olen onnellinen, että lumipeiton alla kasveilla ei ole mitään hätää.


Tammikuun 6. päivä

Pidän talvesta, pakkasesta ja lumesta. Hiiri on vipeltänyt hangella. Jäniksellä on ollut asiaa naapuriin. Yksinäinen varis kaartaa taivaanrannan yli. 

Maisema on kauniin siniharmaa, välillä utuinen ja toisena päivänä taas terävämpi.

On helppo nauttia tästä hetkestä, kun tietää kevään olevan tulossa.


Tammikuun 12. päivä

Tie on niin jäinen, että lenkkeilen mieluummin lumisessa puutarhassa. Kauriitkin ovat viettäneet aikaa siellä. Ne ovat helpottaneet tulevan kevään kiireitäni syömällä talventörröttäjiä ja koristepensaita. Ystävällisesti ne ovat myös huolehtineet siitä, että tuijista kasvaa tiheitä ja tuuheita.

Illalla toteutan pitkäaikaisen haaveeni ja ostan kitkemisen verkkokurssin. Olen innoissani; nyt pääsin varsinaiseen asiaan. Merkkaan kalenteriini kitkemisjaksot, kaurispäivät ja viimeiset päivät. Niinä päivinä on tiedossa kitkemistä – mitäpä muutakaan. Tulisipa kevät pian, niin pääsisin kokeilemaan uutta käsiharaani.


6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Lumi on todella kaunista ja niin armollisesti peittää kaikki keskeneräiset kohdat puutarhassa.

      Poista
  2. Tammikuu on vähän sellainen antaa ajan soljua-kuukausi. Kauniit kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näinhän se on. 😊 Nautin talvesta, mutta ajatukset alkavat pikkuhiljaa karkailemaan jo kevättä kohti.

      Poista