NIILAN MUSTIKKAMAA

Tämän jutun otsikkona voisi yhtä hyvin olla Salainen puutarha, sillä tämä Niilan mustikkamaa on niin salainen, ettei sinne ole edes kulkureittiä. Taas on joku fiksu puutarhasuunnittelija ollut asialla. En tunnusta.

Joku paparazzi on sentään onnistunut saamaan alueesta kuvan yläkerran parvekkeelta käsin vuonna 2021. Siitä voi nähdä, että alueella on kolme mustikkapensasta. Niiden ympäristöt on juuri vapautettu peltokortteiden vallasta ja katettu. Katteen päälle on istutettu ahomansikkaa, jonka toivon pitävän peltokortteet kurissa.

Mustikkapensaiden vieressä, suuren kiven kainalossa, on pläntti luonnonmustikkaa. Kapealehtikalmiat eivät näy unikoiden takaa, mutta niitäkin on kolmen ryhmä. Kuten mustikatkin, ne viihtyvät happamassa maassa.

Toiveissa oli pallopuu.

Idea tämän alueen suunnitteluun tuli vanhimmalta pojaltani, Niilalta, hänen ollessaan noin 11-vuotias. Kysellessäni lapsilta heidän toiveitaan puutarhan ja pihan suhteen, Niilalla ja Vilpaksella oli paljon samoja toiveita: vesiputous, kivipolkuja, patsaita (erityisesti eläinpatsaita), isoja kiviä, uima-allas, paljon kukkia ja puita, jokaiselle oma puu, syötäviä marjoja ja sellaisia. Lisäksi Niila toivoi isoa nurmikkoa jalkapallon pelaamista varten sekä mustikoita ja mansikoita. 

Toiveissa oli myös pallopuu, siis varrellinen puu, jonka latvus on pallomainen. Kirsikkapuu oli kuulemma juuri sopiva. Se on kuvassa kymmenkunta vuotta myöhemmin. Toinen puutoive oli riippapuu. Istutin sateenvarjojalavan, mutta jänikset söivät sen muutaman vuoden ikäisenä.

Paljon korkeita kukkia,

joiden keskellä kulkee polku

Niilalla oli vielä yksi erityinen toive: nurmimäki. – Se olisi hieno, hän sanoi, ensin olisi tasaista nurmikkoa, sitten se nousisi ylöspäin viettäväksi rinteeksi. Myöhemmin Niilan toiveet vielä tarkentuivat: paljon korkeita kukkia, joiden keskellä kulkee polku. Reunoilla voi olla matalampiakin kasveja.

Koska Niila halusi mustikoita, oli ”Niilan puutarha” paras sijoittaa sinne, missä mustikat jo luonnostaan kasvoivat. Isoja kiviä paikalla oli jo valmiina ja viereen oli suunnitteilla nurmikko, sattumoisin juuri loiva nurmimäki. Nurmikon reunaan sopi kirsikkapuu. 

Puutarhamansikoita tänne ei sopinut, mutta ahomansikoita sentään. 

Vesiputous jäi saamatta, uima-allas tuli vähän (kymmenen vuoden) viiveellä. Heiniäkin oli toiveissa – mitä korkeampia sitä hienompia. Niitä ei tänne tullut, toisaalle kyllä. Elefanttiheinät tosin koin meille liian aroiksi. Ne olisivat olleet komeita, korkeampia kuin itse poika.

En tiedä, miten sen unohdin.

Puinen karhu löysi paikkansa katajan juurelta, mustikkamaan laidasta.

Mitä tulee siihen Niilan toivomaan kivipolkuun, niin noh, sitä ei tullut. En tiedä, miten sen unohdin. Onneksi muita polkuja risteilee puutarhassa pitkin poikin ja löytyypä sellainenkin alue, jossa polku kulkee korkeiden kukkien välissä.