maanantai 22. helmikuuta 2021

KEVÄÄN KAIPUUTAKO?

Miten voisin kirjoittaa kevään kaipuusta, kun en kaipaa kevättä? Kun nautin tästä ihanasta vanhanajan talvesta. Kun katselen postikortinkaunista lumista maisemaa ja huokailen, ettei talvimaisema voi enää kauniimmaksi muuttua. Ja kun muutaman päivän kuluttua totean, että kyllä voi. Kun kuuntelen lumen narskumista jalan alla. Kun ihastelen timanttien kimaltelua hangilla. Kun kesken kanojen ruokkimisen pitää juosta hakemaan kamera ja saada illan viimeiset säteet ikuistettua lumihiutaleiden leijaillessa puun oksilta kimmeltäen maahan. Kun siivoan kaapin toisensa jälkeen ja nautin ajatuksesta, että puutarhakauden alkaessa huusholli on puts plank.

Vaikka haasteessa pyydettiin kevätkuvia, tämän talvisen kuvan oli pakko päästä mukaan. Talven kuvia tulee julkaistua aivan liian harvoin.
  

Ei kevät vielä saa tulla.
Puutarhasuunnitelmanikin ovat vielä kesken.

Innostuin hankikylvöistä* ja sujautin multaan loistotädykettä, arovuokkoja, nepalinhanhikkia, kaunopunahattuja, harmaamalvikkia ja siankärsämöitä. Ei kevät vielä saa tulla. Puutarhasuunnitelmanikin ovat vielä kesken. Olen tässä talven aikana suunnitellut puutarhaani eri vuodenaikojen tulokulmasta. Sitten keksin tehdä listan pitkään kukkivista perennoista. Aion lisätä vielä niitäkin suunnitelmiini. Olen tosi innoissani näistä kaikista. Seuraavaksi on ostoslistan laatimisen vuoro. Sen tekemisestä pitää ehtiä nauttia.

Tämä kylvämispuuhiin liittyvä kuva on viime vuodelta. 

En ole vielä ehtinyt selaamaan puutarha-aiheista leikekirjaani. Sen sijaan siemenluetteloita olen ehtinyt plaraamaan edestakaisin. Pionitkin olen jo osittain valinnut.

Luulin, että kevätmieli – ei kuitenkaan kevätkaiho – olisi tullut silloin, kun aurinko ensimmäisen kerran joulun jälkeen paistoi ruokapöytään. Yllätyksekseni se ei tullutkaan silloin, vaan olin täysin talvitunnelmissa. Kevätmieli käväisi aivan salaa, kun pakkanen lauhtui pitkien paukkupakkasten jälkeen.

Kevätkaiho on vielä uinumassa lumen alla.
 
Kinokset ovat niin korkeat,
etteivät ne yhdessä yössä sula.

Kyllä se kevään kaipuukin vielä tulee. Siitä olen aivan varma. Kinokset ovat niin korkeat, etteivät ne yhdessä yössä sula. Ja hyvä niin, sillä kevättä täytyy saada odottaa.

Aurinkoista kevättalvea kaikille, hyvät blogiystävät!
  

* Lukijani ja ystäväni kysyi, mitä hankikylvöt ovat. Kylvin muutamia perennoja tavanomaiseen kylvömultaan. Pidin niitä muutaman päivän huoneenlämmössä imemässä kosteutta. Sitten vein ne ulos ja peitin hangen alle. Siellä ne saavat luonnollisen kylmäkäsittelyn ja toivottavasti alkavat sitten itää, kun on niille sopiva aika. Ne kyllä itse tietävät, milloin kannattaa nostaa päänsä mullan alta. Toivon saavani topakoita taimia, joita ei tarvitse karaista ja paapoa.


Sain tämän kivan haasteen Navettapiialta Navettapiian puuhamaa -blogista. Haasteen on alun perin laittanut alulle Tiiu Puutarhahetki-blogista. Kiitos molemmille! Haasteisiin on aina kiva vastata.

Haasteen säännöt:

- kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)
- tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera
- haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan
- käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään.

Voit osallistua haasteeseen myös Instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki, jotta löydän ne.

Jos inspiraatio iskee, sinun ei toki tarvitse odottaa haastetuksi tulemista, vaan voit napata haasteen jo tästä mukaasi! Tuodaan yhdessä pilkahdus keväästä tänne talven keskelle!<3

Haastan mukaan kaikki ne, joilla on villapaita päällä tätä lukiessa. :)

19 kommenttia:

  1. Välillä on ollukki komeeta, kimmeltäviä talavipäiviä. Ne hetket o liävittäny, iha vähä, jo alakanutta kevään kaipuutani. Kovaa jo orotan kevään kukkia lumikinosten tilalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän sinuun kevään kaipuusi, vaikka itse en sitä kaipaakaan. Jonakin keväänä kaipasin niin, että oli pakko käydä hakemassa autolastillinen huonekasveja. 😊

      Poista
  2. Nyt onkin ollut kerrassaan kuvauksellinen talvi. Nauti täysin sydämin!

    VastaaPoista
  3. On ollut kieltämättä kaunis talvi ja paljon aurinkoisia (mutta kylmiä) päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harvinainen talvihan tämä on. Nyt kannattaa nauttia, kun on siihen tilaisuus. 😊

      Poista
  4. Talvi on ollut kuin unelma silmiähivelevine lumimaisemineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Usein on tuntunut, ettei sitä kaikkea kauneutta voi käsittää.

      Poista
  5. Aika aikaansa kutakin. 😊 Kevät on täällä ennen kuin huomaammekaan ja sitten se onkin juoksua. 😉

    VastaaPoista
  6. Aurinkoiset talvipäivät ovat kyllä kivoja ja on kiva käpertyä sohvalle tutkimaan kevään puutarhasuunnitelmia. Sinulla on ihanan selkeä blogi ja olen inspiroitunut monesta asiasta blogiasi seuraillessani.
    Mitä mieltä olet loistosalviasta, menisikö puolivarjossa (etelään päin, mutta isotuomipihlaja-aidan lähellä) olevassa penkissä vai tarvitseeko enemmän valoa? Mitä muita kasveja suosittelisit? Penkkiin on tulossa ainakin valkoista jaloangervoa, kesäpikkusydäntä ja laukkoja. Muualta löytyisi vielä kuunliljaa ja jättipoimulehteä. Pihani kasvit ovat väreiltään valkoisen, sinisen ja punaisen eri sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milloin sitä ehtisikään unelmoida ja suunnitella puutarhaa, ellei olisi näitä talvipäiviä! Kiitos ihanasta palautteesta ja tosi mukava kuulla, että olet saanut ideoita blogistani! ♥ Ja olen aivan otettu luottamuksestasi taitojani kohtaan. 😊 Minun vain täytyy tuottaa sinulle pettymys siinä mielessä, että minulla ei ole minkäänlaista koulutusta tälle alalle. Ihan harrastajapohjalta olen itselleni suunnitellut, joten en osaa antaa kauheasti mitään suosituksia kenellekään.

      Loistosalvian sanotaan menestyvän myös puolivarjossa, joten kokeile ihmeessä.

      Minä pyrin löytämään pitkulan muodon pariksi joitakin pyöreähköjä tai leveämuotoisia kukkia. En nyt yhtäkkiä osaa sanoa, mikä voisi olla sopiva tuon loistosalvian kaveriksi.

      Minulla on tekeillä lista yhteensopivista kasveista, joita olen netistä bongannut. Voisinkin tehdä sen loppuun ja julkaista tässä lähiaikoina. Poimin sinulle muutaman palasen puolivalmiista tekstistä:

      Loistosalvia

      Nukkapähkämö on upea kasvi niin lehtien värin kuin muodonkin puolesta. Näin eräässä kirjassa kuvan, jossa oli nukkapähkämöä reunalla, takana valkoisia leimuja, sivulla lilaa korkeaa kasvia, jolla tähkämäinen pitkänomainen kukinto ja iiristä. Iiris sopii ihanasti seuraan kauniiden lehtiensä vuoksi.

      Salvian seuralaiseksi sopivat hopealehtiset perennat sekä heinät.

      Isotähtiputket ovat näyttäviä omana ryhmänä sekä sopivat myös istutettavaksi erilaisiin perennaryhmiin, esimerkiksi loistosalvioiden seuraksi.

      Vaaleanpunainen jaloangervo ja valkoinen isotähtiputki ovat hyvin kaunis yhdistelmä.

      Kuunlilja

      Kirjavalehtiset kuunliljat sopivat hyvin perennaryhmien reunoille. Isot sinertävälehtiset kuunliljat sopivat perennaryhmiin tai omiksi ryhmikseen joko vesiaiheiden lähelle tai suurten havukasvien lähelle.

      Komeasinikuunlilja, ukkolaukka ja pyöreä puksipuu ovat kaunis yhdistelmä.
      Pelkästään erilaisista kuunliljoista saa näyttävän ryhmän.


      Iirikset ovat erittäin kauniita kuunliljojen ja päivänliljojen kumppanina sekä omassa ryhmässään.

      Valeangervo + raidallinen isoraitakuunlilja ja pikkusyreenihortensia ovat harmoninen yhdistelmä.

      Poista
    2. Kiitos hienoista vinkeistä. Eipä kyllä huomaa puutarhastasi, ettet ole ammattilainen! Blogisi kulkee täysin ammattilaisblogien rinnalla ainakin minun silmissäni. Täytyypä kokeilla loistosalviaa tuohon puolivarjoon. Aurinkoinenkin paikka löytyy, johon tarvittaessa voi sitten siirrellä.

      Minulta löytyy itseasiassa yksi kuunliljapenkki, johon olen keräillyt erilaisia kuunliljoja ja niiden kanssa asustaa talviota, kevätkaihonkukkaa ja hopetäpläpeippiä, joista viimeinen taitaa saada kyllä häädön muualle, on niin innokas kasvamaan.

      Jaloangervo on mun "peruskasvi" sitä on pitkin pihaa useammassa penkissä. Tuota isotähtiputkea vois kokeilla sen seuraksi. Onko ne kovin vallattomia ja kaatuilevia?

      Poista
    3. Ole hyvä! Kiitos itsellesi ihanasta palautteesta!

      Hopeatäpläpeippi olisi kaunis, mutta en ole sitä uskaltanut hankkia juuri tuon leviämisinnokkuuden vuoksi. Talvio ja kevätkaihonkukka minultakin löytyy ja pidän niistä kummastakin erittäin paljon. Niiden soisin leviävän enemmänkin.

      Minun isotähtiputkeni ovat pysyneet topakasti pystyssä eivätkä ole levinneet villisti ainakaan vielä. Kovin paljon kokemusta minulla ei niistä ole, joten en osaa tuohon kysymykseesi vastata.

      Minä olen kovasti suunnitellut jaloangervon ja isotähtiputken yhdistämistä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. 😊

      Poista
  7. Vähän samoja ajatuksia on minulla. Nyt on ollut niin kaunista, oikea perinteinen lumitalvi, että kevään kaipuu ei ole vielä iskenyt voimalla. Saa nähdä, kuinka käy, kun lämpötila kääntyy plussalle ja alkaa sohjossa ja jäätiköillä liukastelu. Siinä vaiheessa yleensä alkaa kaivata sulaa maata ja lämmintä. Lumen kolaaminenkin on mukavampaa silloin kun on kolan täydeltä höttöistä pakkaslunta eikä tonnin painoista lastia märkää muhjua. No, se otetaan vastaan, mitä tulee. Iloista helmikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suojasäät varmaan saavat kevään kaipuun heräämään. Hyvin sanottu, että otetaan vastaan mitä tulee. Eihän se sohjo ja jää mitään herkkua ole, mutta kevät on täällä nopeammin kuin arvaammekaan. 😊

      Kiitos samoin oikein mukavaa helmikuuta sinullekin.

      Poista
  8. Todella kauniit talvikuvat, jotenkin niin utuisat ja upeat! Minullakin on suunnitelmat vielä vaiheessa, vaikkei niistä ihan valmiita taida tullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eivät minunkaan suunnitelmani valmiiksi tule ja hyvä niin. 😊 Jää sitten herkkuja ensi talveksikin.

      Poista
  9. Hih, villapaita on kyllä päällä ja villasukat jalassa, ja takassa loimuaa tuli:)
    Vaikka minäkin pidän oikeasta talvesta, alkaa kevät kyllä pikkuhiljaa tulla mieleen aina vain enemmän. Eikä ensimmäiset tete-narsissit ainakaan yhtään helpottaneet kevätkaipuuta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa tunnelmalliselta. 😊 Nyt pitää vielä äkkiä nauttia talvesta, kun sitä on. Minulla on sellainen aavistus, että kevät tulee sitten rytinällä.

      Poista