TIPUTON LYYDIA

Viime jutussa kerroin miten haudonta sujui. Nyt tarina saa yllättävän käänteen.

Toukokuun 21. päivä 

Hiippailen kanalaan muun perheen vielä nukkuessa. Ilma on raikkaan viileä. Kuovi huutaa. Viuhti kiekuu niin, että korviin ottaa. Lilli tervehtii kotkottaen. Flooran alta kuuluu pientä piipitystä. – Huh, ainakin ne ovat elossa, huokaisen. Oletan tipujen kuoriutuneen, sillä Flora on noussut pystympään asentoon. Sillä on selvästi rankka yö takana. Se painaa silmänsä kiinni ja koittaa nukkua. Kohta piipitys kuuluu taas. Floora valpastuu, ojentaa päätään tipuja kohti ja vastailee niille hiljaa. Sitten se saa hetken nukahtaa, mutta vain hetken. Se reagoi jokaiseen piipitykseen. Hiivin kanalasta varovasti, etten häiritsisi Flooraa. Sen täytyy saada kerätä voimia tipujen hoitoon. 

Tarjoan Flooralle vähän evästä.

Floora ryntää syömään niin,

että musta pörröinen pallero

pyörähtää sen jaloista.

Kyykin pesien edessä niin, että jalkani alkavat väsyä. Odotan, että saisin nähdä edes pienen nokanpään. Otan rehua kouraani ja ojennan käteni Flooraa kohti. Floora ryntää syömään niin, että musta pörröinen pallero pyörähtää sen jaloista. Muutama muru ei riitä mitenkään nälkäiselle kanaemolle. Floora jää odottamaan lisää ja näen sen jaloissa kolme tipua. Suloisia! Ehdin nähdä, että niillä on mustat päät ja valkoiset vatsat. Tarjoan lisää rehua kiposta ja Flooran syödessä poikaset kiipeävät astiaan. Yksi niistä yrittää kiivetä pesän reunalle. Minulle tulee kiire; nyt pitää äkkiä muuttaa koko poikue yläkerroksen yksiöstä alapesään.

Vihdoin ensimmäinen tipu näyttäytyy.

Munat vaikuttavat elottomilta.

Floora pääsee alapesään ja saa pienet piiperoiset alleen. Yläkerran yksiöön jäävät vain tyhjät munankuoret. Viereisessä pesässä on hiljaista. Lyydia on hautonut aivan yhtä uskollisesti kuin Floorakin, mutta munat vaikuttavat elottomilta. – Mitä jos laittaisimme yhden tipun Lyydian alle, Sinella ehdottaa. Kannatan ajatusta. Jospa Lyydiakin saisi sitten tipun ja lopettaisi tyhjän hautomisen. 

Suunnitelma menee pieleen. Floora ei huomaa mitään, mutta Lyydia on hämmentynyt. Se ei ymmärrä altaan kuuluvaa piipitystä ja nokkii sulkiaan. Nokkiminen on sen verran pontevaa, ettemme uskalla jättää tipua sen alle. Yhtä uskollisesti kuin tähän asti Lyydia jatkaa hautomistaan. 

Lyydia odottelee vielä.

Lyydia-raukka!

Sen kolmen viikon työ on mennyt hukkaan.

Lyydian tipujen olisi pitänyt kuoriutua jo. Mielessäni alkavat pyöriä varoitukset mätämunista. Mitä jos sellainen pääsee rikkoontumaan ja haju täyttää koko kanalan moneksi päiväksi? Ei auta kuin yrittää läpivalaista munat. Pimeässä wc:ssä kännykän taskulampun päällä se käy helposti. Yllätykseksemme munat ovat täysin tyhjiä. Ne eivät ole lähteneet kehittymään ollenkaan. Lyydia-raukka! Sen kolmen viikon työ on mennyt hukkaan. Lyydiasta se ei ainakaan voi johtua. Se on hautonut uskollisesti. Miten on mahdollista, että juuri toinen kanoista on saanut kaikki hedelmöittymättömät munat? – Ei se ole mahdollista, se olisi yhtä epätodennäköistä kuin lottovoitto, Jouko sanoo. – On se kuitenkin mahdollista, minä väitän. Lisään vielä saaneeni seitsemän lottovoittoa elämäni aikana; miehen ja kuusi lasta. – Kiitos, Jouko vastaa. 

Emme tietenkään saa tietää mitä munille on tapahtunut, mutta Lyydiasta se ei ainakaan ole kiinni. Munat olivat kahdeksan päivän ikäisiä kun kanat vaihtoivat pesiään. Siinä vaiheessa olisi pitänyt olla jo hämähäkkimäinen verisuonisto ja pieni alkio. Opin tästä, että luottavainen saa olla, mutta läpivalaisu kannattaa silti. 

Tuntuu kummalliselta. Yhtä aikaa on onnellinen ja surullinen olo. Iloitsen kolmesta pikku pallerosta ja suren Lyydia-raukkaa. Noihin tunteisiin sekoittuu myös jännitystä ja epävarmuutta. Miten Lyydia suhtautuu Flooran tipuihin? Herääkö sillä emon vaisto? Kuinka pitkään se hautoo tyhjää pesää ennen kuin luovuttaa? 

Roosa emonsa suojissa.

Tunteisiin sekoittuu myös haikeutta. Viime vuonna haudonta oli suuri spektaakkeli, mutta kun tiput lopulta kuoriutuivat, kolme emoa hoiti ne sulassa sovussa. Innoissaan ne ryntäsivät ruokkimaan tipuja niin, että tiput pyörivät jaloissa. Siitäköhän tuo sanonta on tullut, että nuo pikkuiset untuvapallot todellakin pyörivät jaloissa kun emo lähtee äkkiä? 

Illalla huomaa kontanneensa kanalassa: kuivikepurua on kaikkialla eteisestä makuuhuoneeseen. 

Soitin äidille ja isälle ja kerroin, että kuudesta munasta vain kolme kuoriutui. – Olipa onni, että juuri Roosa kuoriutui, äiti nauroi. Minä olen samaa mieltä. Isän tipuksi valittiin kaikista helpoiten tunnistettava: se, jonka nokassa on eniten valkoista.

Toukokuun 22. päivä 

Heitän jyviä pehkuille. Floora innostuu. Se nousee ripeästi pesästä ja kutsuu tipuja nokkimaan jyviä. Tiput piipittävät, mutta eivät osaa tulla. Floora palaa pesälle ja kutsuu tipuja uudelleen. Ne eivät tule. Flooran täytyy jälleen palata pesään. Se painautuu makuulle ja tiput kömpivät sen siipien suojiin. Sinne jäävät herkut toisten syötäviksi. 

Lyydia makaa edelleen pesässä, mutta se on noussut enemmän pystyasentoon. Aivan kuin Floora silloin kun tiput olivat kuoriutuneet. 

Onnellisena vanha eläinten ystävä

ja kotikanojen kasvattaja pitää pientä piipittäjää.

Myöhemmin samana päivänä huomaan, että Lyydia on Lillin ja Viuhtin kanssa ulkotarhassa. Mahtavaa! Näyttää siltä, että se on lopettanut hautomisen. 

Iltapäivällä tulevat äiti ja isä. Rollaattorilla pääsee juuri sopivasti kanalan oven eteen. Onneksi on lämmin päivä ja oven voi jättää auki. Isä saa kämmenelleen oman pienen tipunsa, Roosan. Tipulla on musta pää ja selkä sekä valkoinen vatsa kuten kaikilla muillakin tipuilla. Sen nokan yläpuolella on valkoista ja silmän ympärillä on reunus aivan kuin sillä olisi silmälasit. Onnellisena vanha eläinten ystävä ja kotikanojen kasvattaja pitää pientä piipittäjää. Tipu rauhoittuu isän turvallisiin käsiin. Liikuttavaa! Ovelta on helppo seurailla, kuinka emo opettaa tipuja syömään ja kuinka tiput lopuksi kömpivät emon alle. 

Roosa on äitini lahja 82-vuotiaalle isälleni.

Lyydian selvästi tekisi mieli hoitaa tipuja,

mutta sen täytyy tyytyä vain katselemaan.

Floora ja tiput syömässä

Floora ja tiput ovat syömässä. Lilli ja Lyydia liikuskelevat uteliaina ympärillä, mutta Floora ei päästä tipujen lähelle. Lyydian selvästi tekisi mieli hoitaa tipuja, mutta sen täytyy tyytyä vain katselemaan. Kun tiput alkavat piipittää sen merkiksi, että olisi aika päästä emon alle suojiin, Lyydia menee pehkuille makaamaan. Aivan kuin se odottaisi tipujen kömpivän sen alle. 

Emon siipien suojiin

Toukokuun 23. päivä 

Näyttää siltä, että Lyydia kuvittelee itsellään olevan tipuja. Usein se menee makaamaan pehkuille tipuja varten aivan kuin Floorakin. 

Siskoni tulee miehensä kanssa meille ja heillä on mukanaan veljeni tytär. He haluavat nähdä isän tipun. – Minäpä lähden näyttämään, isä sanoo, nousee saman tien ja köpöttelee keppinsä kanssa yllättävän reippain askelin kanalaan. Tipusta ja kanalasta ylipäätään on kovasti iloa meille kaikille. Lupaan lähettää kuvia ja videoita isälle, jotta hän saa seurata tipun kasvua. 

Roosa Ruusunnuppu

Toukokuun 24. päivä 

Vaikea valinta: kahdelle tipulle on ehdolla kahdeksan kaunista nimeä. Isäpapan tipu on jo saanut nimensä. Se on Roosa Ruusunnuppu. 

Yhden mielestä kaikki nimet ovat kivoja, toisen mielestä kaikki ovat kauheita. Jollekin nimellä ei ole väliä. Heiltä, jotka eivät käy kanalassa, ei edes kysytä. Järjestän äänestyksen. Jokainen äänioikeutettu saa merkitä mieluisimman nimen ykkösellä ja toiseksi mieluisimman kakkosella. Minette pääsee johtoon, mutta nimiasia ei ratkea vielä. Kahdesta nimestä järjestetään arvonta. Lumikki voittaa arvonnan. Ingrid jätetään odottamaan uutta poikuetta. Minun suosikkini, Hienohelma, ei päässyt loppusuoralle. 

Lumikiksi nimetään se, jolla on musta nokka. – Nokka musta kuin eebenpuu, minä tarinoin. Mineten nokan pää on valkoinen. Jos jompikumpi niistä osoittautuu kukoksi, se saa nimekseen Poppius. 

Mammalla riittää puuhaa.

Kanalan arki ja pyhä rullaavat. Tiput opettelevat syömään, nokkimaan rehua astiasta ja pieniä siemeniä pehkuilta. Floora puolustaa tipujaan silloin kun muistaa. Flooralla on aina nälkä, joten syödessä se ei aina muista tipujen perään vilkuilla. Tosiasiassa sen ei tarvitse puolustaa niitä, koska Lilli ja Lyydia suhtautuvat tipuihin ystävällisesti. Yhä useammin tiput voi nähdä jalkeilla, vaikka toki ne nukkuvat vielä paljon emon suojissa. Yöksi Floora johdattaa tiput pesään, toiset nousevat orrelle. 

Sen emonvaisto sanoo, että tipuja on hoidettava,

vaikka oikeasti tiput ovat Flooran

eikä se edes anna Lyydian hoitaa niitä.

Toukokuun 26. päivä 

Avaan kanalan luukun jo aamulla, kun on kuuma päivä. Floora haluaisi ulos, mutta tiput eivät seuraa sitä. Ne vain piipittävät hädissään. Flooran täytyy palata takaisin tipujen luo. Lyydiakin haluaisi ulos, mutta sekään ei voi mennä. Sen emonvaisto sanoo, että tipuja on hoidettava, vaikka oikeasti tiput ovat Flooran eikä se edes anna Lyydian hoitaa niitä. Lyydia jää makaamaan ikkunaluukun laudalle. 

Illalla käyn sulkemassa kanalan luukun. Kukko ja Lilli ovat jo orrella. Floora on johdattanut tiput kanssaan pesään. Viereisessä pesässä makaa Lyydia. Oi voi Lyydiaa! Ei ole helppoa olla tiputon.