ONNELLISTA ODOTUSTA

Meidän kanalassa on nyt hiljaista ja rauhallista. Täällä haudotaan oikein urakalla. Kun kolmaskin kana innostui hautomaan ihan tosissaan, aiemmin kertomani pesäpulmat ratkesivat. Nyt kahdessa pesässä hautoo kolme kanaa. Munia on kuusi, kolme kummassakin pesässä.

Kukolla on yksinäistä.  Se tepastelee pesien edessä hiljaisena. Nokkaisee jyvän sieltä täältä. Kun vien herkkuja, kutsuu syömään, mutta rouvat eivät tule. Eivät ainakaan silloin kun minä olen kanalassa. Päivälevon aikaan istuskelee orrella. Sitten taas katselee alakerrassa hautovia rouviaan ennen kuin nousee yöksi orrelle.

On jännittävää nähdä, millainen perheenisä Viuhtista tulee.

Alun perin suunnittelin kolmea tipua: kaksi Chaboa ja yksi Mille Fleur. Kokenut siitosmunien kasvattaja antoi kolmen sijaan kuusi munaa. Tiesi varmaan, että mielemme voi muuttua. Kuuteen päädyimme kun näimme, miten munista riideltiin jo ennen kuin siitosmunia oli edes pesässä. Pelkäsin niiden rikkoontuvan siinä tohinassa.

– Jos meille tulee kukko, niin mä tiedän mikä sen nimeks vois tulla, kolmetoistavuotias poikani heitti. – No, mitä ehdotat, kysyin. Arvasin, ettei nimi ollut valmiiksi mietittynä, vaan poika keksisi sen sillä samalla hetkellä. Niin hän tekikin. – Rekku, hän sanoi. – Wau, miten hauska nimi, minä hekotin, meidän kukosta tulee Rekku.  Siis, jos nyt saamme kukon. Tuo nimi tulee aina kantamaan lämpimiä muistoja poikani huumorista. Hän on aina juuri tuollainen, aivan ihana.

Kolmelle kanallekin on nimet valmiina.

Kolmelle kanallekin on nimet valmiina: Liina, Lyydia ja Aliisa. Yhdestä voisi tulla minun kaimani. Minulla on rakas kehitysvammainen ystävä, joka kutsuu minua Liinaksi. Tuohon nimeen sisältyy siksi aivan erityisen lämpimiä tunteita. Lyydia ja Aliisa ovat muuten vain kauniita nimiä.

Floora saa tällä kertaa hautoa yksin.

Viime kerralla kirjoitin, että yritin läpivalaista munia. Neljä munaa läpivalaisin ja yhdestä olin varma. Yksi tipu ainakin liikkui. Pääsiäismaanantaina mennessäni kanalaan hätkähdin, kun jo oven läpi kuulin kaakatusta ja kotkotusta. Kaksi kanaa oli orrella. Tiesin kyllä, että kanat jaloittelevat ja jättävät munat siksi aikaa oman onnensa nojaan. Silti vähän säikähdin, kun kanalassa on ollut vähän säätöä viime aikoina.

Näytti aivan siltä, että

tipu olisi potkinut siellä.

Päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni ja lainata lämpimiä munia. Poimin ne villapipon suojiin ja vein sisälle. Sain läpivalaistua munat pimeässä vessassa. Epämääräisestä tummasta kohdasta oli vaikea saada selvää, mutta kun rauhassa sitä seurailin, huomasin alkion liikkuvan. Näytti aivan siltä, että tipu olisi potkinut siellä. Kaikissa kolmessa munassa oli elämää! Nyt hoksasin katsoa myös munan pintaan kirjoittamani merkinnät. Tulossa on kaksi Mille Fleuria ja yksi Chabo.

Vein munat takaisin kanalaan ja huomasin, että niitä oli jo kaipailtu. Säikähdykseni oli siis turhaa. Kanat olivat vain jaloittelutauolla. Aivan niin kuin pitikin. Toisen pesän munat jätin katsomatta. En halunnut häiritä Milliä, joka sillä  hetkellä hautoi juuri sitä toista pesää. 

Se pörhisteli, rääkyi ja riensi pesälle.

Sain tilaisuuden seuraavana päivänä. Osuin paikalle juuri parahiksi kun Myy oli jaloittelemassa ja pesä oli tyhjä. (Hautojat vaihtuvat, eilen pesää hautoi Milli.) Avatessani ulko-ovea Myy alkoi puolustaa munia. Se pörhisteli, rääkyi ja riensi pesälle. Heittelemäni kauranjyvät onneksi houkuttelivat ja sain lainattua munat Myyn selän takana.

Äkkiä munat villapipon sisään takin suojiin, kiireisin askelin kevättuulessa vessaan, munat lampun päälle ja sitten tuijottelemaan. Tiput liikkuvat, todellakin, kaikki kolme! Sitten pikapikaa takaisin kanalaan. Myy oli huomannut munien kadonneen ja oli jo ehtinyt mennä toisen pesän reunalle kolmanneksi, mutta asettui tyytyväisenä hautomaan kun nostin sen viereiseen pesään. 

Olen niin iloinen, että aloin miettiä lisää nimiä, vaikka eihän niitä tarvita vielä pitkään aikaan.

Myy on hautonut tosissaan vasta muutaman päivän. Se varjelee munia näkyvästi ja kuuluvasti.

Ne ovat mitä parhainta superfoodia

niin kanoille kuin itsellenikin.

Yritän hoitaa hautojia mahdollisimman hyvin. Juomaveteen lirautan pienen tilkan omenaviinietikkaa. Sen sanotaan tekevän hyvää suolistolle. Hyväkuntoisesta suolistosta ravintoaineet imeytyvät parhaalla mahdollisella tavalla. Rehujen tai herkkujen sekaan sirottelen hieman kuivattua valkosipulirouhetta ja ripauksen nokkosta. Ne ovat mitä parhainta superfoodia niin kanoille kuin itsellenikin. Silloin tällöin hienonnan keitetyn munankeltuaisen herkkutarjottimelle. Salaatinjämät menevät parempiin suihin – tai nokkiin. Voikukan lehtiä ja apilaa aion kerätä heti kun niitä alkaa puutarhaan ilmaantua. Lehtivihreä ja vitamiinit tekevät terää.

Pari kertaa päivässä kanat nousevat syömään, jaloittelemaan ja kakkaamaan. Ne nokkivat ruokansa kovalla kiireellä. Pöyhivät vähän pehkuja. Venyttelevät jalkojaan piiiitkälle taaksepäin, vuorotellen kumpaakin jalkaa. Tepastelevat edestakaisin. Jossain vaiheessa kakkaavat koko päivän annoksen yhdellä kertaa eikä lopputuloksesta voi erehtyä. Se on iso jötikkä. Joskus ne ehtivät hetkeksi orrelle.

Kerran olen nähnyt Flooran päivällä nukkuvan hautoessaan. Yleensä hautojat näyttävät valppailta, mutta rennoilta.

Sitten kanat taas asettuvat munien päälle. Munat eivät ole tänä aikana ehtineet jäähtyä liiaksi. Näppärästi ne sujauttavat nokallaan munat alleen, jos ne vielä pilkistävät höyhenten alta. Sitten ne silmät valppaina keskittyvät odottamaan. Yhdeksän päivää vielä.