JÄNNITYS TIIVISTYY

– Olen pahoillani, Floora, mutta joudun siirtämään sinut toiseen pesään, sanoin ja nostin höyheniään pörhistelevän ja käsiäni nokkivan kanan Millin kanssa samaan pesään. – Nyt siirrymme yhden pesän taktiikkaan, jatkoin, ja se on ihan teidän parhaaksi. (Kyllä, juttelen kanoille. J )

Olin löytänyt kylmenneet siitosmunat pesästä.

Olin löytänyt kylmenneet siitosmunat pesästä. Floora oli noussut jaloittelemaan ja tauon päätteeksi oli ängennyt Millin kanssa samaan pesään sillä seurauksella, että arvokkaat munat jäivät ilman hautojaa. – Voi itku, ajattelin. Enää ei ole mitään toivoa saada tipuja. Mieli oli maassa.

Soitin kanamummille, jolta olin ostanut munat. Hän lohdutti, ettei munien kylmeneminen välttämättä haittaa. Alkiot voivat aivan hyvin olla hengissä vielä ja kasvaa terveiksi tipuiksi. Hän kehotti läpivalaisemaan munia. Tipujen kehitys olisi helppo nähdä joka päivä. Alkion voi nähdä jopa liikkuvan.

Se oli viimeinen keinoni pelastaa munat,

jos mitään pelastettavaa edes oli.

Kanarouvat olivat tuohtuneita siirrosta ja kimittivät yhteen ääneen. Annoin Flooralle kolme valemunaa, jotka se sujautti mielihyvin alleen. Kolme ei kuitenkaan riittänyt, vaan Floora työnsi päänsä Millin vatsan alle yrittäen sieltä saada lisää. Milli piti puolensa ja munansa. Pikkuhiljaa riita vaimeni. Rauha laskeutui kanalaan. Minä tukin kolmannen pesän. Se oli viimeinen keinoni pelastaa munat, jos mitään pelastettavaa edes oli.

Kun riidat on riidelty, haudotaan hyvässä sovussa.

Olin harjoitellut läpivalaisua valemunilla, siis niillä, joista ei ole tarkoitus saada tipuja. Ne ovat olleet houkuttimina milloin missäkin. Pimeä vessa on läpivalaisuun oikein sopiva paikka, valonlähteenä kännykän taskulamppu. Homma vaikutti helpolta. Valaistu muna näytti juuri siltä kuin nettikuvissa. Hämähäkkikuvio eli verisuonisto oli helppo hahmottaa. Ilmatasku näkyi hyvin. Alkiokin näkyi tummana pisteenä. Olin huomaavinani myös sydämen, joka osoittautui tahraksi munan pinnalla. Ei sykkinyt.

Katsoin netistä, että kuudentena päivänä alkion kehitys olisi ehkä helpointa hahmottaa. Menin kanalaan iltayhdeksältä, vaikka vielä ei ollut pimeää. Kuopukseni oli lupautunut apulaisekseni. Muna näytti melko oranssilta, mutta oli vaikea erottaa hämähäkkikuviota sen enempää kuin alkiotakaan. Yritin varjostaa munaa käsilläni, mutta kanalassa oli aivan liian valoisaa. Floora odotteli tyynenä pojan sylissä, mutta silti minulla oli kiireen tuntu. Otin toisen munan, jos vaikka siitä saisi paremmin tolkkua. Ei saanut. Oli joko liian valoisaa tai sitten tiput eivät vaan ole kehittyneet. Jäi epävarma olo. Päätin yrittää vielä toisena päivänä.

Kuvassa on valemuna. Aidosta tilanteesta en viitsinyt ottaa kuvaa, sillä kuvan onnistuminen pimeässä vaatii jalustan. Hämähäkkikuvio näkyy. Punainen rengas johtuu siitä, etten ole käännellyt tätä munaa sen jälkeen kun otin sen pesästä.
Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Syvään huokaisten avasin viereisen alapesän.

Jos ehditte kuvitella – niin kuin minä kuvittelin – että yhden pesän taktiikka viimeistään toimisi, olitte väärässä. Tai ainakin minä olin. Kävi nimittäin niin, että myöhemmin huomasin Millin olevan vailla pesää. Arvojärjestyksen alimmalla ei ole helppoa. Milli-rukka! Sen paikka oli vallattu ja se käyskenteli pehkuilla. Tiesin, ettei se ollut jaloittelutauolla, vaan pesää vailla. Syvään huokaisten avasin viereisen alapesän, otin Flooran alta kolme siitosmunaa ja päästin Millin hautomaan. Päätin tyytyä siihen, että juoksen kodin ja kanalan väliä huolehtimassa, etteivät munat pääse kylmettymään.

Nyt kun Myykin on päättänyt hautoa tosissaan, kahden pesän taktiikka toimii hyvin. On  ihana nähdä, kuinka rohkeasti Milli, tuo arvojärjestyksen alimmainen, tunkee itsensä pesään ja ottaa munat itselleen.  Myy pörhistelee, mutta Milli (takana) vain menee päättäväisesti munien päälle.

Myy kaivaa yhden munan Millin alta, että sillekin jäisi jotain haudottavaa.

Pitkäperjantain iltana olin levoton. Olin nähnyt paljon vaivaa munien eteen. Oliko koko vaiva hukkaan heitetty? Pilkkopimeällä hiivin tyttäreni kanssa kanalaan. Ensimmäinen muna näytti tyhjältä. Verisuonia siinä kyllä erottui, mutta ei mitään tummaa möykkyä. Toinen muna oli aivan samanlainen. – Ei täällä taida olla mitään, kuiskasin. – Pitäisiköhän nämä ottaa pois, etteivät mädänny, jatkoin. Panimme silti munat takaisin pesään. Ehtiihän ne ottaa pois myöhemminkin. Kolmas muna näytti samanlaiselta. Mieli oli apea.

– Katsotaan nyt vielä yksi, vaikka Myy ei kyllä tykkää, ehdotin. Myy pörhisteli, kimitti ja kurkotteli jo kaukaa nokkimaan käsiäni. Pitelin Myytä. Avilla poimi munan ja asetti sen valon päälle. Näimme heti, että alkio liikkui. Mikä riemu! Melkein tippa tuli silmään. – Tämä riittää tällä kertaa, päätimme ja palautimme munan ja kanan pesään. Vaikka oli jo myöhä, oli vaikea saada unta. Niin onnellinen olin.

En siinä riemussani hoksannut katsoa, oliko muna Mille Fleurin vai Chabon. Jäi vielä paljon jännitettävää. Kuvassa Mille Fleur -vanhemmat kanamummin kanalassa.

Onnellista pääsiäistä kaikille!