perjantai 21. syyskuuta 2018

PERSOONALLISET ELÄIMET

Tämä juttu sisältää blogiyhteistyönä tehdyn kirja-arvostelun.

Mieheni aukaisee maukuvalle kissalle oven. Onneli puikahtaa sisään ja astelee määrätietoisesti kodinhoitohuoneeseen ruokakupin ääreen. – Onneli ei koskaan kiitä kun avaan sille oven, mieheni toteaa ja kuulostaa siltä, että hän on sydänjuuriaan myöten loukkaantunut moisesta epäkohteliaasta käytöksestä. – Mutta Reetta, hän jatkaa, Reetta on aivan erilainen. – Reetta kiittää joka kerta hieraisemalla päätään jalkoihini, mies selittää. Vasta sitten se menee syömään.

Kissasiskokset tosiaan ovat aivan erilaisia. Reetta on sylivauva. Sen saa nostaa syliin ja pitää miten päin vain. Siinä se lötköttelee ja kehrää. Onneli puolestaan tulee syliin vain silloin kun se itse haluaa – yleensä mahdollisimman huonoon aikaan, silloin kun istun pöydän ääressä syömässä. Siinä se sitten kehrää tyytyväisenä eikä sitä millään raaskisi siirtää hakeakseen lisää ruokaa.

Pieninä Reetta ja Onneli katselivat ilokseen veden lorinaa.

Onneli ja Reetta ovat kasvaneet aina yhdessä, mutta niistä kasvoi aivan erilaisia persoonia. Ne ovat nuoria eikä niistä vielä ole legendaarisia tarinoita kerrottavaksi, kuten vaikkapa isäni lapsuuskodissa eläneestä kissasta, jonka ansiosta perhe säästyi öiseltä tulipalolta. Silti Onnelin ja Reetan edesottamuksista joka päivä perheessämme kerrotaan.

Hellyyttäviä, hupaisia, liikuttavia
ja haikean surullisiakin kertomuksia.

Kiinnostuin heti kun minulle tarjottiin tilaisuus tehdä kirja-arvostelu Kirsi Haapamatin kirjasta Kiehtovat kotieläimet – Kohtaamisia maatilalla (Otava). Siinä juuri kerrotaan ikimuistoisista eläinpersoonallisuuksista. Täydellinen toivekirja minun kaltaiselleni eläinten ystävälle!

Kirjassa on toinen toistaan kiehtovampia kertomuksia kotieläimistä. Hellyyttäviä, hupaisia, liikuttavia ja haikean surullisiakin kertomuksia. Jokainen kerrottu lämmöllä.


Meillä kana ei ole pelkkä kana, vaan Myy, Fiona, Floora, Milli tai Tiuhti. Siksi kanan kuolema on aina suuri suru. Tuntui lohdulliselta lukea, että rakkaasta kotieläimestä luopuminen riipaisee muitakin, myös tuotantoeläinten kasvattajia.

Milli taisi olla ärsyttävän lähellä tai
muuten vaan naama ei sillä kertaa miellyttänyt.

Kun meidän Fiona-kana kuoli, olimme hirveän surullisia. Miksi juuri Fiona? Fiona oli paitsi sopuisa, myös sovitteleva kana. Kerran Floora nokkaisi alemmalla orrella olevaa Milliä. Milli taisi olla ärsyttävän lähellä tai muuten vaan naama ei sillä kertaa miellyttänyt. Flooran vieressä ollut Fiona tökkäsi varovasti nokallaan tuota nokkijaa aivan kuin sanoen: "Noo, äläpä nyt suotta noki toista!" Kun Floora vieläkin nokitteli alaorrella istujaa, Fiona huomautti asiasta uudelleen: "Annapa toisen nyt olla rauhassa, eihän tässä nyt tarvitse toisia nokkia!" Toinen kerta tepsi ja rauha laskeutui orsille.

Haapamatin kirjan tarinat isoisän tavoin käyttäytyvästä kukosta, lauhkeasta karjusta sekä sian ja koiran ystävyydestä tekevät minuun suuren vaikutuksen. Olisin voinut lukea eläintarinoita vielä toisen mokoman.


Aikuiset olivat kauhuissaan nähdessään
kolmivuotiaan Eskon livahtaneen Jehun karsinaan.

Lapseni rakastavat isänsä kertomuksia legendaarisesta hevosesta nimeltä Jehu. Jehu oli kipakka hevonen, joka saattoi olla vihainen aikuisille, muttei koskaan lapsille. Lapset saivat pelkäämättä juosta sen vatsan ali. Aikuiset olivat kauhuissaan nähdessään kolmivuotiaan Eskon livahtaneen Jehun karsinaan. Huoli oli turha. Jehu vain nosti lapsen nahkatakin kauluksesta ilmaan ja sieltä korkealta poika katseli tyytyväisenä. 

Naapurin isännällä sen sijaan oli Jehusta karvaampi kokemus. Isäntä pyöräili tietä pitkin Jehun aitauksen vieressä. Jehu juoksi rinnalla. – Häh-häh-hää, sinnepä jäit, isäntä nauroi sille aitauksen päätyttyä. Jehu hyppäsi aidan yli isännän perään. Isäntä polki hädissään karkuun, mutta Jehu otti pyörän kiinni ja puhalsi sieraimistaan voimakkaasti isännän niskaan. Hevonen jättäytyi taas jälkeen, pian taas otti kauhistuneen isännän kiinni ja puhalsi niskaan niin kauan kunnes Jehun isäntä pelasti hänet tukalasta tilanteesta. 


Leppoisa iltapäivän hetki meidän kanalassa.

Kirjaa voisi kuvailla rennolla, viihdyttävällä tyylillä kirjoitetuksi tietokirjaksi. Haapamatti puhuu kiihkoilematta tuotantoeläinten hyvinvoinnin puolesta. Hän ei haikaile vanhan ajan perään, sillä eivät eläinten olot silloinkaan välttämättä olleet ihanteeelliset. Sen sijaan hän toivoo eläimille mahdollisimman luonnonmukaista, lajityypillistä elämää ja lempeää kuolemaa. Hän osasi pukea sanoiksi omatkin ajatukseni.

Kirjan tarinoita en tässä kerro, ne on taitavammin kerrottu kirjassa. Sen vain sanon, että kun kirjan ottaa käteensä, tekee mieli ahmaista se kerralla kannesta kanteen. Toisaalta lukemista haluaisi säästellä, jotta koskettava, suorastaan lumoava tunnelma kestäisi mahdollisimman pitkään. Kirja sisältää Emmi Kyytsösen piirroskuvia, joka menivät minulla suoraan sydämeen.

Kirsi Haapamatti on toimittaja, tietokirjailija ja pienen eläinlauman emäntä.

Seuraavaksi haluan saada käteeni Haapamatin edellisen kirjan Sumu Sireeni – Suomen rakastetuin aasi (Otava 2018).

26 kommenttia:

  1. Eläinten kanssa elo on täälläkin niin sydämen juttu. Lellittyjä kissoja (katit on helppo lelliä piloille!) ja yksi australianpaimenkoira koulutuksessa. Lauma kanoja sekä kukko. Nekin on helppo pilalle passata.... Aiemmin oli hevosia tallissa, mutta nyt siellä on ollut tovin tyhjää. Yhtä kaikki - eläinystävät ovat tärkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva onkin ollut teidän eläinten kuulumisia lueskella. Varsinkin Riekolla on paikka sydämessäni :) Se on ihana ♥ En muista, oletko kertonut teidän kukosta, kanoista kyllä. Olisi hauska kuulla siitä, sillä kukot viehättävät minua aivan erityisesti.

      Kyllä täälläkin kissat ovat osanneet kietoa meidät tassujensa ympärille :)

      Poista
  2. Kyllä eläimistä riittää yhtä paljon juttuja ja tarinoita kuin ihmisistäkin!
    Aivan ihania persoonia kaikki. <3
    Minulla oli Suomessa lemmikkinä Kiinankellosammakko, joka eli huimat 24-vuotiaaksi!
    Jopa se pieni sammakko oli mitä persoonallisin eläin!
    Hänestäkin jäi ihanat muistot ja tarinat, ihan niinkuin kaikista kissoistani ja nyt kanista.
    Kivoja muistoja sinullakin on rakkaista eläimistä.

    Kauniin heleää syysviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten mielenkiintoista! Piti ihan netistä katsoa millainen Kiinankellosammakko on, sillä en ole ennen sellaisesta lemmikistä kuullutkaan. Oli varmasti hauska oppia tuntemaan sellainen persoona :) Eipä olisi uskonut sammakon elävän niin vanhaksi.

      Eläimet tosiaankin ovat niin ihania, että paljon puuttuisi, ellei niitä tässä ympärillä pyörisi.

      Kiitos samoin sinulle, ihanaa viikonloppua!

      Poista
  3. Pitääpä laittaa kirjan nimi muistiin ja katsoa joskus, löytyisikö sitä meidän kirjastosta. Luin joitakin vuosia sitten varmaan hyvin samantapaisen kirjan, jossa oli koiratarinoita. Jokaisesta lemmikistä saa varmaan jonkinlaisen tarinan aikaiseksi, mutta jotkut yksilöt ovat oikeita Persoonia, jonka edesottamukset muistaa vuosikymmenten ajan. Teidän kissasiskoksetkin näyttävät aika samannäköisiltä, mutta luonne-eroja taitaa olla yhtä paljon kuin meidän ajatuksenjuoksultaan ja reagointikyvyltään hmmm... hitaalla koirallamme ja hänen älykkäällä, nollasta sataan reagoivalla siskopuolellaan, joka asuu vanhemmillani :D Loistopiskejä kumpikin, mutta meidän "tohvelimme" sopii huomattavasti paremmin lapsiperheeseen. Hauskoja tarinoita Jehusta :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli helppo tehdä kirja-arvostelu kun kirja oli oikeasti tosi hyvä. Muuten tuskin postausta olisin tehnytkään. Tässä oli erityisen mielenkiintoista se, että kirja keskittyi lähinnä tuotantoeläimiin, joita vähemmän tunnen. Mieltäni lämmittivät erityisen paljon kertomukset, jotka kuvasivat tuotantoeläinten pitäjien välittämistä eläimistään. Kunpa kaikki tilat eivät muuttuisi isoiksi tehtaiksi!

      Terveisiä teidän koirulille ♥ ja oikein hyvää viikonloppua teille kaikille!

      Poista
  4. Hienoa Pauliina! Ilostuin, kun sinulle on tarjottu moista tehtävää. Ei ihan joka naista pyydetä kirja-arvostelua tekemään. Sinusta itsestäkin olisi kirjailijaksi, mtta ei kaikkea ehdi millään. Nostan hattua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Leena! Ei se tarjous johtunut minun erinomaisuudestani, vaan siitä, että olen sillä STT:n viestintälistalla.

      Oman kirjan kirjoittaminen on haaveeni. Tiedän jo millaiset kannet ja sivut siihen haluaisin ;)

      Poista
  5. Hauska tarina Jehusta. Ei ihme, että lapsesi rakastavat sitä! Haapamatin ajatusmaailma kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin omani. Pitääpä lukaista tuo kirja, jos sellainen tulee joskus vastaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keijunkukkanen! Minua viehättää Haapamatin ajattelutavassa se, ettei hän ole mustavalkoinen (esim. vegaanit vs. sekasyöjät). Tärkeintähän minunkin mielestäni olisi pyrkiä siihen, että tuotantoeläimet saisivat hyvän elämän ja lempeän lopun.

      Lue ihmeessä :)

      Poista
  6. Hirnakka (ei pääse kirjautumaan)22. syyskuuta 2018 klo 17.04

    Olipa kiva postaus. Meinaan kurkata kirjastosta nyt kun asia on muistissa, ihan ehdottomasti tahtoisin lukea tuon kirjan. Eläimistä puhuttaessa ei yleensä jutun aiheet kesken lopu, niin paljon ne antavat iloa, lohtua ja turvaa isoille ja pienille. Jehu on ollut hieno hevonen, ei tyhmä polle ensinkään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että jälkiruoka maistui ;) Joo, voin lämpimästi suositella kirjaa. Lainaa saman tie se ensimmäinenkin, aasista kertova. Luulenpa, että sekin on hyvä. Kirjailijalla on ainakin tosi kiva tyyli.

      Aivan niin Jehusta. Viisas ku mikä :)

      Poista
  7. Kiva postaus!
    ja kirja vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla! Minä tosiaan tykkäsin kirjasta enkä malta antaa sitä kierrätykseen :)

      Poista
  8. Kiitos vinkistä, laitan tuon lukulistalleni. Kissat ovat valloittavia, kekseliäitä ja ah niin oman tiensä kulkijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kirjailijalla on niin mukava tyyli, että aivan odotan lisää. Toivottavasti lisää olisi tulossa.

      Poista
  9. Voi ihanaa, kiitos palautteesta! Terveisin kirjoittaja. Heti kirjan tultua ulos olen huomannut omistakin eläimistä monen monta asiaa, jotka jäivät kirjassa kertomatta. Havaintojen aiheet ovat loputtomat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Hienoa – tässähän sitten on toivoa saada lisää mielenkiintoista luettavaa. Sinulla on niin mukava tyyli, että mielellään lukisi enemmänkin. Pidän myös tosi paljon ajattelutavastasi, joka ei ole mustavalkoinen (esim. vegaanit vs. sekasyöjät), vaan vastaa tässä asiassa täysin omaani. Itsekin monia eläimiä (mm. vuohia) omistaneena samaistuin hyvin juttuihin, joissa realistisesti kuvasit eläimstä koituvaa rakasta riesaa ;)

      Poista
  10. Suloiset kissapersoonat! Arvostelemasi kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta ja koskettavalta, täytyy muistaa tutustua siihen paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kirjasta jäi pitkäksi aikaa vaikuttava tunne. Voin tosiaan suositella.

      Poista
  11. Onpa hurmaava kirja! Meillä ollaan myös hyvin eläinrakkaita koko perhe, ja tuo kirja saavuttaisi varmasti suuren suosion. Pitänee vinkata joulupukille... Kiva oli kuulla tarinoita myös teidän eläimistänne :)

    Niinhän se on, että persoonia ovat eläimetkin omine metkuineen ja mieltymyksineen. Kyllä tuolle meidän Snautersillekin saa hymähdellä vähän väliä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ni-in. Eläinrakkaille aivan passeli kirja, tosin ei ehkä lapsille. Pienille kieli ei välttämättä avaudu ja jotkut kohdat voivat olla liikaa vähän isommillekin lapsille. Valikoiden aikuisen lukemana varmasti sopii heillekin.

      Kaikki, joilla on ollut eläin tai useampi, varmasti allekirjoittavat sen, että eläimistä riittää mukavaa kerrottavaa ihan loputtomiin :) Ihania metkuineen kaikkineen :)

      Poista
  12. Ihana lisä luettavien kirjojen listaan! Olin pienenä aivan hullaantunut James Herriotin sekä Ilkka ja Sesse Koiviston kirjoista, en saanut kyllikseni eläintarinoista. Ainoa lehti jota minulle tilattiin oli Eläinmaailma. Tallilla aloin käymään kahdeksan vanhana, heti kun muuton jälkeen löysin tien sinne.

    Nykyisin meillä on vain kaksi koiraa, kun tuo siippa ei lämpene kissa-ajatuksille millään. Riittäähän niidenkin touhuissa ihmeteltävää, joten näillä mennään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin luin juuri nuo mainitsemasi kirjat ja janosin lisää :) Kun lapseni olivat pienempiä, luin ne tietysti myös heille :) Meidän lähellä ei ollut tallia, joten hevosharrastuksen aloitin vasta aikuisena. Onneksi isä piti eläimistä ja kasvatti vaikka mitä eläimiä: lampaita, sikoja, kanoja, hanhia, kalkkunoita...

      Joukokaan ei ollut yhtään kissaihminen, mutta hän oli kuitenkin se, joka kissanpennut nähtyään ehdotti, että ostetaaan molemmat :) Niinkin voi käydä :) Jälkeenpäin hän on monesti iloinnut, että olipa hyvä kun ostettiin ne molemmat ♥

      Poista