tiistai 18. syyskuuta 2018

MYYRÄNTYÖTÄ JA MUISTUTUS ARVONNASTA

Blogini arvontaan osallistuessaan manna heitti minulle kysymyksen: ”Millä ihmeellä myyrät saisi pois pihalta? On kokeiltu karkoitustabletteja ja sellaista värinöitä lähettävää vekotinta, eivät tehoa!”


Miten olisi kissa?

Miten olisi kissa? Meillä ei myyräongelmaa ole ollut, ei tosin silloinkaan kun meillä ei ollut kissoja. Meidän riesanamme ovat olleet isommat otukset: rusakot ja kauriit. Niihin tepsivät aidat, mutta mitenkäs myyrille aitoja maan alle rakentaisi?

Kauhistuin kun luin millaista tuhoa myyrät (eivät siis kontiaiset eli maamyyrät, jotka ovat rauhoitettuja) voivat saada aikaan. Itku voi olla herkässä kun keväällä nostelee toinen toisensa jälkeen juurensa parempiin suihin menettäneitä puita, pensaita ja muita kasveja.


Paras konsti lienee pöllöjen suosiminen
ja sopivan pöllönpöntön ripustaminen.

Netistä löysin joitakin vinkkejä myyrien karkotukseen, mutta toisaalta myös useita kertomuksia siitä, ettei myyriin tepsi mikään. Paras konsti lienee pöllöjen suosiminen ja sopivan pöllönpöntön ripustaminen. En vain tiedä kuinka innokkaita pöllöt ovat tulemaan esimerkiksi asuntoalueelle.

Niitä muita keinoja ovat esimerkiksi keisarinpikarililja, narsissi, valkosipuli, nurmikon pitäminen lyhyenä ja lumen tallaaminen matalaksi sekä verkot puiden ja muiden kasvien ympärillä.

Tämä komistus nukkui kaikessa rauhassa autotallimme nurkalla. 
Kuvan on ottanut Vilpas Isopahkala.

Hyvä lukijani, onko sinulla toimivaa keinoa vinkiksi mannalle?

Voit osallistua arvontaan  keskiviikkoiltaan asti täällä.

Anne, tervetuloa blogini lukijoiden ihanaan joukkoon! Enkä edes liioittele, sillä lukijani ovat ystävällisiä, kannustavia ja aivan mahtavia ♥ Mihinkään ikävään en ole näiden kahden vuoden aikana törmännyt ja se on huippua se. Toivottavasti sinäkin viihdyt.

14 kommenttia:

  1. Pöllöt ja kissa taitavat tosiaan olla tehokkaimmat tavat torjua myyriä - tietysti niiden myyränkestävien kasvien ohella. Aika monikin pöllö voi tulla pesimään yllättävän lähelle ihmistä, kunhan puitteet ovat kunnossa. Talvella tosi tehokas kaveri on varpuspöllö, jonka saa yleensä houkuteltua pihaan ihan vain linturuokintaa pitämällä. Valitettavasti se syö siinä ohessa varmasti myös paljon pikkulintuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista kuulla, etteivät pöllöt säiky ihmisiä niin paljon, etteivät uskaltaisi asettua pihapiiriin. Pikkulintuja varmasti menee siinä samalla, mutta ehkä se kuitenkin on pienempi murhe kuin istuttaa uudet puut joka kolmas vuosi. Vaikka kyllä minäkin pikkulintuja suren.

      Poista
  2. Varpus- ja helmipöllö tulevat helposti pönttöön asumaan jopa asuinrakennuksen seinälle, jos on tosiaan puitteet muuten kunnossa. Ehkä vaaditaan myös parempien pesäpaikkojen puutetta lähimaastossa. Pönttö pitäisi ripustaa syksyllä, sillä silloin koiraspöllöt etsivät seuraavaa pesintäkautta varten sopivan kolosen, johon yrittävät sitten rouvan houkutella. Pesivä pöllöpari on todella tehokas: kotipaikallani pesi helmipöllöjä useana vuonna pihapiirissä ja silloin kun oli poikaset pesässä, suunnilleen vartin välein tuli sapuskaa poikasille. Helmipöllö ei myöskään saalista pikkulintuja niin kuin varpuspöllö saattaa tehdä. Kärpät ja lumikot ovat myös tehokkaita apureita. Hyväsukuinen hiirikissa on ehkä helpoin saada omalle pihalle, nämä luonnon eläimet menevät vähän turhan paljon oman päänsä mukaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan kuulostaa tosi hyvältä vinkiltä juuri tähän aikaan. Voi olla, että meillä ei juuri tuon takia myyriä oikein ole, kun on nähty kärppiä ja pöllöjä näillä main.

      Kissat tosiaan pyydystävät ahkerasti. Päästäisiä tosin harmillisesti lojuu aina silloin tällöin terassilla :( Myyrät ja hiiret taitavat popsia saman tien, sillä yhtään eivät ole näytille tuoneet ensimmäistä lukuunottamatta.

      Täytyy nyt vaan toivoa, että manna saisi naapurikseen helmipöllöperheen :)

      Poista
  3. Moi vaan! Kiva kuulla vinkkejä:) Pihamme sijaitsee tiheästi asutulla alueella jossa vapaana kuljeksivaa kissaa ei hyvällä katsottaisi, muuten kyllä kiva ehdotus. Pihan perällä on pienehkö metsikkö jossa näitä kiusankappale myyriä asustaa laaja suku, samoin kuin monenlaista pikkulintua, mutta pöllöille alue taitaa olla liian pieni ja rauhaton. Ollaankin ajateltu että ainoa vaihtoehto taitaa olla kasvatuslaatikoiden hankinta, tuskin myyräkään pohjan läpi onnistuu tietään kaivamaan! Mutta kiitos kovasti vinkeistä, jos jollakin on niitä lisää niin mielellään kuulisin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en varmaan asuinalueella edes uskaltaisi päästää kissaa kulkemaan vapaana. Siellä on niin paljon vaaroja kissalle.

      Jospa joku pöllö hoksaisi hyvät myyräapajat teillä ja älyäisi asettua sinne metsikköön :) Toivotaan niin ja myös sitä, että myyrät jättäisivät ainakin ne kasvatuslaatikot rauhaan.

      Poista
  4. Minä olen käynyt sotaa myyriä vastaan vuosikaudet. Alkuvuosina kaadoin myyränkoloihin viskistä lähtien kaiken pahanhajuisen, koivuntisleliemi oli erinomaisen tehokasta. Yksi parhaista konsteista on ollut 'myyränkarkoitussavu'. Semmoinen savupanos laitetaan koloon ja kohta tuprahtelee nurmikentällä monesta kohtaa.
    Nyt olen nöyrtynyt istuttamaan tulppaanit koreihin ja isoihin ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan se niin, että siellä missä myyriä on, ne ovat jatkuva riesa enemmässä tai vähemmässä määrin? Onkohan niin, ettei niitä joka paikassa vaan ole? Meillä ei niitä ole ollut huippuvuosinakaan. Ja kun nyt näin sanon, niin varmaan ensi talvena ne muuttavat meille ;)

      Kyllä kai noihin karkoitusviritelmiin väsyy jossain vaiheessa ja nostaa kädet pystyyn. Kuulostaa aika isolta työltä sekin.

      Poista
  5. Kissat kyllä saalistavat niitä tehokkaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitavat olla jopa niiden herkkua toisin kuin päästäiset.

      Poista
  6. En ole koskaan joutunut myyriä vastaan taistelemaan, mutta itse olen Englannissa tuttavaperheen luona vieraillessani kuullut sellaisesta keinosta, että siellä laitetaan myyrien kaivamien kolojen suulle tai muuten puutarhaan sinne tänne jotain pahanhajuista (myyrän mielestä) ja silti maatuvaa. Esimerkiksi todella vanhan ja voimakkaanhajuisen juuston nokareita tai juurikin tuota mainitsemaasi valkosipulia tai inkivääriä. Myyrillä on kuulemma huippuherkkä hajuaisti. Toinen keino on laittaa jotain pikkuisia tuulihyrriä puutarhaan, sillä kun ne pyörivät, saa se aikaan maassa pientä tärinää, josta myyrät eivät tykkää, vaan siirtyvät mieluummin muualle. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näistä vinkeistä voi hyvin olla apua jollekulle, jolla on myyräongelma! Tai elleivät tepsi, niin sekin lohduttaa kun tietää, ettei ole ainoa...

      Poista
  7. Kiitos tervetulotoivotuksista <3 Tavalliset myyrät vielä menevät, mutta vesimyyrät ovat erityisen ikäviä. Monta hedelmä/koristepuuta ja perennaakin tuli noille ryökäleille alussa syötettyä. Yleensä pysyttelevät pellolla ja käytävissään, mutta joskus näemmä nousevat ylemmäs kalliollekin. Viihtyvät meillä ojien lähistöllä, ojat laskevat läheiseen "jokeen". Muistan kun naapuri avasi kaivurilla tonttien välistä ojaa isommaksi, siellä kuulemma kaivaessa vilisi myyriä.

    Maatiaiskissaa minäkin suosittelen. Meillä on tällä hetkellä kolme. Tyttökissat ovat minusta parempia myyräkissoja, nuori kollipoika saalistelee enemmän perhosia ja lintuja (murinaa).

    Viime talvena meillä oli hiiri/myyräongelma myös kellarissa, minne kiikutin syksyllä monta ruukkua tulppaaneja sun muita ihanuuksia. En sitten huomannut, että oli jäänyt tiivistämättä yksi kellariin tulevan uuden läpiviennin kolo. On siellä hiirillä ollut mukavat olot natustellessaan lämpimässä minun parrot-tulppaanejani. Kaikesta oppii, jatkossa kolot umpeen ja vielä ruukkujen päälle verkkoa. Tosin yritän tänä vuonna selvitä ilman tulppaaniostoksia, aion keskittyä narsisseihin. Ne kun pärjäävät muutenkin paremmin ilman isompaa hoitamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi! Voi sitä onnetonta, joka joutuu vesimyyrien kanssa tappelemaan :( Ei ole kivaa hommaa. Luin netistä, että joillakin on mennyt koko puutarhainto kun joka kevät on joutunut istuttamaan uudet puut.

      Kolleilla taitaa olla tyttökissat niin mielesssä, etteivät ehdi jahtaamaan myyriä :) Jokainen kissaan kynsiin joutunut lintu surettaa aina. Luulisi hiiriä riittävän, ettei tarvitsisi lintuja, mutta ei... Reetan kynsistäkin on välillä lintuja pelastettu.

      Niin se luonto tulee lähelle, kellariin asti :( Harmillista tosiaan! Minä olen tänä vuonna jättänyt tulppaanit ja myös muut sipulikukat ostamatta ihan vain puhtaasti laiskuuttani.

      Poista