lauantai 25. elokuuta 2018

ÖTÖKKÄJUTTUJA

Pallerokiurunkukassa surisee.

Ämä-äkki ei toi-mi.

Kun esikoiseni oli 2 ½-vuotias, hän huomasi tumman roskan. – Ämä-äkki, hän totesi itsevarmana. – Ämä-äkki ei toi-mi, tyttö sanoi ja arveli hämähäkin kuolleen. Kohta kuitenkin hän ilahtui. – Toimii se, hän sanoi.

Pienet vieraat ovat löytäneet pioni 'Jan van Leeuwenin' kukan.

Pikkusisko oli päiväunilla ulkona ja alkoi heräillä. Nelivuotias isoveli tuli sanomaan, että vauva heräsi. Menin hakemaan vauvaa. – Mä viihdytin Avillaa sillä aikaa kun se itki. – Mä näytin sille kastematoa, isoveli selitti touhukkaana. Sitten hän poimi kastemadon vauvan peitolta ja heitti sen multaan.

Minne matka, muurahainen?

Tää on synnyttäny emomato.

Kuopuksen kanssa oli hauskaa tehdä puutarhahommia. Hän touhusi ja puhua pulputti koko ajan. Maasta nousi matoja, joita hän tarkkaili. – Tää on synnyttäny emomato, hän totesi kaksivuotiaan varmuudella. – Tää tarvii kiipeilytelineen, hän totesi toisesta. Keskeneräisessä kompostissa matoja oli aivan vilisemällä. – Nää tönii toisiaan, kuopus ilmoitti.

Kaukasiantörmäkukka on saanut vieraan.


Iiriksessä surisee. Kerrottu iiris 'Concord Crush' kukkii tänä kesänä jo toista kertaa. Kuva on otettu heinä-elokuun vaihteessa.

12 kommenttia:

  1. Kivat ötökkäjutut ja kauniit kuvat.
    Mukavaa lauantai-illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko! Aika harvoin tulee ötököitä kuvattua. Onneksi sentään muutama kuva löytyi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Haha, kuulostaa tutulta ötökkäjutut! Meillä esikoinen, tuolloin jotain vajaa kaksi vuotta, puuhasteli hiekkalaatikolla ja jäi kuulostelemaan silmät pyöreänä: "Itikoita inisee... mikä niillä hätänä on?" Edelleenkin kaikki mahdolliset ötökät on ulkona parasta. Pikku hiljaa ahkeran koulutuksen jälkeen alkaa oppia, että madot pitää kantaa varovasti kukkapenkkiin ja ne kovat keltaiset juurimadot saa viskellä jorpakkoon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihana itikkajuttu ♥ Meidänkin lapset tosiaan tykkäävät ötököistä - paitsi hyttysistä ja sontakärpäsistä. Leppäkertut ovat mieluisimpia kun ne viihtyvät kädellä. Pikkukärpäsetkin ovat kuulemma kivoja.

      Meillä pulskimmat madot päätyvät kanoille. On niin hauska seurata kun kukko alkaa touhuta kanoja syömään kun sille vie madon :)

      Poista
  3. Voi, kuinka ihania muistoja!
    Itse olen pienenä sanonut tomerana 'lekkoleeo' nähdessäni leppäkertun ja kastemadot ne kavereita olivatkin! Niiden nimi oli kylläkin 'mastekato'. =)
    Tunnelmallista elokuun loppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Susanna, sinun hauskoista muistoistasi! Lasten sanat ovat niin ihania! Tosi hienoa kun muistat itse sanomiasi juttuja. Minä en muista omia sanojani yhtään ja omien lastenkin jutut pitää katsoa muistiinpanoista :)

      Kiitos samoin sinulle ihanaa elokuuta!

      Poista
  4. Hyviä otoksia kesäitikoista ja nämä lasten sanomukset päälle - voi, niitä muistellaan vielä aikuisinakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pirkko! Liian vähän tulee kuvattua ötököitä, vaikka ovathan nekin osa puutarhaa. Niin, hauskimmat sanomiset on opittu ulkoa ja lisää löytyy muistiinpanoista, onneksi :)

      Poista
  5. Kyllä nuo lasten kommentit on mukavii! Meilläkin niitä muistellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Itse olen pitänyt niistä aina. Nuorena kirjoitin joitakin pikkusisarusteni juttuja ylös ja omien lasteni jutut kirjoitin tietysti myös. Ilman niitä muistiinpanoja en kyllä muistaisi mitään :)

      Poista