sunnuntai 19. elokuuta 2018

HULLUT PÄIVÄT

Meillä on kuin Hullujen päivien alla: kaikkea mielenkiintoista ja ihanaa on peitetty harsojen alle.

Voi, miten tekisikään mieleni jo avata harsot, mutta ulkona tuulee kovasti ja pienet taimet tarvitsevat lämpöä ja suojaa.

Kuoppaa on kaivettu yhdelle jos toisellekin.

Oikeastaan täällä on jo vietettykin hulluja päiviä. Ja villejä viikkoja. Kuoppaa on kaivettu yhdelle jos toisellekin. Polkuja tehty. Kiviä kannettu. Perennoja jaettu ja mustaa muovia saatu taas vähemmäksi. Grönlanninhanhikkia, maksaruohoa, mehitähteä, vuorenkilpiä, kuunliljoja, konnanyrttiä, arovuokkoa... Pioneita siirretty. Kasteltu ja kasteltu. Harsoja viritelty. Ja nautittu. Nautittu aivan mahdottoman paljon.

Siirsin terassin sinkkiastioissa kasvaneet kuunliljat maahan - ja harson suojiin. 

Ajatuksella.
Nautiskellen. 

Välillä olen tullut sisälle, pyöräyttänyt herkullisen smoothien ja juonut sen kaikessa rauhassa terassilla. Ajatuksella. Nautiskellen. Jos haluat tietää, millaisesta juomasta olen rottinkituolilla istuen nauttinut, voit katsoa ohjeen täältä. Olen kehitellyt  sen itse ja nimennyt Mietiskelyjuomaksi.

Niin kiire ei saa olla, ettei ehtisi nauttia kanelisesta kookos-banaanismoothiesta kaiken puutarhatouhotuksen välissä.

Hyvin pärjätään ainakin niin kauan kuin harsoja riittää.

Säät ovat olleet täydelliset: kesäisen lämmintä, mutta tuulista, yöllä on ropsauttanut vettä. Tuuli on tosin aika voimakasta, mutta harsot pelastavat tilanteen. Hyvin pärjätään ainakin niin kauan kuin harsoja riittää.

Suunnitelmat ovat menneet hyrskyn myrskyn, kuten niillä on tapana. Se ei haittaa, sillä pidän puutarhan suunnittelusta. Kun jakopaloja tuleekin enemmän kuin on kuvitellut tai jossakin kohtaa suuri kivi estää kuopan kaivamisen, uudet istutussuunnitelmat tehdään lennossa. Joskus suunnitelman muuttaa blogiystävältä viime hetkellä saatu idea.

Mustan muovin aika puutarhamme länsireunalla alkaa olla ohi. 

Hullulta näyttää huushollikin. Kodinhoitohuone on kuin lähtevä laiva. Jääkaappi sekä muut keittiön kaapit odottavat ensimmäistä sadepäivää. Eikä työhuoneen siisteydessäkään kehumista ole. Se kuuluu asiaan. Nyt nautitaan ulkona kun Into ja Tarmokin ovat paikalla.

Puuhakasta tai rentoa elokuun jatkoa itse kullekin!

Tervetuloa blogini lukijoiksi, Pippe ja Blogit.fi-sivuston kautta liittyneet! Olen tosi iloinen kun liityitte. Toivottavasti voin ilahduttaa teitä jutuillani ja kuvillani.

13 kommenttia:

  1. Näin elokuussa sitä intoa jostain tulee. Täälläkin tekisi mieli myllätä vaikka mitä.
    Kiva nähdä, mitä harsojen alta paljastuu. Harsot ovatkin hyvä apu tuohon juurtumisvaiheeseen ja haihdunnan estämiseen.
    Mukavia hetkiä puutarhaan ja verannan smoothienautintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. Onneksi intoa riittää loppurutistuksen verran. Talvella intoillaan sitten jostakin muusta :) Teillä ei sentään tarvitse myllätä puolta pihaa ympäri niin kuin meillä. Teillä kaikki on niin viimeisen päälle siistiä ja laitettua.

      Ilman harsoja ei tulisi mitään, sillä täällä tuulee ihan mahdottomasti. Eiköhän niitä kuvia tännekin joskus tule.

      Kiitos samoin sinulle ihanaa elokuun jatkoa!

      Poista
  2. Ääks!! Nyt tein jotakin tosi hullua :( Menin vahingossa poistamaan monta saamaani kommenttia ja omat vastaukseni niihin. Anteeksi, Tita, Navettapiika, Virpi, Hiidenkiven puutarhassa, Eerika ja ketä muita olikaan! Varsinkin Eerikalle vastasin jakamisesta pitkän tekstin, mutta yritän saada sen aikaiseksi uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, voi harmi :( Jos vaan jaksat kirjoittaa uudelleen, niin enemmän kuin mielellään otan ohjeet ja vinkit talteen. Minäkään en ehtinyt tänne uudelleen kuin vasta nyt.

      Tuli muuten mieleen, ettei bloggerissa sattuisi olemaan mitään roskista mistä saisi ongittua poistetut kommentit vielä takasi!? Tulipa vaan siis mieleen...

      Poista
    2. No problem! Aina tekevälle sattuu :D

      Poista
    3. Eerika, anteeksi kun vähän viipyi!

      Joskus leikkaan jakopalan maasta kuin kakkupalan. Useimmiten nostan paakun ylös ja jan kahden talikon avulla, jolloin juuret pysyvät ehjinä. Painan talikot paakkuun selät vastakkain ja nitkuttelen edestakaisin. Joskus tarvitaan lapio tai jopa puukko - ja paljon voimaaa. Kurjenpolvet jakaantuvat ehkä helposti ihan sormin, Kaukasianmaksaruohoa ja vuorenkilpiä ei tarvitse edes nostaa maasta kunhan repii vain maan rajasta.

      Leikkaan varret mataliksi (noin 2/3 pituudesta pois) tai jätän vain muutaman lehden. Jaksavat sitten juurtua paremmin kun ei tarvitse huolehtia isosta lehtimäärästä. Tiivistän maata ja kastelen hyvin. Harsot suojaksi pariksi viikoksi.

      Syyskukkijat neuvotaan jakamaan keväällä ja kevätkukkijat syksyllä. Olen silti jakanut esim. syysleimuja kukinnan jälkeen. Tärkeintä on, että leikkaa kukat pois ja muutenkin matalaksi.

      Ai niin, sitten on niitä, joilla on pitkä paalujuuri. Niiden jakaminen ei taida onnistua.

      Kokeilun iloa jakamiseen! Se on kivaa puuhaa :)

      Poista
    4. Tita, olin niin onnellinen kommentistasi. Vaikka töpeksin ja kadotin sen taivaan tuuliin, sydämeni sopukoissa se säilyy :) Samaa voin sanoa sinunkin blogistasi: sitä on todella ilo lukea!! Kiitos, Tita!

      Poista
    5. Kiitos Pauliina! Noilla vinkeilläsi lähden ensi viikolla kukkapenkkien kimppuun. Toivottavasti onnistun 😊

      Poista
    6. Ole hyvä! Kyllä varmaan onnistut kun minäkin olen saanut jakotaimet kasvamaan ;)

      Poista
  3. Kuulostaa niin elokuulle sielläkin.🤗 Minä aloin tänään touhuta kukkapenkkejä syyskuntoon ja ensi kevään iloksi. Muutama perenna jakoon, joku kokonaan pois, paikkojen vaihtoa ym mukavaa multasormeilua. On se mukavaa, kun vauhtiin pääsee!🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan niin. On niin kiva kun saa näkyvää aikaan, on vielä niin mukavat ilmatkin. Tutulta kuulostaa :) Niitä puuhia sitten talvella muistellaan ja tuloksia keväällä ihmetellen ihastellaan :)

      Poista
  4. Meilläkin näyttää sisällä siltä, että siivouspäivää(viä) tarvittaisiin;)
    Olen ollut laiska myös pihalla, ehkä viikonloppuna ryhdistäydyn:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttavaa kuulla :) Olen odottanut sadepäiviä, että saisi syyn jäädä sisälle siivoamaan, mutta ei vaan tule. Nyt piti tulla ajoissa sisälle selkää lepuuttamaan. Ja ne kaapit saavat vielä hetken odottaa :)

      Poista