torstai 12. lokakuuta 2017

SYKSYN MAUT

Syksyssä maistuu tyytyväisyys. Kuluneen kasvukauden aikana moni unelmani on toteutunut. Moni sellainenkin asia toteutui, josta en edes osannut unelmoida.

Tämä keskeneräistä autotallia vasten nojaileva neitokainen pääsi jalustalleen ja autotallikin saatiin valmiiksi.

Pääsin ensimmäistä kertaa leikkaamaan Muotopuutarhan koivuangervoaitaa. Nyt se alkaa suurin piirtein näyttää siltä millaiseksi sen mielessäni olin kuvitellut. Sain haaveilemani singelitkin käytävän laattojen väleihin sekä rakennusten perustusten vierustoille. Se on paljon se.

Yksi syksyn suurista huveistani on tehdä ennen-nyt –kuvapareja: vertailla joko kevään tai viime kesän kuvia vasta otettuihin kuviin. Tyytyväisyys vain lisääntyy.

Äkkivilkaisulla pohjoispiha näyttää aika valmiilta, vaikkei oikeasti valmis olekaan.

Sain istutettua kaksitoista puuta, useita pensaita ja perennoja. Nyt jo moni alue, joka oli vielä viime vuonna mustan muovin alla, on jo hyvällä alulla. Olisin hullu, ellen olisi tähän tyytyväinen.

Nuoressa puutarhassani moni asia jäi vielä tekemättä, mutta sekin on hyvä. Riittää ensi kasvukaudellekin mukavaa puuhaa. Riittää suunniteltavaa. Sitä minä rakastan varsinkin talvella. 

Tyytyväisyys ja ilo ovat sisaruksia.

Syksyssä maistuu ilo. Kun muutimme tähän taloon, meillä ei ollut ulkovarastoa. Omakotitalossa sellainen on yleensä aika hyvä olla. Varaston vuokraaminen olisi tullut kalliiksi, joten mieheni värkkäsi väliaikaisen viritelmän lankuista ja pressuista. Myöhemmin koko komeus katettiin muovilla (yläkuva).

Moittimatta millään tavalla mieheni työtä, voin sanoa, ettei pressuvarasto ollut silmiä hivelevän kaunis. Olimme molemmat hyvin, hyvin iloisia kun se nyt neljän vuoden jälkeen saatiin purettua. Oli elämys ottaa valokuvia puutarhasta luoteeseen päin kun ei tarvinnut rajata tuota rakennelmaa pois kuvista.

Syksyssä maistuu kiitollisuus. On huikeaa huomata miten oma nuori puutarha täyttyy leiskuvista ruskan väreistä. Koko huikea taideteos tulee lahjana ilman vaivannäköä. Keltaiset, oranssit ja punertavat puut ottavat puutarhani syleilyynsä. Putoilevat lehdet täplittävät maan ja peittävät armollisesti kaikki rikat ja tyhjät aukot.


Ruskan syleilyssä keskeneräinen puutarhani näyttää valmiimmalta kuin onkaan.

Syksyssä maistuu haikeus. Kurkiaurat taivaalla saavat mielen haikeaksi. Olen koko kesän ollut onnellinen kurjista ja joutsenista ja pian ne kaikki ovat poissa täältä. Niiden kuuluu mennä, se vain on niin. Silti mieli on haikea, jopa vähän surullinenkin.

Syksyssä maistuu onni. Olo on kuin juoksijalla pitkän juoksun jälkeen: väsynyt, mutta onnellinen. Onnen olemusta olen pohtinut päiväkirjassani eräänä syksyisenä iltana. Lainaus päiväkirjasta alla.

Kuva ei liity tapaukseen muuten kuin siten, että siinä on kivipolku ja jättipoimulehteä.

Joutsenpari lensi voimakkaasti laulaen ensin toiseen ja kohta takaisin toiseen suuntaan. Oli mukavan lämmin syysilma. Lapset olivat jo iltapuuhissaan kun minä nälkäisenä ja selkä kipeänä, mutta hyvin onnellisena, istuttelin vielä sen viimeisen poimulehden.

Olin saanut viimeisteltyä yhden kivipolun. Mietin olisinko yhtä onnellinen, jos saisin polun valmiina. Voisin ollakin, mutta sitten tekisin jotain toista polun pätkää tai istuttaisin toisia kasveja. Ei joutsenten huuto ole yhtä vaikuttava ilman kottikärryjä ja lapiota. Ilman selkäsärkyä olisin kyllä pärjännyt. Puutarhurin onni kun tuntuu syvällä sydämessä – ja selkärangassa.

Yksi olennainen onnen osatekijä tänä iltana oli se, ettei minulla ollut mitään huolia tai murheita. Ei sillä, ettei niitä varastossa olisi. Ne vain tuntuivat olevan sillä hetkellä kaukana, niin kaukana, etten edes muistanut niitä.

Vielä kesken iltapalan piti käydä ikkunasta kurkistamassa miltä uudet istutukset näyttävät sisältä katsottuina.

Niin, siihen onnen olemukseen vielä: se oli hartaan odotuksen täyttymystä, mielenrauhaa, joutsenlaulua, pienen asian valmiiksi saamista ja sopivassa määrin muistinmenetystä.

Jos haluat tietää, miltä syksyni maistui viime vuonna, klikkaa tästä.

12 kommenttia:

  1. Ihana postaus. Teillä on kyllä todella upea piha, mielettömän kaunista <3
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mukava kuulla, että pidät puutarhastani. Kauan ehdin puutarhaa kaivata, mutta kun muutimme tänne, unelmani on pikku hiljaa alkanut toteutua. Nyt haaveilen, että saisin loppuelämäni asua täällä tai tuossa viereisellä tontilla pienessä eläkeläismökissä siten joskus ;)

      Kiitos samoin, kaunista viikonloppua teillekin!

      Poista
  2. Ihanasti sinä kyllä kirjoitat, kuin kirjailijat konsanaan! Katseeni nauliutui tuohon kuvaan talostanne ja sen kutsuvasta sisäänkäynnistä. Niin älyttömän kaunista💚 Olet onnentyttö😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Minna! <3 Nämä kannustavat sanasi muistan vielä pitkään :)

      On muuten jännä, että pohjoispuolen pihastakin voi saada yllättävän runsaan. Terassilla kasvattelen ruukuissa kuunliljoja, muratteja, orvokkeja ja peittolehteä ja olen ollut tyytyväinen niiden tuomaan vihreyteen ja vähän väriinkin.

      Sanoit minua onnentytöksi :) Niin koen itsekin ja olen siitä hyvin kiitollinen kaiken antajalle. Olen saanut niin paljon - ja niistä se näkymätön aarre on se suurin :)

      Poista
    2. Meillä on pohjoispuolen talonvierus pelkkää huonovointista nurmikkoa. Voi kun saisinkin siihen joskus kauniin istutuksen. Alue vain on kovin haastava käytön suhteen. Lasten laskumäki lähtee tuolta alueelta ja talvella siinä tallustellaan ahkerasti. Siihen myös tuulee suoraan pellolta ja osa alueesta on lumesta paljaana koko talven. Ehkäpä vielä joskus tartun lapioon ja rehkin siihen salaisen puutarhan💚

      Poista
    3. Oi-joi, kuulostaa tosi haasteelliselta tuo teidän pohjoispuoli. Meillä haasteena on vain kasvualustan ohuus talon vierustoilla kun styroksit ovat aika leveät talon ympärillä eikä maata voi oikein tuoda lisääkään, että pysyy kaato talosta pois päin. Meillä on sekin onni, että pohjoistuulilta suojaavat sekä metsä että vielä autotallikin.

      Sinun tarmokkuudellasi teillä on vielä joskus upea pohjoispiha! Huonot olosuhteet ovat vain hidaste.

      Poista
  3. Kiva käytävä ja hianot nua koivuangervoreunukset. Muutenki puutarhas näyttää palio vanhemmalta. Säilytetyt puut harhauttaa ja ohan sulla muhkeeta istutuksia.
    Pihas riittää aina tekemistä, ku saat sen kerran teheryksi, alootat ensimmäästen alueeren reiraamisen. Son ikuusta kiartokulukua.
    Syksyllä pitääs muistaa ne teheryt tyät, eikä aina niitä tekemättömiä. Keväällä voi sitte jatkaa siitä, mihinkä o erellisenä kesänä jääny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Navettapiika! Puutarhani näyttää kuvissa vanhemmalta, mutta paikan päällä karu totuus paljastuu :D

      Joo, noista säilytetyistä puista olen tosi onnellinen. Osa vaurioitui aika pahastikin rakentamisen myllerryksessä, mutta riittää kun ne joitakin vuosia jaksavat vihertää. Uudet puut on jo istutettu kasvamaan. Muutaman vuoden päästä ovat jo sen verran kasvaneet, ettei ole niin paha, jos joku vanhoista puista väsähtää.

      Niin, tekemistä riittää. Olen pitänyt tavoitteena saada joka kohtaan edes jotain vihreää. Sitten joskus tulevaisuudessa voi alkaa tarkemmin miettiä miten saisi näyttävämpiä kokonaisuuksia. Onhan se kiva ajatella, ettei tämä lyssti lopu siihen kun kerran on jonkun tehnyt :)

      Niin. Huonosta muistista on sekin etu, ettei muista niitä kaikkia tekemättömiä töitä ;)

      Poista
  4. Kauniita sanoja jälleen ja ihanat kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi, Kruunu Vuokko, jälleen kerran :) Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  5. Olipa taas ilo lukea kirjoitustasi ja katsella ruskan värjäämää pihapiiriä, kotinne on upea ja etupiha näyttää lupaavalta - mitä siellä onkaan sitten, kun saat lisää onnistuneita kivipolkuja ja istutusalueita rakennettua... päivässä vähän on vuodessa paljon:) Mukavaa viikonloppua, Pauliina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku, tosi kivasta palautteestasi! Onneksi saamme vielä ihailla ruskaa. Nyt pudonneet, värikkäät lehdet peittävät sopivasti rikatkin, niin eivät pistä silmään :)

      Aivan niin, että päivässä vähän on vuodessa paljon. Ensi kesänä taas saa ihmetellä kasvun voimaa. Keväällä puutarha tuntuu ihan tyhjältä ja pelottaa, että tuleeko tästä yhtään mitään. Kesällä huokaisee helpotuksesta, että taitaa tästä jotain tullakin. Syksyllä sitä on ihmeissään, että näinkö paljon se onkin runsastunut :)

      Kiitos samoin, oikein hyvää viikonloppua!

      Poista