tiistai 12. syyskuuta 2017

PALJON ONNEA MEILLE KAIKILLE!

Tänään nimipäiväänsä viettävät Valma, Vilja ja Kukka & Kaali. Paljon onnea meille kaikille!

Pioni-ihminen valitsee onnittelukorttiin tietysti lempikukkansa. Pioni 'Angel Cheek' on kauneimmillaan heinäkuun alussa.

Vuosi sitten rekrytoin jäätelökekkereiden voimalla lapsemme keksimään nimeä blogilleni. Yksi kirjoitti paperille runsaan määrän nimiä, jotka kuulostivat mukavan runollisilta: Lempiruusu, Pihan puut, Pikku kukka... Toinen harkitsi ehdotuksensa tarkasti ja antoi niitä vain yhden: Punajuuresta puutarhuriin. Joku keksi nimiehdotuksia vuolaasti. Nimet olivat ytimekkäitä, kuten Kevätsiivo, Hyvä piha, Oma piha, Kukkakaali...

 Kukkakaali - siinä se on, hoksasin.  Siis Kukka & Kaali, tuumiskelin. Kukka edustaa puutarhani kukkarunsautta, nykyistä ja/tai haaveissa siintelevää. Kaali edustaa hyötykasvillisuutta, jota myöskin haluan vaalia puutarhassani. Ennen vanhaan kaikkia kasvimaita sanottiin kaalimaiksi kasvoipa niissä sitten mitä tahansa syötävää. Kaali sopii siis oikein hyvin edustamaan hyötykasvejani huolimatta siitä, että olen kasvattanut kukkakaalia vain kerran ja silloinkin huonoin tuloksin.

Kukkia ja...

... hyötykasveja.

Punajuuresta puutarhuriin olisi ollut myös hyvä nimi, ja se valittiin blogini sloganiksi. Sanapari tiivistää hyvin blogini sisällön. Bloggaan niin kasveista kuin omista ajatuksistanikin sikäli kuin ne jollain tavalla liittyvät puutarhaan.

Täytyy tunnustaa, etten koskaan ole kasvattanut punajuurta. Haaveilen siitä toki joka vuosi. Lupaan kertoa heti kun saan poimia ensimmäiset punajuuren lehdet salaattiin. En ole ammatiltani puutarhuri, innokas harrastelija vain, oman puutarhani päätarhuri. Juttuni polveilevat persiljasta perheenjäseniin, parsasta parisuhteeseen, leinikeistä lemmikkieläimiin ja kaunokaisista kanoihin.

Nimikilpailun voittaja, tuolloin 7-vuotias kuopuksemme, sai  tehdä jäätelöannoksensa ensin. Myös muut saivat syödä jäätelöä niin paljon kuin jaksoivat  kerrankin. Se kuului työsopimukseen.

Ja arvatkaas mitä  blogini 1-vuotissyntymäpäivä on aivan tuossa tuokiossa ja juhlistan sitä arvonnalla. Arvonta alkaa juuri nyt ja kestää syntymäpäivään asti. Toisin sanoen sinulla on aikaa osallistua arvontaan 19. syyskuuta klo 24.00 asti. Blogin syntymäpäivänä arvon voittajan.

Palkinnoksi ostin ihastuttavan puutarhatyökalusetin. Setti on niin kaunis, että minun piti ostaa sellainen itsellenikin  blogin syntymäpäivälahjaksi :)

Laura Ashleyn puutarhasettiin kuuluu istutuslapio,  näppärä pieni talikko, puutarhasakset ja käsineet, jotka ovat nahkaa ja kangasta. Kuva on otettu varastossani, joten sinkkiämpärit ovat vain rekvisiittaa. 

Arvontaan pääset tästä. Kerro lempikasvisi ja osallistu!
P.S. Arvonta on päättynyt. Ehkä ensi vuonna arvotaan taas jotakin kivaa.

19 kommenttia:

  1. Hyviä nimiä kaikki ja parhaan valitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla, että nimivalinta tuntuu osuneen kohdalleen :)

      Poista
  2. Samaa mieltä kuin Nettimartta, parhaan valitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimen valinta on usein vähän vaikeaa. Hyvä kun tykkäät siitä :)

      Poista
  3. Yhyn edellisiin, hyvän nimen valihit.

    VastaaPoista
  4. Lempikasvi jäi laittamatta, tykkeen erikoisesti kukissa Ilo ruususta ja omenapuista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siirsin tämän kommenttisi Arvonta-jutun kommenttikenttään, jotta kaikki arvontaan osallistujat ovat samassa paikassa. Virheitä sattuu, mutta ei se mitään :)

      Poista
  5. Hyvä valinta. Liljat ovat lempikukkiani.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kun osallistut arvontaan. Siirsin tämän kommenttisi Arvonta-jutun kommenttikenttään, jotta kaikki arvontaan osallistujat ovat samassa paikassa. Käy se näinkin :)

      Poista
  6. Hyvää nimipäivää blogillesi! Hyvä nimivalinta ja oiva slogan! Aivan ihana tuo puutarhasetti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla, että nimivalinta ja slogan ovat osuneet kohdalleen :)
      Joo, puutarhasetti on minustakin tosi kaunis. Mietin kauan ottaisinko setin omaan käyttöön vai arvontavoitoksi ;) Enkä kadu, että hankin vielä toisen sellaisen, sillä ne ovat käytössäkin hyviä. Kokeilin jo syntttärilahjaa :D

      Poista
  7. Nimi on kiva, siinä yhdistyy hyvin ja hauskalla tavalla puutarhan sisältö! Onnea blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja palautteesta, Sirkku! Molempia on kiva saada :)

      Poista
  8. Onnea meille kaikille ja varsinkin teille nimpparisankareille. Omani onkin ?. Edesmennyt tätini aina lauloi puhelimessa minulle..nykyään ei kukaan... Onnitteluita ja mukana ollaan!
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Birgit! Niinpä. Onnea me kaikki tarvitsemme ja jos kukaan muu ei huomaa onnitella, niin pitää onnitella itse itseään :)

      Kiitos onnitteluista ja kommentistasi ja oikein hyvää syksyä sinulle!

      Poista
  9. Onnea! Hyväntuulenpostaus.
    Mukana olen.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja mukavasta palautteesta! Kiva kun olet mukana arvonnassa ja lukijanakin vielä :)

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista