USKOLLISIN SEURAAJANI

Lupasin esitellä teille uskollisimman seuraajani. Hän ei ole lukijani, mutta seuraajani sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun olen juuri möyhentänyt uuden istutusalueen ja tasoittanut sen ihan viimeisen päälle hienoksi, seuraajani tulee, kaivaa siihen ihanan kolon makuupaikakseen ja siitä seurailee touhujani. Kun siirryn kauemmaksi puuhailemaan, seuraajani katsoo itselleen uuden mieluisan paikan laakean kiven päältä, multakumpareelta - tai uuden istutusalueen keskeltä. Onneksi hän on pienikokoinen, niin vasta istutetut, litistetyt taimet toipuvat kyllä.

Terassilta voi seurailla hyvin.

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Kirjoittaessani blogia seuraajani makaa jalkojeni juuressa tai nojatuolin alla huoneessani. Tuhisee. Hän tietää, etten voi kirjoittaa ja rapsuttaa yhtä aikaa. Jos mieheni tulee juttelemaan minulle, hän valpastuu. – Minäkin olen olemasssa, hän tuntuu sanovan ja kiirehtii pyörimään jalkoihini. Pitää hyvin huolen siitä, että tulee huomatuksi.

Kastelukannusta on paljon hauskempi juoda kuin omasta juomakupista.

Toki pihalla on muutakin seurattavaa kuin minun puuhani, joten välillä pitää kiirettä. On tönäistävä kania kuonolla, jos se vaikka innostuisi leikkimään. Kanojen ruokakupit on tarkistettava ja vettä maistettava. Miksi kanoille aina annetaan paremman makuista vettä kuin omaan juomakuppiin? Vieraat on haukuttava ja kauriita pidettävä silmällä.

Koulupäivinä lapset haetaan autolla. Koira lähtee aina riemusta kiljuen mukaan, vaikka matkustaa lattialla näkemättä maisemia. Jos hän ei ole päässyt koululle mukaan, koira tulee innoissaan kyytiin kotiportilta ja matkustaa pihaan 30 metrin matkan. Pääsipä sentään kyytiin!

Joku lapsista on unohtanut rukkasensa lattialle. Siinä Rosen on ihana nukkua rukkasen päällä.

Rose ei ole minun koirani, vaan meille muuttaneen veljeni koira. Kun veljeni muutti meille, Rose oli pelokas pikku otus, joka ärhenteli kaikille. Jostain syystä hän otti minut heti sydänystäväkseen.

Rose on hurmaava olento. Uskomattoman kiltti ja hoksaavainen. Hän osaa kietoa ihmiset pienen tassunsa ympärille. Pyytää, että lapset leikittävät. Kun lapset pyytävät tassua, Rose antaa. Antaa varmuuden vuoksi molemmat tassut. Hyppii, pyörii, kierii ja hyörii innoissaan, vaikka on jo kymmenvuotias. Lapset antavat palkkioksi nappulan, sellaisen, joita on muutenkin tarjolla. On niin paljon hauskempi leikkiä ja syödä kuin noin vain mennä omalle ruokakupille.

Joskus tyttäreni soittaa pianoa yhdellä kädellä, koska toinen käsi tarvitaan Rosen rapsuttamiseen. Kännykän käyttö sujuu helposti näinkin.

Hän on talossamme ainoa, joka saa tahtonsa läpi kiljumalla, huutamalla, ulvomalla ja hyppimällä. Kuka pystyy vastustamaan pikku koiraa, joka riemusta kiljuen pyytää kanssaan ulos, juoksemaan täyttä vauhtia portille ja takaisin?

Kuvan on ottanut Avilla Isopahkala.

Älykäskin hän on. Aivan alkuaikana sattui kerran niin, että Rose ärhenteli jollekin lapsista kun pelasimme lattialla. Komensin Rosen omalle paikalleen veljeni villapaidan päälle. Rose oli kuuliainen. Se veti hampaillaan villapaidan meidän viereemme ja meni siihen makuulle. Kukaan ei voinut moittia sitä. Olihan se tehnyt aivan kuten käskettiinkin: mennyt omalle paikalleen villapaidan päälle. Meidän pelaamisesta ei vain meinannut enää tulla mitään kun Rose makasi puoliksi korttien päällä.

Siihen aikaan kun Rose vielä ärhenteli lapsille, sattui huvittava tapaus. Minulla oli tapana komentaa hänet omalle paikalleen aina kun hän ärhenteli jollekin. Kuuliaisesti Rose meni omaan huoneeseensa. Kerran Rose nukkui olohuoneessa, mutta ketään lapsista ei ollut lähettyvillä. Se ärähti unissaan - ja pian nousi, käveli häntä maata viistäen omalle paikalleen. Oli varmaan nähnyt unta, että ärähti lapsille ja kuuliaisesti meni omalle paikalleen.

Kuvan on ottanut Sinella Isopahkala.

Rose on aina tilanteen tasalla. Hän nukkuu toimistossani, mutta silloin kun tulee yövieraita, toimisto annetaan vieraiden käyttöön ja Rose menee yöksi yläkertaan veljeni huoneeseen. Meillä oli yövieraita ja he olivat kantaneet tavaransa "Rosen huoneeseen". Etsin Rosea alakerrasta viedäkseni hänet poikkeuksellisesti yläkertaan nukkumaan. Hämmästykseni oli suuri kun löysin hänet veljeni oven takaaa odottamasta, että hän pääsisi sinne nukkumaan.

Rose haluaa työntää päänsä pieneen koloon ja maata siinä, kovalla lattialla.

Kun koko päivän seurailee minun ja koko perheen touhuja, ei ole ihme, että illalla väsyttää. Kun itse vielä laitan iltapalaa, Rose vinkuu. Ei hän enää ole vailla ruokaa tai vettä, mutta pitäisi päästä nukkumaan. Ei jaksaisi odottaa kun Pauliina vain touhuaa eikä vie nukkumaan. Sitten on taas kaikki hyvin kun saattelen Rosen omaan huoneeseensa. – Rose jää nukkumaan, sanon. – Hyvää yötä! lisään, sammutan valot ja jätän oven raolleen.

Aamulla kun ensimmäinen herää alakerrassa, kuulen lähestyvän kynsien rapinan. Rose kipittää yläkertaan. Tarkistaa, ovatko silmäni auki vai nukunko.  Olen nukkuvinani ja kuuntelen kun hän kömpii sänkyni alle. Odottaa, että herään. Kun sitten oikeasti herään, ketterästi hän kömpii sängyn alta, nuolaisee minua ranteesta, kierähtää selälleeen ja nauttii rapsutuksista niin kauan kun jaksan rapsutella. – Mennään nyt keittiöön, sanon. Siinä samassa seuraajani on jo portaiden luona. Odottaa, että minäkin tulen. Katsoo, että ihan varmasti tulen. Siitä se päivä taas alkaa uskollisimman seuraajani seurassa.