KUIN JOULUAATTONA

Tunnelma on kuin lapsilla jouluaattona. Aika ei vaan kulu. Ei sitten millään. Tai kuluuhan se taimia kouliessa ja vaikka missä, mutta aika tuntuu vain niin pitkältä. Myyn alla on musta ja keltainen untuvapallo. Tiedän sen kun kurkistin nopeasti Myyn alle. Nyt minun täytyy vain odottaa, sillä pikkuisten on saatava levätä kuoriutumisen rasituksesta.

Arvelen, että Millin ja Floorankin alla on pehmeitä palleroita. Millillä ainakin yksi; se, jonka munan varastin eilen Myyn alta ja sujautin Millin alle. Flooralla ehkä kaksi.

Viuhtikin odottaa. Se on asettunut mukavasti yläkertaan kun rouvat hautovat alakerrassa.

Kanat olivat nimittäin tehneet aivan viime hetkillä ovelan siirron tässä shakkipelissä. Olin jakanut munat niin, että jokainen saisi kaksi tipua. Kaikki hautoivat samoissa pesissä, joissa ne olivat viime aikoina uskollisesti hautoneet. Olin tyytyväinen ja helpottunut. – Loppu hyvin, kaikki hyvin, ajattelin. Vaan kuinkas sitten kävikään? Viime metreillä kanat olivatkin vaihtaneet pesiä. Nyt Myyn alla olikin neljä munaa ja toisten alla yhteensä vain kaksi.

Ei ollut reilua, että kovimman työn tehnyt Milli saisi vain yhden tipun ja pahimmassa tapauksessa Floora omisi senkin itselleen. Olen lukenut, että kanat saattavat hyvinkin  tomerasti varjella tipujaan toisilta kanoilta. Päätän tasata munat vielä kerran. Huomenna olisi kuoriutumisen aika. Nyt ehtisin vielä tehdä sen. Kun tiput ovat kuoriutuneet, ne leimautuvat emoon ja seuraavat sitä.

Jälkeenpäin hoksaan, että

olin unohtanut laskutaitonikin.

Nostan vastustelevan Myyn pesästä.  Häkellyn kun näen mustan mytyn, kuoren palasia ja munia. – Nyt äkkiä Myy takaisin tipujen päälle, nehän ovat jo kuoriutuneet, ajattelen. Miten ne jo nyt? Yhden munan sentään tajuan varastaa siinä hötäkässä. Jälkeenpäin hoksaan, että olin unohtanut laskutaitonikin. Minun olisi pitänyt ottaa kaksi munaa. No, ei se mitään kunhan Milli ei jää kokonaan ilman tipuja. Kuoren palasista pystyn päättelemään, että mytyssä täytyi olla kaksi tipua.

Yöllä mietin mitä tuolle mytylle kuuluu. Olen samalla onnellinen ja huolestunut. Toivottavasti kaikki on kunnossa kun vähän etuajassa kuoriutuivat.

Mustalle mytylle kuuluu hyvää ja huonoa.

Aamulla menen kanalaan ennen tavanomaisia aamutoimiani. Voi, miten jännitys kihelmöi sisälläni! En voi vastustaa kiusausta ja kurkistan Myyn alle. Mustalle mytylle kuuluu hyvää ja huonoa: poikaset ovat kuivuneet ja muuttuneet suloisiksi palloiksi, mutta toinen näyttää hyvin oudolta. Sen pää on taipunut selän päälle. Se piipittää tomerasti, joten kipuja sillä ei ainakaan ole. Olen huolissani, mutta en voi muuta kuin jättää tipun emon alle lämpimään ja toivoa parasta.

Päätän odottaa rauhassa, mutta aamupäivällä en voi hillitä itseäni ja kurkistan Flooran alle. Siellä on reipas keltainen nappisilmä sekä kaksi munaa.

Onnistuin saamaan vain muutaman kuvan tipuista kuoriutumispäivänä. Tässä kuvassa on Floora pienokaisensa kanssa.

Huomaan, että emot eivät ole käyneet jaloittelemassa koko yönä eivätkä vielä aamupäivälläkään. Miten sitä olisi ehtinytkään! Yö on ilmeisesti kulunut vähillä unilla, sillä Flooran silmät luppaisevat kiinni.

Myöhemmin toiveeni toteutuu ja näen keltaisen untuvapallon jalkeilla pesässä. Myy ja Milli (Milli oli vaihteeksi siirtynyt Myyn kanssa samaan pesään enkä tiedä, miksi) kilvan opettavat sitä nokkimaan ja hyvin se sujuukin. En vielä näin pian ollut varautunut murskatulla keitetyn kananmunan keltuaisella enkä lämpimässä vedessä liotetuin kaurahiutalein, joten annan niille rehua. Emot syövät hyvällä ruokahalulla ja tipu on innoissaan.

Tavallisesti Myy haluaa syödä ylhäisessä yksinäisyydessään ja häätää Millin kauemmaksi, mutta nyt ne syövät ja hoitavat tipua sulassa sovussa.

Nyt tiedän, että

Milli on onnellinen.

Illemmalla satun paikalle kreivin aikaan. Keltainen tipu on juuri jalkeilla pesässä. Minut nähdessään sille tulee kiire. Se kiipeää Millin selän päälle. Milli kääntää päätään niin, että tipu saa koskettaa sen nokkaa. Katselen tuota liikuttavaa näkyä. Nyt tiedän, että Milli on onnellinen. Vihdoinkin sen pitkäaikainen haave on toteutunut.

Minäkin olen onnellinen. Onneni kruunaa se kun illalla mieheni haluaa tulla kanssani kanalaan. Kyykistyy orsien alle nähdäkseen pesiin. Tipuja ei näy eikä kuulu. Jännitys jatkuu.

Sydämellisesti tervetuloa blogini lukijaksi, Ilona Winebridge! Kiva saada uusi blogiystävä. Toivottavasti viihdyt täällä.

P.S. Kirjoitin tämän jutun eilen. Tämän päivän ihanat ja surulliset kuulumiset kuvineen tulevat jälkijunassa. Tässä uutistoimituksessa kun on vain yksi toimittaja, joka kaiken kukkuraksi juoksee vähän väliä syöttelemässä tipuja. Pitää vähän kiirettä.