lauantai 16. kesäkuuta 2018

KOPS!

Kun esikoisemme oli seitsenvuotias, hän väitteli pikkuveljensä kanssa siitä, onko nyt alku- vai keskikesä. Pikkuveli väitti, että nyt on keskikesä. Tyttö puolestaan oli alkukesän puolella. Minä sanoin, että nyt alkaa varmaan olla keskikesä kun viikonloppuna on jo juhannus. Tyttö ei antanut periksi, vaan totesi: ”Niin, mutta nyt on myöhäinen alkukesä."

Pioni 'Pecher'

Olen tippunut kärryiltä jo kauan sitten.

Tällä kertaa minulla ei ole aavistustakaan, mikä aika nyt on. Olen tippunut kärryiltä jo kauan sitten. Juhannukseen on viikko aikaa, mutta luonto huitelee jo kaukana edessä päin kalenterista välittämättä. Juhannusruusu kukki parhaimmillaan jo viikko sitten. Nyt ovat enää rippeet jäljellä. Pionit ovat täydessä kukassa, vaikka tavallisesti ne ovat aloitelleet vasta kahden viikon päästä. Iirikset ovat kukkineet jo vaikka kuinka kauan. Kilpirikon kukinta oli ohi ennen kuin kunnolla huomasinkaan.

Siperiankurjenmiekka 'Blauw'

Tarhakullero 'New Moon'

Kaikki menee kuin nopeutettu filmi. Niin, siis kaikki muut paitsi minä. Kitkemisen lomassa huomasin aniliininpunaisen 'Madame Furtado' -pionin täydelliset nuput. En juossut heti hakemaan kameraa. Olisi pitänyt. Kun parin tunnin kuluttua menin kuvaamaan, kukka oli auennut jo äärimmilleen.

Pioni 'Madame Furtado'

Tuntuu siltä kuin joululahjat avattaisiin
jo ensimmäisenä adventtina.

Kaikesta pitäisi osata nauttia äkkiä. Muuten tilaisuus on jo ohi.

Minä haluan avata lahjani hitaasti. Vähän helisytellä pakettia, tunnustella ja nauttia siitä kun jotain kivaa on tulossa, mutten tiedä mitä se on. Tässä asiassapa ei kysytäkään minun mielipidettäni. Kukkalahjat repäistään auki yhdellä rytinällä. Tuntuu siltä kuin joululahjat avattaisiin jo ensimmäisenä adventtina. Minä en ole vielä ehtinyt kunnolla edes odottaa.

Tummanpunainen lupiini 'My castle', kaksivärinen 'Mini Gallery Bicolor Pink' ja valkoinen 'White Gallery' eivät leviä niin aggressiivisesti kuin tienpenkat täyttävä komealupiini.

Kyläkurjenpolvi kukkii peittokurjenpolven seurana valkokirjokanukan naapurina.

Niin, olen tippunut kärryiltä. Kottikärryistä varmaan... En tiedä. Varmaan olen kopsauttanut päänikin jonnekin kun en vieläkään ymmärrä mitään. Kauhea härdelli ympärillä. Pioneja, aivan mahdottomasti pioneja. Iiriksiä. Jaloritarinkannuksia. Ruusuja. Unikoita. Kurjenpolvia. Salvioita. Poimulehtiä. Akileijoja. Tiarelloja. Kulleroita. Tädykkeitä... Kuunliljojen nuppuja. Hortensian nuppuja. Sinipallo-ohdakkeen nuppuja...

Edessä kukkivat 'Madame Calot' ja 'Kelway's Glorious', jotka ovat hyvin saman näköisiä. Takana komeilee 'Buckeye Belle', joka on hieman valkoisia aikaisempi.

Kylmä kääre otsalle voisi olla tarpeen. Onneksi sentään syysleimut eivät ole nupuillaan. Tarkistin: eivät ole. Se tästä vielä puuttuisikin.

Arvatkaapa muuten,
missä on ihaninta kitkeä rikkoja.

Täällä maan tasolla minä nyt möyrin. Kitken ja kitken. Arvatkaapa muuten, missä on ihaninta kitkeä rikkoja. Vastaus on: pioniryhmän juurella. Siellä tuoksuu kuin Stockmannin kosmetiikkaosastolla. Valitettavasti suurin osa rikoista on aivan muualla. En voi jäädä. On jatkettava matkaa heinätuppo toisessa ja ämpäri toisessa kädessä.


25 kommenttia:

  1. Kylläpäs siellä etenee vauhdilla! Upeat pionipuskat ja todella kaunis on tuo tarhakullerokin. Täällä vietetään nyt pientä suvantovaihetta. Kukassa ovat lähinnä samat kasvit, jotka ovat kukkineet jo pitkään (bellikset, lemmikit, kurjenmiekat, viimeiset tulppaanit ja esikot...). Ihan hyvä, niin ehtii itsekin hieman hengähtää huiman kevään jälkeen. Syreenit ja päivänliljat alkavat aukaista kukkiaan, varjoliljat ja töyhtöangervo ihan pian. Ja 'Elina'-pionit; niissä näkyi jo ihan pikkuisen vaaleanpunaista <3 Pionintuoksuista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vauhdikasta tosiaan, en millään pysy perässä. Pitäisi koko ajan olla kamera käsillä.

      Jännä miten eri tahdissa kesä etenee eri puolilla. En enää edes muista milloin tulppaanit ja esikot kuihtuivat. Siitä on jo niin kauan. Voi olla, että täälläkin tahti hidastuu kun sää taitaa vähän viilentyä ensi viikolla. Sitä minä todella toivon, että ehtisi paremmin nauttia niistä, jotka kulloinkin ovat kukassa.

      Ai - 'Elinaa' en vielä tunnekaan. Täytyypä katsoa netistä.

      Kiitos sinulle ja ihanaa viikonloppua!

      Poista
  2. Meillä odotellaan pionien kukintaa vielä vähän aikaa. Upeita nuo sinun pionipuskasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pioni! Jännä miten eri aikoihin ne aloittavat kukintansa eri puolilla. Täällä osa kiinanpioneista on jo lopettanut tai lopettamassa ja suurimmalla osalla on täysi vauhti päällä. Päivän aikana kaikki muuttuvat aivan toisenlaisiksi. Nuput rävähtävät auki ennen kuin ehtii kissaa sanoa.

      Poista
  3. Kauniit pionikasvustot!
    Unohda ajan vahtaaminen ja istahda sinne pionien lomaan niiden tuoksusta nauttimaan. Alkukesä, keskikesä, loppukesä - kesä kuin kesä ja se on nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Between! Ei tässä ehdi aikaa vahtaamaan :) Pionit aukovat nuppujaan sellaisella vauhdilla, etten ehdi valokuvaamaan kun nuppu on jo rävähtänyt auki. Uutta kukintaa tulee muutenkin joka puolella sellaisella vauhdilla, etten perässä pysy. Nautin toki kesästä, mutta silti toivon, että luonto vähän hidastaisi tahtiaan :)

      Poista
  4. Upeat pionit, hyvin sopii tumman punainen ja valkoinen yhteen. meillä ei ole kukintaryöpsähdys vielä alkanut, mutta sitä odotellessa ja kopsausta sen myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katja! Tämä kesä on ollut ihan kummallinen kun kaikki on vaan tapahtunut niin pikavauhtia, että tällaisia hitaita hirvittää :) Runsasta pionien kukintaa teillekin!

      Poista
  5. Todella ihanat pionit. Tuo Furtado' etenkin on todella upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kruunu Vuokko! Olen aivan ihastunut 'Madame Furtadoon'. Kauan epäröin sen tilaamisessa, mutta nyt olen huipputyytyväinen. Sen väri varsinkin on upea.

      Poista
  6. No voi huh sentään teidän vauhtia! Nuo pionirunsaudet on kyllä puhuttelevia - niin kauniita!

    Kevään kääntyminen kesäksi sujuu täälläkin vauhdilla, mutta teillä taitaa olla jokin pikakelaus käynnissä! Meillä kiinanpionit ovat nupulla, joita on ilokseni paljon. Ei tosin sellaista kukkarunsautta kuin kuvissasi. Mutta joka nuppu iloksi muuttuu.

    Iloa sunnuntaihinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan tämä aivan ihmeellinen kesä. Pikakelaus tosiaan. Kiirettä pitää, että ehtii valokuvata kaiken oleellisimman tai edes nähdä. Meillä kevät kääntyi kesäksi jo vappuna kun helteet alkoivat. Kaikki kevätistutukset jäivät kun ei siihen helteeseen mitään voinut istuttaa. Mutta tällainen tällä kertaa - ei muuta kuin pää pyörällä juostaan ympäri puutarhaa :)

      Kiitos, Tita, ja samoin oikein mukavaa sunnuntaita ja runsasta pionien kukinta kunhan oikein aloittelevat!

      Poista
  7. Ihan uskomattoman kaunis ja runsas kukkaloisto siellä!
    Minäkin olen pudonnut jo aikoja sitten kärryiltä, mikä aika on menossa. Mutta kesä on ainakin. Sen tuntee auringon lämpönä iholla ja kaikkena kauneutena puutarhassa.
    Kaunista ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riina! Lohduttavaa kuulla, että on muitakin kärryiltä tippuneita :) Onhan se hienoa kun on näin kesäistä. Sitä vaan ihmettelen, mihin kaikilla kukilla on niin kiire ;) Juoksen kameran kanssa ympäri puutarhaa ja yritän ehtiä ennen kuin ne lakastuvat.

      Kiitos samoin, ihanaa sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  8. Huima kukintavauhti ja hurjasti ihania kukkia! Mun puutarhassa on nyt huilitauko. Kukassa on vain ruohosipuli, akileijat ja kurjenpolvet. Nuppuja näkyy onneksi monissa kasveissa. Vietämme reilun viikon päästä poikamme syntymäpäiviä, joten toivon, että nuput aukeaisivat sopivasti juhliin. :) Mukavia kitkentähetkiä sinulle ja muistahan välillä pysähtyä nauttimaan kukinnasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, keijunkukkanen! Nyt täällä alkoi kesän eteneminen vähän rauhoittua. Onneksi :) Pysyy taas jotenkuten perässä...

      Täällä ruohosipulit ovat alkaneet jo kuihtua, akileijat ja kurjenpolvet jatkavat vielä. Nekin ovat niin ihania ja pääsevät paremmin esille kun pionit alkavat väistyä.

      Mukavia synttärijuhlia teille! Toivottavasti sää suosii ja kukat ehtivät loistoonsa.

      Kitkemistä riitää, mutta oikeastaan nautin siitäkin - ainakin niin kauan kun selkä kestää. Niin, onneksi on kamera niin kukkanautinnot jatkuvat vielä pitkään.

      Poista
  9. Oi miten upeat pionit, valtavasti kukkia - Ihania! Yritetään ehtiä nauttimaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sirkku! Nautin siinä kitkiessäkin ja sitä kyllä riittää :)

      Poista
  10. Samaa olen ajatellut -en oikein tiedä, mitä aikaa kesästä eletään, kun kaikki kukkii yhtäaikaa... Ehkä saadaan vielä runsasta uusintakukintaa loppukesästä. Mutta pioneista on nautittava nyt 😊Sinulla on aivan ihania pionikasvustoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihmeellistähän tämä on ollut. Välillä alkoi tuntua, että rupeavatko syyskukatkin jo tekemään nuppujaan ja mitä sitten syksyksi jää. Onneksi nyt tuntuu kukinta vähän hidastuvan kun sää viileni. Pionit alkavat kääntyä loppusuoralle, mutta talveksi riittää kuvia vaikkka kuinka. :)

      Poista
  11. Ei hitsi. Tämä on nyt toinen blogi, jossa törmään tuohon ihanaa 'Buckeye Belle' -pioniin. Pidän tätä merkkinä, että pitää hommata omaankiin puutarhaan. :) Upean isot pionit sinulla ja mahtava kukinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sehän on niin selvä merkki, ettei kannata jättää 'Buckeye Belleä' ostamatta, jos jostain sen sattuu löytämään :) Sitäpaitsi se on hyvin elinvoimainen pioni, kasvaa reippaasti ja kukkii hyvin. Paikan valinnassa kannattaa huomata, että ainakin minulla se on pikkuisen korkeampi muita. Ei kovin paljon, mutta kuitenkin. Minulla se on valkoisten edessä, mutta olisin istuttanut sen niiden taakse, jos olisin tiennyt.

      Kiitos, Kati!

      Poista
    2. Ai niin, tuo jutun kuva on otettu juuri siitä kulmasta, että 'Buckeye Belle' on valkoisten takana :) Useimmiten katson niitä toisesta suunnasta.

      Poista
    3. Hyvä tietää! Ehdin jo miettiä paikkaa ja se olisi kukkamaan keskellä eli ihan just nappiin. :)

      Poista
    4. Hienoa! Ei muuta kuin kuoppaa kaivamaan :)

      Poista