KUU, MAA JA TÄHTISUMU

Silloin tällöin iltaisin istahdan keittiön terassin penkille juomaan smoothieta ennen kuin viimeistelen päivän työt ja vien työvälineet paikoilleen. Jäsenet ovat puutarhahommista raukeat. Kesäillan aurinko kultaa koko länsireunan. Ajatukset vaeltavat tehdyissä töissä ja uusissa suunnitelmissa.

Tällä kertaa minulla on erityinen syy tyytyväisyyteen: olen saanut toteutettua yhden unelmani. Olin jo pitkään haaveillut laittavani terassin edustan penkin kuntoon. Ensin ei ollut ideaa. Oli vain epäonnistuneita kokeiluja.  Sitten ei ollut aikaa, multaa eikä istutusilmojakaan. Nyt sen sijaan oli ajatus, intoa ja multaa. Ilmat olivat alkaneet viiletä. Kuukin taisi olla kohdallaan.

Kullero 'New Moon' – rakastan tätä kalpeankeltaista kukkaa.

Olin yrittänyt kasvattaa alueella loistotädykettä ja vaaleankeltaista kulleroa, mutta kasvualusta oli huono. Loistotädykkeet retkottivat ja kullerot kasvoivat kituliaasti. Nyt päätin tehdä kunnon kasvualustan ja istuttaa tädykkeet ja kullerot niin tiheään, että ne saisivat nojailla toisiinsa.

Siispä entiset kasvit ylös ja paloiksi. Paksu multapatja alle ja jakopalat muhevaan maahan. Kunnon kastelu.

Loistotädykkeen puhtaansininen väri on vastustamaton!

Nyt suurten kivien välissä kasvavat suloisen sinikukkaiset loistotädykkeet sekä kalvakankeltaiset kullerot ’New Moon’ ja ’Alabaster’. Ja kuinka ollakaan: huomasin, että aluetta rajaavat kuunliljat sekä toisella puolella sinipallo-ohdake ’Blue Globe’ sekä valkokukkainen syysmaksaruoho ’Stardust’. Kuu, maa ja tähtisumu. Annoin alueelle nimeksi Avaruus.

Tätä vaikutelmaa tavoittelen.

SURUNLAAKSOSTA ONNENKUKKULOILLE

Minun alkoi tehdä mieli kapeaa kuusta. Sellaista, jota sanotaan surukuuseksi. Ajelimme Vesilahdelta Lempäälään ja siinä matkan varrella niitä oli monessakin paikassa. Kapeita ja korkeita, kauniita kuusia. Niiden oksien kärjet nousevat vähän ylöspäin, aivan kuin ne hymyilisivät. Mutta se nimi! Minua tökkii ajatus ostaa surukuusi. Ei sillä, että surukuusen ostaminen tietäisi surua. Jotenkin vain se nimi on niin surullinen.

En halunnut ajatella

asuvani Murhasaaressa.

Etsiessämme sopivaa tonttia Pirkanmaalta, myynnissä oli tontti kauniilla seudulla. En kuitenkaan halunnut käydä katsomassa sitä, sillä en halunnut ajatella asuvani Murhasaaressa.

Synkän lammen rannalla

rehottaisi kalmojuuri.

Katsellessani niitä surukuusia, ajatukseni lähtivät laukkaamaan. Surunlaakso… Jospa istuttaisin surukuusen ja sen alle varjoon taponlehteä. Siinä vieressä, vähän aurinkoisemmassa paikassa kasvaisivat myrkkykeiso ja konnanyrtti. Synkän lammen rannalla rehottaisi kalmojuuri. Särmää kokonaisuuteen toisi piikikäs pirunnyrkki.

Meillä ei ole taponlehteä. Meillä on peittolehti. Se kasvaa katajan suojissa.

Ikkunalaudalla kasvaisivat kärsimyskukka, tuonenkielo ja raatokukka. Kohtalonköynnös kehystäisi niitä kurottaen versojaan kohti kattoa.

Portaiden pielessä kasvaisivat punaiset verenpisarat. Syksyn tullessa syysmyrkkyliljat puhkeaisivat kukkaan. Kyynelkoivujen muodostaman kujan läpi voisi kulkea… Onnenkukkuloille.

Puistoruusu ’Ilo’ säihkyisi

vähän myöhemmin kesällä.

Onnenpensas loistaisi keväällä keltaisena kuin aurinko. Elämänlanka (se yksivuotinen aitoelämänlanka) kiemurtaisi versojaan pensaan tuuheassa oksastossa. Herkkä jumaltenkukka aukaisisi viehättävät kukkansa siinä lähistöllä. Puistoruusu ’Ilo’ säihkyisi vähän myöhemmin kesällä. Vieressä kasvaisivat hunajakukka ja kaikkialle ehtivä onnenapila.

Valoisalla itäikkunalla ruukussa viihtyisivät enkelinsiipi ja kodinonni.

Kodinonni

Palaan tähän päivään ja tähän hetkeen. Näppäilen Googleen s u r u k u u s i – ja kas, löydän sen toisen nimen: pilarikuusi. Jo helpottaa! Nyt tuntuu aivan erilaiselta. Voisimmekin ostaa pilarikuusen. Innostun asiasta niin, että pyydän Joukon katsomaan kuvahaun satoa. – Ihan hieno, mutta yksi kuusi ei näytä miltään, Jouko sanoo. Niitä pitää olla pieni ryhmä.  Pilarikuuset ovat aika harvinaisia. – Hui, minä sanon. Niiden hinnat ovat lähellä sataa euroa kappaleelta. No, ei se ole tämän päivän asia.  Ei niille ole paikkaakaan mietittynä.  

PUUTARHAKASVIO

Koko homma lähti kasviosta ja vaaleanpunaisesta kuningattaresta. Kulkiessani kahdeksasluokkalaisen poikani kanssa metsässä kasveja etsimässä minun alkoi tehdä mieli omaa kasviota. Ei minun tehnyt mieli sellaista kuin koululaisilla. Siihenhän keräillään tai kuvataan luonnonkasveja opettajan antaman listan mukaan. Joka kuvassa pitää olla oma nimilappu. Sellaisia kasvioita olen ollut tekemässä jo kolme kertaa ja neljäs on odottamassa muutaman vuoden päästä. Rikkakasvionkin olen jo tehnyt.

Siinä kotkansiiven, hiirenportaan, sananjalan ja metsäimarteen – jotka muuten ensialkuun näyttivät ihan samanlaisilta – lehtimuotoja tutkiessa, itiöemiä vertaillessa ja LuontoPorttia selatessa aloin haaveilla puutarhakasviosta.

Nautin yhteisestä ajasta ihanan, hyväntuulisen poikani kanssa. Kesäloman viimeisenä iltana ajelimme liikennettä vaarantaen kanervien, lehmusten ja tuomien perässä. Etsimme eroavaisuuksia lehmuksen ja tervalepän lehdistä. Rämmimme kosteassa, varjoisassa metsässä löytääksemme edes yhden imarteen. Koululaisen kasvio valmistui, mutta minun kasvioni idea ei hahmottunut.

Asla halusi ilahduttaa opettajaa kahdella kissankäpäläkuvalla. Tässä se hauskempi kuva.

Kuvan on siis ottanut Asla. Julkaisen sen hänen luvallaan.

Kirjoittelin blogijuttua otsikolla ”Miten ostoslistan kävi?” ja yritin palauttaa mieleen ostamani pensashanhikin lajikenimeä. Onneksi olin tallentanut sen päiväkirjaani. Minulla oli ollut hieno luettelo kaikista kasveistani, mutta sitten aivan odottamatta Word hävitti sieltä kaikki valokuvat. Oli tyly tunne nähdä satojen valokuvien sijaan joka kuvan kohdalla teksti: ”Tiedostosta ei löytynyt kuvaosaa, jonka suhdetunnus on rId14.” Minulta meni motivaatio listan päivittämiseen ja olin nyt pelkkien päiväkirjamerkintöjen varassa.

Hetken selaamisen jälkeen sain tietää, että tuo ihana, väriään vaihtava pensas on vaaleanpunainen kuningatar. Silloin sain idean: teen puutarhakasvioni blogiin, ainakin yhden aakkosen verran joka kuussa. Nimi suomeksi ja latinaksi ja kuva, ehkä tieto kasvin alkuperästä. Voi siinä jotakin muutakin olla, jos sattuu olemaan joku ajatus, hyvä vinkki tai tiedonhippunen. Löydän sitten kaikki kasvit nopeasti tunnisteen avulla ja väliin on helppo päivittää lisää.

Tämä pensashanhikki ’Pink Queen’ sopii sellaiselle, joka ei osaa päättää ottaisiko vaaleanpunaisen vai valkoisen.

Monivuotiset ja yksivuotiset laitan omiksi jutuikseen. Monivuotisiin tulevat puut, pensaat ja perennat sekä pitkään kestävät sipulikukat ja sellaiset itsekylväytyvät kukat, jotka säilyvät monta vuotta. Yksivuotisiin tulevat kokeilemani hyötykasvilajikkeet, kesäkukat, tulppaanit, daaliat ja sen sellaiset, joita kasvatan lähinnä yksivuotisina.

Pidän suomenkielisistä kasvien nimistä, joten teen listan suomenkielisten nimien mukaan. Sen verran kaksikielisyyttä luettelossa on, että olen valinnut nimivariaatioista usein sen, joka on lähempänä latinaa. Esimerkiksi ajuruoho löytyy nimellä timjami ja kurjenmiekka nimellä iiris. Lisäksi latina on luokittelun taustalla. Tämän vuoksi esimerkiksi kasvit, joiden nimessä on ”angervo” eivät löydy kuitenkaan A:sta. Jaloangervot (Astilbe), heisiangervot (Physocarpus), pensasangervot (Spiraea) ja valeangervot (Rodgersia) on ryhmitelty erikseen.

En tiedä, onko kasviostani kenellekään muulle mitään iloa. Onhan se vähän niin kuin vanhaa puhelinluetteloa lukisi. Kukaan muu kuin minä ei sitä paitsi tee mitään niillä tiedoilla mistä olen kasvini hankkinut ja milloin ja missä ne nyt kasvavat. Itse olen luettelosta tosi innoissani. Lopulta saan tietää senkin, montako eri lajiketta puutarhassamme on.

Seuraava postaus on sitten nimeltä "Katajakujan kasvit: A"

Hyvää elokuun jatkoa Sinulle!

TEIN SEN!

– Miltä nyt tuntuu?

– Erittäin hyvältä. Tein parhaani ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Tosi hyvä fiilis!

– Olet juuri viskellyt 25 litraa syyslannoitetta maahan. Miten se sujui?

– No, lähdin siihen ihan kylmiltään. Aika vähän on tullut treenattua tuota lannoituspuolta, mutta eihän tuo kummoinen homma loppujen lopuksi ollut. Ranneliike, rauhallinen kävely ja pieni kyykkiminen eivät tuntuneet juuri missään. Kolme kierrosta ämpärin kanssa ympäri puutarhaa ja se oli siinä.

– Millä tekniikalla vedit suorituksen läpi?

– Kaadoin lannoiterakeet ämpäriin, josta ne oli helppo heitellä hedelmä- ja koristepuille, muutamille havuille, marja- ja koristepensaille ja perennoille. Kaikkeen ei säkillinen kuitenkaan riittänyt. Lannoitin perennoista vain uudet istutukset, arimmat talvehtijat ja ahkerimmat kukkijat. Vähän jäi harmittamaan, että unohdin lannoittaa uudet ruukkutuijat ennen kuin lannoite loppui. Vastoin joitakin ohjeita en harannut tai tehnyt reikiä rautakangella, sillä mitenkäs haraat kun maa on kasvillisuuden peitossa. Rautakangen käyttöön olin liian laiska enkä kyllä edes halunnut survoa puiden juuristoa. Koska sadetta ei näyttänyt tulevan, panin lopuksi sadettimet kastelemaan maan kunnolla.

– Harvoin tällaisesta uutisoidaan, mutta nyt siihen oli aihetta. Miksi?

– Olin kerrankin ajoissa. Sitä ei ole tapahtunut usein. Siksi syyslannoitus on usein jäänyt tekemättä. Siitähän ei ole mitään hyötyä liian myöhään. Olin onnekas, että muistin ostaa syyslannoitesäkin kun satuin kulkemaan puutarhaosaston ohi. Säkki pitää olla valmiina silloin kun sitä tarvitaan, muuten se jää.

– Hieno homma! Onnittelut hyvästä saavutuksesta!

Palkinnoksi saan varmaan runsaasti ruusuja ensi vuonna.

Syyslannoitus

Milloin?

Syyslannoitus pitää tehdä ajoissa, jotta kasvit ehtivät hyödyntää annetut ravinteet ja siirtyvät talvilepoon oikeaan aikaan. Alla muutama nyrkkisääntö:

• Elo-syyskuussa.
• Kun kasvit ovat kasvussa, niiden lehdet ovat vielä kesäisen vihreitä.
• Hyvissä ajoin ennen lehtien kellastumista ja lepokauden alkua. Jos kasvit ovat jo saaneet ruskavärin, ne eivät enää ota ravinteita maasta kasvuunsa, vaan varautuvat talveen.
• Marjojen ja hedelmien lannoitus kannattaa tehdä heti sadonkorjuun jälkeen.

Miksi?

Syyslannoitteet parantavat kasvien talvehtimista ja edistävät esim. hedelmäpuilla ja marjapensailla seuraavan kevään kukintaa ja siten myös satoa.

Kasvien tärkeimmät ravintoaineet ovat typpi, fosfori ja kalium. Syksyllä puutarha kaipaa näistä kahta; fosforia, joka auttaa kasveja talvehtimaan sekä kaliumia, joka edistää tulevan kesän kukka-aiheiden muodostumista sekä parantaa kasvien kuivuuden- ja kylmänkestoa. Sen sijaan syksyllä annettava lannoite ei saa sisältää typpeä, koska typpi saa kasvin vihreät osat kasvamaan ja kasvin talvilepoon siirtyminen häiriintyy. Yksivuotisia kasveja voi lannoittaa typpipitoisella lannoitteella koko kesän, jotta ne jaksavat kukkia pakkasiin asti.

Lannoittamisen yhteydessä puutarha kannattaa myös kalkita, jos se on päässyt unohtumaan. Jos maa on liian hapan, kasvit eivät pysty hyödyntämään niille tarjottuja ravinteita ja lannoitus menee hukkaan.

Valkoalpi sai ripauksen rakeita talvehtiakseen hyvin. Se ei nimittäin ole ihan kestävimmästä päästä.

Miten?

Syyslannoittaminen on helppoa, sillä samaa lannoitetta voi käyttää puutarhan kaikille kasveille. Nurmikolle tosin on olemassa oma syyslannoitteensa. Siinä on ihan vähän typpeä mukana, sillä nurmi hyötyy siitä, että se säilyy talveen asti pienessä kasvussa.

Syyslannoitetta löytyy sekä kasteluveteen sekoitettavana jauheena että rakeina. Lannoite levitetään kasvien juurelle mahdollisimman tasaisesti. Itse käytin rakeista syyslannoitetta ja panin lopuksi sadettimet päälle. Isossa puutarhassa lannoiteliuoksen käyttö olisi liian työlästä. Annostelukin on mielestäni helpompaa, vaikka totta puhuen aika summamutikassa rakeita heittelin. Annosteluohje kannattaa silti katsoa pussin kyljestä. Hedelmäpuut ja marjapensaat tarvitsevat yllättävän paljon, perennoille riittää vähempi.

Mille kasveille?

Syyslannoitetta kannattaa antaa kaikille puutarhan kasveille: nurmikolle, perennoille (mm. alppiruusut, kärhöt), koristepuille ja –pensaille (mm. ruusut, pensasaidat), havuille, marjoille (mm. vadelmat, pensasmustikat, mansikat, herukat, karviaiset) sekä hedelmäpuille. Erityisesti lannoitteesta hyötyvät kaikki talvenarat kasvit sekä satoa tuottavat hedelmäpuut ja marjapensaat. Myös perennojen syyslannoitus on tärkeää; ne kasvattavat uusia silmuja juurakoihin heinä-elokuulla.

Päivänlilja kukkii kiilto- ja syysleimujen edessä. Hyvä on heittää jokunen rae näillekin, niin jaksavat kukkia runsaina ensi kesänä.

Inspiraation tähän juttuun sain Autuas olo –blogin Cheriltä ja lukijaltani Toinin puutarhasta. Osallistuessaan arvontaani viime syksynä he kirjoittivat:

Vasta herännyt perennainnostukseni olisi iloinen jos se saisi imeä tietoa esimerkiksi kasvien lannoituksesta. Millä ja milloin?

Mitkä kasvit sinusta hyötyvät eniten syyslannoituksesta ja milloin viimeistään uskaltaa sen tehdä?

Kiitos hyvistä kysymyksistä! Kevät- ja kesälannoitukseen palaan vielä myöhemmin.

LEIKATTU PENSASAITA

– Voikohan mustakin tulla tuollainen kun sinä, tyttäreni pohti. – En tajua, ettei joku halua matkustella ja nähdä kaikkia mielenkiintoisia paikkoja ympäri maailmaa, hän jatkoi. Hän tietää minun nuorena matkustelleen paljon ja tietää senkin, etten enää halua lähteä juuri minnekään.

– En minäkään nuorena voinut käsittää, miksi minun äitini ei halunnut matkustella, sanoin. – Nyt ymmärrän häntä oikein hyvin, minä jatkoin. Iän myötä olen muuttunut niin paljon, että nyt ymmärrän monia muitakin. Hidastelijoita. Liikenteessä töppäilijöitä. Sairaita. Vapisevia. Heikkoja. Niitä, joilla on joskus vaikeaa. Niitä, jotka ovat onnellisia pienistä asioista…

Nuorena en voinut käsittää sitäkään,

miksi joku haluaa leikata pensasaidan.

Nuorena en voinut käsittää sitäkään, miksi joku haluaa leikata pensasaidan. Sehän on vapaasti kasvaessaan kaikkein kauneimmillaan. Inhosin leikattuja, korkeita orapihlaja-aitoja. Ne taisivat siihen aikaan olla muodissa. Nyt leikkaan pensasaitamme melkein joka viikko ja tuo matalaksi leikattu koivuangervoaita on yksi mieluisimmista elementeistä puutarhassamme.

Kuva on otettu kesäkuun loppupuolella.

Luonnollisten muotojen vastapainoksi halusin pienen muotopuutarhan. Halusin matalaksi leikatun aidan, jonka sisällä ryöppyäisi korkeahkoja kasveja. Haaveilin säntillisestä aidasta, mutta kasveja en halunnut suoriin riveihin enkä muodollisesti.

En sitä suunnitellessani ymmärtänyt,

miten oleellinen osa puutarhaamme

tuosta polvenkorkuisesta aidasta tulisi.

En sitä suunnitellessani ymmärtänyt, miten oleellinen osa puutarhaamme tuosta polvenkorkuisesta aidasta tulisi. Aita antaa ryhdin koko pohjoispihalle, josta tullaan taloon sisälle. Se on kuin selkäranka.

Leikattu aita ei yleensä kuki, mutta tässä leikkausväli on näköjään vähän venähtänyt. Pallotuijat ja pilarikatajat saavat kasvaa luonnollisina.

Koivuangervoaitoja on kaksi peilikuvina leveän käytävän molemmin puolin. Kummankin aidan sisällä kasvaa pilarikataja ja kaksi pallotuijaa, valeangervo, viiruhelpiä, kuunliljoja, pioneita, iiriksiä, syysleimuja ja syysmaksaruhoa. Maata peittävät maksaruoho ja toistaiseksi vielä peittokurjenpolvi. Keväällä nousevat sipulikukat.

Leikattu aita on työläs. Ihan oikeasti. Pensasleikkuri on kätevä, mutta kun leikattavaa on suurin piirtein 150 metriä, tietää tosiaan leikanneensa. Ei se aita sentään yli sataa metriä ole, mutta kun kaksi sivua ja päällinen on leikattava, metrejä kertyy. Ei riitä, että aidan leikkaa kerran keväällä. Ehei. Nopeimman kasvun aikaan kerran viikossa paremminkin tai ainakin joka toinen viikko. Koivuangervo kasvaa tosi nopeasti.

Kauneuden eteen on kuulemma kärsittävä.

Siis puutarhan kauneuden,

omasta kauneudesta ei niin väliä.

Valitsin mahdollisimman kevyen pensasleikkurin, jossa kuitenkin on riittävän pitkä terä. Leikkurin heilutteleminen puolikumarassa asennossa tuntuu silti loppumetreillä selässä, mutta kauneuden eteen on kuulemma kärsittävä. Siis puutarhan kauneuden, omasta kauneudesta ei niin väliä.

Muistan sen tunteen huhtikuussa 2015 kun mietin, mahtaako näistä risuista kasvaa yhtään mitään.

Istutin piiskataimet linjalankojen avulla mahdollisimman täsmällisesti. Muutaman vuoden sain aidan tuuheutumista odotella. Parturoin aitaa silmämääräisesti. Lopulta kyllästyin mutkitteleviin linjoihin.

Linjalankojen avulla leikkasin aidat tarkasti muotoonsa. Varasin hommaan apumiehen kanssa koko päivän. Linjalankojen kanssa touhuaminen vei aikaa, mutta lopputulos oli vaivan väärti. Nyt aita on helppo leikata silmämääräisesti koko loppukesän.

Kuningatarkurjenmiekat 'Snow Queen' kukkivat taustanaan valeangervon komeat lehdet.

Tässä kesäkuussa otetussa kuvassa pioni 'Angel Cheeks' aloittelee kukintaansa. Aniliinpunainen 'Bella Donna' on vielä pieni. Maanpeitekasvina kukkii peittokurjenpolvi, joka tosin on liian voimakas pionien juurelle.

Selkäkivusta huolimatta

aloin haaveilla

parista leikattavasta pensaasta.

Olin niin onnellinen vastaleikatusta aidasta, että selkäkivusta huolimatta aloin haaveilla parista uudesta leikattavasta pensaasta. Suoran ja matalan aidan kontrastiksi olisi hienoa saada jokin korkeampi elementti, vaikkapa kartio tai lieriö. Tai sitten pari pikku kuutiota. Joku kaareva tai korkea suora pätkä taustaksi jollekin. Kaikenlaisia hullutuksia – ja lisätyötä – sitä saakin päähänsä.

Siperiankurjenmiekat ovat parhaassa kukassaan kesäkuussa.

Mistä hullutuksista sinä haaveilet?

ENSIMMÄINEN, TOINEN JA KOLMAS KERTA

Silloin tällöin näen blogeissa, kirjoissa tai jossakin muualla palan valkoista puutarhaa. Vaikutun. Päätän tehdä omaankin puutarhaamme valkoisen osan. En haluaisi kokonaan valkoista puutarhaa, mutta jokin valkoinen alue olisi ihana. Edes yksi penkki. 

Ensimmäinen yritys

Jo ennen Katajakujalle muuttoa suunnittelin kodinhoitohuoneen ikkunan eteen kaistaleen valkoista puutarhaa. Voisin ikkunasta katsella iltahämärässä loistavia valkoisia kukkia. Nimesin alueen Kuupuutarhaksi.

Tuoksumatarat kukkivat.

Kuupuutarhan rungoksi istutin havuja: kartiovalkokuusen, laakakatajaa ja tuivion. Reunaan istutin valkoista tuoksumataraa ja varjoyrttiä, vähän taaemmas valkoista tähtiputkea. Rakastamani valkoiset syys- ja kiiltoleimut kukkisivat kesän loppupuolella alueen molemmilla laidoilla.

Sitten toiseen reunaan ilmaantui kauniin sinistä rotkolemmikkiä. Teki mieli istuttaa, kun polun reuna sattui olemaan sopivasti tyhjänä. Jonnekin ilmaantui lilaa iiristä. Jaoin valtavan suuren paakun ja niitä iiriksen jakopaloja riitti sinne sun tänne.

Iirikset loistavat kesäillassa.

Toinen yritys

Eteläpihalla on melko runsaasti värejä, joten ajattelin istuttaa eräälle kaistaleelle vain valkoisia kukkia. Sellainen kaistale toisi harmoniaa pihalle. Mielessäni välkkyi teema ”Valkoista ja vihreää”. Olin siitä tosi innoissani.

Koreakärsämö kukkii pitkään ja kauniisti ja on sitäpaitsi helppo kasvatettava.

Paikalla kasvoi luonnonvarainen kataja ja sateenvarjojalava, joka tosin myöhemmin jouduttiin kaatamaan. Istutin reunaan havuja: rohtokatajan ja sinilaakakatajaa. Kylvin valkoisia koreakärsämöitä ja ’Royal Wedding’ –unikoita. Istutin valkoisia ’Immortality’ –Saksankurjenmiekkoja sekä hienostuneen, valkoisen ’Schneewittchen’ -ruusun.

Mitenkähän sinne eksyi maanpeittokasviksi lilaa sitruunatimjamia? Jossain vaiheessa huomasin istuttaneeni sinisiä Kaukasiantörmäkukkia. Ne ovat niin ihania. Ensi kesänä niitä olisi tarkoitus saada lisää.  

Saksankurjenmiekka 'Immortality' kukkii suurin ja painavin kukin.

Kolmas yritys

Kävin mieheni kanssa Avoimet puutarhat – tapahtumassa, josta sain paljon inspiraatiota. Karholanhelmi oli hillityn tyylikäs. Itselläni on taipumus lähteä rönsyilemään, joten puutarhan vähäeleisyys teki vaikutuksen. Kaikki oli hyvin harkittua ja viimeisteltyä. Sellaista toivoisin omaan puutarhaanikin, edes palasen.

Tämän valkoisen penkin näin Avoimet puutarhat – tapahtumassa Karholanhelmessä Vesilahdella.

Olin valmistellut kanatarhan eteen penkin kahdeksalle pionille ja kolmelle jaloritarinkannukselle. – Miksen voisi tehdä siitä valkoista ryhmää, ideoin. Aloin haaveilla yksinkertaisista tai puolikerrotuista valkoisista pioneista: ehkä ’Jan van Leeuwenia’, ’White Wingsiä’ tai jotain muuta, vaikkapa vihertäväkukkainen ’Green Halo’ …

Pioni 'Gardenia' on yksi kauneimmista pioneista, jotka tiedän.

Ei tullut suunnitelluksi valkoista penkkiä. Tuli kuin hääpuku: jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Pionit tilaan uusina, ehkä kokeilen uutta lajikettakin. Maanpeitekasviksi tulee vanha tuttu valkoinen rönsyleimu omasta pihasta. Idean lainasin Karholanhelmestä. Suunnittelemaani valkoista pionipenkkiä täydentävät taivaansiniset jaloritarinkannukset ’Summer Skies’. Rakastan niiden heleää väriä.

Jotain sinistä, mieluiten kesätaivaansinistä...

Kolmas kerta toden sanoo. Ihailen valkoisia puutarhoja muilla, mutta omaan puutarhaan lisään valkoisen seuraksi jotain väriä, ainakin vähän.

Suunnittelemani penkki sai nimekseen Hääpuku-penkki. Jospa ensi keväänä löytäisin siihen sopivat pionit.

Sydämellisesti tervetuloa, Tuula Aho, blogini lukijaksi! Toivottavasti saat iloa jutuistani ja kuvistani.

KASVEJA KUUSEN ALLE

Kuusen alla on tunnetusti karut olot. Siellä ei moni viihdy.

Sitä kuusta kuuleminen, jonka juurella asunto.

Kesäkeittiön kulmalla kasvaa kaunis kuusi. Olen saanut säästettyä sen alla luonnostaan kasvaneen pläntin mustikkaa. Muuten kuusen alusta on paljas. Olen innoissani päästessäni suunnittelemaan kasvillisuutta kuusen alle.

Omat ideat olivat vähissä, joten menin nettiin ja lueskelin kirjoja. Listasin tähän kasveja, joita kuusen alle suositeltiin.

Kasvuolot kuusen alla vaihtelevat riippuen paikan valoisuudesta, mullan paksuudesta ja kosteudesta. Näistä voi valita kasveja eri oloihin. Sitkeimmät sopivat paikkaan kuin paikkaan.

Kasvualusta neuvottiin perustamaan lisäämällä multaa. Täytyy kuitenkin varoa peittämästä kuusen pintajuuristoa paksulla maakerroksella. Sen vuoksi en aio laittaa myöskään juurimattoa väliin.

Kuusen alla voivat viihtyä:

Ahomansikka

Ahomansikka saattaa viihtyä niin hyvin, että kuusen alusen lisäksi valloittaa puoli puutarhaa.

Nämä ahomansikat leviävät katajien alla. Melkein kadun, että istutin ne sinne. Karuun, paahteiseen paikkaan ei ollut paljon vaihtoehtoja.

Idänvirpiangervo

Idänvirpiangervo on perinteinen koristepensas. Juurivesoja kasvaa runsaasti. Virpiangervot ovat helppohoitoisia, terveitä ja vaatimattomia kasvualustan suhteen. Korkeus 100–150 cm. Lehdet avautuvat varhain keväällä ja saavat puna-keltakirjavan syysvärinsäkin melko aikaisin. Kolmisen viikkoa kestävä kukinta alkaa yleensä kesäkuun alussa. Kukat ovat valkoiset ja tuoksuvat miedosti. Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo. Kasvualusta: kuiva–tuore, keskiravinteinen. 

Isokonnantatar
Isokonnantattaren sanotaan olevan yksi varmimmista julkisten puistojen perennoista. Leviää nopeasti, joten paikka on harkittava huolella.

Isoukonkello

Isoukonkello on suurimpia kellojamme. Kasvi on vaatimaton kasvualustan ja kasvupaikan suhteen. Se menestyy joutomailla ja vaikka kuusen juurella. Savimaata kannattaa silti keventää hiekalla istutusvaiheessa, jotta taimi lähtee hyvin kasvuun. Suuret valkoiset tai siniset kukat avautuvat vähän kerrallaan, joten kukinta kestää kolme viikkoa. Kukinnan jälkeen kasvi ränsistyy. Sen eteen kannattaa istuttaa muita kasveja. Kasvi ei kylväydy vaivaksi.

Kallioimarre
Kallioimarre on luonnonkasvi, joka viihtyy metsäpuiden alla ja varjoisilla kallioilla.

Keltapeippi

Peipit ovat usein villejä leviämään.

Ketunleipä

Ketunleipä eli käenkaali on herttainen ja kestävä maanpeitekasvi.

Tämän ihanan kuvan ketunleivästä latasin Pixabaysta.

Kielo, kalliokielo

Kielo viihtyy kuusikoissa luonnostaankin. Joku varoitteli kielon olevan turhan ahkera leviämään.

Kirjovuohenputki  ’Variegatum’

Kirjovuohenputken kasvutapa on peittävä ja sillä on hyvä kilpailukyky rikkaruohoja vastaan. Viihtyy niin auringossa kuin varjossakin. Voidaan käyttää maanpeitekasvina ongelmakohtiin. Valkoinen kukinta on vaatimaton. Kirjovuohenputki ei leviä yhtä aggressiivisesti kuin luonnonkanta, mutta silti paikka kannattaa valita huolella. Toiset pitävät kirjovuohenputkesta, toiset varoittelevat juuri tuon leviämistaipumuksen vuoksi.

Kurjenpolvet, mm. tuoksukurjenpolvi

Tuoksukurjenpolvi on voimakas kasvi, jonka sanotaan pärjäävän melkein missä vain.  Olen kuullut, että se leviää voimakkaasti.

En ole kokeillut peittokurjenpolvea kuusen alla. Nämä peittokurjenpolvet viihtyvät kanukoiden katveessa.

Maahumala

Maahumala levittää mielellään piparkakkureunaiset lehtensä paikkaan kuin paikkaan. Saattaa käydä niinkin, että se innostuu levittäytymään innokkaammin kuusta ympäröivälle muhevalle maalle kuin sille osoitettuun paikkaan kuusen alla. Maahumalasta saattaa saada riesan puutarhaansa,  joten sen hankkimista kannattaa harkita tarkkaan.

Maksaruoho

Maksaruohot ovat reippaita maanpeitekasveja, jotka voivat hyvin viihtyä karuissakin oloissa.

Oravanmarja
Oravanmarja on luonnonkasvi, joka luonnostaan viihtyy kuusen alla.

Peittolehti

Peittolehti on kasvupaikan olosuhteista riippuen osittain tai täysin ainavihanta. Se sietää savista maata ja kuivuutta kesällä, muttei kevättalven viimaa, jolle se altistuu lumettomilla paikoilla. Liian avoimella paikalla lehdistö ruskettuu. Kukinnalla ei ole koristearvoa, sillä pienet ruskeat kukat jäävät lehtien alle. Kasvutapa on leveä, maanmyötäinen ja tiheä lehtimätäs. Kasvi leviää hitaasti pitkällä suikertavalla maavarrellaan. Kiiltävät, lähes pyöreät lehdet ovat ainavihannat kun saavat kunnon talvisuojan lumesta. Kasvupaikka: puolivarjo–varjo. Kasvualusta: tuore, keskiravinteinen.

Pikkutalvio

Pikkutalvio on ainavihanta maanpeitevarpu. Lumettomilla paikoilla lehdistö saattaa ruskettua kevättalven viimassa ellei kasvustoa suojata vaikkapa havuilla. Pikkutalvio suosii kalkittua maata. Kukinta kestää varjossa toukokuun alusta jopa heinäkuuhun. Aivan mullanpinnassa kasvava pikkutalvio muodostaa laajoja mattoja. Se leviää nopeasti nivelistään juurtuvien maanpäällisten rönsyjen avulla. Lehdet ovat läpi vuoden vihreät, vanhana nahkamaisen kovat. Kukat ovat yleensä siniset tai violetit. Valkoteriöiset lajikkeet ovat harvinaisia. Kasvupaikka: puolivarjo–varjo. Kasvualusta: tuore, keskiravinteinen, humuspitoinen ja kalkittu.

 Ainakin tälle valkokukkaiselle pikkutalviolle varaan paikan kuusen alta.

Pikkutöyhtöangervo
Pikkutöyhtöangervon sanotaan sopivan niin valoon kuin varjoonkin kuivaan paikkaan. Lehdistön syysväri on tulenpunainen.

Rauniokilkka
Rauniokilkka on muurin väleissä viihtyvä matala, pienikukkainen ja siro kasvi, joka siis sietää hyvin kuivuutta.

Rönsyakankaali
Akankaali on voimakas kasvi, jonka sanotaan selviytyvän kuivassa varjossa.

Rönsyansikka

Rönsyansikka on voimakas, keltakukkainen perenna.

Rönsykuunlilja (Hosta clausa f. normalis)
Blogiystäväni suositteli tätä harvinaista kuunliljaa kuusen alle. Se todellakin nimensä mukaisesti tekee rönsyjä. Sietää melko hyvin aurinkoa, suositellaan puolivarjoon. Kukkii aikaisin tummanvioletein kukin.

Rönsytiarella

Rönsytiarella on kaunislehtinen ja –kukkainen varjoisten paikkojen kasvi.

Suikeroalpi

Suikeroalpi on vikkelästi leviävä keltakukkainen perenna.

Vuorenkilpi

Vuorenkilpi on kaunislehtinen perenna, joka pärjää ohuessakin kasvualustassa.

Nämä vuorenkilvet viihtyvät ohuessa mullassa katajan kuivassa katveessa.

Suunnittelu on vielä puolitiessään, mutta kesäkeittiön kuusen alle on tulossa ainakin kirjovuohenputkea ja valkoista pikkutalviota. Ne ovat kauniit yhdessä.

Mikä kasvi  sinun kuusen alla viihtyy? Onko listalla joku sellainen kasvi, jota et suosittelisi kuusen alle? Kirjovuohenputkesta jo mainitsinkin, että siitä ollaan puolesta ja vastaan. Vinkkaa parhaat ideasi toistenkin iloksi ja hyödyksi. Päivitän ne listalle.