PÄIVÄN LINTU: U-V

Kuvat ovat Pixabaysta, ellei muuta ole mainittu.

VALKOPOSKIHANHI

Netin äärellä saan vastauksia niihinkin kysymyksiin, joita en ole osannut edes kysyä. Olen vain ihmetellyt, mikä tuo toisinaan kuuluva koiran haukahtelu on. Sehän on lentävästä parvesta kuuluva valkoposkihanhen ääni. Peruslaulu on kuitenkin tuttu nasaalinen hanhen ääni.

Olen myös miettinyt muuttolintujen lentokuvioita. Valkoposkihanhi muuttaa säännöllisinä auroina tai suorina jonoina. Joskus ne lentävät rykelminä, joiden takaosat venyvät auroiksi ja jonoiksi. Tuotakin ilmiötä on tullut syksyisin seurattua.

Joskus on tullut mietittyä sitäkin, miten lintujen poikaset oppivat lentämään. Grönlannin sisämaan korkeilla jyrkänteillä pesivillä valkoposkihanhilla on aivan oma metodinsa. Poikasten kuoriuduttua vanhemmat lentävät alas jyrkänteen juurelle ja kutsuvat poikasiaan. Kuuliaiset poikaset tulevat äänen perässä jyrkänteeltä alas holtittomasti liukuen ja pyörien, mutta kuin ihmeen kaupalla selviävät hengissä alas.

Ihmisillä on iän kaiken ollut tapana täyttää tiedon aukot haluamallaan tavalla. Valkoposkihanhien ajateltiin kuoriutuvan puunrunkoihin kertyvistä siimajalkaisista hanhenkauloista (äyriäisiä), jotka muistuttavat jossain määrin pientä hanhea. Niinpä hanhea saatettiin pitää kalana ja jopa kasvina, jota voitiin syödä paaston aikana. No, eipä nykyäänkään kaikissa tiedoissa ole perää. Usein valkoposkihanhea pidetään haitallisena vieraslajina, mitä se ei kuitenkaan ole. Jäämerelle muuttaneista linnuista muutamat olivat syystä tai toisesta jättäytyneet Inkooseen (vuonna 1981) ja Turkuun (1985), ja alkoivat levitä.

Koska valkoposkihanhet tykkäävät liikkua aika isoissa porukoissa, niistä väkisinkin saattaa tulla harmia. Toivottavasti kuitenkin se tieto, että laji on maailmanlaajuisesti harvinainen, lisäisi kärsivällisyyttämme noita kauniita lintuja kohtaan.

VALKOVIKLO

Illemmalla teen verkkaisen kierroksen pihapiirissä. Puutarha näyttää kauniilta tihkusateessakin. Lintujen laulu täydentää idyllin. – Jos en ole ihan hakoteillä, tuo on valkoviklo, mietin ja päätän valita sen päivän linnuksi. Yhtä hyvin se voi olla meriharakka tai joku muu, mutta nyt minulla on hyvä syy tutustua valkovikloon.

Valkoviklo ei ehkä pesi näin eteläisessä Suomessa, mutta voi ihan hyvin olla matkalla pohjoista kohti. Alkaa pian olla jo perillä. Jonkun lähteen mukaan se on yleinen lintu ja pesii lähes koko Suomessa. Pesintäkään täällä ei siis olisi mahdotonta. Sanotaan, että valkoviklon pesä on useimmiten kuivalla maalla valoisassa metsässä, usein melko kaukana kosteikosta. Ahaa, siis vaikkapa meidän metsässämme. Olisipa kiva.

Olen kuvien perusteella luullut kahlaajia isommiksi kuin ne ovatkaan. Valkoviklo on vikloista suurin, mutta silti vain vähän räkättirastasta suurempi. Pukukoodi on vakio: mustan- ja valkoisenkirjavan harmaa takki, valkoisessa paidassa myös vähän mustapilkkuista kuosia, kaulahuivi ja päähine mustaviiruiset, jaloissa pitkät vihertävät saappaat.

Perhekokoa viklon ei tarvitse itse suunnitella, sillä kahlaajilla se on neljä munaa per kevät. Haudontavuorot jaetaan. Vauva-aika menee parissa päivässä. Sen jälkeen poikaset hakevat ruokansa itse, kun emo vähän johdattelee ruokapaikalle. Lastenhoitovuorotkin jaetaan niin kauan, kunnes kesäkuun lopussa poikaset oppivat jo melkein lentämään. Silloin äiskä ottaa ja lähtee etelän lämpöön jättäen iskän kantamaan lopun vastuun jälkikasvusta. Hyvä on saada vähän omaa aikaa, kun uusi pukukin pitää hommata ja lento on pitkä.

VARIS

Ystäväni kertoi löytäneensä haavoittuneen variksen ja hoitaneensa sen kuntoon. Vapautettuaan sen takaisin luontoon, lintu ei ollut heti tunnistanut häntä. Kun hän oli alkanut laulaa laulua, jota oli varikselle usein laulanut, lintu tunnisti hänet ja tuli lähelle. Monissa lähteissä kerrotaankin, että varis oppii tunnistamaan ihmisiä ja lemmikkieläimiä.

Varis on älykäs lintu, joka osaa rikkoa nilviäisten ja rapujen kuoret pudottamalla ruoan korkealta ilmasta kalliolle. Se osaa myös vetää kalastajien siimoja nostaakseen itselleen syötävää. Sen sijaan ruokien terveellisyydestä niillä on vaatimattomat tiedot tai sitten nuoriso vain vähät välittää vanhempiensa neuvoista. Urbaanit, kasvavat varikset voivat ahmia liikaa pullaa ja burgereita, jolloin niiden siipien kehitys häiriintyy. Siivet voivat muuttua valkokirjaviksi tai jopa valkoisiksi ja lintu voi jäädä lentokyvyttömäksi.

Ruuasta puheen ollen... Variksilla on näppärä systeemi poikasten ruokkimiseen. Molemmat emot ruokkivat poikasiaan venyvästä kurkkupussista oksentamallaan ravinnolla.

Varislintujen lapsuusaika poikkeaa selvästi muista lintulajeista.  Ne viettävät keskimääräistä pidemmän ajan pesäpoikasina, aikuiset ruokkivat poikasiaan huomattavasti pidempään, ja ylipäänsä varikset viettävät enemmän aikaa perheensä tai oman sosiaalisen ryhmänsä kanssa kuin muut linnut. Tuolloin pienet ehtivät oppimaan vanhemmiltaan monia asioita.

Tutkimuksissa varisvanhemmat olivat kärsivällisiä ja suvaitsevaisia poikasiaan kohtaan. Lapsukaiset selvittivät tehtävät paljon nopeammin, jos ne saivat katsoa aikuisten mallia. Uudenkaledonianvaristen poikaset liikkuvat vanhempiensa seurassa neljä vuotta ennen itsenäistymistä. Ihmisen iässä tämä vastaisi kahta vuosikymmentä.

Varikset ovat pääasiassa yksiavioisia lintuja, mutta erojakin tapahtuu. Suurin syy on kuolema. Jos haudonta epäonnistuu toistuvasti, puoliso saattaa pakata kimpsunsa. Muita syitä voi vain arvailla.

Osa variksista muuttaa lähiseudulle, osa talvehtii Suomessa. Länsi-Suomen varikset muuttavat Ahvenanmaan kautta eteläiseen Ruotsiin, Tanskaan ja Baltiaan. Itä-Suomen varikset puolestaan ylittävät Suomenlahden ja vaeltavat Itämeren itäpuolta Puolaan ja Saksaan. Linnut palaavat samoja reittejä maalis–huhtikuussa. Jännää!

VARPUNEN

Kylmä on. Puutarhasta sentään löytyy suojaisia paikkoja, joita aurinko lämmittää. Lintuja on yllättävän paljon liikenteessä. Seurailen käpytikan puuhia koivun rungolla, tiaisia, mustarastaita. Viherpeippoparikin näyttäytyy. Iloinen lirkutus kuuluu tuulen yli. Varpusia en näe, mutta opettajani väittää niiden sirkuttelevan. Onneksi, sillä varpuset ovat vähentyneet rajusti viime vuosikymmeninä. Nykyään laji on erittäin uhanalainen ja rauhoitettu.

Varpunen on ihmisen uskollinen seuralainen niin kaupungeissa, taajamissa kuin maatiloillakin. Siitä huolimatta laji ei ole saanut varauksetonta arvostusta ihmisiltä. Lieneekö syynä sen vaatimaton ulkonäkö? Wikipediassa sen höyhenpukua kuvataan takkuiseksi ja hoitamattoman näköiseksi. Koiraan talvipukua luonnehditaan kauhtuneeksi. Naaraan ulkonäöstä mainitaan suttuisen ruskean harmaanvalkoinen alapuoli ja likaisenruskea yläpuoli. Silmän takana on likaisenbeige silmäkulmanjuova. Ei mitenkään mairittelevaa. Mairittelevaa ei ole sekään, että varpusparvea käytetään ripulin vertauskuvana.

Ympäristöministeriö sentään arvostaa varpusen euromääräisesti korkealle, kun sen arvoksi on määritelty 1 220 euroa. Nyt kipin kapin isoa pensasaitaa istuttamaan. Sinne voi hyvinkin saada parven arvovieraita kesät talvet sirkuttelemaan. Varpunenhan on pääosin paikkalintu, joka viihtyy samalla paikalla vuoden ympäri ja saattaa pesiä jopa talvella.

VIHERPEIPPO

Tunnistan viherpeipon äänen tai ainakin sen kohdan, joka kuulostaa siltä kuin joku vetäisi ohi kulkiessaan jollakin esineellä aidan pinnoja pitkin. Valitsen tuon totiselta näyttävän peipon päivän linnuksi.

Viherpeippo on ollut yleinen laji, mutta nykyään se on uhanalainen Trichomonas gallinaen tuoman nielemisvaikeuksia aiheuttavan sairauden vuoksi. Ei siis ihme, että vetää ilmeen vakavaksi. Onneksi meillä on paljon katajia ja kuusia, joissa se tykkää pesiä, sekä paljon ruusunmarjoja, viherpeipon lempiruokaa.


VIHERVARPUNEN

Tänään tutustun vihervarpusiin, sillä niiden ääniä kuuluu siellä ja täällä. Vaikka vihervarpunen on yleinen lintu, se on monille silti outo. Outo monessa mielessä.

Jos näet vihreänkeltaisen, vilkasliikkeisen linnun roikkuvan oksasta pää alaspäin tai tapaat loppukesällä linnun voikukkien tai ohdakkeiden kimpusta tai näet linnun talviruokintapaikalla popsimassa maapähkinöitä tai pensaikossa pyrähtelee lintusia, jotka kitisevät kuin keinu, olet saattanut tavata vihervarpusen.

Vihervarpunen on vilkas kaikissa toimissaan. Vain pari viikkoa, kun poikaset ovat jo kuoriutuneet ja toiset pari viikkoa, niin pikkuiset lähtevät jo pesästä. Vielä pari viikkoa lapsiperhearkea ja se oli sitten siinä. Sitten aletaan jo katselemaan uutta kämppää Keski- tai Pohjois-Suomesta. Vielä ehtii munimaan toinen pesueen juhannuksen tienoilla.

VÄSTÄRÄKKI

Tuuli yltyy yltymistään. On turha äänittää lintujen lauluja. Onneksi ihana västäräkki tepastelee nurmikolla pyrstöään keikutellen. Västäräkkki sulattaa monen sydämen, eikä ihme. Tuo siro lintu on tuttavallinen ja kaunis. Puolisot viettävät onnellista perhe-elämää rakentaen salaisen pesänsä yhdessä ja hoitaen poikasensa niinikään yksissätuumin. Pesä saattaa olla kiviaidan kolossa, kuten meillä, tai vaikkapa halkopinossa. Erittäin salaisessa paikassa joka tapauksessa.

Västäräkin pyrstön keikutus on mietityttänyt ihmisiä kautta aikojen. Siihen liittyy tarina vuodelta 1938: ”Kun kivitasku kutsui västäräkin häihinsä, västäräkki alkoi katsella kotimiestä, mutta ei löytänyt kuin variksen. Varis vannoi hoitavansa västäräkin pojat hyvin ja västäräkki uskoi tätä. Kun västäräkki oli mennyt, pisti varis västäräkin pojat poskeensa ja meni menojaan. Kun västäräkki tuli häistä kotiin ja näki poikiensa hävinneen, se säikähti niin kovasti, että heiluttaa vieläkin häntäänsä.”