PÄIVÄN LINTU: S-T

Kuvat ovat Pixabaysta, ellei muuta ole mainittu.

SEPELKYYHKY

Sää on tuulinen, sateinen ja kylmä. Värjöttelen terassin suojissa kuuntelemassa lintuja. Sepelkyyhky lentää metsän laitaan ja saa kunnian olla päivän lintuni. Sepelkyyhkyn huhuilu muistuttaa pöllön ääntelyä. Kuitenkin kyyhkyt huhuilevat päivällä kun taas pöllöt öisin. Sepelkyyhkyt ovat suurempia ja arempia kuin kaupungeissa viihtyvät kesykyyhkyt eli pulut, mutta nykyään niitä saattaa nähdä kaupungeissakin vaikkakaan ei yhtä suurina laumoina kuin puluja. Kaupungistuminen on siis yltänyt sepelkyyhkypiireihinkin.

Sepelkyyhky munii kaksi munaa, joita molemmat emot hautovat. Poikasiaan emo ruokkii kupumaidolla eli kyyhkynmaidolla, jota linnun kupu erittää. Talveksi suurin osa sepelkyyhkyistä muuttaa Ranskaan tai niille nurkille.

SINISORSA

Jään miettimään eilistä sorsapariskuntaa. Pullasorsat ovat tuttuja kaikille, mutta mahdanko kuitenkaan tuntea niitä kovin hyvin? Ehkä en.

Ensimmäinen minulle uusi asia liittyy nimiin. Sinisorsa on toiselta nimeltään heinäsorsa, ja pullasorsiksi sanotaan ainoastaan niitä, jotka jäävät Suomeen talvehtimaan ihmisten antaman ravinnon turvin. Suurin osa sorsista muuttaa ulkomaille.

Ja mitä pullaan tulee, se ei todellakaan ole linnuille hyväksi. Kesällä sorsia ei pitäisi ruokkia lainkaan ja talvella kannattaisi mieluiten antaa kauranjyviä, kuorittuja auringonkukan siemeniä tai suurimmillaan sokeripalan kokoisia kauraleivän murusia.

Enpä ole tiennyt sorsien parisuhdekiemuroistakaan. Naaras on se, joka johdattaa koiraan reviirille ja päättää kaapin paikan. Itse asiassa naaras rakentaa koko pesän mieleisekseen tai sitten valitsee vaikkapa vanhan variksen pesän.

Naaras pyöräyttää 6–10 munaa ja alkaa niitä hautomaan, mutta koiras ei kauan jaksa samaa naamaa katsella. Se jättää naaraan jo ennen kuin poikaset kuoriutuvat, mutta naaras pärjää yksinhuoltajana kyllä. Loppukesällä molemmat katselevat jo uutta puolisoa. Ihan kaikilla parisuhteet eivät näin villejä ole. Suomessa talvehtivat sorsat saattavat olla pariuskollisia vuodesta toiseen.

SINISUOHAUKKA

Olen onnellinen, kun tunnistan (=arvaan) sirittäjän äänen. Punavarpusen ääntä ei tarvitse arvailla, riittää kun osaa pikkuisen englantia (Nice to meet You!). Sen sijaan neljää sovelluksen tarjoamaa uutta ääntä en tunnista. Ne ovat sinisuohaukka, pikkutikka, luhtahuitti ja liro.

Valitsen sinisuohaukan päivän linnuksi. Olen aika varma, että näin sekä koiraan että naaraan kaartelemassa taivaalla. On täysin mahdollista, että ne ovat ohikulkumatkalla Keski- tai Pohjois-Suomeen. Muuttoaikoina suohaukkoja voi tavata aukeassa maastossa kuten peltoaukeilla.

Ja hyvä on sinisuohaukka tuntea, ettei erehdy luulemaan koirasta lokiksi. Ensi silmäyksellä koiras näyttää lokilta erityisesti alta, mutta siinä on lokiksi jotakin kummallista: mustat siivenkärjet ja viisi selvästi erottuvaa käsisulkaa, kuten petolinnuilla tuppaa olemaan. Pariskunta näyttää kyllä ihan eri parilta. Koiras on lähes siniharmaan valkoinen ja naaras ruskeankirjava.

Sinisuohaukka on toinen yleisimmistä suohaukoistamme, mutta ei niitäkään kovin paljon ole. Laji kuuluukin silmälläpidettäviin. Sinisuohaukan saalistusmaiksi kelpaavat kaikenlaiset avoimet alueet, joilla myyriä tai linnunpoikasia on tarjolla. Useimmiten sen tapaa lokkimaisesti liihottelemassa matalalla peltojen, rantaniittyjen, soiden ja hakkuuaukeiden yllä. 

SINITIAINEN

Istun tukiopetuksessa. Pitäisi oppia erottamaan eri tiaisten laulut. Opettajani kertoo, että liikkeellä on niin sinitiaisia kuin talitiaisiakin ja saattaapa olla joku pyrstötiainenkin. Kaikki tehtävät menevät väärin. Juuri kun olen saamaisillani kiinni jostakin tutusta sävelmästä, laulava lintu vaihtuu. Yhtään ei helpota, vaikka viereisessä kuusessa vilahtelee monta pientä livertelijää, sillä kuusen oksat estävät näkyvyyden.

Eivät kirjalliset tehtävätkään ihan helppoja ole. Sinitiaisesta pitäisi löytää jotakin omintakeista kerrottavaa. No, jos sen jossain sattuu näkemään, sinitiaisella on sininen lakki ja mustat uimalasit päässä. Pienellä linnulla on pippuria. Ärhäkästi se puolustaa itseään ja pesyettään kotikoloonsa tunkeutuvia kirjosieppoja vastaan ja talviruokintapaikoilla pitää puolensa itseään isompia talitiaisia vastaan.


SIRITTÄJÄ

En muista ala-asteen biologian tunneilta sirittäjääkään, vaikka sekin on yleinen lintulaji eteläisessä Suomessa. Aika sympaattisen näköinen pikkuinen. Koiras kuulemma sirittää niin täysillä, että koko lintu tärisee.

SÄÄKSI

Kuuntelen pikkulintuja metsän laidassa. Kuulemma punavarpunen ja haarapääskynenkin ovat saapuneet. Nyt taivaalla liitelee valtavan kokoinen lintu. Merikotka se ei kuitenkaan ole, vaikka tälläkin on hapsut. Tämä lentää eri tavalla, vähän kuin lokki. Lokiksi se on kuitenkin liian suuri ja väärän värinen. Sen alapuoli on selvästi vaalea ja yläpuoli tumma. Näky on oikeastaan aika pelottava. Onneksi kanat ovat turvassa. Opettajani tietää lentäjän olevan sääksi. Niitä täälläpäin onkin. Lähin pesä lienee vain muutaman kilometrin päässä.

Ei ihme, että lintu näytti suurelta, sillä sen siipien kärkiväli on parhaimmillaan minun mittainen. Painoa toki on vain murto-osa minusta. Linnun ääntelyä en kuullut, eikä ihmekään. Sääksi ääntelee lyhyin, kuulemma jopa pikkulintumaisin vihellyksin tai yllättävän mitättömin äänin.

Suuri lintu tarvitsee suuren pesän, joka on oikeastaan risulinna tavallisimmin männyn latvassa. Ylimmän kerroksen asunto on oltava. Avarat maisemat ovat välttämättömät, järvinäköala on plussaa. Ulkovuoraus tehdään kuivista oksista ja risuista. Sisustamista varten tarvitaan jäkälää, sammalta, turvepaakkuja ja kaarnaa. Mitä suotta rakentaa joka vuosi uutta; remontoimalla entisen, lukaali palvelee vuodesta toiseen. Perusremppa tehdään heti muutolta palattua, mutta poikasten kasvaessa huushollia täytyy vielä kunnostaa sieltä ja täältä. Vuosien kuluessa pesän koko saattaa nousta yli metriin ja paino useisiin satoihin kiloihin.

Sääkset solmivat elinikäisen parisuhteen. Kotityöt jaetaan haudontaa myöten sopivasti molemmille. Naaras hautoo enimmäkseen, mutta vastaavasti koiras huolehtii ajoittain koko perheelle kalan pöytään. Huomaavainen koiras saattaa tuoda kalan naaraalle ja tarjoutua hautomaan sen aikaa, että naaras saa nauttia ruokansa rauhassa pesän ulkopuolella. Yleensä ruokana on kalaa, joskus harvoin pikkujyrsijää, vahingoittunutta lintua, linnunpoikasta tai käärmettä. Sääksi-iskä syö usein osan kalasta ennen kuin tuo sen pesässä odottavalle perheelleen.

Pesä rakennetaan ja rempataaan yhdessä, poikaset haudotaan ja hoidetaan yhdessä, mutta pitkälle ja vaaralliselle muuttomatkalle kukin lähtee omin nokkineen ja silloin kun se omaan aikatauluun parhaiten sopii. Joskus saattaa nähdä korkeintaan muutaman yksilön seurueen matkalla Välimerelle ja päiväntasaajan trooppiseen Afrikkaan. Länsi-Afrikka on erityisen suosittu kohde suomalaisten keskuudessa, pohjois-amerikkalaiset suuntaavat Etelä-Amerikkaan. Australian sääkset eivät muuta.

TAIVAANVUOHI

Tiltaltti laulaa koko ajan ja kaikkialla. Pitkin päivää olen kuunnellut tuttuja lintuja. Illalla menen vielä hetkeksi ulos. Linnut laulavat samaan tapaan kuin päivälläkin, mutta yhtäkkiä kuulen mäkätystä. Töyhtöhyypän lentoäänen tunnistan, eikä tämä ole sellaista. Hetken on hiljaista, sitten mäkätys kuuluu taas. Ääni kuuluu niin selvästi, että jos tuo ei ole taivaanvuohi, niin silloin on jostakin vuohet karkuteillä. Sovellus ei havaitse sitä, mutta muut pihalla olijat kyllä panevat erikoisen äänen merkille.

Ennen vanhaan taivaanvuohesta on liikkunut villejä juttuja. Kerrottiin, että joku jumalolento kiitää yötaivaalla vuohien vetämillä vaunuillaan. Aika villiä linnun elämä onkin, varsinkin perheen perustamisen aikaan.

Soidinlennollaan – innokkaimmin toukokuun pimeinä öinä sekä aamu- ja iltahämärissä – taivaanvuohi kiertelee korkealla pellon yläpuolella ja syöksyilee maata kohti. Alasyöksyissä koiraan pyrstösulat väpättävät ja päästävät mäkättävän äänen. Koko kulmakunnan taivaanvuohet voivat yhtyä tähän ja pian käynnissä on melkoinen karnevaali, kun useat linnut syöksähtelevät ylös ja alas. Soidin käy yhä villimmäksi, mitä useampi koiras siihen osallistuu. Linnut syöksyvät kilpaa alaspäin ja yrittävät voittaa naaraiden suosion. Välillä jokin koiras säntää ohikiitävän naaraan perään ja yrittää tavoittaa sitä. Onnistuneen ajon päätteeksi pariskunta mätkähtää alas saraikkoon parittelemaan. Aikamoista!

Tätä seuraa vähän seesteisempi vaihe, jolloin rakennetaan pesä, naaras munii ja hautoo. Taivaanvuohia ei näy eikä kuulu. Poikaset lähtevät pesästä pari tuntia kuoriutumisen jälkeen ja katoavat pesää ympäröivään heinikkoon. Molemmat emot saattavat ruokkia niitä yhdessä, kunnes ennemmin tai myöhemmin vanhemmille tulee ero. Muuttomatkalle Länsi-Eurooppaan tai Välimeren maihin lähdetään yksin tai pienissä porukoissa. 

TALITIAINEN

Luulin tuntevani talitiaisen laulun, mutta ehei. Ajat muuttuvat ja niin muuttuu talitintin laulukin. Kaupungistuminen ja melun lisääntyminen ovat kuulemma siihen syynä. Tutkitusti laulu on muuttunut kolmitavuisesta titityystä kaksi- tai jopa yksitavuiseksi. Lyhyt napakka laulu kantaa melun yli paremmin. Maaseudulla vanhaa kolmitavuista laulua voi vielä silloin tällöin kuulla. – Tööti-tööti-tööti, kuulen sen laulavan ja monenlaista muutakin. Laulu jää minulle vieläkin arvoitukseksi.

Tutun linnun ulkonäkökin yllätti. En ollut koskaan tullut katsoneeksi talitinttiä edestäpäin niin, että olisin huomannut sillä mustan kravatin kaulassa. Poskihöyheniäkään en ole osannut sillä silmällä katsoa. Talitinteilläkin on nimittäin nokkimisjärjestys: korkea-arvoisimmat nokkivat alempiarvoisten poskihöyheniä.

TIKLI

Päivän linnuksi valitsen tiklin, jota en ole nähnyt, mutta sovellus on kertonut sen usein laulaneen meillä. Ehkä opin tunnistamaan sen laulun nyt, kun sain tietää tiklin nimen olevan onomatopoeettinen. Tosiaankin se laulaa iloisesti ’tikilitt’ ja kaikkea muutakin niin nopeasti, etten lopulta saa siitä mitään selvää.

Ulkonäöltä se olisikin helppo tuntea, jos vastaan tulisi. Se on nimittäin niin eksoottisen värinen, ettei Suomessa pesiväksi linnuksi sitä uskoisikaan. Värikkään ulkoasunsa ja kauniin laulunsa vuoksi tiklillä on murheellinen historia: tikli on ollut yksi suosituimmista häkkilinnuista.

Tikli tietää itsekin korean värinsä, sillä kosintamenoissa koiras huojuttaa vartaloaan siivet puoliksi levällään esitelläkseen siipiensä keltaisia kuvioita. Naaraat ovatkin heikkoina hyvännäköisiin koiraisiin.

Naaras rakentaa taidokkaasti kauniin pesän puun oksanhankaan. Koiras saattaa ystävällisesti kanniskella naaraalle pesämateriaalia.

Jos puutarhassa sattuu olemaan takiaisia, ohdakkeita ja etenkin karhiaisia, ne kannattaa jättää talventörröttäjiksi, sillä ne juuri ovat tiklin mieliruokaa.


TILHI

Mitä ihmettä: tiukujen helinää! No, enhän minä oikeasti tiedä, helisevätkö pienet kulkuset noin, mutta ääni tuo sellaisen mielikuvan. Se on tilhi. Mielessäni alkaa soida: ”Tiu tau, tii-il-hi, äidin ryytimaassa…”

Sain taas yhden syyn lisää istuttaa koristeomenapuu pihaamme. Tilhet syövät sen hedelmiä, kun pihlajanmarjat loppuvat. Tilhi on helppo tunnistaa ulkonäöstään, mutta en ole ennen huomannutkaan, että sillä on rosvonaamio. Kieltämättä tukkatöyhtöineen se on muutenkin aika kapinallisen näköinen.

Olen luullut tilhien viihtyvän ympäri talven Suomessa, mutta se on muuttolintu. Tilhiä toki voi nähdä vuodenvaihteeseen, jopa helmikuulle asti, ja maaliskuussa ensimmäiset palaavat jälleen takaisin. Tilhet muuttavat sitä mukaa etelämmäs kun marjat ja hedelmät ehtyvät. Olen onnekas, että satuin tapaamaan sen tähän aikaan. Tilhet nimittäin pesivät pääosin Itä- ja Pohjois-Suomessa.


TILTALTTI

Tämän onnellisen päivän linnuksi valitsen sympaattisen tiltaltin. Sen iloinen laulu saa minut hymyilemään. Tiltaltti on yksi Suomen pienimmistä linnuista. Se painaakin vain noin 7 g. Meidän sisustusmakumme poikkeavat toisistaan siinä, että minä pidän vaaleista sävyistä ja tiltaltti vuoraa kotinsa tummilla höyhenillä. Ihmeellistä on pienen linnun elämä, kun se muuttaa talveksi Välimeren maihin tai trooppiseen Afrikkaan.

TUKKASOTKA

Sää vaikuttaa lämpimältä. Hetken jo mietin, voisinko päästää kanat tarhaan. Äkkiä sää muuttuu. Sataa valtavia lumihiutaleita. Aurinko näyttäytyy. Juuri kun olen päässyt ulos, alkaa tuulla villisti. Sitten ropsahtaa raekuuro. On vaikea kuulla lintuja. Mustarastas pompahtelee muurilla. Tunnistan sen laulun. Ihana tavata tuttuja!

Tulen sisälle miettien, jääköhän nyt päivän lintujuttu kirjoittamatta vai pitääkö minun tylsästi valita vain joku, mistä en ole aikaisemmin kirjoittanut.

Yhtäkkiä huomaan ruokailuhuoneen ikkunasta, että joku pulikoi lammessamme. Sinisorsa se ei ainakaan ole. On vaikea nähdä lintua tarkasti, kun se sukeltelee uppeluksiin vähän väliä, mutta sillä on kiiltävän musta pää, valkoinen rinta ja kyljissäkin selkeästi valkoista. Se on tukkasotka. Sitä en ole koskaan ennen nähnytkään saatikka kirjoittanut siitä. Innoissani ryhdyn etsimään tietoa tuosta pitkätukasta.

Tukkasotka on kekseliäästi delegoinut pesänsä vartioinnin. Se pesii mielellään lokki- ja tiirayhdyskuntien keskellä. Kala- ja naurulokit sekä tiirat suojelevat tehokkaasti omien pesiensä ohella myös sotkan pesät ilman korvausta. Isoista lokeista sen sijaan kannattaa pysyä kaukana, ne voivat pistellä sotkanpoikaset poskeensa.

Toisinaan sotkaemo delegoi myös haudonnan ja poikastensa hoitamisen munimalla samaan pesään toisen tukkasotkan kanssa. Tuolloin pesässä voi olla jopa 20–30 munaa. Siinä samalla kai ne hoituvat, kun poikaset osaavat jo pienestä pitäen hankkia ruokansa itse.

Tuntuu tosi ristiriitaiselta, että vaikka tukkasotka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi lajiksi, sitä saa silti metsästää Suomessa. Lajin elinympäristö ei ole muuttumassa yhtään paremmaksi, päinvastoin: lintukosteikot ovat kasvamassa umpeen ja vieraslajit (supikoira ja minkki) jatkavat tihutöitään. En ymmärrä.

TUULIHAUKKA

Tuulisen päivän lintuni on tuulihaukka. Niistä on aiempiakin havaintoja täällä viljapeltojen äärellä. Mitähän tekemistä tuulihaukalla on tuulen kanssa?

Tuulihaukka saalistaa erityisesti hiiriä ja myyriä avomaiden yllä ja jää usein lekuttelemaan eli lentämään paikallaan kuin tiira. Tässä auttaakseen se kääntyy usein vähäistäkin tuulta kohden. Okei, tämä tuli selväksi.

Tie naaraan sydämeen käy vatsan kautta. Soidinlennossa koiras tekee syöksyjä puussa istuvaa naarasta kohti. Naaras saattaa kerjätä koiraalta saalista ja tällöin koiras usein ruokkiikin sitä pikkujyrsijöillä. Uskoisin sen tepsivän hyökkäilyä paremmin. Minä ainakin olin onnellinen, kun Jouko tuli ensi kertaa luokseni suklaalevy mukanaan.

Tuulihaukka ei välitä rakentaa itse pesää, vaan vaikkapa vanha variksen tai harakan pesä kelpaa. Tietenkin naaras voi pesää sitten sisustella oman mielensä mukaan tuomalla muutaman korren. Hautomisesta huolehtii pääasiassa naaras, koiras huolehtii ruokahuollosta.

Entä se haukan katse? Tuulihaukan tarkka näkö ja kyky nähdä valon ultravioletteja aallonpituuksia auttaa saalistuksessa. Jyrsijöiden virtsa heijastaa ultraviolettia ja paljastaa näin elinpaikat.

TÖYHTÖHYYPPÄ

Istun pellon laidalla kauniissa kesäillassa. Kuuntelen tuttua ääntä. – Voiko se olla töyhtöhyyppä, mietin, en ole nähnyt niitä pariin päivään. Jos ne ovatkin muuttaneet jo pois. Naapuri kävi kylvämässä pellon toissa päivänä. Pesät ovat voineet tuhoutua. Ja siinä tapauksessa töyhtöhyypät lähtevät muuttomatkalle jo varhain kesäkuussa. Onneksi Muuttolintujen kevät -sovellus vahvistaa töyhtöhyypän äänen. Kesä on pelastettu.

Helpottuneena katselen kahden kauniin töyhtöhyyppäpariskunnan lentotaiturointia pellon yllä. Voi, kunpa ne malttaisivat viipyä pitkään! Töyhtöhyypät nimittäin saapuvat ensimmäisten joukossa ja myös muuttavat etelään aikaisin, suurin osa jo heinäkuussa, myöhäisimmät vasta lokakuussa.

Tänään opin, että töyhtöhyyppäkoiras kaapii maahan monta pesää, joista naaras valitsee parhaimman. Oi ei, naiset ovat naisia! Jälkikasvun hoidossa sentään pääsevät helpolla, kunhan vähän perään katsovat. Hämmästyttävää, että poikaset lähtevät oman ruokapöydän ääreen heti kun kuoriuduttuaan ovat kuivuneet.

TÖYHTÖTIAINEN

Lintujen äänten kuuntelu jää tällä kertaa väliin, mutta valitsen päivän linnuksi silloin tällöin kuulemani töyhtötiaisen. En ole koskaan onnistunut tupsutiitiäistä näkemään, mutta luulisin silti tuntevani tuon metsän tontun mustan ja valkoisenkirjavasta hiippalakistaan.

Aikaisin keväällä asuntomarkkinat ovat parhaimmillaan, joten töyhtötiainen lähtee kodin hankintaan jo maalis-huhtikuussa. Jos ja kun naaras on tarkka pesästä, se naaraan kannattaa kovertaa ihan itse tai ainakin etsiä mieluisa vapaana oleva kotikolo. Sammalilla, karvoilla ja höyhenillä sisustettu koti on lopulta kotoisa ja mukava. Ja kun kerran sen on mieleisekseen ahkeroinut, mitäpä sitä kotikoloaan vaihtamaan. Puolisonkin kanssa viihdytään yhdessä niin kauan kuin elinpäiviä riittää ja yhdessä samalle paikalle juurrutaan. Mihin sitä kotoaan lähtisi? Metsässä elämä on juurevaa kesät talvet, eikä tarvitse ylittää laajoja pelottavia aukeita, esimerkiksi niittyä tai vettä. No, nuorilla on tietysti omat menonsa.

Perhe hoidetaan yhdessä alusta alkaen ja lapsukaisista pidetään hyvää huolta. Sukulaisten kanssa eletään sovussa. Riitely olisikin täysin turhaa, kun ruokapaikat on sovittu etukäteen. Töyhtötiainen hankkii ravintonsa puiden alaoksilta tai maasta. Toiset saavat ruokansa puiden keskiosista ja näköalaravintolat latvuksissa on varattu korkeista paikoista pitäville. Talven varalle tiaiset piilottavat kätköjä – havupuiden siemeniä, hämähäkkejä ja hyönteisiä – kaarnan rakoihin ja jäkälän alle.