sunnuntai 19. syyskuuta 2021

HAUSKANPITOA

Teki mieli vähän hassutella ja tehdä jotakin oikein mukavaa. Niinpä värkkäsin kukka-asetelman käsilaukkuun ulko-oven pieleen. Eilen oli ihana syyspäivä ja puutarha kuin aarreaitta.


Käsilaukun oli ostanut eurolla kirpputorilta. Sen pinta oli kulunut ja huonokuntoinen, mutta käsittelin sen kenkäplankilla. Panin sisälle vahvan muovipussin ja rautalankahäkkyrän. Jotta laukku ei repsottaisi liian auki, sidoin suuaukon rautalangalla sopivan kokoiseksi.


Valitsin kestäviä kukkia ja oksia
tai sellaisia, jotka kuivuvat kauniisti.

Valitsin kestäviä kukkia ja oksia tai sellaisia, jotka kuivuvat kauniisti: tuijaa, euroopansorvarinpensasta, ohotanmarunaa, nukkapähkämöä, syysmaksaruohoa, syyshortensiaa ja peltoemäkkiä. 


Muotoa toivat kuivuneet omenapuun oksat. Mielenkiintoa tuomaan lisäsin iiriksen siemenkotia. Jätin keskiosan matalaksi, jotta käsilaukun kantohihna tulisi esiin.


Ja se vasta hauskaa onkin,
kun saa haastaa itseään ja
vähistä aineksista suunnitella asetelmia.

Vaikka puutarhassa on selvästi syksy, niin poimittavaa riittää. Ja se vasta hauskaa onkin, kun saa haastaa itseään ja vähistä aineksista suunnitella asetelmia. En taida vielä malttaa lopettaa tätä hauskanpitoa.

Tervetuloa, kaikki uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte täällä ja saatte iloa jutuistani ja kuvistani. ♥

27 kommenttia:

  1. Kiva idea! Ja erittäin kaunis asetelma.

    VastaaPoista
  2. Voi ihanuus miten loistava idea! Tämä saikin ajatukset lentämään, että mitä kaikkea voisikaan hyödyntää. Kerrassaan upea asetelma ja upea ajatus, kiitos :) -Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Hienoa, että juttuni sai aikaan ajatusten lentoa. Se on niin hauskaa. 😊

      Poista
  3. hieno.täytyypä laittaa muistiin idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Mukava kuulla, että jutusta oli iloa sinulle. 😊

      Poista
  4. Olet kekseliäs ja lopputuloksena sait kauniin asetelman :).

    VastaaPoista
  5. Kaunis asetelma ja hieno idea käsilaukun uudeksi elämäksi.

    VastaaPoista
  6. Tämä oli kiva idea ja kaunis lopputulema. <3

    VastaaPoista
  7. Nyt on käsilaukku täynnä ihania juttuja;)

    VastaaPoista
  8. What a super cute idea and lovely decoration. Have to have a look where my old hand bags are :).
    Happy fall and all my best
    Elisabeth

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks a lot, Elisabeth! Hopefully your old bag will get a new beautiful life. 😊 Happy fall to You too! ♥

      Poista
  9. Siis miten kiva idea <3 Hieno kuin mikä! Mukavaa lokakuun alkua sinulle

    VastaaPoista
  10. Onpa tosi hauska idea! Ei ihan jokaisella ole samanlaista ja se on hyvä juttu! Persoonallinen todellakin ja kaunis :)

    VastaaPoista
  11. Onpa hauska idea. Ja kauniisti toteutettu.

    VastaaPoista