Kärhö ’Hagley Hybrid’
Mittasin ihan,
ettei vain mikään menisi pieleen.
Kaivoin 60 cm syvän ja saman levyisen kuopan. Mittasin ihan, ettei vain mikään menisi pieleen. Rouvat ovat tarkkoja.
Laitoin kuopan pohjalle 10–15 cm soraa salaojitukseksi. Soran päälle asensin kankaan, jotta multa ei sekoittuisi soraan.
Lapioin kankaan päälle hieman hiekalla kevennettyä mureaa multaa, johon sekoitin reilulla kädellä luujauhoa. Kastelin hyvin.
Versot olivat pitkiä. Otin niistä alimmat lehdet pois. Irrotin taimen purkistaan ja asetin sen viistoon käännöstukea kohti siten, että paakun yläreuna jäi 30 cm syvyyteen maan pinnasta. Täytin kuopan mullalla. Versot ylettyivät hyvin tukeen saakka. Olin ostanut reilun kokoisia taimia, joten minun ei tarvinnut jättää kuoppaa vajaaksi.
Raskain sydämin katkaisin nupun.
Toinen rouvista oli aikonut ruveta kukkimaan, mutta raskain sydämin katkaisin nupun. Niin mielelläni olisin nähnyt tuon kauniin kukan, mutta ei auta. Rouvan täytyy nyt vain keskittyä juuristonsa kasvattamiseen.
Laitoin taimen tyvelle vielä 10 cm hiekkaa. Istutin kärhön juurelle maanpeitekasveja ja kastelin ne hyvin. Nämä hienohelmat toivovat jalkojensa olevan varjossa, mutta pään auringossa. Toivovat he paljon muutakin, esimerkiksi kompostimultaa joskus keväisin ja sen päälle taas soraa tai hiekkaa. Sitten he tietysti haluavat paljon ravinteita. Syyslannoitus on kuulemma erityistä herkkua.
Minun täytyi olla erityisen huolellinen kastelun suhteen koko kesän ajan. Toivottavasti arvon rouvat juurtuivat hyvin meidän puutarhamme maaperään. Sen näkee ensi keväänä. Siihen asti täytyy vain malttaa odottaa.
Kauniit ovat Hagley Hybridit. Olen itse laistanut monta kertaa kärhöjen oikeaoppisesta istutuksesta. Osa on liian kuivassa ja osa taas vähänmultaisessa paikassa. Ihmeen vähän kärhöjä on kupsahtanut, huono maa näkyy enemmän kärhön pienemmässä koossa tai vaatimattomampana kukintana. Sinä olet tehnyt niin hyvät pohjatyöt, että soisi kärhöjen nyt kasvavan kunnolla.
VastaaPoistaNiin kauniita tosiaan ovat, että soisin niiden selviytyvän talvien yli. Minä olen aina yrittänyt istuttaa kärhöni kunnolla, mutta en ole niitä saanut aina menestymään. Siksi minusta ei vielä ole tullut kärhöihmistä. 😊 Kiitos kannustuksesta! ♥
PoistaOnnea matkaan, eiköhän noilla toimenpiteillä kärhösi kukoista hyvin. Minä istutin aikoinaan oman Hagley Hybridini ihan ’väärin’, se oli toinen kärhöni. Siitä huolimatta se on kasvanut ja kukkinut upeasti joka vuosi. Toki myöhemmin lisäsin kärhön päälle multaa, kun tutustuin kärhöjen istutusohjeisiin ja ymmärsin, että nämä aremmat kannattaa laittaa huonoja talvia varten syvempään. Ensi kesänä saat varmaan jo kukkia iloksesi ja kärhöjen viihtyessä kukkien määrä vain lisääntyy :).
VastaaPoistaKiitos kannustuksesta ja rohkaisusta! ♥ Todellakin sitä toivon, että ne vielä keväällä nostavat päänsä. Olen neljä kertaa yrittänyt huonolla menestyksellä ja nytkin tuntuu kovin epävarmalta. Eivät ne kaikki tätä samaa lajiketta ole olleet, mutta jospa viides yritys toden sanoisi. 😊 ’Arabella’ minulla nykyään on ainoa, joka sitkeästi meillä viihtyy.
PoistaHyvältä kuulostaa. Usein kun unohdetaan, että kärhö voi kyllä menestyä matalaan istutettuna pitkäänkin sille suotuisien talvien osuessa kohdalle. Istutus liian matalalle ja mahdollisesti juurilla seisova vesi koituvat kuitenkin hankalan talven jälkeen kärhölle turmioksi. Tiiviissä maassa toimiva salaojitus on hyvin tärkeä seikka. Onnea Hagley Hybridille.
VastaaPoistaKiitos hyvistä ohjeista! ♥ Kaikkeni olen ainakin yrittänyt ja enempää en osaa. 😊 Tämän lajikkeen nyt ainakin pitäisi olla jotenkuten kestävä, joten jospa tämä nyt alkaisi meillä viihtyä. Ja aika hyvän kokoisia taimiakin olivat, joten siitäkään ei pitäisi olla kiinni. Mutta jännityksellä odotan ensi kevättä.
PoistaOnnea kärhöillesi! Kruunuvuokon kärhöt ovat niin upeita, että hänen ohjeitaan kannattaa noudattaa.
VastaaPoistaKiitos! Niinhän se on, että Kruunuvuokon sanoilla ja ohjeilla on katetta. 😊
PoistaMinäkin istutin kaksi kärhöä ja ehkä istutan vielä kolmannenkin, kolme menee kellariin talveksi. Toivottavasti onnistumme molemmat tässä puuhassa ja näemmä ensi vuonna jo kukintaa.
VastaaPoistaSinulla onkin monta kärhöä tulossa. Hienoa! Toivottavasti ne kaikki menestyvät. ♥ Toivotaan suotuisaa talvea meille kaikille. 😊
PoistaPidän peukkuja kärhöillesi! Olet istuttanut ne paljon huolellisemmin kuin minä, joten etköhän näe ensi keväänä kärhöjesi ponnistavan maasta virkeinä ja kukkivan myöhemmin kesällä komeasti. 'Hagley Hybrid' on minusta hyvä ja reipas lajike, joka ei oikkuile ihan vähästä.
VastaaPoistaSitten kun seuraavia kärhöjäsi istuttelet, niin muista oikoa vielä juuriakin, jos ovat pahasti kiepillä. Varmaan teitkin niin näiden jo istuttamiesi kärhöjen kohdalla tai sitten ostit viisaana oikein isoissa ruukuissa kasvaneita yksilöitä etkä niitä euron rääpäleitä, joihin itse usein sorrun :D Ne ovat usein tilanpuutteessa tehneet juurillaan jopa kolme kierrosta ympyrää ruukun pohjassa. Kiepit oikomalla saa juuret leviteltyä jopa puolen metrin säteelle, joten kärhöllä on silloin mahdollisuus saada kosteutta ja ravinteita paljon laajemmalta alueelta.
Mukavaa viikkoa!
Kiitos! ♥ Joo, tuota lajiketta on täälläkin kehuttu kestäväksi. Siksi siihen oikeastaan päädyinkin. Olen niin monta kertaa epäonnistunut, että nyt ajattelin ottaa varmaan päälle. Olen yrittänyt ennenkin istuttaa huolellisesti, mutta en ole onnistunut muuta kuin Arabellan kanssa.
PoistaEn huomannut tuota juurten oikomista mainita, mutta ne oikaisen aina kun jotakin istutan. Muuten ne kuulemma jatkavat kasvuaan kiepillä.
Oikein hyvää viikon jatkoa Sinulle ja perheellesi!
Toivotaan, että tällä kertaa onnistuu taimikasvatus ja talvehtiminen. Hyvän alun ainakin olet antanut.
VastaaPoistaKiitos! Toivotaan todellakin. 😊 Kaikkeni ainakin olen yrittänyt.
PoistaHei, miten Comtesse de bouchaud-kärhö on voinut? Kasvaako/ onko siitä tullut iso? Mietin, riittääkö 150 cm obeliski vai pitäisikö olla 190 cm? Minkälaisessa tuessa kasvatat kärhöjä? :)
VastaaPoistaKorjaus, siis Hagley Hybrid kärhö :D. Comtessekin oli mielessä. :)
VastaaPoistaHeippa! Istutin kärhöjä alunperin kaksi, mutta toinen ei noussut seuraavana keväänä. Tuosta jäljellä olevasta on pari kuvaa täällä: https://kukkaetkaali.blogspot.com/2022/10/koynnosikkuna.html.
PoistaSe on vielä kohtuullisen heiveröinen, mutta pituutta sillä on jo aika reilusti. Luulisin, että tuo 150 cm korkuinen obeliski jää pieneksi heti kättelyssä. Minun köynnöskehikkoni on lähempänä tuota sinun 190 cm obeliskiasi. Tarkkaa mittaa en kyllä nyt osaa sanoa, mutta on se korkeampi kuin miehen mitta. Minulla on vielä se vara, että köynnös voi kiivetä myös vaakasuuntaan, jos korkeus ei riitä.
Kaikkea hyvää sinulle ja kärhöillesi! 😊
Hei, kiitos!
VastaaPoistaTämä tieto auttoi paljon, pitää siis miettiä uudelleen kärhö ja obeliskin koko. :)
Ole hyvä! :) Kiva kuulla.
Poista