KIRJAHYLLYNI AARTEITA

Luen harvoin samaa kirjaa uudestaan. Nyt kuitenkin tartuin vihreäkantiseen, parilla pienellä piirroskuvalla kuvitettuun kirjaan ja haukkasin sen parina suupalana. Kirja on ruotsalaisen toimittajan ja puutarhaharrastajan, Lotte Möllerin, Ajatuksia puutarhasta. Puutarhaharrastajan innokkuudella hän pomppii pähkinäpuista jouluruusuihin, topiariasta liljakukkoihin ja amerikkalaisista nurmikoista ranskalaisiin puistoihin. Juuri tuo kuuluisia puutarhoja käsittelevä luku oli yksi mielenkiintoisimmista. Oli niin helppo samaistua tunteeseen, kun vierailee puutarhoissa. Niistä haluaa aina jotakin itselleen. Siis ideoita oman puutarhaansa. Mitä lajiketta tuo köynnösruusu mahtaa olla? Haluaisin sellaisen itsellenikin.

Ei Louvreenkaan mennä pohtimaan,

sopisiko Mona Lisa työhuoneen nojatuolin yläpuolelle.

Sen sijaan suurissa, mahtipontisissa ranskalaisissa puistoissa tilanne on aivan toinen. Ne ovat kertakaikkiaan niin suuria eikä niissä ole mitään, mitä voisi jäljitellä omassa pikku puutarhassaan. Hän kertoo, että niiden lumous perustuu juuri valtavaan mittakaavaan sekä perspektiiviin, ei istutusten pieniin yksityiskohtiin. Ei Louvreenkaan mennä pohtimaan, sopisiko Mona Lisa työhuoneeni nojatuolin yläpuolelle. Sinne yksinkertaisesti mennään kokemaan ja nauttimaan taiteesta.

Oli myös hauska, kun hän kertoi Annemarta Borgenista. Borgenin kirja, Minun yrttini, tuo minulle tuulahduksen nuoruudestani ja koiranputkista, niittyleinikeistä ja kissankelloista Päijänteelle johtavan pienen hiekkatien varrella. Se tuo mieleeni, kuinka keitin riisiä Knattenin tapaan sideharsoon käärityn kannen alla maustaen riisin kehäkukan terälehdillä.

Möller kertoi käyneensä haastattelemassa Annemarta Borgenia Knattenin saarella. Borgen ei ollutkaan valkohapsinen, lempeä, ruusuja kasvattava täti kuten hän oli kuvitellut. Borgenilla oli pitkät, mustiksi värjätyt hiukset ja sinisiksi lakatut kynnet. Hänellä oli kolme mustaa koiraa, jotka eivät hetkeksikään väistyneet hänen viereltään. – Hän poltti kuin korsteeni ja tarjosi viiniä, vaikka päivä oli hädin tuskin puolessa, Möller kirjoitti. Häntä ei voinut kuvailla lempeäksi, mutta hän oli kiehtova ja mukava ihminen, joka oli tottunut saamaan tahtonsa läpi. Hän oli suurenmoinen kertoja ja uskomattoman sivistynyt ja lukenut ihminen.

Luin Borgenin kirjaa ja haaveilin omasta puutarhasta sekä yrttitarhasta. Lipstikat ja iisopit, kyntelit, kirvelit ja salviat jäivät mieleeni.

Näitä kirjoja olen lukenut sekä kastellut ja lannoittanut sisälläni versonutta puutarhuria siihen aikaan, kun minulla ei vielä ollut omaa puutarhaa.

Kirja oli vastaus kauneutta janoavalle ja

luonnonmukaista puutarhanhoitoa ihannoivalle mielelleni.  

Kun sain palan maata, ostin Gisela Keilin kirjan Luomutarhurin opas. Kirja oli vastaus kauneutta janoavalle ja luonnonmukaista puutarhanhoitoa ihannoivalle mielelleni. Nautin kauniista piirroksista ja valokuvista. Kirjan ohjeilla perustin kohopenkin ja kasvatin muun muassa herneitä, jotka lopulta menivät kahden ison koirani suihin. Ne rakastivat herneitä. Opin vuoroviljelyn periaatteet ja edelleenkin palaan kirjan taulukoihin silloin tällöin. Sain idean potagerista, sen muodosta ja tiilikäytävistä. 

Puutarhakirjastoni aarteisiin kuuluvat edellä mainittujen lisäksi Rea Peltolan kirjat. Minulla niitä on kaksi: Jokanaisen puutarhakirja ja Taitava puutarhuri. Hänellä on taito opettaa asiat kädestä pitäen ja ennen kaikkea hän on valtavan innostava ihminen. Puutarhanhoito ei ole vakavaa, vaan rentoa ja hauskaa.

Rean opeilla olen oppinut jyrsimään sekä hävittämään liljakukot näppärästi kopauttamalla ne ämpäriin. Opin myös käyttämään pressukesantoa.

Realla on mutkaton ote puutarhatöihin. Pressukesannon alla maa on puhdistunut, mutta jos istuttaminen viivästyy – niin kuin joskus käy – niin silloin pressu vain laitetaan uudelleen ja odotetaan.

Rohkaisevasti hän kirjoittaa:
"Käytännössä asioilla ei ole mikään kiire. Jos jokin kasvi pitää saada heti paikalla kukkimaan, se istutetaan ja sillä hyvä. Tavallisesti työt sujuvat paljon hitaammin kuin olisi etukäteen luullut. Toisaalta hitaasti tekeminen on usein mukavaa ja viihtyisää. Seuraavana syksynä tai keväänä on aika jatkaa siitä, mihin edellisenä keväänä jäätiin."

Tuntuu, että noin osaavalla ja aikaansaavalle ihmisellä ei voi olla rästihommia. Siksi onkin lohduttavaa, kun Rea haaveilee pelakuusta: yhdestä ylimääräisestä kuukaudesta, jolloin voisi tehdä kaikki rästihommat pois.

Viisaasti hän kirjoittaa:
"Yleensä on hyvä tehdä monia erilaisia töitä vuorotellen. Jos päätät äkkiseltään leikata kaikki marjapensaat, tuloksena on todennäköisesti kipeä niska ja mahtavia rakkoja kämmenissä. Jos siistit vaikkapa pensaan päivässä ja käyt välillä vähän haravoimassa ja välillä istutat muutaman taimen, pysyt hyvällä tuulella ja lihakset saavat tilaisuuden norjistua pikkuhiljaa."

Olen oppinut rytmiä ja harkittua epäsymmetriaa. Reen kirjoista sain ideat pionitukiin ja kantovaatteeseen, jotka toteutin omalla tavallani.

Rea ymmärtää meitä innokkaita amatöörejä. Hän kirjoittaa:
"Helposti tulee perustettua liian suuri kasvimaa. Kesällä käy sitten katkerasti ilmi, ettei kenenkään aika ja energia riitä sen kastelemiseen ja kitkemiseen. Onneksi puutarhanhoitoa harrastetaan omaksi yksityiseksi huvitukseksi. Jos jokin on ylivoimaista, sen voi aina jättää sikseen. Seuraavalla kerralla ollaan viisaampia."

Sokerina pohjalla mainitsen Miriam Soledad Ramirezin, Kaarina Valoaallon ja Anne Strengin kirjan Vapaa kana, Gallina libre! Puutarha ja kanathan liittyvät yhteen. Valloittavalla tyylillä kirja kuvailee kanaparven elämää ennen lemmikkikanojen nousun aikaa. Lukija saa haltioituneena ja sydän syrjällään seurata Castellano-, Indio- ja Pedro-kukkojen elämää sekä Pimpollaa, Perlaa, Olgaa, Persikkaa ja muita persoonallisia kanoja.

Kuvassa meidän Floora, Lilli, Lyydia ja Viuhti

Kirja ehti olla hyllyssäni yli kaksikymmentä vuotta ennen kuin kanojen hoito-ohjeille tuli käyttöä. Hoito-ohjeiden vuoksi en ollut sitä kuitenkaan säästänyt, vaan siksi, että kirja on tavattoman innostava. Niinpä tämä kuin muutkin tässä mainitsemani kirjat ovat niitä, joista en luovu villeimmissäkään konmaritus-puuskissani.