sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

ILOJEN JA SURUJEN PUUTARHA

Puutarha – mikä oivallinen paikka itkeä ilosta, surra surunsa, haihduttaa huolensa, täyttyä toivosta, purkaa pettymyksensä, karkottaa kateutensa, tuntea tyytyväisyyttä, voittaa vihansa, pudottaa pois pelkonsa, unohtaa uupumuksensa, varastoida voimia, haudata harminsa, nauraa ja nauttia, omistaa onni!

Toivo elää.

Puutarhassa voi haaveilla, innostua, toteuttaa haaveitaan, nauttia toteutuneista unelmista, suunnitella suuria tai pieniä tai olla suunnittelematta. Elää hetkessä. Tuntea tunteensa. Avata aistinsa. Miettiä tai olla miettimättä.

Joitakin on lannoitettu
ripauksella huolia,
pettymyksiä tai pelkoja.

Minun puutarhani on minun näköiseni. Kasveja on kasteltu ilon ja onnen kyyneleillä. Joitakin on lannoitettu ripauksella huolia, pettymyksiä tai pelkoja. Monet on katettu toivolla.

Aivan kuin jätteet kompostissa, huolet, harmit, pelot ja pettymykset ovat muuttuneet muhevaksi mullaksi, kasvualustaksi jollekin aivan uudelle. Puutarha versoilee villejä ideoita. Se rönsyilee rakkautta. Voin nähdä arjen rakkauden tekoja kaikkialla. Sieltä nousevat toiveikkuuden taimet.

Puutarhaan on kerrostunut muistoja. Muistoja matkoilta miehen ja lasten kanssa. Muistoja yhteisistä hetkistä. Muistoja voitetuista vaikeuksista ja iloisista yllätyksistä. Muistoja toteutuneista toiveista.

Tämän pensashanhikin valitsimme kun kävelimme, mieheni ja minä, käsi kädessä taimitarhalla ja muistelimme aikaa kun lapsemme olivat pieniä.

Menen puutarhaan kun olen onnellinen. Onneksi yleensä olen. Kannoillani astelevat Onni, Ilona ja Rauha sekä Into ja Tarmo. Silloin puutarhapuuhat ovat juhlaa.

Rauha haluaa mukaan
ja menemme yhdessä kitkemään.

Jos mielessäni on jotakin ikävää, menen silloinkin puutarhaan. Rauha haluaa mukaan ja menemme yhdessä kitkemään. Joskus olen kitkenyt ämpärillisen tai kaksi ja huomaan, että Into ja Tarmokin ovat salaa liittyneet seuraamme. Tarmo ei aina tule. Ei haittaa. Silloin me vain hiljakseen kitkemme yhdessä Rauhan kanssa. Kiirettä ei ole. Ämpäri täyttyy toisensa jälkeen. Joskus alkaa sataa, mutta me vain kitkemme. Viimeistään sisälle mennessä huomaan Onnin ja Ilonan. He ovat palanneet.

Pioni 'Madame Calot'

Näitä mietiskelin kun Tuula Maalaiskaupungin piha –blogista kysyi jonakin syksynä kauan aikaa sitten arvontaan osallistuessaan: ”Vaikuttaako puutarhaan perheen tapahtumat, ilot, surut?” Kiitos mielenkiintoisesta kysymyksestä! Tähän ei ollut ihan helppo vastata, mutta kiinnostavaa kyllä.

Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijani! Toivottavasti viihdytte blogini juttujen ja kuvien parissa.

18 kommenttia:

  1. Puutarha on monin tavoin terapeuttinen paikka. Monet kyyneleet ja ilon tanssahdukset olen itsekin puutarhassani kokenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on meidän kaikkien puutarhaihmisten varmasti helppo jakaa.

      Poista
  2. Hienosti sanoitit puutarhaan kätkeytyvät tunteet. Puutarhassa on onneksi sijaa kaikille tunteille, ja mikä parasta, useimmiten sieltä kuitenkin huomaa löytävänsä ilon ja onnen. Kun olen pettynyt, turhautunut tai vihainen, on paras painua puutarhaan vaikkapa kitkemään tai lapioimaan. Negatiiviset tunteet laimenevat puutarhahommissa ja tilalle hiippailee niin Tarmo kuin Rauhakin, joskus jopa Riemu. Puutarhassa elää myös paljon ihania muistoja ja siellä niitä on hyvä vaalia. Tunnerikasta alkavaa puutarhakautta sinulle! Olkoon Onni ja Ilo seuranasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Se on ihmeellistä, että puutarhassa ei tarvitse olla kovin kauan, kun mieli alkaa jo muuttua levollisempaan ja iloisempaan suuntaan. Ja monesti käy niin, että jos ei jaksaisi lähteä kitkemään tai jotakin, niin lopulta ei malta tulla pois. 😊 Riemu tosiaankin on usein nähty vieras puutarhassa. Varsinkin silloin, kun on saanut jotakin näkyvää aikaan, esimerkiksi uuden istutuksen. 😊

      Sitä samaa toivottelen myös sinulle. ♥

      Poista
  3. Puutarha on terapeuttinen paikka niin iloissa, kuin suruissakin.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on näin, puutarhassa on aina hyvä olla, kuten myös metsässä tai meren rannalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti juuri noin. Minulla vain on sellainen, että en oikein malta lähteä metsään tai rannallekaan omasta puutarhasta. Minä kun nautin puuhailusta niin paljon. 😊

      Poista
  5. Puutarhassa on aina hyvä olo, niin ilossa kuin surussa. Antaa voimia molemmissa tilanteissa.

    VastaaPoista
  6. Niin totta ja sait kaiken puettua sanoiksi kerrassaan osuvasti!

    VastaaPoista
  7. Tähän pystyi samaistumaan ihan täysillä. Miten monta kiukun, turhautumisen ja surun tunnetta onkin pienen puutarhailun jälkeen uponnut mullan syvyyksiin ja tilalle on tullut Rauha, Onni ja Ilona. Joskus siellä näyttäytyvät myös Toivo ja Taitokin ;) Ihme paikka tuo puutarha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Mä olen huomannut, että mitä enemmän puutarhassa on puuhaa, sitä helpompi sinne on purkaa negatiivisia tunteita. Kummasti ne alkavat hälventyä, kun tarttuu talikon varteen tai kitkee ämpärillisen tai pari. Toivo on meillä ihan vakioasukas kesät talvet, mutta Taito ei aina ole paikalla 😉 Minne lie välillä häviää. 😊

      Poista
  8. Osuit taas kerran niin oikeaan, puutarhassa puuhailu on terapiaa parhaimmillaan!

    VastaaPoista
  9. Kiitos tästä postauksesta kyllä samoilla ajatuksilla ja tunteilla mennään.
    Kauniin pensashanhikin valitsitte ❤

    VastaaPoista