torstai 10. helmikuuta 2022

PITKÄÄN KUKKIVAT KASVIT

Mikäpä olisi sen ihanampaa, kuin että puutarha kukkisi runsaasti varhaisesta keväästä pitkälle syksyyn ja mieluiten vielä talvellakin. Saattaa kuulostaa utopistiselta, mutta...

Yksivuotisilla kesäkukilla saa jopa koko kesän kestävän kukinnan. Kun kesäkukkia jaksaa lannoittaa ja nyppiä kuihtuneet kukat pois, saa palkkioksi pitkän kukkaloiston. 

Voi myös istuttaa puutarhaan eri aikoihin kukkivia puita, pensaita ja perennoja. Kun yksi lopettaa kukintansa, toinen jatkaa. Valikoimaa on runsaasti. Monet perennat ja ruusupensaat kukkivat lumen tuloon asti. Talvenkaan ei tarvitse olla kukaton. Jos talvi on suotuisa, jouluruusu ilahduttaa pitkään runsaalla kukinnallaan joulu-tammikuun tienoilla.

Varmistaakseen pitkän kukkaloiston, puutarhuri voi valita tiettyjä lajeja ja lajikkeita. Olen koonnut tähän pitkään kukkivia kasveja. Yksivuotiset kukat olen jättänyt pois. Olen pyrkinyt järjestämään kasvit kukinnan aloitusajankohdan mukaan. Itselläni ei ole kaikista kokemusta, mutta kaikista listan kasveista olen nähnyt maininnan, että ne kukkivat pitkään.

Rakastan orvokkeja, sillä ne kukkivat runsaasti ja pitkään. Tuntuu, etteivät ne malta lopettaa ollenkaan.

Vinkkaa, jos listalta puuttuu jokin pitkään kukkiva kasvi. Päivitän sen blogini sivulle.

 
Kevät-alkukesä


Kultatyräkki

Kukinta alkaa toukokuussa ja jatkuu kesäkuulle. Lehdet ovat kauniin heleänvihreät. Kasvutavaltaan kultatyräkki on tuuhea ja pallomainen mätäs. Kasvi sopii hyvin kuivemmillekin kasvupaikoille kasvi- ja perennaryhmiin.


Narsissivuokko


Narsissivuokko on 25–30 cm korkea, kestävä, puolivarjon tai aurinkoisen paikan ja multavan maan kasvi. Narsissivuokko kukkii kiitettävän pitkään touko-kesäkuussa. Sievä ryhmänä, lehdistö siisti syksylläkin. Narsissivuokon tuoreet siemenet itävät hyvin, kylvetään syksyllä.


Ojakellukka

Kellukka 'Pink Fluffy'

Ojakellukoissa on kirkkaankeltaisia, mutta myös esimerkiksi persikanvärinen, kerrottukukkainen lajike ’Mai Tai’ tai ihastuttavan vaaleankeltainen ’Gimlet’. Vuolain sanoin ojakellukkaa netissä ylistettiin: se kukkii pitkään ja runsaasti, kasvaa melkein missä vain, kunhan kosteutta riittää, mutta vesi ei jää kuitenkaan seisomaan, eikä tarvitse hoitoa. Kellukka kylväytyy reippaasti itsekseen.


Alkukesä-keskikesä


Kesäpikkusydän

Kesäpikkusydän taitaa olla ainut perenna, joka kukkii koko kesän toukokuulta elokuulle, ja joka on vielä erittäin helppo ja varma kasvi. Se on myös todella kaunis reunakasvina, jossa se pääsee edukseen.


Siperianunikko


Alppiasteri

Alppiasterin kukinnasta saa nauttia pitkään. Kumppaneiksi sopivat ensin keväällä matalat tulppaanit tai pikkusipulikasvit, muista perennoista vaikkapa punatähkät, malvat, pionit ja lemmikit. Asteri sopii perennapenkin reunaan ja kivikkokasviksi. Alppiasteri sietää kivikossa paahdettakin, kunhan sillä on riittävästi multaa, noin 20–30 senttiä. Varsinkin pitkinä paahdekausina syvemmästä mullasta on etua. Valon tarve: auringosta puolivarjoon. Korkeus: 25–33 cm. Kukinta-aika: kesä-heinäkuu. 'Weisse Schöne' ja 'Albus' ovat valkoisia. 'Pinkie' ja 'Happy End' ovat aikalailla pinkkejä.


Bellis

Bellis eli kaunokainen aloittaa kukinnan varhain keväällä ja tuo iloa pitkälle kesään. Kaunokaisen kukinta voi kestää jopa syyskuulle, kun muistat poistaa kuihtuneet kukat. Istuta kaunokainen aurinkoiseen tai puolivarjoisaan paikkaan. Kaunokainen ei ole kovin tarkka maanlaadusta, mutta viihtyy parhaiten runsasmultaisessa ja -ravinteisessa, tuoreessa maassa. Kukinta kärsii kuivassa, savipitoisessa maassa. Jos aloitat siementen esikasvatuksen maalis–huhtikuussa, kaunokainen kukkii jo samana kesänä. Kylvä siemenet harvaan. Älä peitä, mutta pidä kylvös kosteana, kunnes siemenet ovat itäneet.


Karpaattienkello

Karpaattienkello on helppohoitoinen, matalakasvuinen kasvi, joka sopii erinomaisesti reunus- ja kivikkokasviksi sekä leikkokukaksi. Karpaattienkello kukkii alkukesästä syksyyn. Kukkia kasvaa todella tiheästi tyynymäisinä rykelminä peittäen lehdet lähes kokonaan. Kukkien väri vaihtelee lajikkeesta riippuen valkoisesta vaaleanpunaiseen, purppuraan ja siniseen. Poista kuihtuneet kukat uusien tieltä kukinnan pitkittämiseksi.

Viihtyy parhaiten kalkkirikkaassa, ilmavassa (hiekkainen tai savinen) ja hyvin vettä läpäisevässä kasvualustassa. Nauttii suorasta auringosta ja selviää hyvin puolivarjossa.  Karpaattienkellon talvenkestävyys on hyvä. Lisätään siemenistä tai juurivesoista. Juurivesa on juurisilmusta kasvava verso. Ota juurivesa mahdollisimman läheltä juuria, leikkaa ylimääräiset varret pois, jättäen vain 1-2 hyväkuntoista lehtivartta ja laita juurtumaan.


Mirrinminttu

Netissä sanottiin näin: "Mirrinminttu on erityisen pitkään kukkiva aurinkoisen paikan perenna. Laventelinsiniset kukat puhkeavat kesäkuussa. Kukinta jatkuu pitkään, syksyyn saakka."


Sarviorvokki

Minulla on tapana ostaa joka kevät terassille sarviorvokkeja. Ne kukkivat ahkerasti  keväästä talven tuloon asti. Välillä, kun ne ovat kasvaneet pitkiksi roikaleiksi, leikkaan ne alas ja odotan. Jonkin ajan päästä ne kukkivat taas. Ihan uskomattomia! Osa kukista siementää pitkin puutarhaa ja kivoja pikku yllätyksiä löytyy sieltä täältä.


Keskikesä


Kääpiöpeurankello



Ketoneilikka



Kangasajuruoho

Sitruunatimjami


Kivikko- tai harmaakurjenpolvi

Viehättävä, matala ja mätästävä laji. Mattomainen kasvusto peittyy keskikesällä tiuhan kukkameren alle; vaaleanpunajuovainen kukinto kestää pitkään. Myös punaisia ja liloja lajikkeita. Korkeus: 10–20 cm. Kasvupaikka: Aurinkoinen-puolivarjoinen, läpäisevä, lähes kaikenlaiset maat. Kukinta: Kesä-elokuu. Kiitollinen harmaakurjenpolvi sopii esimerkiksi perennaryhmän reunuskasviksi tai kivikkoon. Sopivia naapuruskasveja ovat esimerkiksi maksaruohot, ajuruohot, neilikat sekä muut maanpeitekasvit ja matalat havut.


Rantalaukkaneilikka


Tuoksukurjenpolvi

Tuoksukurjenpolvi on ns. jokapaikan perenna; viihtyy sekä auringossa että varjossa - ja maa voi olla niin kuivahko kuin kosteakin. Mäntysuovalle tuoksuvat lehdet ovat himmeän vaaleanvihreät ja ne punertuvat kauniisti syksyllä. Pienehköt kukat avautuvat kesäkuussa. Kukat ovat liilanpunaiset, valkoiset tai punavalkoiset lajikkeesta riippuen. Kukinta kestää useita viikkoja. Korkeus: 20–30 cm. Tuoksukurjenpolvi leviää nopeasti maanalaisten rönsyjen avulla muodostaen pian peittävän kasvuston. Kasvutapa mattomainen, tiheä lehdistö.


Tarhakurjenpolvi

Tarhakurjenpolvissa on monia eri lajikkeita, joiden kukinnat vaihtelevat. Jotkut niistä kukkivat erityisen ahkerasti ja pitkään.


Loistosalvia


Jaloritarinkannus

Jaloritarinkannuksista on monia eri lajikkeita. Ne kukkivat parhaiten aurinkoisessa paikassa.


Kirjolupiini
’Gallery White’ ja 'My Castle'

Kirjolupiini on turvallinen vaihtoehto, sillä se ei leviä lainkaan niin vahvasti kuin luontoomme villiintynyt komealupiini. Kukkavarret voi leikata kukinnan jälkeen siementämisen ehkäisemiseksi. Kukinta: heinä-elokuu. Kasvukorkeus: 40–60 cm. Kasvupaikka: aurinkoinen, puolivarjoinen.


Jättipoimulehti

Jättipoimulehti on moneen paikkaan sopiva, pyöreälehtinen ja kestävä peitto- ja reunuskasvi. Kellanvihreä kukinta alkaa kesäkuussa ja jatkuu elokuulle. Suuret sinivihreät lehdet muodostavat kauniin, peittävän kasvuston. Jättipoimulehti sopii hyvin kosteiden tai tuoreiden paikkojen kasvi- ja perennaryhmiin, aurinkoisille ja puolivarjoisille kasvupaikoille. Maan tulisi olla tuore tai kostea ja keski- tai runsasravinteinen. Poimulehti sopii myös leikkokukaksi. Jättipoimulehteä lisätään siemenistä kylvämällä tai jakamalla taimia.


Päivänlilja

Eri päivänliljojen kukinta ulottuu kesäkuun alusta syksyyn. Yksittäinen lajike kukkii tavallisesti kaksi tai kolme viikkoa, mutta esimerkiksi tarhapäivänlilja ’Stella de Oro’ kukkii kesäkuusta syksyyn. Päivänliljojen leveän heinämäiset lehdet muodostavat tiheitä ja selvärajaisia mättäitä. Lehdistö kestää hyvin pikkupakkasia ja alkaa kasvaa jo varhain keväällä. Se pysyy vehreänä läpi kesän ja muuttuu syksyllä kauniin kelta-, oranssi- tai ruskeasävyiseksi. 

Päivänliljat viihtyvät aurinkoisilla tai hieman varjoisilla kasvupaikoilla. Tuoretta, ravinteikasta ja multavaa maata suosivat päivänliljat sietävät kuivuutta paksun juurakkonsa ansiosta. Istutusvälin kannattaa olla 40–50 cm. Päivänlilja menestyy hyvin useita vuosia samalla kasvupaikalla. Kun kasvupaikka on sopiva, erityishoitoa ei tarvita. Päivänliljoilla ei ole tavattu Suomessa pahoja tuholaisiakaan. Talvenkestävyys on hyvä tai erittäin hyvä lajikkeen mukaan. Päivänliljoja lisätään jakamalla keväällä tai mieluummin, kun kukinta on päättynyt.


Kehäkukka
'Snow Princess'

Kehäkukka on perinteinen, yksivuotinen kesäkukka, jota käytetään sekä koriste- että hyötykasvina. Kylväytyy helposti itsekseen ja on siten monivuotinen ilo. Helppohoitoinen kehäkukka kukkii keskikesästä syksyyn keltaisin ja oranssein kukin. Kehäkukat kasvavat 20–50 cm korkeaksi.


Japaninunikko
'Pacino'

Tämä pieni, 25 cm korkea unikko kukkii uskomattoman ahkerasti vaaleankeltaisin kukin. Tuntuu, ettei se syksyllä malta lopettaa ollenkaan. Kestävyys: melko kestävä. Kukintoaika kesä- heinäkuussa. Kasvupaikka: aurinkoinen.


Keskikesä-loppukesä


Jalokallioinen 'Blue Shades' 

Pensasmainen kasvi, jonka vaaleanvioleteissa päivänkakkaramaisissa kukissa on keltaiset keskustat. Kukinta alkaa aikaisin ja kukat säilyvät kauan. Vaatimaton.


Myskimalva


Nepalinhanhikki

Nepalinhanhikki kukkii kauniin ruusunpunaisin kukin heinäkuun loppupuolelta elo-syyskuulle. Se suosii aurinkoista ja kuivahkoa kasvupaikkaa. Laji ei siedä talvimärkyyttä, joten kohopenkki tai kuiva rinne on sille paras kasvupaikka. Lehtimätäs on noin 30 cm korkuinen, kukat nousevat selvästi korkeammalle.


Isotähtiputki

Isotähtiputken lehdistö on kiiltävänvihreää ja voimakkaasti liuskoittunutta. Kukkii heinäkuusta syksyyn. Hyvä leikko- ja kuivakukkakin. Komeimmillaan niittymäisillä nurmikoilla. Helppohoitoinen ja kestävä.


Pääskynmaksaruoho

Pääskynmaksaruoho on kestävä maanpeittokasvi. Keltaiset suurehkot kukat avautuvat heinä-elokuussa. Lyhyet versot ja vaaleanvihreät lehdet muodostavat mätästävän, matalan kasvuston. Hyvin leviävä kasvi sopii kuivien paikkojen istutuksiin, esimerkiksi kivikkopuutarhaan. Parhaiten pääskynmaksaruoho viihtyy kuivassa tai tuoreessa maassa, aurinkoisella kasvupaikalla.


Villanukkajäkkärä

Villanukkajäkkärä on matala ja topakka. Kaunis hopeanharmaa, runsaskukkainen ryhmä- ja kivikkokasvi, korkeus noin 30 cm. Kukkii pitkään heinä- syyskuulla. Pensastava ja tuuhea kasvutapa. Kasville valitaan aurinkoinen paikka ja kuivahko tai tuore, vettä läpäisevä ja kalkkipitoinen maa. Viihtyy paahteisellakin paikalla, jos multaa on riittävästi. Sopii hillittykasvuisten perennojen joukkoon. Helppo lisätä jakamalla.


Jalokurjenpolvi

Näyttävät kurjenpolvet ovat hyviä maanpeitekasveja, sillä ne kasvavat tuuheina ja peittävinä mättäinä, joten niillä saa nopeasti hyvännäköisen istutuksen. Parhaiten se viihtyy läpäisevässä maassa.

Jalokurjenpolvi ’Patricia’ on räväkän pinkki, lilahtava.

'Rozanne'

Jalokurjenpolvi ’Rozannen’ runsaat, siniset kukinnot muodostavat valtavan kukkameren. Valon tarve: auringosta puolivarjoon. Korkeus: 30 cm. Kukinta-aika: kesä-elokuu.


Verikurjenpolvi
Verikurjenpolvi ilman lajikenimeä

Kaunis, ihastuttavan vaaleanpunainen ’Pink Pouffe’ kukkii kesäkuun lopusta elokuuhun, joskus syyskuuhunkin asti. Monista muista verikurjenkurjenpolven lajikkeista poiketen tämä kaunotar kasvaa tiiviinä ja matalana. Korkeus: 10–15 cm. Helppohoitoisella ’Pink Pouffe’ -lajikkeella on lehdissään hieno, leiskuva syysväri, kuten muillakin verikurjenpolvilla. Runsaimmin ’Pink Pouffe’ kukkii aurinkoisella ja lämpimällä paikalla. Voi käyttää maanpeittona korkeampien perennojen, kuten maksaruohojen, juurella. Vaaleanpunakukkainen komeamaksaruoho ’Matrona’ sopii hyvin sen kumppaniksi. Valon tarve: auringosta puolivarjoon.


Loistokurjenpolvi ’Johnsons Blue’


Kaunis, pensasmaisesti kasvava kurjenpolvi. Lehdet ovat liuskaiset, kukka loistavan sininen. Loistokurjenpolvi on erinomainen ryhmäperenna ja se muodostaa maanalaisten rönsyjen avulla peittäviä, runsaskukkaisia kasvustoja. Se kukkii pitkään kesä-elokuussa. Korkeus: 30–50 cm. Kasvupaikka: Aurinkoinen.


Neidonkurjenpolvi

Kaunis ja matala kurjenpolvi, joka sopii erinomaisesti reunuskasviksi muurikiviryhmiin tai tavalliseen kukkapenkkiin. Kukkii runsaasti vaaleanpunajuovaisin kukin. Korkeus: 20 cm. Kasvupaikka: Aurinko-puolivarjo, multava ja hiekkapitoinen, tuore tai kuiva, kalkittu, runsasravinteinen. Kukinta: Heinä-syyskuu.


Peittokurjenpolvi

Upea, nopeasti peittävää kasvustoa muodostava ahkera kukkija, joka hehkuu syksyllä komeissa ruskaväreissä. Kukinta violetinpunainen tai valkoinen. Sopii vaikkapa muurikiviryhmiin tai perennapenkin reunuskasviksi. Peittokurjenpolvi leviää hillitymmin kuin tuoksukurjenpolvi. Mäntysuovalle tuoksuva kasvi kukkii kesäkuun lopulta jopa elokuuhun. Kasvutapa mattomainen, hyvin tiheä lehdistö. Korkeus: 10–20 cm. Kasvupaikka: Aurinko–puolivarjo, kuiva tai tuore, keskiravinteinen. Kukinta: Kesäkuun loppu-elokuu.


Kaukasiantörmäkukka

Kaukasiantörmäkukalla on leveä ja pysty kasvutapa. Pitkät, haaraiset lehdet ovat harmahtavia ja nukkaisia. Maljamaiset kukat ovat sieviä. Kukkii pitkään syksyllä. Viihtyy läpäisevässä, kevyessä ja kalkitussa kasvualustassa. Talvisuojaus suositeltavaa.


Harmaamalvikki

Harmaamalvikki on pysty- ja korkeavartinen, suurilehtinen maatiaisperenna. Kasvilla on karvainen harmahtava lehdistö. Myskimalvamaiset, vaaleanpunaiset kukat ovat kookkaat. Kasvi on runsaskukkainen ja kukkii pitkään.


Punakärsämö

Kukat karmiininpunaisen eri sävyjä. Kukkii kauan. Hyvä ryhmäkasvi sekä kuiva- ja leikkokukka.


Väriminttu


Suikeroalpi



Rantakukka

Netistä poimittua: "Luonnonvaraisena Suomessa kasvava rantakukka ilahduttaa värikkäillä kukinnoillaan, ja sitä käytetään myös paljon puutarhassa kosteissa paikoissa ja lampien ympärillä. Se kukkii pitkään heinäkuusta jopa syyskuuhun asti. Rantakukka on suosittu hyönteisten keskuudessa: mehiläiset ja perhoset kerääntyvät innolla purppuranpunaisiin kukintoihin hakemaan mettä niin kesällä kuin vielä alkusyksystäkin.

Rantakukasta on jalostettu erilaisia lajikkeita, jotka eroavat toisistaan korkeuden ja kukkien värin osalta, mutta joskus myös kasvuvaatimusten suhteen. Jotkin rantakukkalajikkeet viihtyvät hieman kuivemmassa kasvupaikassa, mutta yleisesti ottaen parhaita kasvupaikkoja rantakukalle ovat läpimärät maat veden äärellä, koska se vaatii kosteutta kasvaakseen ja kukoistaakseen."


Iisoppi

Iisoppia käytetään mausteena, rohdoskasvina sekä kukkapenkkien ja kivikkoryhmien perennana. Kukinta-aika on pitkä alkaen heinäkuulta ja jatkuen myöhään syksyyn. Iisoppi on myös hyvä mesikasvi.
 

Iso päivänkakkara

’Fiona Coghill’ aukaisee kukkansa vähitellen, joten puutarhassa on hauska seurata, kun kukat tuuhettuvat ja tulevat pyöreämmiksi. Kun elokuun illat alkavat pimentyä, ne näkyvät hyvin. Kestävä päivänkakkara toimii hyvin leikkokukkana. Istuta isopäivänkakkara aurinkoiseen, läpäisevään kohopenkkiin. Kun muotoilet penkin, katso, ettei siihen jää kuoppia, joissa seisoisi vettä talvella. Pyöreä kukka on hauska pari ritarinkannukselle, malvalle, malvikille ja punatähkälle. Korkeus: 70 cm. Kukinta-aika: heinä-elokuu.


Täpläleimu

Pohjois-Amerikan preerioilta kotoisin oleva täpläleimu ’Snowdon’ kukkii pitkään pohjoisessakin. Se tekee runsaat, valkoiset kukinnot. Nimensä täpläleimu on saanut punertavapilkkuisista varsistaan. Täpläleimu on syysleimua kestävämpi ja vaivattomampi perenna, jossa on harvoin härmää. Täpläleimu sopii niittymäisiin ryhmiin koristeheinien ja astereiden sekaan runsasraveinteiseen ja -multaiseen maahan. ’Snowdon’ sopii klassisiin perennapenkkeihin värikkäiden syysleimujen ja myöhään kukkivien päivänliljojen miniatyyrilajikkeiden kanssa. Kaveriksi sopivat jaloangervot, kuten ’Amethyst’. Täpläleimua kannattaa lannoittaa keväällä kompostilla tai kanankakalla. Valon tarve: aurinkoinen. Korkeus: 80–100 cm. Kukinta-aika: elokuu.


Kärhö ’Arabella’

’Arabella’ kukkii kesäkuun lopusta pitkälle syksyyn saman kesän versoilla. Kukat ovat sinililat, yleensä 5–10 cm leveät. Kestävä tiukukärhö on kello- ja viinikärhön risteymä. Syksyllä tai varhain keväällä versot leikataan alas noin 25 sentin korkeudelta.


Ruusu

Ruusuissa on sekä lyhyesti että pitkään kukkivia lajikkeita. Yksi pitkään kukkiva lajike on voimakaskasvuinen ja tuoksuva 'Schneewittchen', joka tunnetaan myös nimellä 'Iceberg'. Puhtaanvalkoiset, kevyesti kerrannaiset kukat punertuvat hieman syksyllä. Lehdistö on kiiltävän vihreä. Kukinta: jatkuva. Kasvukorkeus: n. 100 cm. Kasvupaikka: aurinkoinen.


Konnanyrtti

Hieno, vahvavartinen loppukesän kukkija. Kukinta saattaa kestää jopa pakkasiin saakka. Hyvä myös leikkokukkana.


Sinipellava
Öljypellava

Sinipellava viihtyy aurinkoisella kasvupaikalla. Maan tulisi olla hyvin ojitettu, hiekansekainen ja mielellään kalkkipitoinen. Sinipellava kukkii pitkään heinä-elokuussa. Se ei ole kovinkaan pitkäikäinen, mutta kylväytyy helposti itsestään. Kasvi on myrkyllinen.


Loppukesä-syksy


Tarhaiiso
Tarhaiiso 'Blue Fortune'

Lilakukkainen ja tanakka tarhaiiso ’Black Adder’ on kuin iso laventeli. Tuoksuu anikselta. Pitkän varren päässä oleva huiskumainen kukinto muistuttaa hauskasti pulloharjaa. Tarhaiiso kukkii syyskuulle, jopa lokakuun alkuun. Helppohoitoinen perenna houkuttelee perhosia. Istuta tarhaiiso aurinkoiseen paikkaan, läpäisevään ja ravinteikkaaseen maahan. Käytä korkeaa perennaa istutusryhmässä taustalla tai keskellä. Istuta kaveriksi koristeheiniä, jättiverbenaa, jalokurjenpolvi ’Rozannea’ tai kaunopunahattua ’White Swan’ ja ’Magnus’. Kaunislehtinen tarhaiiso on näyttävä myös omana ryhmänään. Korkeus: 60–90 cm. Kukinta-aika: heinä-syyskuu.


Tarhalyhtykärhö ’Princess Diana'

Voimakkaan pinkki tarhalyhtykärhö ’Princess Diana' ei mielestäni ole kaunein mahdollinen, mutta se on kuulemma helppo ja ihan nätti. Sirot, tulppaanimaiset kellokukat eivät nuoku. Kukkii runsaasti miltei koko kesän. Ei kuulosta hassummalta. ’Princess Diana' vaatii tuoreen ja ravinteikkaan, syvämultaisen ja kalkitun maan sekä voimakkaan vuotuisen leikkauksen. Sen korkeus on 2–3 m. Sopii vyöhykkeille I-III.


Vuoritatar

Vuoritatar kukkii pitkään loppukesästä aina syysmyöhään. Kukat ovat avautuessaan vaaleita, mutta muuttuvat pian vaaleanpunaisiksi. Kukinnan jatkuessa vaaleanpunaiset kukat tummuvat kauniin tummanpunaisiksi.


Kaukasiantörmäkatkero


Asteri

Kekkilän sivuilta poimittua: "Helppohoitoinen syysasteri kasvaa 80-150 cm korkeaksi ja 40-50 cm leveäksi, tiheäversoiseksi perennaksi. Syysasteri leviää voimakkaasti. Se kukkii runsaasti suurin kukkatertuin. Kukat ovat 2-4 cm kokoisia ja niissä on keltainen keskusta. Kukkien väri ja kukinta-aika vaihtelevat hieman lajikkeen mukaan. Syysasteri kukkii elo-lokakuussa useita viikkoja. Kukat eivät aina ehdi aueta, etenkään Pohjois-Suomessa. Maatiaiskantojen joukossa on suhteellisen varhain kukkivia kantoja. Kasvi kestää syyshalloja."  


Punatähkä


Kaunopunahattu
'Magnus'


Syyskaunosilmä

Syyskaunosilmä on syyskesällä kukkiva, kaunis ja kestävä perenna. Keltainen kukinta jatkuu pitkään, elokuulta syyskuulle. Siro, tillimäinen lehdistö on kaunis koko kesän. Pysty- ja tuuheakasvuinen kasvi leviää hillitysti juurakkonsa avulla.


Sädepäivänhattu

Kukat ovat halkaisijaltaan noin 12 cm ja lämpimän oranssinkeltaiset. Pitkä kukinta-aika heinäkuulta myöhään syksyyn.


Komeamaksaruoho
Syysmaksaruoho

Komeamaksaruoho ’Herbstfreude’ (näyttää samalta kuin kuvan lajike) on kestävä perenna, joka kukkii pitkälle syksyyn marjapuuronpunaisisin kukinnoin. Se on kaunis läpi kasvukauden, jopa talventörröttäjänä ja nuppuisena, ennen kuin kukat aukeavat. Toimii myös ruukussa terassilla ja parvekkeella. ’Herbstfreude’ sopii kivikkoryhmiin syvänvihreiden havujen ja muiden maksaruohojen, kuten tummanpunalehtisen ’Matronan’, joukkoon. Lajike tuo isojen kivien muodot kivasti esiin. ’Herbstfreude’ vaatii multaa enemmän kuin matalammat maksaruohot, ainakin 30 senttiä. Valon tarve: auringosta puolivarjoon. Kukinta-aika: heinä-lokakuu.


Kesä ja syksy


Espanjankurjenpolvi ’Wargrave Pink’

Espanjankurjenpolvi 'Wargrave Pink' on pitkään roosanpunaisin kukin kukkiva perenna. Lajike muodostaa tuuhean ja peittävän kasvuston, joka leviää juurakon avulla. Kauniita kukkia puhkeaa kesäkuulta syksyyn saakka. Lehdet ovat kauniin vihreät ja koristeellisen liuskoittuneet. Perenna sopii metsä- ja kivikkopuutarhaan tai kasviryhmiin lämpimille paikoille. Parhaiten espanjankurjenpolvi viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella kasvupaikalla, kuivassa tai tuoreessa, keskiravinteisessa ja läpäisevässä maassa.


Isokaunosilmä

Isokaunosilmä kukkii heinäkuusta syyskuuhun. Kukat suuria ja auringonkeltaisia. Käytetään perennaryhmien massaistutuksissa ja on leikkokukkanakin erinomainen. Lämmin ja aurinkoinen kasvupaikka.

Kuunlilja

Näiden pitkään kukkivien kasvien lisäksi kannattaa muistaa kaunislehtiset kasvit. Nekin ilahduttavat puutarhassa pitkään. 

11 kommenttia:

  1. Hyvä lista! Erityisesti pienellä pihalla kannattaa suosia pitkään kukkivia kasveja, niin kukkaloisto on taattu koko kesäksi.
    Kaukasiantörmäkukka kukki toissa kesänä meillä heinäkuun puolivälistä marraskuun puoliväliin saakka ennen kuin pakkanen ne viimein nitisti. Myös kivikkotörmäkukka kuuluu yhtä ahkeriin kukkijoihin, tosin se aloittaa kukinnan jo ennen juhannusta. Kumpikaan ei kuulu ilmeisesti niihin pitkäikäisimpiin puutarhakasveihin, mutta ainakin kaukasiantörmäkukkaa on helppo kasvattaa siemenistä. Viime keväänä kasvatin muutaman taimen, jotka toivottavasti kukkivat tänä vuonna ja nyt on taas tulossa uusia taimia paikkaamaan tulevien vuosien talvitappioita. Kivikkotörmäkukasta en muistanutkaan kerätä siemeniä. Toivottavasti siis emokasvi talvehtii hyvin.
    Myös sinikatana muuten kukkii todella pitkään ja oikeastaan kaikki kesällä kukinnan aloittavat kärhötkin. Jotkut vanhoilla versoilla kukkivat loistokärhöt voivat ainakin Etelä-Suomessa kukkia jo kesäkuun alkupuolella ja jatkavat sitten uusilla versoilla talventuloon saakka. Meillä päin kärhöjen vanhat versot usein paleltuvat maata myöten, joten joudun tyytymään vain loppukesän kukintaan. Alppikärhötkin kukkivat usein syksyllä uudelleen, tosin vähän vaisummin kuin keväällä. Ihan kielen päällä on vielä joku todella pitkään kukkiva kasvi, joka puuttui listaltasi, mutta eihän se tule juuri nyt mieleen :D Ehkä palaan vielä jossain vaiheessa tänne uudelleen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvästä kommentistasi! Siinäpä olikin paljon hyvää asiaa.

      Kaukasiantörmäkukka on minullakin aivan uskomattoman ahkera kukkija. Ei sitä ensimmäiset lumetkaan näytä hetkauttavan. Se on kasvanut uskollisesti monta vuotta suuren kiven kainalossa. Tykkää varmaankin kiven antamasta lämmöstä ja suojasta.

      Minun kärhöni ovat vasta nuoria, paitsi ’Arabella’, joten niiden kukinnasta en vielä ole päässyt nauttimaan. Kunhan saisin edes pysymään ne elossa. 😊

      Sinikatanaa olen yrittänyt kylvää, mutta jostain syystä se on mennyt pieleen.

      Minulla on moni kasvin nimi hukassa näin talven aikaan. 😊 Keväällä sitten muisti taas virkistyy. 😊 Tervetuloa uudestaan, jos pitkään kukkivan kasvin nimi pulpahtaa mieleesi! Oikein hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinnekin päin!

      Poista
    2. Kiitoksia! Tarhakeijunkukka 'Hans' oli se mikä ei tullut mieleen aiemmin. Pakko oli tulla vielä tähän aikaan se kertomaan,sillä muuten olisin varmaan koko yön varonut unohtamasta sitä uudelleen :D Toinen ahkera kukkija on pikkuampiaisyrtti, mutta se kyllä vaatii kuihtuneiden kukkien leikkaamista.
      Minun kaukasiantörmäkukkani heitti jostain syystä henkensä viime keväänä. Onneksi oli siementaimia kasvamassa, niin ei jäänyt niin paljoa harmittamaan. Tietysti olisi ollut mukavaa, että emokasvikin olisi pysynyt hengissä. Hyvä jos se on ollut sinulla pitkäikäinen kaveri :)

      Poista
    3. Tuo tarhakeijunkukka 'Hans' onkin niin nätti, että hyvä kun tulit vinkkaamaan sen vielä iltamyöhällä. 😊 Kiitos! Tuo on niin totta, että pienikin asia voi vaikuttaa yöuniin. Olen sen monta kertaa kokenut, kun juttuidea tulee mieleen illalla enkä jaksa nousta ylös kirjoittamaan sitä muistiin.

      Kun minä ostin kaukasiantörmäkukkani, ajattelin, että ei se varmaan kauan elä. Nyt en edes muista kuinka monta vuotta se on tuossa kiven edessä kasvanut. Ehkä kivi antaa sille hyvän suojan. Menestystä myös sinun törmäkukillesi!

      Poista
  2. Pitkään kukkivat kasvit ovat ilo puutarhassa ja tässä listassasi oli monta omaa suosikkia. Hienoa, että jaksoit koota nämä yhteen listaukseen, tätä voi käyttää muistin virkistäjänä, kun pohtii täydennyksiä johonkin penkkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aina kaikkea ei muista silloin kun suunnittelee uusia penkkejä. Siksi tykkään listoista.

      Poista
  3. Hyvä lista. Omassa puutarhassa on myös keijunkukkia, joista osalla on pitkä kukinta-aika, vaikka osalla suurin kauneus tuleekin lehdistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kasvivinkistä! Minä sain keijunkukasta ihanaa täydennystä syksyn viimeisiin kimppuihin. Se kuivuukin niin kauniisti.

      Poista
  4. Toukokuun puolivälistä alkaen tämä kukkii koko kesän. Kukat ruusun/purppuran punaisia, kevyen siron, n. 30 sm korkean ja peittävän lehdistön omaava helppohoitoinen ihana perenna. Maan tulee tosin olla läpäisevä mutta hikevä, ei siis saa kuivua kokonaan. Pitää puolivarjoisesta mutta hymyilee myöskin auringossa.
    No tämä ihanuus on tietenkin Purppurasydän, Dicentra f. Luxuriant. Ehdottomasti paras pitkään kukkivista perennoista mitä olen kasvattanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Se on todellakin kaunis. Pitäisi kyllä kokeilla. 😊

      Poista