perjantai 20. syyskuuta 2019

NÄMÄ IHASTUTTIVAT JA HÄMMÄSTYTTIVÄT KESÄLLÄ 2019

Ruusu ’Schneewittchen’ eli ’Iceberg’ on ollut reipas ruusu ja olen aina pitänyt sen hienostuneen muotoisista puhtaanvalkoisista kukista. Tänä kesänä sen kukinta oli suorastaan ihmeellinen. Se oli aivan täynnä kukkia ja kukinta kesti pitkään. Kesä oli ruusuille suosiollinen ja sen lisäksi olin panostanut ruusujen lannoittamiseen. Ne todellakin palkitsivat vaivan.

Ruusu ’Schneewittchen’ eli ’Iceberg’ on yllättävän kestävä. En ole koskaan suojannut sitä mitenkään.

Näen Lumikkini työhuoneeni ikkunasta. Innostuin ostamaan toisen samanlaisen kanatarhan kulmalle. Siitä näen sen monta kertaa päivittäin kulkiessani kanoja ruokkimaan. Uusi tulokas oli yhtä ihmeellinen kuin entinen. Kukki valtavasti ja lumosi minut kauneudellaan. En lupaa, etteikö näitä ruusuja tulisi meille vielä lisää.

Tällaiset reippaat ruusut ovat
oikeastaan yhtä helppoja kuin pionit.

Tänä kesänä oikein tajusin, että tällaiset reippaat ruusut ovat oikeastaan yhtä helppoja kuin pionit. Leikkaaminen on hieman hankalampaa ja lannoitetta täytyy muistaa antaa, mutta muuta hoitamista ei sitten olekaan. Kuihtuneet kukat voi nyppäistä ohi kulkiessaan.

’Schneewittchen’ on lähes piikitön ja piikit ovat helppoja väistellä. Kiva lisä sekin kaiken muun hyvän päälle. 

Viiniköynnös ’Somerset Seedless’ ihastutti koko perheen. Luulenpa, että mieheni olisi ollut valmis siltä seisomalta ostamaan lisää taimia kun sai ensimmäiset rypäleet maistiaisiksi. Niiden maku oli todella ihana. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että näin hyviä viinirypäleitä ei myydä kaupoissa.

'Somerset Seedless' on ollut yllättävän kestävä. Kun en ole talvisuojausihminen, en ole edes alussa suojannut sitä.

Olin ostanut köynnöksen, istuttanut sen muurin eteen ja melkeinpä unohtanut sen. Satoa en siitä odottanut, sillä olin kuullut, etteivät kotimaiset viinirypäleet välttämättä olisi maukkaita. Kaiken touhun keskellä en ollut paneutunut köynnöksen leikkaamiseen, vaan olin iloinen sen vihreistä versoista muuria vasten.

Minua nauratti kun huomasin ensimmäiset nuppineulanpään kokoiset raakileet. Lopulta suurimmat olivat hyyvänkokoisen mustaherukan kokoisia :)

Yllätyksekseni köynnös oli tänä kesänä täynnä rypäleterttuja, jotka kypsyttyään maistuivat taivaallisen hyviltä. Rypäleet olivat pieniä kuin punaherukat – kiitos taitamattoman puutarhurin. Nyt aion perehtyä köynnöksen leikkaamiseen.  Jospa rypäleet olisivat jatkossa isompia, mutta toivottavasti yhtä maukkaita.


Kataja oli pieni ja halpa,
ei montaakaan euroa.

Olin ostanut pienen harokataja ’Nanan’ rippijuhlapöydän somistukseksi.  Se sopi hyvin erähenkiseen kattaukseen kartiovalkokuusten seuraan. Kataja oli pieni ja halpa, ei montaakaan euroa. En odottanut siltä mitään, koska eihän noista ulkomaisista havuista koskaan tiedä. Istutin sen rinteeseen terassin kiveyksen ja nurmikon reunustiilien väliseen kolmioon.

Voi olla, että ensi vuonna joudun leikkaamaan harokatajan pisimpiä oksia. 

Nyt pari vuotta myöhemmin huomasin katajan kasvaneen hyvin näyttäväksi. Se oli kietonut syliinsä pläntin kissankäpälää. Ne yhdessä ovat hyvin kauniita. Muista laakakatajista poiketen tämä harokataja on pysynyt hyvin matalana. Pidän tästä todella.

Harokataja 'Nana' ja kissankäpälä

Innostuin keväällä pitkän ja vaikean flunssan toipilasaikana suunnittelemaan kesäkukkien kylvämistä. Suorakylvin muutamia minulle uusia lajeja/lajikkeita, muiden muassa kosmoskukkia, kalpeankeltaisia krasseja ja kesämalvikkeja. Monet niistä ilahduttivat, mutta suurin ilonaiheeni oli Tiibetinkoirankieli. Kylvin sitä isohkolle alueelle tulevan kesäkeittiön polun varteen.

Tiibetinkoirankieli on heleän sininen.

Kukkii lähes koko kesän ajan.

Netissä siitä sanottiin näin: ”Helppohoitoinen ja kiitollinen kasvi, jolla on pienet, kirkkaansiniset tähtimäiset kukat ja pystysuora kasvutapa. Kukkii lähes koko kesän ajan. Koristeellinen kukkapenkin reunakasvi ja sopii myös kukkakimppuihin. Ei ole kovin vaativa kasvupaikan suhteen, viihtyy myös varjossa.”

Kukat ovat pienet kuin lemmikillä, mutta niitä on runsaasti.

Minua ilahduttivat erityisesti kirkkaansininen väri sekä pitkä kukinta. Kun muu puutarha alkoi syksyä kohti kuihtua, Tiibetinkoirankieli loisti hehkeänä. Seuralaiset – vaaleanpunaiset ja valkoiset kesämalvikit – osuivat aivan nappiin. Tätä pitää saada ensi kesäksikin.

Mikä sinua yllätti iloisesti puutarhassa kuluneena kesänä?

12 kommenttia:

  1. Oi miten ihania yllätyksiä<3 Minut yllättivät tänä kesänä erityisesti purppuratulikukat, jotka vihdoin alkoivat kukkia sekä isot päivänkakkarat, jotka olivat jostakin meille ilmestyneet. Tuo tiibetinkoirankieli on hienon värinen.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Muistankin ne sinun purppuratulikukat. Ne olivat niin kauniita. Ilmestyisipä meillekin isoja päivänkakkaroita, mieluiten jonkin sinisen viereen ;)

      Samoin, oikein hyvää viikonloppua sinne teillekin!

      Poista
  2. Tiibetinkoirankieli on uusi tuttavuus. Kaunis kuin lemmikki ja kiva, että kukkii koko kesän.
    Valkoiset ruususi ovat aivan ihania. Kiittävät sinua hoidosta ja lannoituksesta.
    Tämän kesän yllättäjä taitaa meidän puutarhassa olla syyshohde- ja syyssädekukat. Istutin ne viime syksynä ja ovat kukkineet aivan upeasti kohta kaksi kuukautta. Keltainen ja oranssi ovat kuin aurinkoja loppukesän ja syksyn puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos, Between! Tiibetinkoirankieli oli minulla ensi kertaa. Helppo kuin mikä ja niin kaunis. Kukkii vieläkin täyttä päätä, vaikka on ollut jo kylmiä öitä.

      Nyt oikein innostuin ruusuista. Se tulee varmasti myös näkymään ja kuulumaan :)

      Niinpä. Oranssi ja keltainen sopivat syksyyn. Varmasti sinulla on paljon iloa niistä pikkuauringoista.

      Poista
  3. Ihanat kasvit. Olen kuullut niin monelta positiivista samoista viinirypäleistä. Ruusunkin sait kuulostamaan täydelliseltä. Minulla on ollut iloisia yllätyksiä myös, osa uusista hankinnoista, osa vanhoista. Osa yksittäisistä kasveista, jotkin ilot tulleet kokonaisuuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, se viinirypäle on niin hyvä, että taidan ostaa toisen samanlaisen, vaikka tykkäänkin kokeilla aina uutta.

      Niin, puutarha antaa aina mahdollisuuksia pieniin ja suuriin iloihin ja kuvien kautta vieläpä ympäri vuoden. Yksi jokakesäinen yllätyksen ja ilon aihe on, että näinkö rehevä puutarha jo onkin. Keväällä kun tuntuu, että kaikkialla on niin paljasta.

      Poista
  4. ’Schneewittchen’ on todella kaunis ruusu.

    VastaaPoista
  5. Minusta valkoiset kukat ovat kauniita, vaikka jotkut niitä kammoksuvat! Harokataja onkin kivan näköinen! Minulla sinikatajaa ja sekin pysyy melko matalana kasvaessaan. Sääli olisi ollut noita viinirypäleitä maistamatta, kun noin makoisilta maistuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, minä tykkään valtavasti valkoisista kukista, vaikka toki pidän myös väreistä. Joku vieroksuu valkoista ja minä puolestani kirkkaankeltaista ja oranssia – paitsi syksyllä :)

      Minulla jotkut sinilaakakatajat nousevat jopa puoleen metriin, mutta harokataja ryömii ihan maata pitkin. Onneksi molemmille on paikkansa.

      Joo, nyt alan hoitaa sitä viiniköynnöstä, että saadaan suuremmat rypäleet :)

      Poista
  6. Ihana ruusu, vaikken ruusuihminen olekaan! Kiva postaus muutenkin :) Minä ilahduin ehkä eniten ensimmäisestä luumupuun ja alppiruusun kukinnasta sekä kärhöjen kukkaloistosta. Olen alkanut vasta äskettäin herkutella ajatuksesta kokeilla viiniköynnöksen kasvattamista avomaalla. Meillä ei ole kivimuuria, mutta mietin, olisiko takapihalla kuusikon edessä tarpeeksi suojainen nurkkaus sille. Metsä suojaisi pohjoisen ja idän tuulilta, talo lännestä ja kohtaan paistaa aurinko melkein koko päivän. Monessa blogissa olen kuullut kehuttavan juuri tuota 'Somerset Seedlesiä' maukkaaksi ja kestäväksi, joten jos löydän suht edullisesti taimen, niin saatanpa vaikka sellaisen kokeeksi ostaakin. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna, mukavasta palautteesta! En minäkään ennen ollut ruusuihminen, mutta nyt olen hurahtanut niihin täysin :)

      Oli kiva kuulla sinun ilahduttajistasi ja haaveistasi. ’Somerset Seedlessiä’ uskallan kyllä suositella, jos vain paikka löytyy.

      Samoin ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista