lauantai 11. toukokuuta 2019

KANALAN PÄIVÄ

Puen vaatteet ja kipaisen kanalaan ennen muita aamutoimiani. Katson vain nopeasti, että kaikki on hyvin: puhdasta ruokaa ja raikasta vettä.  Kuitenkin tänä aamuna käy niin kuin kaikkina muinakin aamuina. Unohdun seurailemaan kanalan väen touhuja.

Tiput ovat jo jalkeilla. Ne syövät rehua seisoen ruokalautasella kaikki neljä. Kanaemot nokkivat samasta astiasta, mutta seisoen alempana. Kukko seisoo taaempana. Se on valmiina suojelemaan parveaan niin ketuilta kuin haukoiltakin.

Harmi, ettei kukko näy kuvassa!

Olen tyytyväinen, että tiput oppivat hyvin nopeasti kulkureitin rehuastian äärelle. Ne tietävät, että nurkassa on polku, jota pitkin pääsee kipittämään ylös laatikon päälle, ellei onnistu lennähtämään suoraan laatikon reunan yli. Nyt ruoka-astia pysyy jokseenkin puhtaana. Lattialla astia peittyisi pian kuivikkeen alle. Kanat ovat puuhakasta väkeä ja pöllyyttävät kuiviketta ympäriinsä.

Kivi pitää rehulautasen paikallaan. Ilman kiveä lautanen saattaisi löytyä ihan mistä tahansa, todennäköisesti lattialta paksun purukasan alta.

Ruuan jälkeen maistuu vesi. Tottuneesti tiput viipeltävät ylemmälle tasolle, jossa on vesiastia. Astia on täytetty kivillä, jotta pikkuiset eivät pääse hukkumaan eivätkä kastelemaan itseään. Tiput juovat kivien väliin jäävistä koloista.

Kaikki asiat tehdään yhtä aikaa.

Pikkuiset ovat ihmeissään kun niiden päälle alkaa sataa kutterinpurua.

Nyt on syöty ja juotu. Kanat siirtyvät ruokapöydän äärestä pehkuille. Pienet palleroiset seuraavat piipittäen perässä. Pikkuiset ovat ihmeissään kun niiden päälle alkaa sataa kutterinpurua. Kanat kuopsuttavat maata ja huiskivat jaloillaan. Alimpana taitaa olla paras jyvä, sillä ne kuopivat ja kuopivat, vaikka jyviä on pinnallakin vaikka kuinka. Heittelen tipuille seesaminsiemeniä, jotka sopivat pieneen nokkaan. Ne nokkivat, mutta eivät vielä huiski jaloillaan, paitsi Lyydia. Lyydia huiskii pikkiriikkisillä jaloillaan tomerasti kuin isommat konsanaan. Se näyttää suloiselta.

Tiput ovat nyt yhdeksän päivän ikäisiä. Ne touhuavat jo paljon, mutta nukkuvat useat päiväunet emojen siipien suojissa.

Lilli matkustaa kyydissä hetken aikaa ja liukuu sitten alas.

Lilliä väsyttää. Se kiipeää Millin selän päälle, mutta Milli touhuaa vielä. Lilli matkustaa kyydissä hetken aikaa ja liukuu sitten alas. Kaikki kanat etsivät innokkaina jyviä tipuille ja itselleen, mutta pienet haluavat jo lepäämään. Floora huomaa sen ensimmäisenä ja asettuu makuulle. Kohta Milli ja Myykin asettuvat lattialle, jotta piiperoiset voivat kömpiä niiden alle. Kanalaan laskeutuu hiljaisuus. Minulla käy aamupala mielessä, mutta en malta lähteä vielä. Jään keräämään kikkareet ämpäriin.

Aliisa

Aamupäivällä menen istutuspuuhiin, mutta ohi mennessäni kurkkaan, mitä kanalaan tähän aikaan päivästä kuuluu. On kylvyn aika. Kanaemot pyörivät kuivikkeessa. Kutterinpuru lentelee ympäriinsä. Tiput ovat ihmeissään. Ne yrittävät mennä emojen luo, mutta päälle lentelevä purupilvi saa ne perääntymään.

Samaan aikaan kukko kotkottaa pesässä. Se ilmoittaa sisustaneensa mukavan paikan. Joka ikinen heinänkorsi on ojennuksessa. Rouvien kannattaisi nyt tulla katsomaan. Myy käykin kurkkaamassa ja palaa kylpemään. Suureen ääneen kukko kunnostaa vielä toisenkin pesän tip top. Kyllä nyt kelpaisi rouvien tulla.

On päivälevon aika.

Istutuspuuhani ovat hyvässä vauhdissa, mutta vähän väliä kurkin kanalan ovesta. Toisinaan kanat lepäävät somasti rivissä, toisinaan ovat syömässä.

Päivällä huomaan, että Myy on alkanut kadehtia Flooraa. Kait se johtuu tipuista, sillä ne menevät mielellään Floran suojiin ja Myy jää usein ilman. Myy pitää kiinni arvoasemastaan ylimpänä kanana.  Myy näyttää Flooralle, että sen on turha yrittää kuningattareksi. Floora pörhistää itsensä ja väistää. Pian ne asettuvat taas vierekkäin makaamaan ja tiput saavat lämpimän suojan niiden alta.

Lilli Millin suojissa.

Kanat meuhkaavat yhtenä pallona kuin sarjakuvissa.

Illalla vähän ennen seitsemää käyn vielä viemässä aamuksi puhdasta vettä ja rehua sekä siemeniä. Kauhealla kaakatuksella ja tohinalla kaikki kolme kanaemoa sulloutuvat pesään. Tiput katselevat sivusta piipittäen ja pyrähdellen pesään ja pesästä pois. Parasta onkin pysytellä kauempana, sillä kanat meuhkaavat yhtenä pallona kuin sarjakuvissa. 

Kun kanat ovat lakanneet hyörimästä ja pyörimästä, tiput kömpivät emojen alle. Lilli pomppaa Myyn selän päälle ja tepastelee hetken aikaa pehmeillä sulilla kulkien selän päältä toiselle ennen kuin sujahtaa jonkun siiven alle. Siivet ovat niin sikin sokin yhtenä myttynä, etten erota kenen alle se kömpi eikä tipu taida tietää itsekään. Yhtäkkiä tulee hiljaista.

Minä toivotan hyvät yöt ja suljen oven.

Hyvää äitienpäivää kaikille!

34 kommenttia:

  1. Tiput on suloisia, osaavat jo paljon. Ei taida sana kanaemo olla ihan tuulesta temmattu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuntui, että noiden kanaemokuvien myötä on luontevaa toivotella hyvää äitienpäivää :)

      Poista
  2. Ihana postaus😍 Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Satu! Hyvää äitienpäivää Sinullekin - ja pikaista paranemista ♥ Luin juuri blogiasi, jossa kerroit voinnistasi. Onneksi puutarha on hyvää lääkettä :)

      Poista
  3. Voi että, kuinka kauniin värisiä nuo kanasesi ovat, ja niin söpösiä nuo tipuset. Kiitos ihanasta postauksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi mukavasta kommentistasi! Nyt on jännittävää nähdä minkä värisiä tipuista kasvaa. Sekin jännittää, ovatko ne kukkoja vai kanoja.

      Poista
  4. Onpa kauniita kanoja! Kivahan noita on seurata! Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kivisen Vilma! Niitä on kiva seurata ja muutenkin nauttia kanalan ilmapiiristä. Se on ihan ainutlaaatuinen :)

      Poista
  5. Paljon riittää touhua kanojenkin päivässä :) Ihanan puuhakkaita ovat ja tiput ovat suunnattoman suloisia. On kiva lukea kanalan kuulumisia. Ihanaa äitienpäivää sinulle, Pauliina <3 Ja kanasille myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi, ihanasta kommentistasi ♥ Äsken kun kävin kanalassa totesin, että kanaemoilla riittää kovasti puuhaa kuten pienten lasten äideilläkin. Paljon on tipusille opetettavaa. Kerron kanasille terveisesi :)

      Poista
  6. Pionihullun päiväkirja12. toukokuuta 2019 klo 8.29

    Ihania kanoja, tipuista puhumattakaan!
    Touhua piisaa, kiva seurata!
    Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentistasi ♥ Vähän viileä ja pilvinen päivä täällä, toivottavasti teillä päin olisi aurinkoisempaa!

      Poista
  7. Suloisia tipuja ja kiva lukea taas kanalan kuulumisia. Hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Piparminttu! Kiva kuulla, ettet vielä ole kyllästynyt kanalajuttuihin. Tuli taas vähän innostuttua :) Toivottavasti siellä aurinko pilkahtelisi näin äitienpäivän kunniaksi.

      Poista
  8. Mukava postaus! Kuinka erotat kanat ja varsinkin keltaiset tiput toisistaan? Nehän näyttävät kaikki kuvissa ihan samanlaisilta! Onnellista äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Minna! Kanat erotan väreistä, heltan koosta ja käyttäytymisestä. Tiputkin erottaa helposti värityksestä, vaikka kieltämättä ne kuvissa näyttävät ihan samanlaisilta varsinkin jos siiven alta pilkistää pelkkä pää. Yksi on muita pienempi ja pikkuisen ruskehtava, yhden siivissä on mustaa ja toisen siivet ovat vaaleat.

      Ihanaa äitienpäivää Teillekin!

      Poista
  9. Siellä käy siipien huiske,🤗 Ihanasti sanoitit tunnelmaa,👍

    VastaaPoista
  10. Hyvää äitienpäivää rakkaalle Pauliina-vaimolle ja kaikille muillekin äideille!

    VastaaPoista
  11. Oikein hyvää äitienpäivää myös sinulle.

    VastaaPoista
  12. Ihania nämä tipujen touhut 😍 Hyvää äitienpäivää 🌹

    VastaaPoista
  13. Tiput ovat tosi ihania ja niiden touhuja on mukava seurata.
    Onnelliset tiput ja kanat! Ja tietysti myös kukko komea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä minustakin vaikuttaa, että ne ovat onnellisia. Niillä on kaikkea mitä kanan elämään kuuluu - paitsi kastematoja nyt kun on vielä liian kylmä ulkoiluun :) Lisäksi ne saavat olla täysin turvassa. Pian saavat uuden ulkotarhankin :)

      Poista
  14. Ihania! Niitä seurates aika kuluu rattoosasti.

    VastaaPoista
  15. Kiitos mukavasti kerroit niiden puuhastelusta. Söpöjä kaikki niin isot kuin pienetkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nila! Ne kasvavat tosi nopeasti, mutta söpöjä toden totta ovat.

      Poista
  16. Mukavia puuhia noilla kanoilla. Sulosia palleroita nuo tiput!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä niin. Mielellään niiden seurassa viettää aikaa :)

      Poista
  17. Tulin lukemaan kana/tipupostauksia😍
    Ei ole helppoa hommaa, huh, ja surku että kaikista ei tipua kuoriutunut.
    Mutta onneksi näinkin💓

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva kun tulit ja vieläpä näin mukavasti kommentoitkin. Kiitos!

      Luopuminen kuuluu kanalan pitoon, mutta en ole oikein tottunut siihen. Aina välillä tulee suruja :( Mutta nyt tiput kasvavat ja kaikki on taas hetken aikaa hyvin :)

      Poista